Sarjakuvat – Altan: Ada Macaossa

AdaMacaossaKansiWEB

Altan
Ada Macaossa

Vuonna 2018 suomeksi saatiin satiirikkomaestro Altanin maanmainio Ada viidakossa -sarjakuva yksiin kansiin sidottuna. Nyt Asema, Zum Teufel ja Täysi Käsi -kustantamot ovat pistäneet pihalle lisää messevän rujoa sarjakuvataidetta Ada Macaossa -albumin muodossa.

AdaMacaossa1WEB

Vuoden 1963 Macao on todellinen kansojen sulatusuuni. On sotilaita, merimiehiä, journalisteja, vakoojia, taskuvarkaita ja ilotyttöjä maailman joka kolkalta. Hikisen räkäisissä baareissa kähmitään, suhmutaan, vedetään viinaa ja etsitään yöseuraa. Torakat, kärpäset ja rotat tanssivat ihmisten ympärillä omaa tangoaan. Ja koska olemme Altanin sarjakuvassa, kaikki tämä on kuvitettu rivon inhorealistisesti, penisnenäisten miesten ja maksullisten naisten ylitsevuotavaa rumuutta korostaen.

AdaMacaossa4WEB

Alkuun erinomaisen sekavasti kulkeva, mutta jatkossa selkiintyvä tarina sekoittaa yhteen soppaan rutkasti toimijoita. On eltaantunut brittikirjeenvaihtaja Bix, kuuluisa toimittajanainen Fiona, nuori vietkong-agentti Lola, isonenäinen parittaja Habib, palvelualtis eunukki Zephir, musta rintamakarkuri Waldo sekä lukuisia muita. Kuvioihin ui myös monia vanhoja tuttuja, Ada tietenkin etunenässä. Eikä sovi unohtaa presidentti John F. Kennedyä, jonka kinkkiset ongelmat heijastuvat vahvasti juuri Macaoon.

Itse juonen juurena toimii alkuun salaperäinen Tenniksenpelaaja ja myöhemmin ilkeitä salaisuuksia paljastava magnetofoniraita.

AdaMacaossa3WEB

Altan ei anna armoa kuvaillessaan ihmisten ahneutta ja alhaisimpia viettejä. Hän lätkii ja mäiskii menemään sellaisella antaumuksella, ettei paremmasta – tai pahemmasta – väliä. Lopputulos on huikea sarjakuvallinen saastaralli, joka tulvii visvaa, löyhkää, kuolemaa ja dekadenssia.

Jumalaista herkkua siis!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

AdaMacaossa2WEB

Sarjakuvat – Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia

KuutamoJaKansiWEB

Tuisku Hiltunen
Kuutamo ja muita kertomuksia

Tuisku Hiltusen esikoisalbumi Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa) sisältää kolme kaunista ja ihmisläheistä sarjakuvaa. Eri aikakausille sijoittuvia tarinoita yhdistävät rakkauden, kaipuun ja sovituksen teemat. Kertomuksissa etsitään oman elämän suuntaa, lähdetään ja palataan, suretaan ja anteeksiannetaan.

KuutamoJa2WEB

Nimikertomuksessa Niko purkaa sydäntään kymmenen vuotta aiemmin omille teilleen lähteneelle rakkaalleen. Pitkän yhteydettömän ajan jälkeen ystävykset hapuilevat entisen suhteensa raunioilla ja yrittävät löytää tunteiden sokkelossa tietä uuteen alkuun. Uskaltaako pettymyksen kokenut Niko antautua jälleen rakkauden vietäväksi? Päästää Émilen lähelleen sydänsurunkin uhalla? Entä mitä Émile on tehnyt viimeisen vuosikymmenen ajan ja mitä hän ystävältään haluaa?

Haikeankaihea sarjakuva kulkee painavasta asiastaan huolimatta rennon jouhevasti niin taiteen kuin tarinankin tasolla. Ilmavat ja ilmeikkäät piirrokset eivät jää puhuvien päiden asteelle, ja lopulta koskettava kertomus onnistuu myös yllättämään.

KuutamoJa3WEB

Purjelaivojen aikakauden satamakaupunkiin sijoittuva Yli meren kuvaa maailmaa, jossa naisten vapaus valita oma tiensä on hyvin rajoittunut. Nuorta Charity-neitiä kalvaa kuitenkin vastustamaton kaukokaipuu. Merille olisi päästävä ja maailmaa nähtävä hinnalla millä hyvänsä. Samalla se tarkoittaisi kuitenkin rakkaan Abigailin hylkäämistä.

Sarjakuva kuvaa pienieleisen hienovaraisesti elämää muokkaavia tunteita ja valintoja. Kaukana siintäviä horisontteja ja lähellä sykkivää rakkautta.

KuutamoJa4WEB

Tieteiskuvaston pariin siirrytään Pakolliset päivitykset -tarinassa. Teemat pysyvät silti aivan yhtä ihmisläheisinä kuin albumin muissakin kertomuksissa.

Kotiplaneettansa näköalattomuutta paennut ja pienet sisaruksensa hylännyt Nomsa joutuu palaamaan lähtöpisteeseensä ja kohtaamaan kaiken sen, minkä jo luuli jättäneensä taakseen. Lopulta kammotusta tapaamisesta muodostuukin uudenlainen yhteys, kun vanhat teot paljastuvat anteeksiannetuiksi ja verisiteet kaiken kestäviksi.

Kulisseista riippumatta Tuisku Hiltusen tarinat tavoittavat jotain syvällistä elämästä, meitä ohjaavista tunteista sekä ihmisen ikävästä toisen luo. Suuretkin tunnemyrskyt kuvataan herkän inhimillisesti ja vakuuttavan aidonoloisesti. Taiteilija ei myöskään sorru murheessa vellomiseen, vaan onnistuu aina tuomaan vahvasti esiin tarinoidensa valoisat puolet – lunastuksen, josta aukeaa entistä kirkkaampi huominen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

KuutamoJa1WEB

Elokuvat – Messiah of Evil (1973)

MessiahOfEvilKansiWEB

Messiah of Evil
aka Dead People
aka Revenge of the Screaming Dead
– 35th Aniversary Special Edition

Vuonna 1973 valmistunut Messiah of Evil ampaisee vauhtiin elegantisti. Sittemmin ohjaajana tutuksi tullut Walter Hill juoksee pakoon kuin viimeistä päivää. Lopulta hän piiloutuu hämmentyneen näköisen pikkutytön luo. Tyttö kumartuu katsomaan uupunutta miestä, vetää partaveitsen esiin ja leikkaa tämän kurkun auki. Wau!

Seuraavaksi näemme pitkän käytävän päässä horjahtelevan naisen, joka tilittää kauhistuneella äänellä lähestyvästä pahuudesta ja hätähuudoista, joita kukaan ei ole enää kuulemassa. ”Aikaa ei ole paljon, teidän on uskottava minua!”

MessiahOfEvil1WEB

Itse elokuva kertoo Arlettysta (Mariana Hill). Hän matkaa etäiseen Pointe Dunen pikkukaupunkiin etsimään kuuluisaa maalari-isäänsä, jolta on saanut kummallisia kirjeitä. Isän rantakartano huokuu autiutta, mutta pöydällä lojuu miehen päiväkirja. Muistiinpanoissa tämä kertoilee näkemistään painajaismaisista hahmoista, päästelemistään epäinhimillisistä äänistä sekä ainaisesti aivoissa pyörivästä kuoleman ajatuksesta.

Arletty ei luovuta, vaan asettuu taloksi ja ryhtyy kyselemään isästään kaupunkilaisilta. Taidegallerian sokean myyjän tapaan muutkin asukkaat suhtautuvat naiseen äärimmäisen nihkeästi.

MessiahOfEvil2WEB

Lopulta Arletty saa vihjeen, joka johtaa hänet maata kiertävän Thomin luo. Michael Greerin esittämä karismaattinen mies kertoo tutkivansa taruja ja legendoja, joita hänelle sopertelee paikallinen kyläjuoppo Charlie (Elisha Cook Jr.). ”Verenpunaisen kuun aikana opimme, että ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin.”

Kun Charlie löytyy kuolleena, Thom ja kaksi hänen ystävätärtään (Joy Bang ja Anitra Ford) asettuvat lupia kyselemättä asumaan Arlettyn isän kartanolle. Siinä on naisella ihmettelemistä, kun kylpyhuoneesta astahtaa keskellä yötä esiin vieraita hippineitosia.

MessiahOfEvil3WEB

Nelikon suhteita värittävät mustasukkaisuudesta ja hämmennyksestä nousevat skismat sekä Pointe Dunen outo ilmapiiri. Kaduilla ei näy ketään, mutta marketin lihaosastolla käy eläimellinen vilske. Kasvoiltaan gorillaa muistuttava albiino autonkuljettaja ajaa ympäriinsä avopakulla, jonka lavalla on taivaalle tuijottavia ruumiita. Tyhjä elokuvateatteri täyttyy vähitellen kesken näytöksen, eikä ulospääsyä ole luvassa. Kaupunkilaisten silmät valuttavat verta, ja Arlettya kiusaavat kohtaukset, joissa hän oksentelee kärpäsiä, toukkia ja torakoita. Jokin on nyt selvästi pielessä.

MessiahOfEvil5WEB

Legendaarisesta Howard the Duck -ilakoinnistakin (1986) vastanneiden Willard Huyckin ja Gloria Katzin ohjaama sekä käsikirjoittama leffa huokuu ihastuttavan salaperäistä tunnelmaa. Hahmottomista kauhuista ja sanoinkuvaamattomista hirviöistä ei saada todellista selkoa, mutta niiden värisyttävä uhka leijuu elokuvan yllä. Ratkaisu herättää vahvoja mielleyhtymiä H. P. Lovecraftin tarinoihin sekä tyylikeinoihin. Kokonaisuuden tehoja vahvistavat rantakartanon hämäävän fotorealistiset seinämaalaukset sekä kerronnallinen yleisilme, joka ammentaa ranskalaisen uuden aallon mestariteoksista enemmän kuin kauhuelokuvien perinteistä.

Muutamaa kömpelöä verellä leikittelyä ja käsiin hajoavaa lopetusta lukuunottamatta Messiah of Evil on kiehtova sekä omaperäinen mestariteos. Juuri tällaisia kauhuelokuvia maailma kaipaakin.

”En voi koskaan palata kotiin, sillä olen jo maistanut ihmislihaa.”

MessiahOfEvil4WEB

Leffa ••••
Kuva •••
Lisät •••

Ohjaajaparivaljakon ja muiden elokuvan tekijöiden 22-minuuttinen haastatteludokumentti paljastaa muun muassa, että elokuva on saanut vaikutteita Lovecraftin ohessa Jean-Luc Godardin ja Michelangelo Antonionin luomuksista. Lopun hämäryys selittyy puolestaan rahapulalla, joka katkaisi filmin tuotannon viime metreillä.

Kommenttiraita ei ole aivan yhtä timmiä asiaa, kuten eivät myöskään Joy Bangin ja Joan Molinen puhelinhaastattelut. Huyckin ja Katzin kahdesta 1960-luvun lyhytelokuvasta kiinnostavampi käsittelee performanssien ja taidekäsitysten ristiriitoja herkullisen aikaansa sidotulla tavalla.

Trailereiden joukossa kimmeltää pari todella pöljää filmihelmeä, kuten stunt-temppuja ja hevirokkia fuusioiva StuntRock (1978) sekä David Nivenin ja John Cleesen tähdittämä The Statue (1971), jonka juoni tuntuu pyörivän alastonpatsaan penismittojen ympärillä!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/10.

MessiahOfEvil6WEB

Sarjakuvat – Dan Dare

DanDareKannetWEB

On vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi lukea netin kautta artikkelia, joka vie painetussa Tähtivaeltajassa 24 sivua. Halusin kuitenkin tuoda myös tätä kautta esiin vanhojen Dan Dare -sarjakuvien mahtavuuden. Onhan kyseessä kuitenkin kaikkien aikojen tärkein brittiläinen tieteissarjakuva – josta ei ole Suomessa edes pahemmin kirjoiteltu.

Niinpä päätin heittää blogiin artikkelin kaksi ensimmäistä sivua, joista saanee jo jonkinlaisen käsityksen Dan Daren merkityksestä. Kuvitukseksi valitsin pääosin ruutuja, joita ei painetussa lehdessä nähty, joten näin postaus tarjoaa jotain uutta myös lehden vakilukijoille.

Dan Dare
Frank Hampson ja tieteisfuturismin lumo

Britteinsaarilta on kotoisin monta legendaarista tieteissarjakuvasankaria. Nykypäivän Suomessa heistä tunnetaan lähinnä 2000 AD -lehden kasvatit, kuten Judge Dredd, Halo Jones ja Nemesis. Vanhemmat sukupolvet muistanevat hyvin myös Korkeajännitys-sarjoissa seikkailleet Jet-Ace Loganin ja Rick Randomin. Tai Agentti X9 -lehdessä esiintyneet Jeff Hawken, Garthin ja Axan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt brittiläisen scifi-sarjakuvan merkittävin klassikko, Frank Hampsonin luoma avaruuspilotti Dan Dare.

DarePhantom3WEB

Vuonna 1950 Eagle-lehdessä käynnistynyttä sarjaa on julkaistu suomeksi vain yli puolen vuosisadan takaisissa Peitsi- ja Nastasarjat-lehdissä. Niissäkin näytteet ovat ajalta, jolloin Hampson oli itse jo astunut sivuun eikä sarja ollut enää parhaimmillaan. Ratkaisu on vähintäänkin hämmentävä, sillä juuri varhaiset Dan Daret nostivat brittiläisen tieteissarjakuvan suuren yleisön suosioon – ja toimivat mallina lukuisille myöhemmille scifi-sarjakuville.

Ei ole liioiteltua väittää, että 1950-luvulla Dan Dare oli saarivaltakunnan tunnetuin ja ihailluin sarjakuvahahmo.

”Mitään vastaavaa ei ollut nähty koskaan aiemmin. Hampsonin ja hänen tiiminsä väsymätön ponnistelu aitouden ja tarkkuuden suhteen teki sarjasta uraauurtavan ja maailmoja mullistavan. Dan Dare oli todellinen tienraivaaja, oli kyse sitten uskottavasta tulevaisuudenkuvauksesta, taiteellisesta tyylikkyydestä, rikkaasta väripaletista tai korkeista tuotantoarvoista.” – Nick Jones (Voyage to Venus Part 1, 2004)

DarePhantom1WEB

Kaiken alku

Dan Daren isä, brittiläinen sarjakuvataiteilija Frank Hampson syntyi 21. päivä joulukuuta 1918 Audenshaw’n kylässä lähellä Manchesteria. Kun Frank oli vasta kolme kuukautta vanha, perhe muutti Southportin merenrantakaupunkiin.

Piirtäminen kiinnosti Frankia pienestä pitäen. 13-vuotiaana hän osallistui leluja esittelevän Meccano-lehden piirustuskilpailuun ja sai ensimmäisen kuvittajanpestinsä.

Myöhemmin Hampson opiskeli taideaineita aina kuin postitöiltään ehti – ja päätyi myös tekemään huumoristrippejä postityöläisten ammattiliiton The Post -lehteen. Lopulta hän jätti postin taakseen ja siirtyi täysipäiväisesti taidekoulun penkille. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä toinen maailmansota kolkutteli jo ovella. Se vei myös aloittelevan taiteilijan taistelukentille. Belgiassa hän näki ensi kertaa saksalaisten V2-raketin livenä: ”Kun seisoin Antwerpenin satamassa, todistin uuden avaruusajan synnyinhetken.”

DareRobots2WEB

Sodan jälkeen Hampson jatkoi taideopintojaan. Ne keskeytyivät jälleen, kun hän tutustui pappiin nimeltä Marcus Morris. Tämä julkaisi pienilevikkistä The Anvil -seurakuntalehteä, johon kaivattiin kipeästi kuvittajaa. Kristillisiä arvoja korostava The Anvil ei kuitenkaan ollut kaupallinen menestys, joten kaksikko ryhtyi suunnittelemaan uutta lehteä, joka tavoittaisi paremmin koko maan nuorison. Morrisin missiona oli tuottaa lukijoille optimistista ja tervehenkistä brittiviihdettä markkinat vallanneiden amerikkalaisten kauhusarjakuvien sijaan.

Morris kirjoitti jo vuonna 1949 Sunday Dispatch -lehteen artikkelin, jossa hän tuomitsi kovin sanoin moraalittomat ja väkivaltaa tihkuvat sarjakuvat. Niiden tilalle hän kaipasi puhtoisia seikkailuja, joiden sankareita lapset voisivat ihannoida. Lopulta Morris tarttui omaan huutoonsa ja polkaisi Hampsonin tuella liikkeelle Eagle-sarjakuvalehden.

Lehden käynnistäminen ei ollut läpihuutojuttu. Morris yritti kaupitella ideaa useille kustantamoille, mutta kauppoja ei syntynyt, vaikka hänellä oli mukanaan Hampsonin taiteilema näytenumero. Vasta Hulton-kustantamossa ymmärrettiin uuden lehden potentiaali.

DareRogue3WEB

Toiveikkaille tulevaisuusvisioille oli kysyntää sotakokemusten runtelemassa, itseensä käpertyneessä Britanniassa, jossa ilonaiheet olivat harvassa. Yksi toivoa herättelevistä valonpilkahduksista oli rakettitieteen kehitys, joka tarjoili ruusuisia kuvia ihmiskunnan tulevasta avaruusajasta. Tähän visioon Hampsonin Dan Dare -sarjakuva tarttui hyvinkin tosissaan. Taiteilija seurasi tarkasti alan innovaatioita. Lisäksi hän palkkasi ensimmäisen Dare-tarinan tieteelliseksi neuvonantajaksi Brittein saarten arvostetuimman tieteiskirjailijan, Arthur C. Clarken. Myöhemmin Clarken roolin korvasi tohtori James Hemming.

Hampson on itse kuvaillut omia motiivejaan Dan Daren luomisesta näin: ”Minusta tuntui, että sodan jälkeisinä vuosina nuorten tulevaisuudennäkymät olivat kehnot. Yleinen ilmapiiri oli pessimismin läpitunkema, oli atomipommia ja kaikkea muuta… Niinpä halusin antaa nuorille toiveikkaan ja inhimillisen vision tulevaisuudesta.”

Eaglen ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa 1950, ja sen kansilehdellä käynnistyi Dan Daren matka kohti tähtiä. Lehti osui otolliseen saumaan ja saavutti heti lähes miljoonan kappaleen viikoittaisen levikin.

DareRogue9WEB

Dan Daren ja Eaglen merkitystä on vaikea ylikorostaa. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Dave Gibbons on kertonut Voyage to Venus Part 1 -kirjan esipuheessaan, kuinka 1950-luvun Britannia oli ankea paikka elää ja asua. Paitsi kerran viikossa, kun Eaglen tuorein numero ilmestyi lehtipisteisiin. ”Lehti loisti kuin radioaktiivinen helmi hiilenväristen sanomalehtien seasta … Sen parhaat sivut aivan liekehtivät värikylläisissä sävyissä.”

Monty Python -ryhmään kuulunut Terry Jones on puolestaan muistellut Voyage to Venus Part 2 -teoksessa, kuinka vahvan ja jopa fyysisen vaikutuksen Hampsonin visiot häneen tekivät: ”Hän oli nero luomaan niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia fantastisista näkymistä, että nuo visiot heräsivät eloon silmieni edessä. Hän kuvitti mahdottomia unelmia kuin ne olisivat kolmiulotteista todellisuutta. Nämä kuvat saivat – ja saavat yhä – mielikuvitukseni lentämään.”

DareRogue1WEB

Pystyäkseen tuottamaan viikoittain kahden isokokoisen sivun edestä maalauksellisen värikästä ja pikkutarkasti työstettyä Dan Darea – sekä turhan usein lehden muitakin sarjoja – Hampson tarvitsi avukseen studiollisen työntekijöitä. Heihin lukeutuivat eri aikoina mm. Jocelyn Thomas, Joan Porter, Greta Tomlinson, Harold Johns, Bruce Cornwell, Don Harley, Keith Watson ja Eric Eden. Freelancerina Darea piirsi myös Desmond Walduck.

Työ eteni useimmiten Hampsonin laatimien sivuluonnosten pohjalta. Tosin ”luonnos” on tässä yhteydessä hitusen väärä termi, sillä Hampsonin luonnokset olivat väritystä myöten niin viimeisteltyjä, että ne olisi voitu julkaista sellaisenaan. Hampsonille tämä tarkkuus ei kuitenkaan riittänyt, joten sarjan lopullista taidetta hiottiin tiimityönä vieläkin sulavammaksi. Yksityiskohdille oli toki tarvettakin, sillä Eagle oli kooltaan selvästi nykyisiä sarjakuva-albumeja suurempi – sivun leveys oli 27 senttimetriä ja korkeus 35 senttiä.

DareNowhere2WEB

Usein samaa sivua tai jopa ruutua saattoi olla tekemässä monikin ryhmän jäsen omien vahvuuksiensa pohjalta. Työvälineitä käytettiin laidasta laitaan aina sen mukaan, mikä milloinkin tuotti parhaan mahdollisen jäljen. Oli erilaisia kyniä, siveltimiä ja retussiruiskuja, tusseja, musteita ja vesivärejä. Ainoa, millä oli väliä, oli lopputuloksen täydellisyys.

Hampson on avannut studiotyön todellisuutta Alan Vincen haastattelussa: ”Tiimimetodissa saatoin itse keskittyä vaikkapa päähenkilöihin samalla kun studion muut työntekijät viimeistelivät avaruusaluksia ja vieraiden planeettojen maisemia. Mikäli joku ruutu ei lopulta tyydyttänyt silmääni, leikkasimme sen pois ja teimme uudestaan.”

DareSaturnEagle2WEB

Tiimin työpäivät venyivät kiduttavan pitkiksi, sillä perfektionistina Hampson piti tiukasti kiinni ehdottomista laatuvaatimuksistaan. Jossain vaiheessa studiolle tuotiinkin telttavuode, jossa väsyneimmät taiteilijat saattoivat uinahtaa hetkiseksi ennen seuraavan työrupeaman aloitusta.

Jotta Dan Dare näyttäisi mahdollisimman realistiselta, piirrosten pohjiksi otettiin lukemattomia valokuvia, tehtiin maskeja ja asusteita sekä rakennettiin hurja määrä pienoismalleja – niin päähenkilöistä, avaruusaluksista kuin rakennuksistakin. Niiden avulla Hampson saattoi varmistaa taiteensa tasokkuuden sekä taata, että kuvat synnyttivät mahdollisimman kolmiulotteisen vaikutelman.

DareTerraNova4WEB

Oman aikansa muista englantilaisista sarjakuvapiirtäjistä poiketen Hampson suosi eläväistä, elokuvamaista kerrontaa itseään toistavien staattisten kuvakulmien sijaan. Niinpä Dare-tarinoiden visuaalinen ilmiasu tarjoilee vaivattomasti soljuvaa ja mukaansatempaavaa kuvakuljetusta. Vaikutteita omaan ilmaisuunsa Hampson oli saanut filmimaailmaan ohessa sellaisilta amerikkalaisilta sarjakuvan mestareilta kuin Milton Caniff, Hal Foster ja Alex Raymond.

Toni Jerrman

Näytepala Tähtivaeltaja-lehdessä 2/20 julkaistusta artikkelista.

DareRobots6WEB

Tärkeimmät lähdeteokset:

Alastair Crompton: A Celebration of the Life and Art of Frank Hampson: Tomorrow Revisited (PS Art Books, 2010)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 1 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 2 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Red Moon Mystery (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Marooned on Mercury (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 1 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 2 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Prisoners of Space (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Man from Nowhere (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Rogue Planet (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Reign of the Robots (Titan Books, 2008)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Phantom Fleet (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Safari in Space (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Trip to Trouble (Titan Books, 2011)
Dan Dare, Pilot of the Future: Mission of the Earthmen (Titan Comics, 2017)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Earth Stealers (Titan Comics, 2018)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Evil One (Titan Comics, 2019)
Dan Dare, Complete Collection: The Venus Campaign (Titan Comics, 2018) (sisältää digitaalisesti remasteroidut versiot tarinoista Voyage to Venus ja The Red Moon Mystery)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 1 (Rebellion, 2015)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 2 (Rebellion, 2016)
Dare: The Controversial Memoir of Dan Dare (Monster Comics, 1991–1992)
Dan Dare (Virgin Comics, 2007–2008)
Dan Dare: He Who Dares (Titan Comics, 2018)
Eagle-, Spaceship Away-, Peitsi- ja Nastasarjat-lehdet

Sarjakuvat – Strumffit

SmurffitKansiWEB

Peyo & co
Strumffit

Miniskuulisessa aivokopassani on ainiaan elänyt yksi selkeä jaottelu: strumffi-sanaa käytetään puhuttaessa Peyon, Yvan Delporten ja kumppaneiden luomista sarjakuvaklassikoista, kun taas laimea smurffi-käännös viittaa kaikkeen siihen ylituotteistettuun kakkaan, jota pienten sinisten hahmojen ympärille on väkipakolla rakennettu. Nyt Otava on kuitenkin julkaissut lähes 300-sivuisen Smurffit-integraalin, johon on koottu ne kaikkein legendaarisimmat Ruudusta ja Non Stopista tutut strumffi-sarjakuvat. Iiik, päähän sattuu! En osaa enää strumffata!

Smurffit3WEB

Sienimäisissä taloissaan asustelevat strumffit syntyivät vuonna 1958 Peyon Johannes ja Pirkale -sarjakuvan sivuhahmoiksi. Pian he kuitenkin pääsivät seikkailemaan ihan omissa kertomuksissaan. Ja eipä aikaakaan, kun pienistä sinisistä olennoista tuli niin suosittuja, että Peyolta kului enemmän aikaa mainosten ja oheistuotteiden kuin itse sarjakuvan parissa. Onneksi hän oli ehtinyt siihen mennessä koulimaan itselleen jo useita nimekkäitä avustajia, joiden tuella uudetkin tarinat saatiin kuosiinsa.

Smurffit-integraalin käynnistää kepeän hauska Lentävä smurffi -sarjakuva. Siinä eräs strumffeista päättää oppia lentämään hinnalla millä hyvänsä. Ja kuten arvata saattaa, luvassa on jos jonkin sortin toilailuja. Erinomaisesti rytmitetty ja käsikirjoitettu pieni helmi jaksaa naurattaa satojen lukukertojenkin jälkeen.

Smurffit1WEB

Huomattavasti jännittävämmissä kuvioissa liikutaan Mustat smurffit -mestariteoksessa. Strumffien olemassaolo lähenee loppuaan, kun kärpäsen pisto muuttaa yhden iloisista veikkosista irvisteleväksi zombi-strumffiksi. Pureman kautta leviävä epidemia kerää yhä uusia uhreja, eikä Suurstrumffi tunnu keksivän tautiin parannuskeinoa. Näin hyvin huumoria ja paniikkia on tuskin koskaan toiste yhdistetty. Gnap! Gnap! Gnap!

Smurffivaras-tarinassa tutustutaan sitten ensi kertaa ilkeään velho Gargameliin. Hän kaipaa yhtä strumffia keitokseen, jolla valmistetaan viisasten kivi. Kostonhimoinen mutta kovin epäonninen velho tavataan myös hupaisan surkeasta strumffimusikantista kertovassa Smurffonia in do -kertomuksessa. Pröööt!

Smurffit5WEB

Kirjan vahvimman vision tarjoilee vallanhimoa, populismia ja yksinvaltiutta vitsailun varjolla kritisoiva Smurffaattori. Suurstrumffin lähdettyä strumffaamaan tyräkkiä alkaa riitely siitä, kuka nyt johtaa strumffikylää. Lopulta pomoksi päätyy tyhjiä lupauksia jaellut strumffi, joka innostuu uudesta asemastaan niin, että kohottaa itsensä diktaattoriksi. Tarina peilailee hienosti mekanismeja, joilla ihmiset saadaan lähes huomaamattaan alistumaan totalitarismin ikeeseen.

Strumffien maan rauha järkkyy myös Smurffineito-sarjakuvassa. Siinä Gargamel lähettää naispuolisen strumffin kylvämään kaaosta strumffien keskuuteen. Lopputulos on sinällään ihan hauska, mutta myös vahvasti asenteellinen naisia kohtaan. Tänä päivänä tuskin menisi läpi sarjakuva, jossa naiseuden keskeiset piirteet ovat iso annos tuittupäisyyttä, vartti vilpillisyyttä, ripaus keimailua ja kannullinen typeryyttä. Puhumattakaan stereotyyppisestä ajatuksesta, että tummahiuksiset naiset ovat rumia ja blondit ihania.

Smurffit6WEB

Kepeämpää hurvittelua on luvassa Muna ja smurffit -tarinassa, jossa taikamuna toteuttaa kaikki toiveet hölmöilyyn asti. Kokonaisuuden päättää Smurffien nälkä, jossa ankara talvi ja ruokavaraston tulipalo koettelevat pienten sinisten miesten sinnikkyyttä.

Parhaimmillaan varhaiset strumffi-sarjakuvat edustavat silkkaa neroutta. Taide on silmiähivelevän selkeää, kerronta uskomattoman hyvin soljuvaa ja tarinat nautinnollisen hauskoja. Itse strumffit ja heidän strumffaava puheenpartensa ovat puolestaan niin hienoja älynväläyksiä, että niiden rinnalla rakettitiedekin jää toiseksi. Loistava idea ovat myös tyyppihahmot, kuten Välkkystrumffi, Laiskastrumffi, Pitkäkynsistrumffi ja Ärjystrumffi, joiden luonteesta saadaan veistettyä vitsiä vitsin perään.

Smurffit-integraali on upea kokoelma, joka on täynnä ikuisesti loistavia timantteja eurooppalaisen koko perheen sarjakuvan kulta-ajalta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Smurffit4WEB

Elokuvat – A Boy and His Dog (1975)

ABoyAndHisDogKansiWEB

A Boy and His Dog
(Collector’s Edition Blu-ray & DVD)

Harlan Ellisonin palkitun pienoisromaanin filmiversio A Boy and His Dog (1975) tarjoilee synkän vision vuoden 2024 todellisuudesta. L. Q. Jonesin ohjaamassa elokuvassa eletään atomisodan hävittämässä maailmassa, jossa pelkoa herättävät vihreinä loistavat mutantit. Eteen tulee myös maanalainen kaupunki, jonka asukkaat ovat lisääntymiskyvyttömiä ja jotka kaipaavat avukseen uutta hedelmällistä siittäjää.

ABoyAndHisDog3WEB

Nihilististä asennetta ja piikikästä satiiria säteilevän filmin pääosassa ovat Don ”Miami Vice” Johnsonin esittämä Vic-nuorukainen sekä tämän puhuva Blood-koira. Viciä on turha kutsua älyn jättiläiseksi, vaikka kyynisesti maailmaa tarkkaileva koira yrittääkin iskostaa tämän päähän sekä historiaa että yhteiskuntaoppia. Käytännössä poikaa kiinnostaa lähinnä vain, mistä löytää seuraava säilykepurkkiateria ja petikumppani. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty ydinpommien tuhoamalla aavikolla, jossa talot ovat hautautuneet hiekkaan ja väkivaltaiset ryysyläisjengit ryöväävät kaikki vastaantulijat.

ABoyAndHisDog2WEB

Lopulta Blood saa kuitenkin tutkavainun yhdestä harvinaiseksi käyneestä naisihmisestä. Paha vain, että samoille apajille tunkee parikymmenpäinen saalistajien joukkio. Tulitaistelun jäljiltä suloinen Quilla-tyttö (Susanne Benton) ja Vic bondaavat niin ahkeraan, että moinen rupeaa jo ärsyttämään uskollista koirakumppania. Pinna palaa lopullisesti, kun käy ilmi, että Quilla on kotoisin maanalaisesta bunkkerikaupungista, jonne halajaa myös takaisin. Naiskauneuden sokaisema Vic on valmis seuraamaan tyttöä ojasta allikkoon – siitäkin huolimatta, että ihmisten parhailla ystävillä ei ole asiaa maan uumeniin.

Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti elokuva vaihtaa puolessavälissä sekä kulisseja että tyylilajia. Rujon resuisesta, ruumiiden kansoittamasta köyhästä aavikkomaisemasta hypätään maalaismaiseen yhteisöön, jossa värikkäät marssiorkesterit soittavat, ihmiset iloitsevat ja ruokaa on yllin kyllin. Aivan kaikki ei nostalgisiin haavekuviin pohjaavassa onnelassakaan taida silti olla kunnossa. Kun vähän pintaa raaputtaa, paljastuu alta paljon synkempi todellisuus.

ABoyAndHisDog4WEB

Kohteliaisuus, tuottavuus ja tottelevaisuus ovat päivän sanoja yhteiskunnassa, jossa kolmihenkinen Komitea käyttää ehdotonta valtaa. Heidän sanansa on laki, ja pieninkin vastarinta johtaa passitukseen ”farmille” – eli robottikäskyläisen teloitettavaksi. Kuuliaisuutta ja kristinuskon autuutta julistetaan joka notkelmaan sijoitettujen kaiuttimien tietoiskuvirrassa, jossa jaetaan myös äidillisiä kokkausohjeita. Asetelman hulluutta ja kansalaisten sätkynukkeasemaa symboloi muotivillitys, jonka mukaisesti kasvoja korostetaan valkeilla meikeillä ja punaisina hehkuvilla poskipäillä.

Filmin ihastuttava absurdius nousee huippuunsa kohtauksessa, jossa spermanlypsykoneeseen sidottu Vic naitetaan vuoronperään kullekin hääpukuiselle neidolle, joka on saava hänen siemenensä!

Hyvin on rakennettu myös muutos, joka tapahtuu Vicin ja katsojan suhtautumisessa Quilla-tyttöön – nerokkaasta loppuratkaisusta nyt puhumattakaan.

ABoyAndHisDog1WEB

A Boy and His Dog on varsin onnistunut sovitus Ellisonin tarinasta. Toki elokuvasta näkyy monin tavoin, että se on tehty rajallisella budjetilla ja 1970-luvun tietotaidolla, mutta kuvasto on silti parhaimmillaan iskevän ikonista. Kaikki ratkaisut on selvästi ajateltu loppuun asti. Lisäksi alkuperäisen pienoisromaanin raflaavimmatkin ainekset on siirretty harvinaisen uskollisesti valkokankaille.

Provokatiivinen, yhteiskuntakriittinen ja sydämellinen. Moinen yhdistelmä on voinut syntyä vain scifi-kirjallisuuden pahana poikana tunnetun maestron kynästä.

ABoyAndHisDog5WEB

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Bonusmateriaaleina mm. ohjaaja Jonesin, kuvaaja John Arthur Morrillin ja kriitikko Charles Champlinin analyyttinen kommenttiraita, joka sisältää rutkasti mielenkiintoista informaatiota. Voiton vie silti Jonesin ja Harlan Ellisonin lähes tunnin mittainen jutustelu. Siinä miehet muistelevat leffan syntyvaiheita riemastuttavan värikkäästi ja paljastuksia kaihtamatta.

Erityisesti Ellisonin tykittää teräviä mielipiteitä ja viiltäviä loukkauksia siihen malliin, että on vaikea uskoa herran lähennelleen kuvaushetkellä kahdeksankymmenen ikävuoden merkkipaalua. Tästä ei dokumentaarinen leffakeskustelu kiehtovammaksi muutu!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

ABoyAndHisDogEllisonCorbenSarjisWEB

Sarjakuvat – Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

PunapartaKansiWEB

Jean-Michel Charlier & Victor Hubinon
Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

Vuoden 2013 lopulla suomeksi saatiin ensimmäinen Punaparta-integraali. Jatkoa on saatu odottaa näihin päiviin asti, mutta nyt Punaparta: Kapteeni vailla nimeä -teos (Egmont) on vihdoin pullahtanut ulos painokoneista. Kirja on riisuttu bonusmateriaaleista, mutta seikkailuja sen sivuilta löytyy kolme kappaletta. Niistä vain ensimmäinen on nähty aiemmin Suomessa Zoom-lehdessä.

Jean-Michel Charlierin käsikirjoittamat ja Victor Hubinonin kuvittamat sarjakuvat ovat kotoisin 1960-luvun alkupuolella ja niissä seikkaillaan 1700-luvun maisemissa. Sarjalle nimensä antanut merirosvokapteeni Punaparta on nyt tapahtumissa pääosin sivussa ja valokeilaan nousee hänen ottopoikansa Eric.

Punaparta4WEB

Kapteeni vailla nimeä -kertomuksessa Eric ratsastaa kahden toverinsa kanssa Etelä-Ranskaan perintönsä perässä. Montfortin linnaa hallinnoiva kreivi ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan omaisuuttaan nuorelle sukulaiselleen. Pahaksi onneksi Eric on niin hyväuskoinen hölmö, ettei lainkaan tajua kreivin juonivan hänen päänsä menoksi.

Ja juoniahan tarinassa riittää. Keinovalikoimat Ericin hiljentämiseksi ovat monenlaiset, joten lopulta joudutaan turvautumaan jopa itsensä Punaparran apuun.

Punaparta2WEB

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan saa Ericiä luopumaan rehellisen elämän toivostaan. Kuningasta uhmaten -jaksossa hän pestautuu kallisarvoista lastia kuljettavan laivan kapteeniksi. Tälläkään kertaa onni ei ole myötä, sillä useampikin matkatovereista suunnittelee hänen syrjäyttämistään.

Punaparran poika -tarinan alussa Eric tavataan kaleeriorjana salaista tehtävää suorittamaan lähetetyllä ranskalaisaluksella. Tavoitteena on tehdä vaarattomaksi tunnettu berberikaappari – turkkilaisten hallitsemilla vesillä. Aiempien käänteiden jäljiltä Eric on löytänyt kapteenin luonteensa, joten häntä joutuvat varomaan sekä ranskalaiset että turkkilaiset. Neuvokkuus ja strateginen ajattelu ovat ne vahvuudet, joilla ylivoimainenkin vihollinen päihitetään.

Punaparta1WEB

Punaparta on vanhaa eurooppalaista meriseikkailusarjakuvaa parhaimmillaan – silloinkin kun ollaan maan päällä. Charlierin huolella kirjoitetuissa juonissa riittää jännitystä, vaaroja sekä monipuolisia käänteitä. Hahmot maistuvat uskottavilta ja merenkulun yksityiskohdat päteviltä. Kokonaisuuden kruunaa Hubinonin sulavalla viivalla taiteilemat pikkutarkat mutta silti selkeät piirrokset. Rulaa kuin felukki!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Punaparta3WEB

Elokuvat – Future-Kill (1985)

FutureKillKansiWEB

Future-Kill
(DVD)

Sitä voi ihmisparka kuvitella kaikenlaista. Kuten että elokuva, jonka mainosjulisteen on maalannut H. R. Giger ja jota tähdittävät alkuperäisestä The Texas Chainsaw Massacresta tutut Edwin Neal ja Marilyn Burns, olisi jostain kotoisin. Tai että dvd, jota mainostetaan alkuperäismateriaalista tehtynä ihkauutena keräilijänversiona, olisi kuvalaadultaan kelvollinen. Mutta tyhmä on, jos moisia kuvittelee.

Teksasilaisen Ronald W. Mooren ainoaksi elokuvaksi jäänyt Future-Kill (1985) on mielipuolisen kehno.

FutureKill1WEB

Leuka putoaa lattialle jo ensimmäisessä kohtauksessa. Futuristisen goottipunkkarihanoirokkarin pilakuvaksi stailattu Eddie Pain (Doug Davis) ilmoittaa naurettavaan teknohaarniskaan sonnustautuneelle veitsikyntiselle Splatterille (Neal), että hän johtaa rauhanomaista ydinvoiman vastaista liikettä. Herra S:n ei siis sovi antaa lättyyn tovereilleen, jotka puhuvat lehdistölle järjestön tavoitteista.

Moinen hentomielisyys ei kuitenkaan sovi huumeita kehoonsa jatkuvalla syötöllä pumppaavalle Splatterille – tai tämän radioaktiivisen säteilyn mutatoimille aivoille.

FutureKill5WEB

Alkunäytöksen jälkeen siirrytään hämmentävän kädettömään komediatyyliin toteutettuihin opiskelijabileisiin. Tätä huonoutta vatkataan katsojan silmien edessä vaikka kuinka pitkään, kunnes elokuva nytkähtää vihdoin eteenpäin: inhoja kepposia muille veljeskunnan jäsenille tehnyt kaverijoukko passitetaan kaupungin synkälle laidalle. Heidän tehtävänään on kidnapata yksi goottipunkkarimutanttifriikki tulevien kevätjuhlien vetonaulaksi.

FutureKill2WEB

Tempaus ei mene aivan nappiin, sillä porukka kohtaa ensitöikseen Eddien ja Splatterin. Splatter seivästää yhden opiskelijoista wolverine-kynsillään ja murhanhimossaan lahtaa myös Eddien kaupan päälle. Frat-pojut ovat nyt todella pahassa pulassa, sillä Splatter usuttaa kaikki goottipunkkariradikaalit heidän peräänsä – ja väittää, että juuri he tappoivat rakastetun kajalinaama-Eddien.

Jatkossa elokuva keskittyy lähinnä siihen, että opiskelijat juoksevat pitkin öisen kaupungin kujia ja antavat kömpelösti köniin harvakseltaan eteen tuleville ”friikeille”. Toiminnan apaattista tunnelmaa korostaa dvd:n onneton kuvalaatu, joka tarkoittaa sitä, että televisiossa näkyy pääosin joko silkkaa pimeyttä tai sitten epäselviksi pistemössöiksi hajoavia hahmonkaltaisia muotoja.

FutureKill3WEB

Elokuva huipentuu kissa ja hiiri -leikkiin talossa, jonka jokainen käytävä on valaistu eri värisillä lampuilla. Tekijät ovat varmasti onnitelleet itseään kuukausikaupalla näin nerokkaasta keksinnöstä.

Filmin parhaassa osiossa vieraillaan goottipunk-klubilla, jonka lavalla soittaa Max and the Makeup -bändi. Naislaulajan vetämän yhtyeen biisit ovat yllättävänkin kelpoja, ja niitä kuullaan kiitettävän pitkään. Pisteet myös kohtauksesta, jossa flirttaileva tyttö pelästyy Splatterin mutanttipenistä – näin hölmöissä kohdissa räkänauru raikaa.

FutureKill4WEB

Future-Killin meikki-, peruukki- ja asustearsenaalin rinnalla kalpenevat sitten jopa kasarimuodin aidot mauttomuudet. Tähän ei eläin pysty. Ja siitä sietää olla kiitollinen!

Valinta harakirin ja Future-Killin välillä olisi kovin tasaväkinen taisto.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

FutureKill6WEB

Sarjakuvat – Korkeajännityssarja 1955

Korkkari55KansiWEB

Korkeajännityssarja 1955

”Omituisen jutun omituinen alku!”

Korkeajännityssarja 1955 (Egmont) jatkaa muinaisten Korkkari-vuosikertojen näköispainossettiä. Tokikaan mukana ei ole kaikkia kyseisen vuoden lehtiä, vaan viisi enemmän tai vähemmän satunnaisesti valittua sarjakuvaa – eli yhteensä yli 300 sivua vanhan koulukunnan nostalgisointia.

Veltto Virtasen ja Moog Konttisen nerokkaasta biisistäkin tuttu avaruusetsivä Rick Random tavataan albumin sivuilla kahdessa seikkailussa. Kadonneet avaruusmiehet -tarinan prologi sijoittuu 20 vuotta menneisyyteen. Tuolloin Maapallolta katosivat sekä Otto Dedekindin johtaman, Andeilla sijaitsevan avaruusaseman miehistö että syrjäisen kylän intiaaniheimo.

Korkkari552WEB

Kertomuksen nykyhetkessä Rick saa tehtäväkseen selvittää nuoren tiedemiehen, John Grantin, katoamistapauksen. Johtolankoja tarjoilee Lana-morsian, joka kertoo Rickille, että John oli päässyt Dedekindin löytämän tuntemattoman kiertotähden jäljille. Tämä Pluton radan tuolla puolen sijaitseva Narm-planeetta on kuulemma täysin ihmiselämälle soveltuva taivaankappale!

Rick ei hätiköi, joten ”päivässä oli avaruusalus kunnossa, ja pätevä lentäjä pestattu”. Ja sitten vain kohti Narmia Lanan sekä muun miehistön kanssa.

Perillä sankarimme kohtaavat lukuisia ihmeellisiä näkymiä ja valtavia kaupunkirakennelmia. Jöötä paikalla pitää näkymätön Dede-ääni, jonka viisaus on ikuista ja sanat käskyjä. Mistä on kyse? Entä selviävätkö Rick ja kumppanit pinteestä, vai ovatko heidän viimeiset hetkensä koittaneet?

Korkkari553WEB

Häränpyllyä heittävästä tieteellisestä pohjasta ja tekstipöhöstä huolimatta Kadonneet avaruusmiehet on herkullisen pönähtänyttä luettavaa. Mielikuvitus lentää eikä fantastisista ideoista tule pulaa. Lisäksi Bill Laceyn piirrosjälki on ihan siedettävällä tasolla.

Vielä parempaa randomointia tarjoilee Ron Turnerin paikoin hienostikin kuvittama Kuun valtias. Siinä pitkältä avaruusmatkalta palaava Rick saa huomata, että Kuuta ja sen kaivostoimintaa hallitsee yksinvaltiaan ottein kuningas Leo toinen. Kuinka moiseen tilanteeseen on päädytty selviää tarinan kuluessa. Mutta miksi kuningas kutsuu Rickin vierailulle luokseen?

Korkkari554WEB

Veikeitä käänteitä, verenhimoisia lihansyöjäkasveja, komeita avaruusajoneuvoja sekä massiivisia patsaita ja palatseja sisältävä kertomus viehättää kybällä. Varsinkin koska Randomia viedään tapahtumien tuiskeessa kuin pässiä narusta. Sarja ansaitsee pisteet myös ihastuttavan pöhköstä kuninkaasta sekä pirullisen hullusta tiedemiehestä.

”Ei sotaa! Haluan vain Kuuni… Koko Kuun!”

Korkkari555WEB

Rick Randomien ohella opuksesta löytyy kaksi kehnohkosti juonittua ja piirrettyä dekkaria sekä menneen maailman eksotiikkaa huokuva tarina syrjäisen saaren aarteesta.

Kuten asiaan kuuluu, Vaarojen saaressa yhteen tömäytetään karski sankari, viaton neitokainen, ilkeä rosvojoukko sekä vihaiset alkuasukkaat. Kaiken keskipisteenä on taikauskon ympäröimä, vaikeasti tavoitettava saari sekä siellä sijaitsevan muinaistemppelin suunnaton helmikokoelma. Kuulerii!

”Adams puhui. Tuo nyrkki olisi pannut kenen tahansa puhumaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Korkkari556WEB

PS. Lokakuussa luvassa on lisää Random-herkkua, sillä tuolloin Egmont julkaisee Korkeajännityssarja: Rick Random – Seikkailuja vuosilta 1955–1956 -kokoelman. Se sisältää viisi Random-seikkailua Korkeajännityksen ensimmäisiltä vuosilta.

Elokuvat – The Return of Chandu (1934)

CanduKannetWEB

The Return of Chandu
(Vol 1 & 2 -dvd)

Tällä kertaa koko kansan iloksi on tarjolla ykkösluokan kalkkunaa historian hämärästä kulmauksesta! Tarjolla yli kolme tuntia täysipainoista k-paistosta.

Vuonna 1932 Bela Lugosi esitti maailmanvaltaa havittelevaa pahista radiokuunnelmiin perustuvassa Chandu the Magician -elokuvassa. Pari vuotta myöhemmin oli hänen vuoronsa hypätä hyvisvelhon pöksyihin 12-osaisessa jatkokertomuksessa The Return of Chandu (1934).

Frank Chandlerin, eli Chandun (Lugosi), komeassa kalifornialaiskodissa vietetään hienostojuhlia. Seurapiiritapahtuman itseoikeutettuna kunniavieraana loistaa taikurin morsmaikku, Egyptin prinsessa Nadji (Maria Alba). Kun paikalle pöllähtää kaksi silmäkulmiensa alta kyräilevää kutsumatonta vierasta, Nadji saa ennakkoaavistuksen, että jotain pahaa on tapahtumassa.

Näin myös käy, sillä toinen tulijoista on mustaa magiaa harjoittavan Ubasti-kultin ylipappi (Lucien Prival). Mystisellä Lemurian saarella majaansa pitävät pahan palvojat ovat vakuuttuneita siitä, että Nadji on avain heidän jo ammoin kuolleen Ossana-jumalattarensa henkiin herättämiseen. Niinpä he yrittävät kaapata neidon. Näkymättömänä paikalle pöllähtävä Chandu kuitenkin estää moiset aikeet.

Chandu1WEB

Tästä käynnistyy pitkäksi venyvä piirileikki, jossa ubastilaiset kidnappaavat Nadjin kerta toisensa jälkeen joutuakseen vain aina uudelleen Chandun jallittamaksi. Mukana menossa häärivät myös Frankin vanhuuttaan tutiseva Dorothy-sisko (Clara Kimball Young) sekä tämän reipas jälkikasvu Bob (Dean Benton) ja Betty (Phyllis Ludwig). Koska seikkailu vie koko konkkaronkan aina Etelämerelle asti, ehtivät he kohtaamaan myös intialaisprinssin, valkean velhon, mustaa magiaa suosivan Vitraksen sekä kasapäin villejä ja verenhimoisia alkuasukkaita.

Vaaroja riittää, joten onneksi Chandulla on taskussaan muutakin kuin näkymättömyystemppunsa ja hypnoottinen katseensa. Parhaiten apua saa, kun hieroo taikasormusta ja kysyy neuvoa aineettomalta mestari Yogilta. Tämä pystyy jopa etäohjaamaan Chandun auton suoraan roistojen kälyiselle mökille, jonka kellarissa sijaitsee kivipaasista rakennettu palvontapiste. Erityisen paljon nähdään liekehtivää magiaa, sillä pahat turbaanivelhot kykenevät taikomaan niin teleporttaavia tulikehiä kuin kaukonäkeviä nuotioitakin.

Chandu4WEB

Kuten asiaan kuuluu, sarjan jokainen jakso päättyy jännitysmomenttiin. Näin katsoja joutui aikoinaan odottamaan kokonaisen viikon saadakseen tietää, miten sankareille oikein kävi. Tosin nämä vaaratilanteet ovat useimmiten kovin keinotekoisia ja niiden ratkaisut ällistyttävän heppoisia. Kuinka Chandu selviää puhallusputkella ammutun myrkkynuolen osumasta!? Mitä tapahtuu, kun herran auto syöksyy rotkoon!? Helppoa, kun sen osaa: nuoli meneekin ohi ja auto pysähtyy juuri ennen rotkon reunaa.

Noin 20-minuuttisista jaksoista kuluu aina muutama minuutti edellisten tapahtumien kertaukseen. Muutenkin ohjaaja Ray Taylor suosii samojen filminpätkien uusiokäyttöä. Alkuasukkaiden juoksu viidakossa ja Lemurian valtavien porttien hidas avaaminen toistuvat puuduttavuuteen asti. Jotta kissakaapuihin pukeutuneet ubastilaiset pystyisivät kaappaamaan Chandun toverit, jättää herra heidät myös jatkuvasti oman onnensa nojaan.

Chandu3WEB

Mutta millaiset sanoinkuvaamattomat kauhut odottavat Nadjia, kun hän joutuu pimeyden voimia palvovien Ubastin velhojen käsiin? Herääkö kuollut Ossana-jumalatar henkiin ja ottaa ikiaikaisen paikkansa koko planeetan hallitsijana? Karkaako Chandu itsepintaisilta lehtimiehiltä näkymättömyysloitsun avulla? Onko The Return of Chandu parempi kuin monsterin entinen heila?

No ainakin Bela Lugosi pääsee kerrankin esittämään valkoisiin sonnustautunutta sankaria, joka hallitsee tuimat tuijotukset ja yltiöpäiset ilmeilyt. Ja onhan se kiva, että alkuperäistä King Kong -elokuvaa varten rakennettuja lavasteita kierrätetään tässäkin filmituotteessa.

Tosissaan ei The Return of Chandua kestäisi katsoa edes mongolialainen aropupu, mutta kyllä siitä rutkasti hupia saa irti. Ainakin, jos malttaa pitää annostuksen parissa päivittäisessä jaksossa. Kahdelle levylle jaetun yli kolmituntisen kokonaisuuden posottaminen yhteen putkeen ei ole mielenterveyden kannalta suositeltavaa. Nyt silmissä pyörii vain jalokivin koristeltuja turbaaneja ja korvissa soivat synkät viidakkorummut sekä Ubastin ylimmäisen papin korkea veisu…

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Chandu2WEB