Kirjat – Liu Cixin: Synkkä metsä

LiuCixinSynkkaMetsaWEB

Liu Cixin
Synkkä metsä
Heian senlin
Suom. Rauno Sainio. Aula & Co

Synkkä metsä on toinen osa kiinalaisen Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta -trilogiaa. Kyseessä on Isaac Asimovin ja Arthur C. Clarken hengessä kirjoitettu huikea tieteissaaga, jossa koko ihmiskunnan olemassaolo asettuu vaakalaudalle.

Kakkosromaanin alussa eletään synkissä tunnelmissa. Maapalloa lähestyy Trisolaris-aurinkokunnasta valloittajalaivasto, jonka teknologia on huomattavasti ihmiskuntaa edellä. Samaan aikaan Trisolariksesta saapuneet eriskummalliset Sofonit ovat estäneet fysiikan perustutkimuksen etenemisen. Tämän oheen ne tarkkailevat aivan kaikkea, mitä Maassa tapahtuu.

Epätoivoisessa tilanteessa YK sekä Planetaarinen puolustusneuvosto päätyvät erikoiseen ratkaisuun: koska ainoastaan ihmisten ajatukset ovat suojassa Sofonien tarkkailulta, Maapallon vastastrategian suunnittelu annetaan neljän erikoisyksilön tehtäväksi. Kullekin Seinänkohtaajalle luovutetaan lähes rajattomat resurssit, joiden avulla heidän tulisi kehittää juonia trisolarislaisten pään menoksi – ideoita, joista he eivät saa hiiskahtaa kenellekään.

Yksi Seinänkohtaajista on tähtitieteilijä Luo Ji, joka on aikoinaan tutkinut kosmista sosiologiaa. Itsekeskeisenä ja laiskanpuoleisena miehenä Luo Ji käyttää saamansa resurssit kuitenkin siihen, että hankkii itselleen unelmiensa vaimon ja kotikartanon. Ihmiskunnan tulevasta kohtalosta hän ei voisi vähempää välittää. Jostain selittämättömästä syystä trisolarislaiset ottavat kuitenkin juuri hänet silmätikukseen.

Synkkä metsä on uskomattoman rikas romaani. 700-sivuisen tiiliskiven mittaan päähenkilöiksi nousee useita hahmoja, jotka omalta osaltaan avittavat ihmiskunnan kehitystä ja pohjustavat tulevaa taistelua trisolarislaisia vastaan. Kirjassa käydään laajalla skaalalla läpi niin ihmisten reaktioita ulkoavaruudesta saapuvaan uhkaan kuin mahdollisia teknologisia edistysaskelia. Keskusteluissa esitelmöidään, filosofoidaan, haikaillaan, pohdiskellaan ja ideoidaan.

Lopulta toivottomuuden ajasta hypätään parisataa vuotta tulevaisuuteen, jolloin Maapallo ja sitä hallitseva tunnelma on aivan toisenlainen kuin kirjan alkupuolella. Mittavuudessaan muutos vaikuttaa epäuskottavalta, mutta oivallusten tuoksinassa moinen seikka ei hirveästi häiritse.

Cixin tykittää kehiin monenmoisia visioita, joista ei ihmeen tuntua puutu. On suuria suunnitelmia, teknologisia saavutuksia, valtavia avaruuslaivastoja ja ihmismielen ronkintaa. Väliin kirjailijan maalaama näkemys on hyvinkin pessimistinen, mutta hetkittäin kerronta kohoaa uuden aamuruskon siiville. Tämän pyörityksen keskellä lukija ei voi kuin ihastella Cixinin mielikuvituksen lentoa – joka kuitenkin aina pyrkii olemaan kytköksissä tieteellisten teorioiden tarjoamiin aitoihin kehitysmahdollisuuksiin.

Yhtä hyvin ei toimi romaanin inhimillinen puoli. Ajatus ideologisten mielialojen muokkaamisesta poliittisten kaaderien voimin voitaneen pistää kirjailijan kotimaan piikkiin. Hämmennystä herättävät kuitenkin käsitys koko ihmiskuntaa aidosti yhdistävistä perimmäisistä arvoista sekä yleiset ilmapiirivaihtelut, jotka vaikuttavat aivan jokaisen kansalaisen tunnetilaan.

Pahiten mennään silti metsään, kun kuvioihin astuu rakkaus. Cixinin kyky kirjoittaa romanttista kuvastoa on lähinnä Harlekiini-romaanien tasolla. Niinpä saamme luettavaksemme mm. sellaisia sanataiteen kukkasia kuin ”naisen hymy oli kuin auringon valollaan täyttämä kastepisara, joka keveästi tippui kuivimpaan paikkaan hänen sydämessään” ja ”hänen yhä lapsenomainen, pehmeä äänensä ja lähteenraikas hymynsä silittivät Tylerin voipunutta sielua kuin enkelin hellät kädet”.

Jos kykenee poistamaan mielestään romaanin satakunta kehnointa sivua, käsissä on erinomaisen kiehtova vanhan koulukunnan tieteisromaani. Teos, jonka äärellä mieli lentää sfääreihin, jotka aiemmin ovat jääneet käymättömiksi korpimaiksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Sarjakuvat – Janne Toriseva: Valas

ValasKansiWEB

Janne Toriseva
Valas

Kolmen kustantamon yhteisvoimin julkaisema Valas (Basam Books, Arktinen Banaani, Zum Teufel) on vahva näyttö Janne Torisevalta. Kansainvälistä tasoa edustava, parisataasivuinen järkäle kertoo Herman Melvillen Moby Dick -klassikkoromaanin tarinan sarjakuvan keinoin. Ja onnistuu täydellisesti jokaisella osa-alueellaan.

Juonikuviossa Ishmael-niminen nuorukainen ja villimies Queeqeg pestautuvat kapteeni Ahabin valaanpyyntialuksen miehistöön. Jo ennen laivaan astumista heitä varoitellaan tuhoon tuomitusta laivasta, joka on matkalla suoraan hornan tuuttiin. Suhteellisen nopeasti käykin ilmi, ettei Ahab ole aivan tavallinen merikapteeni. Häntä ohjastaa polttava pakkomielle valkoisesta kaskelotista, joka vei aikoinaan hänen toisen jalkansa.

Valas3WEB

Myös muu miehistö on täynnä mitä eriskummallisempia yksilöitä. Laivalla seilaavat mm. lokkeja palvova Daggoo, kuolleena itseään pitävä Pip sekä merestä löytynyt, muistinsa menettänyt silmäpuoli Steelkit. Elämä on rankkaa, ja veden varaan joudutaan kerran jos toisenkin. Tarunhohtoista valkeaa valasta vain ei tunnu löytyvän. Ahab ei kuitenkaan ole valmis luopumaan tavoitteestaan, vaikka se maksaisi koko hänen miehistönsä hengen.

Valas2WEB

Valas on jämerä seikkailukertomus, jossa Toriseva on purkanut alkuperäistarinan vetäväksi sarjakuvaksi. Taiteilijan valitsema värimaailma ja piirrostyyli herättelevät muistikuvia Christophe Blainin Maalari ja merirosvo -sarjakuvien suuntaan, mutta kokonaisuudessaan jälki on omintakeista.

Valas on varma valinta Sarjakuva-Finlandian kärkikymmenikköön.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Valas1WEB

Elokuvat – Star Wars: The Rise of Skywalker

StarWarsRiseJulisteWEB

Star Wars: The Rise of Skywalker

Täytyy tunnustaa, että olen ollut Tähtien sota -fani jo pienestä pitäen. Elokuvien ohessa olen vuosikymmenten mittaan käyttänyt tuhansia euroja Star Wars -aiheisiin kirjoihin, sarjakuviin, peleihin, vaatteisiin, leluihin, figuureihin ja ties mihin. Niinpä odotuksiani ei ole helppo täyttää – mistä käy hyvänä esimerkkinä se, että mielestäni George Lucasin 2000-luvun taitteessa rustaama esiosatrilogia on pääosin täyttä shaittia.

Ennen kuin astuin teatteriin katsastamaan uuden The Rise of Skywalker -leffan, kertasin viimeisimmän trilogian kaksi edellistä elokuvaa.

Ja aivan kuten muistinkin, J. J. Abramsin ohjaama The Force Awakens (2015) on harvinaisen kehno tekele – Han Solon (Harrison Ford) ja Chewbaccan (Peter Mayhew) esiintymisiä lukuunottamatta. Henkilöhahmojen kehittely on olematonta ja juoni kuin lapsenmielisen faniääliön raapustelema ö-luokan kopio alkuperäisestä Tähtien sodasta. Keskushenkilöistä kehnoimmin on käsikirjoitettu Adam Driverin esittämä, raivostuttavan rassukka Kylo Ren – Darth Vaderin manttelinperijän sijaan hahmo muistuttaa lähinnä Jar Jar Binksiä.

Onneksi meno paranee selvästi Rian Johnsonin ohjaamassa The Last Jedi -leffassa (2017). Vaikka filmin taustatarina ilkimyksiä pakenevista kapinallisten aluksista onkin loppuunkaluttu, mukaan on uutettu runsaasti tunnelmaa ja inhimillistä otetta. Reyn (Daisy Ridley) ja Luke Skywalkerin (Mark Hamill) yhteisissä kohtauksissa on jopa taikaa. Tällä kertaa myös Kylo Ren on saatu nostettua ulos rasittavuuden suosta. Muutenkin hahmoihin on panostettu ja ylöspano on näyttävää.

Siinä missä The Force Awakensin katsominen on silkkaa kärsimystä, tarjoilee The Last Jedi väliin ajatuksiakin herättävää, toimivaa tieteisviihdettä.

Mutta kuinka tässä vertailussa pärjää tuore The Rise of Skywalker, jonka puikoissa on jälleen useita pahoja pettymyksiä leiponut Abrams?

StarWarsRise2WEB

Valitettavan huonosti, vaikka 9 elokuvan jatkumo olisi ansainnut jotain ikimuistoista. Elokuvan ensimmäinen puolikas on järjettömässä eestaas-säntäilyssään suoranainen loukkaus koko Star Wars -universumia kohtaan – pieru vasten yleisön kasvoja. Kaikki se hienovaraisuus, rohkeus ja ihmiskuvaukseen panostaminen, joka koristi The Last Jedi -filmiä, on siivottu sivuun. Tilalle on tuotu päämäärätöntä vauhtisähellystä sekä paperinohutta henkilökuvausta. Tässä vaiheessa valkokangasta tekisi mieli heitellä mädillä tomaateilla.

Onneksi filmin loppupuolelle on saatu rakennettua muutamia oivallisia kohtauksia sekä hetkiä, jotka herättelevät henkiin aitoa Star Wars -tunnelmaa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ylletä samanlaiseen tunteiden lentoon kuin monin osin ongelmallisen Rogue One -elokuvan (2016) vaikuttavimmissa jaksoissa. Tästä huolimatta loppukäänteille haluaisi pariin otteeseen jopa hurrata.

StarWarsRise3WEB

Tarinaltaan The Rise of Skywalker ei ole erityisen mieleenpainuva. Heti kärkeen kuullaan, että kuolleeksi jo aikoja sitten kuviteltu keisari Palpatine (Ian McDiarmid) onkin elossa. Hän on punonut juoniaan sithien salaisella Exegol-planeetalla ja rakennuttanut maailmankaikkeuden mahtavimman ja tuhovoimaisimman avaruuslaivaston. Sen hän lupaa Kylo Renin komentoon, kunhan tämä vain löytää ja tappaa jediksi opiskelevan Reyn.

Kun Ren etsii Reyta, Rey ja hänen kapinallistoverinsa metsästävät johtolankoja, jotka paljastaisivat heille reitin Exegoliin. Aina väliin Ren kiusoittelee vanhempansa menettänyttä Reyta vihjeillä, jotka voisivat paljastaa naisen syntyhistorian. Rey on puolestaan yhä vakuuttunut siitä, että voisi käännyttää miehen takaisin voiman valoisalle puolelle.

Ja sitten lennellään eksoottisesta paikasta toiseen, tapellaan ja kiukutellaan. Ylivoimaisen vastustajan edessä tilanne näyttää väliin jo menetetyltä, mutta ehkäpä toivossa piilee sittenkin voimaa, jolla pahuus voitetaan.

StarWarsRise1WEB

Hahmoista suunnitelmiaan jatkuvasti selittelevä Palpatine ei vakuuta. Myös Kylo Ren vedetään pitkäksi aikaa takaisin idiotismin alhoon. Rey käyttelee uusia jedikykyjään yhtä vaivattomasti kuin me muut voitelemme leipää, mutta kovin syvälle hahmon mielenmaisemaan ei elokuvassa ylletä. Daisy Ridley tekee joka tapauksessa roolissa parhaansa. Mutta kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

Myös Poe (Oscar Isaac), Finn (John Boyega) ja Chewbacca (Joonas Suotamo) saavat sankaroida minkä kerkiävät – ilman sen ihmeempää luonteenkuvausta. Totaaliseksi huumoriveikoksi väännetty C-3PO (Anthony Daniels) hölmöilee puolestaan urakalla. Ja onhan mukana myös uusi hassu pikkudroidi, josta on helppo tehdä leluja myyntiin.

StarWarsRise5WEB

Mitäs tästä nyt sitten jäi käteen? No ainakin pohjaton viha Abramsia kohtaan. Miksi ihmeessä todistetusti täysin kyvyttömän herran annetaan yhä uudelleen raastaa rakastettuja hahmoja kuraan? Onko turhanpäiväinen toiminta tosiaankin nykyisin tärkeämpää kuin huolella luodut tarinat ja henkilöt? Miksi ihmeessä tämäkin leffanraakile piti vielä tehdä ja nähdä?

Nyt ottaa kupoliin ja pahasti!

Toni Jerrman

StarWarsRise4WEB

Kirjat – Charles Stross: Singulariteettitaivas

StrossSingulariteettitaivasWEB

Charles Stross
Singulariteettitaivas
Singularity Sky
Suom. Markus Harju. Nysalor

”Päivänä, jona sota julistettiin, Novy Petrogradin taivaalta ropisi matkapuhelimia kaupungin mukulakiville.”

Brittikirjailija Charles Stross oli 2000-luvun alussa yksi tieteiskirjallisuuden kuumimmista uusista nimistä. Tähtivaeltajassakin hänet huomioitiin sekä vuonna 2004 että 2005. Nyttemmin hän on taantunut suoltamaan turhanpäiväisiä jatko-osia loputtomilta vaikuttaviin Merchant Princes ja The Laundry Files -sarjoihinsa.

Vihdoin suomeksi saatu Singulariteettitaivas on kuitenkin kotoisin Strossin kulta-ajalta. Alunperin vuonna 2003 ilmestynyt romaani oli aikoinaan ehdolla jopa Hugo-palkinnolle. Aikansa ilmiöistä ja puheenaiheista ammentava teos maistuu tänä päivänä osin menneen maailman tuotteelta. Strossin visiointikyky on kuitenkin niin hurja, että Singulariteettitaivas pelittää yhä lähes kybällä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa jumalan kaltainen tietoisuus, Eschaton, on ripotellut ihmiskunnan ympäri avaruutta. Ja kieltänyt heitä tuhon uhalla rikkomasta kausaliteetin lakeja.

Pari sataa vuotta myöhemmin ihmiset ovat pääosin toipuneet pakkosiirroista ja alkaneet pystyttää tähtienvälisiä valtakuntia. Yksi niistä on takapajuinen Uusi tasavalta, joka nojaa teknologiakielteisyyteen, kimuranttiin byrokratiaan sekä hierarkkiseen luokka-ajatteluun. Tässä valtakunnassa Keisarin sana on laki, työläisen osana raadanta ja naisen paikka hellan ja nyrkin välissä.

Asetelma alkaa kuitenkin horjua, kun Festivaali saapuu Uuden tasavallan nuorimman siirtokuntamaailman, Rochardin, kiertoradalle. Festivaali on itsemonistuva informaatioverkosto, joka kuljettaa mukanaan palvelimille ladattuja elämänmuotoja. Se kerää tietoa ja rakentaa tähtienvälisiä kommunikaatioverkkoja. Sillä kuten on sanottu, informaatio haluaa olla vapaata.

Rochardissa Festivaalin läsnäolo aiheuttaa paikallisen singulariteetin. Se jakaa mannaa taivaasta vastineeksi ihmisten tarinoista. Yhteiskunta menee täydellisesti sekaisin, kun ihmiset saavat kuokan ja auran sijaan käsiinsä nanoteknologiaa, biotekniikkaa, tekoälyjä sekä kaikki toiveet täyttäviä runsaudensarvikoneita.

Keisarillisella kotiplaneetalla tähän käsittämättömään uhkaan vastataan lähettämällä paikalle raskaasti aseistettu avaruusalusarmada. Eschatonin käskyistä huolimatta se aikoo rikkoa kausaalisuuden periaatetta saadakseen etulyöntiaseman viholliseensa nähden.

Tämän tempun yrittävät puolestaan estää salaperäisen herra Hermanin käskyttämä agentti Martin sekä YK:n mandaatilla toimiva Rachel.

Singulariteettitaivas on huikeiden ideoiden vuoristorata. Kirja yhdistelee samaan soppaan huumoria, parodiaa, yhteiskuntakritiikkiä, singulariteettivisiointia, seikkailua, naisasiaa, informaatioteknologiaa, avaruusoopperaa, military- ja hardcore-scifiä sekä kaikkea muuta, mitä Strossin mielestä on sattunut esiin pulpahtamaan.

Neuvostoliittohenkiset vastarintaliikkeet pitävät ideologisia komiteakokouksia samaan aikaan kun maailma heidän ympärillään murenee. Puhuvat jänikset heiluttelevat konepistooleja. Uuden tasavallan avaruuslaivastoa johtaa seniili, kuolemansairas taisteluamiraali. Kanan jaloilla kulkevassa mökissä Baba Yaga, Festivaalin Kriitikko-jaostoon kuuluva Salajuonien Sisar Seitsemän, yrittää selvittää, ovatko ihmiset tietoisia olentoja.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä Singulariteettitaivas on niin täyteen ahdettu aarrearkku, ettei paremmasta väliä. Rytmityksellisesti ja kerronnallisesti romaani on paikoin epätasapainoinen, mutta näin näyttävän ilotulituksen keskellä moinen ei pahemmin häiritse.

Singulaarista jehnaa!

”Haloo? Viihdytätkö meitä?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Kolumni – Pääkirjoitus 4/19

TVkansi419blogiArtWEB

Viime numeron pääkirjoitukseen liittyen sain kommentin, ettei näissä tarvitsisi aina ”mussuttaa politiikkaa”. Hieman tuota ihmettelen, sillä tieteiskirjallisuuden paras puoli on aina ollut genren yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen kantaaottavuus. Mutta mennään nyt sitten tällä kertaa aivan toisella linjalla.

No nyt raikaa rock! Viime numerossa unohdettiin juhlia, että täyteen tuli jo 150. lehti. Joten nyt otetaan vahinko takaisin erikoispaksun numeron voimin.

Bailujen kunniaksi parrasvaloihin palaa Suomen suurin supersankari, Kapteeni Hyperventilaattorimies – yli 20-vuotisen eläkeputken jälkeen! Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama sarjakuva julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi ja Jarkko Nääsin ajanpatinoimilla väreillä koristettuna. Kolmiosaisen jatkosarjan seuraavat jaksot nähdään tulevissa numeroissa. Tästä ei maailmankaikkeus voi enää paremmaksi muuttua!

Lehden sivuille on kerätty monta muutakin sarjakuvaa, joiden tekijät ovat olleet mukana tähtivaelluksella jo vuosikymmenten ajan. Tarjolla on toinen osa Kivi Larmolan Kaikki liikkuu -eepokseen, Anssi Rauhalan taiteilema tieteisseikkailu sekä Pekka Mannisen tuorein Teräslilja. Huikeaa, vaikka itse sanonkin.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon vaikkapa lahjakkaan Amal El-Mohtarin haastattelu ja hänen Hugo-, Nebula- ja Locus-palkittu novellinsa Vuodenajat lasia ja rautaa. Sekä Jouko Ruokosenmäen hulppean laaja artikkeli Jack Kirbyn Neljäs maailma -sarjakuvasetistä. Puhumattakaan kymmensivuisesta Kutzpah-katsauksesta, jossa nostetaan esiin viime vuosien parhaita avaruusoopperoita.

Ja mitäs muuta? No tietenkin perinteinen Rakkautta & Anarkiaa -raportti, Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen ajankohtainen Star Wars -aiheinen foliopalsta sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Mahtavaa luettavaa on siis tarjolla yli 130 sivun edestä. Jehnaa ja jepulis!

Mutta tässäpä kiperä kysymys pohdittavaksi: kumpi voittais, jos zombivampyyrimuumiohämähäkki ja Conanin kirveen kantasolututkimus tappelis?

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

PS. Tähtivaeltaja 4/19 saapuu postilakon muodostaman suman takia jäsenille satunnaisiin aikoihin. Tiedän, että jotkut ovat saaneet lehden jo viime viikolla, mutta osalla – kuten minulla – lehteä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut.

PS2. Lisäpäivityksenä mainittakoon, että 13.12. mennessäkään osa lehdistä ei ole vielä löytänyt perille postilakon aiheuttaman suman takia. Pahoittelemme tilannetta ja elämme toivossa, että posti saisi edes ensi viikolla sumansa purettua. Mitään en kuitenkaan uskalla luvata, koska postikaan ei osaa antaa aiheesta minkään sortin informaatiota.

PS3. Vielä ehtii tsekata Teeman menneeseen elokuvafestivaaliin liittyvät ekstramatskut, kuten:

Tonin Stalker-kokemus

Kriitikot metsässä Stalkerin hengessä

Mistä kriitikot uneksivat

Kuunneltu musiikki:

Halestorm: Vicious
Halestorm: The Strange Case of… (Deluxe Edition)
Halestorm: Into the Wild Life (Deluxe Edition)
Doors: Live at the Matrix 1967 (2 CD)
Doors: Live in Vancouver 1970 (2 CD)
The 69 Eyes: West End
Noitarovio: Inkvisitio
Idles: Joy as an Act of Resistance
Amyl and the Sniffers: Amyl and the Sniffers
Warkings: Reborn

TV419sisallysWEB

Elokuvat – The Lighthouse

TheLighthouseJulisteWEB

The Lighthouse

The Witch -elokuva (2015) todisti, että Robert Eggers osaa maalata valkokankaille koukuttavan omaperäisiä tunnelmia. Samalla linjalla jatkaa miehen uusin filmi, kiehtova The Lighthouse.

1890-luvulle sijoittuva mustavalkoinen elokuva kertoo kahdesta syrjäisen saaren majakanvartijasta. Thomas (Willem Dafoe) on parivaljakon vanha konkari, jonka uskomukset ja kertomukset ovat kuin suoraan ikiaikaisen synkistä merimiestaruista. Viinaan menevä vanhus pitää majakan lyhtyä yksityisomaisuutenaan ja kylpee yöt sen valossa.

Hiljainen Ephraim (Robert Pattison) on puolestaan nuori tulokas, joka etsii elämälleen uutta suuntaa – sekä irtiottoa menneisyydestä. Thomasin käskyttämänä hän joutuu vastaamaan majakkasaaren ikävimmistä ja raskaimmista työtehtävistä. Lyhdyn ääreen hänellä ei ole mitään asiaa.

TheLighthouse2WEB

Elokuvan ilmapiiri on alusta lähtien painostava. Kaksikon asunto on pimeä mörskä, ja saaren yölliseen mustuuteen tuo valoa vain majakkatornin huipussa säteilevä loisto. Ainoat äänet sateen piiskaamalla luodolla ovat sumutorven ulina, lokkien korvia särkevä kirkuna ja aallokon hakkaus rantakiviin.

Pikkuhiljaa kuvioihin ui myös entistä oudompia yksityiskohtia. Ephraim uneksii rantaan ajautuneesta alastomasta merenneidosta (Valeriia Karaman), ajan käsite karkaa käsistä ja lopulta todellisuus hajoaa viinan ja hulluuden ruoskimaksi surrealistiseksi keitokseksi. Kumpi miehistä riehui kirveen kanssa ja hajotti pelastusveneen? Miksei huoltolaivaa näy eikä kuulu? Mitä salaisuuksia kätkeytyy lyhdyn loisteeseen?

Mielialat ailahtelevat ja heilahtelevat ääripäästä toiseen, kun parivaljakko uppoaa yhä syvemmälle epätoivon alhoon. Väliin miehet ovat toistensa kurkussa, toisinaan purkavat syntiensä taakkaa. Pelastusta kiirastulesta on kuitenkin turha odottaa.

TheLighthouse1WEB

The Lighthouse on kuumeisen eksistentiaalinen elokuvakokemus. Hypnoottinen filmi kuljettaa katsojan harmaaseen välitilaan, joka on kuin yhdistelmä limboa, helvettiä ja Ahdin valtakuntaa. Molemmat pääosanesittäjät tekevät uransa vimmaisimmat roolisuoritukset, joita tukevat Eggersin taitava ohjaus sekä Mark Korvenin tunnelmaa syventävä musiikkiraita.

Mestarillinen elokuva. Ja nyt täytyy aivan erikseen kiittää leffan Suomeen tuonutta Finnkinoa. Näin eksentrisiä taidefilmejä nähdään normaalissa elokuvateatterilevityksessä aivan liian harvoin.

Toni Jerrman

TheLighthouse3WEB

 

Sarjakuvat – Atom: Robottitarinoita

AtomKansiWEB

Osamu Tezuka
Atom: Robottitarinoita

Osamu Tezuka (1928–1989) tunnetaan mangan jumalana. Pioneerina, joka vaikutti keskeisesti siihen, kuinka merkittäviä ja monimuotoisia taidemuotoja japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatioista kehittyi.

Suomennoksina miehen tuotantoa ei ole kuitenkaan pahemmin näkynyt. Nyt asiaan on tullut hienoinen korjaus Atom: Robottitarinoita -pokkarin (Sangatsu Manga) myötä. Teoksesta löytyy myös Tampereen taidemuseon tammikuun alkuun asti pyörivän Tezuka-näyttelyn katalogi sekä lyhyehkö taiteilijaelämäkerta.

Atom3WEB

Pokkari sisältää viisi robottipoika Atomista kertovaa tarinaa. Ne ovat kotoisin vuosilta 1960–1975, jolloin Tezukan viiva ja sarjakuvakerronta olivat jo hioutuneet täydellisyyteen.

Ensimmäisessä jaksossa käydään läpi Atomin syntytarina kuolleen pikkupojan korvikkeesta maailman mahtavimmaksi robottisankariksi. ”Hän lentää taivaalla suihkumoottoreilla, jotka muuttuvat avaruudessa raketeiksi. Hän voi tehdä kuulostaan 100-miljardikertaisen ja käyttää silmiään valonheittiminä. Hän osaa 60 kieltä ja aistii ihmissydämen hyvyyden ja pahuuden. Voimaa on 100 000 hevosvoiman verran ja takapuolessa konekivääri!”

Atom4WEB

Opuksen toisessa seikkailussa vaikeuksia aiheuttaa Atomin pikkusisko Uran. Vahva ja intomielinen, mutta maailmanmenosta vielä täysin pihalla oleva robotyttö joutuu vilkkauttaan useampaankin pulaan – kuten turnaukseen, jossa mahtavat konetaistelijat ottavat mittaa toisistaan. Koulunkäyntikään ei kauheasti maita, joten naiivi Uran on kovin altis ilkeän tohtorin tarjoamille houkutuksille.

Kekseliäistä yksityiskohdistaan ja dynaamisesta taiteestaan huolimatta tämä tarina on vielä aika kesy ja lapsellinen. Huomattavasi asiallisempaa menoa tarjoaa Robottihuvipuisto-kertomus. Siinä otetaan vahvasti kantaa robottien kansalaisoikeuksien puolesta sekä orjuutta ja asekauppaa vastaan.

Atom5WEB

Tohtori Haido on perustanut saarelleen mielikuvituksellisen Robotland-huvipuiston, jossa robotit esittävät katsojille koko maailman satuja ja legendoja. Paikkaa varten rakennettujen koneluomusten elämä on kuitenkin ankeaa, sillä heitä pitää kurissa ja nuhteessa pirullinen pimeyden ruhtinas, armottomuudestaan tunnettu Saatana-robotti.

Mutta onko kellään oikeutta alistaa muita tuntevia olentoja valtansa alle. Ja mitä ihmettä Atom voisi tehdä ongelman korjaamiseksi?

Robottihuvipuisto on visuaalisesti fantastisen vänkä tarina, jossa sorrettujen puolustaminen, ystävyys ja yhteen hiileen puhaltaminen osoitetaan pahuutta vahvemmiksi voimiksi. Jännitystä ja huumoriakaan unohtamatta.

Atom2WEB

Hienosti toimivat myös pokkarin päättävät Valehteleva robotti ja Päätön robotti -sarjakuvat. Molemmista löytyy inhimillistä koskettavuutta ja kiperiä moraalisia dilemmoja. Juuri tämä Tezukan tyyli, jossa hän upottaa ulospäin kevyeltä vaikuttaviin tarinoihin hyvinkin vakavia teemoja, tekee hänen luomuksistaan niin merkityksellisiä – ja ajattomia.

Atom: Robottitarinoita on manga-suomennosten ykköskastia. Julkaisun ainoa isompi miinus tulee minimalistisesta koosta, joka ei tee oikeutta Tezukan taiteelle. Tästä huolimatta käsillä on teos, joka jokaisen sarjakuvanystävän kannattaa lukea.

Toni Jerrman

Atom1WEB