Sarjakuvat – Krazy Kat 1916–1918

KrazyKatKansiWEB

George Herriman
Krazy Kat 1916–1918
Otava

”’Krazy Kat’ se ihme kissa on, sielultansa perin viaton. Aivoja on hatun alla yhtä laill ku itikalla, mutt ’tiedonjano’ pohjaton.”

George Herrimanin (1880–1944) Krazy Kat on yksi maailman arvostetuimmista sarjakuvista. Sadan vuoden iästään huolimatta se maistuu yhä tinkimättömän raikkaalle ja omintakeiselle.

Otavan julkaisema Krazy Kat 1916–1918 -teos kokoaa yksiin kansiin sarjan sunnuntaisivujen kolme ensimmäistä vuosikertaa. Tarinat nähdään nyt restauroituina sekä Heikki Kaukorannan uudella, entistä ehommalla suomennoksella varustettuna.

Mukana on myös Jyrki Vainion esipuhe, joka avaa hienosti Herrimanin elämää ja sarjan taustoja.

KrazyKat1WEB

Krazy Katin perusidea on sinällään yksinkertainen, mutta Herriman onnistui vääntämään aiheesta ajatonta kerrontaa kolmen vuosikymmenen ajan. Kaiken takana on rakkaus. Hupsun kissan rakkaus naimisissa olevaan Ignatz-hiireen, joka pitää kattia hulluna ja viskoo tätä päivittäin tiilillä päähän. Aina yhtä myötämieliselle katille kalloon kolahtava tiili on lemmen osoitus ja todiste hiiren ihanuudesta.

Myöhemmin draaman kolmanneksi osapuoleksi vakiintuu poliisikoira Bull Pupp, joka rakastaa kissaa ja sulkee hiiren kerta toisensa jälkeen kalterien taa. Asetelmaan tuo oman erikoisen virityksensä kysymys sukupuolista. Hiiri ja koira ovat selkeästi miehiä, mutta siihen, onko kissa mies vai nainen ei sarjassa oteta kantaa. Vainion esipuheen mukaan Herriman on todennut kyselijöille, että Krazy Kat on kuin keiju tai haltia, jolla ei ole sukupuolta.

KrazyKat2WEB

Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Coconinon piirikunnan aavikkoisiin fantasiamaisemiin. Tasaisen maaston näkyvin maamerkki on Lumottu pöytävuori, jonka huipulla asuu Joos Haikara. Hän toimittaa lapset Coconinon asukkaille, joihin lukeutuvat mm. hanhiherttua Karvikka Verso, timanttimeklari Gabriel P. Kilpikonna sekä murheiden madonna, leskivaimo Mariquita Pelona. Heitäkin keskeisempiä hahmoja ovat pituudella pilattu Valter Severi Kamelikurki sekä mystinen idän mies, Pekingin Ankka.

Herriman ei anna arkijärjen pilata luomustaan. Kuvien taustalla maisemat vaihtuvat lähes holtittomasti, puut toimivat sateenvarjoina ja rajan yli livahtaa meksikolaisia hyppypapupariskuntia. Mutta oli tilanne mikä tahansa, Krazy Kat on aina valmis auttamaan pulassa olevia. Jopa silloin, kun kultamuikku Ignatzilla ei ole varaa ostaa tiilitehtailija Kolin Kellyltä uutta murikkaa kissan pääkoppaan nakattavaksi.

Absurdin huumorin, herkän henkilökuvauksen ja surrealististen käänteiden ohessa sarjassa ihastuttaa Herrimanin kielenkäyttö, jossa lyyrisen kirjallinen ilmaisu yhtyy villiin sanoilla leikkimiseen.

Näin psykedeeliseen mielikuvituksen lentoon on pakko ihastua. Aina uudelleen. Kerta toisensa jälkeen. Ikuisesti.

KrazyKat4WEB

Jos julkaisusta pitäisi jotain nokan koputtamista keksiä, niin se on koko. Vaikka opus on normaalia kookkaampi, on sarjakuvat painettu pienemmiksi kuin osassa Jalavan 1980- ja 1990-luvuilla julkaisemissa albumeissa. Se on sääli, sillä Herrimanin kuvat ovat toisinaan täynnä pientä piiperrystä, josta on nyt vaikea ottaa selvää. Painoasu on toki tässä uudessa kirjassa huomattavasti aiempaa parempi.

”Nuortea jyrsijä Ignatz tässä lauhkeena, sekeenä käppäilemässä. Ja häijynä, pahat mielessä nähdä voidaan, matkalla Krazyn knubua rusikoimaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/18.

KrazyKat3WEB

Kolumni – Pääkirjoitus 1/18

Adobe Photoshop PDF

Viime numeron uutispalstalla intoilin kevään odotetuimmasta elokuvasta. Eli Jeff VanderMeerin ensiluokkaiseen Hävitys-romaaniin perustuvasta Annihilationista, joka oli piakkoin saapumassa teattereihin. Mutta toisin kävi, sillä Paramountin pomot myivät viime hetkellä leffan kaikki ulkomaiset levitysoikeudet Netflixille.

Näin emme pääse näkemään Alex Garlandin ohjaamaa filmiä elokuvateattereissa, joita silmälläpitäen se on kuvattu. Tämä on raivostuttavaa. Varsinkin kun pääsyynä kaupalle näyttää olleen se, että leffaa pidettiin liian älykkäänä elokuvateatteriyleisölle.

Ratkaisu lienee esimakua sille, että pian teattereissa nähdään vain samaa kaavaa toistavia supersankarielokuvia, aivottomia jatko-osia sekä muuta tyhjänpäiväistä kalsketta.

Vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa sukelletaan sen sijaan myös älykkääseen sisältöön, eli sarjakuvien, kauhun ja suomalaisen fantasiakirjallisuuden seuraan.

Numeron suurin satsaus on lähes 20-sivuinen artikkeli amerikkalaisen laatusarjakuvan mielenkiintoisimmista uutuuksista. Siinä riittää luettavaa useammaksikin illaksi.

Kotimaisista tekijöistä esiin nousee Katri Alatalo, jonka tuorein romaani, Käärmeiden kaupunki, on taianomaista aavikkofantasiaa. Omintakeiselle teokselle luulisi löytyvän kysyntää ulkomaillakin.

Palaamme myös hetkeksi numeroissa 4/14 ja 1/15 esitellyn varhaisen kauhukirjailijan, Arthur Machenin pariin. Aikoinaan emme saaneet artikkelin yhteyteen näytteitä herran novelleista, koska perikunta pyysi niistä liian kovaa korvausta. Mutta nyt Machenin tuotanto on vapautunut tekijänoikeuksista. Toivottavasti joku suomalainen kustantamo huomaa tämän ja julkaisee iloksemme kokonaisen kirjan Machenin lumoavia tarinoita.

Machenin kunniaksi dvd-palstallakin keskitytään kauhuun. Erityishuomion saavat Lamberto ”Demons” Bavan elokuvat, mutta mukana on myös pari vinkeää tapausta 1940- ja 1950-luvulta. Sekä sarjakuvatematiikkaa myötäillen filippiiniläinen versio Wonder Womanista!

Eikä sovi unohtaa Hellraiseria, Teräsliljaa, Kersantti Napalmia tai kirja- sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Kaikkea kivaa on siis jälleen tarjolla.

Ja jos tänä vuonna ei vihdoin saada suomeksi sellaisia erinomaisia scifi-kirjoja kuin Ann Leckien Ancillary Justice, Yoon Ha Leen Ninefox Gambit ja Kameron Hurleyn The Stars Are Legion, niin Toni-setä on hyvin, hyvin vihainen.

Toni Jerrman

Bonuksena kolme oivallista linkkiä!

Ylen Kulttuuricocktailin haastattelu
Leena Krohn: Kadotus & Pirjo Lyytikäinen: Pilviä maailmanlopun taivaalla -arvostelu
Piia Leino: Taivas -arvostelu

Elokuvat – Ready Player One

ReadyPlayerOneJulisteWEB

Ready Player One

Vuoden 2011 hittikirja oli Ernest Clinen populaarikulttuurinostalgiassa vellova Ready Player One. Vekkulin viihdyttävä romaani otti kaiken ilon irti lukemattomista viittauksista 1980-luvun peleihin, leffoihin ja levyihin. Suomessakin vieraillut kirjailija (ks. Tähtivaeltaja 3/12) juhlisti omaa nörtteyttään ostamalla kirjasta ja sen elokuvaoikeuksista saamillaan rahoilla Paluu tulevaisuuteen -filmeistä tutun DeLorean-auton.

Vuosien mittaan kiihkein fanitus kirjan ympärillä on ehtinyt jo laantua. Siksi on sääli, että Steven Spielbergin ohjaama elokuvaversio saadaan valkokankaille vasta nyt. Ja vaikka Cline itse on toiminut leffan toisena käsikirjoittajana, tuntuu kuin romaanin sydän – nörttiviitteiden viettelevä tulva – olisi hukkunut jonnekin matkan varrelle.

Vuonna 2045 suurin osa ihmiskunnasta viettää aikansa mieluummin Oasis-virtuaalitodellisuudessa kuin ankeassa reaalimaailmassa. Eksentrisen James Hallidayn (epätasainen Mark Rylance) kehittelemässä Oasiksessa voi olla kuka vain ja tehdä, mitä haluaa. Vuosia aiemmin kuollut Halliday on piilottanut tuhansia planeettoja käsittävään luomukseensa myös kolme avainta, joiden löytäjä saa koko virtuaalimaailman hallintaansa.

ReadyPlayerOne4WEB

Näitä pääsiäismunia metsästävät munastajat, kuten teinipoika Wade ”Parzival” Watts (Tye Sheridan). Hän on perehtynyt pikkutarkasti Hallidayn elämään kyetäkseen ratkaisemaan miehen jälkeensä jättämät arvoitukset. Kavereinaan Wadella on mm. ihastuttava Art3mis-tyttö (Olivia Cooke) ja romuluinen tekniikkanero Aech (Lena Waithe).

Pahiksina elokuvassa häärivät IOI-firman loputtomat agenttilaumat. Heitä johtaa ilkeä Nolan Sorrento (Ben Mendelsohn), joka haluaa Oasiksesta yrityksensä rahasammon.

Elokuvan pääpaino on nopeiksi leikatuissa toimintakohtauksissa, joissa kaahaillaan rallipeleissä tai taistellaan virtuaalimaailmoissa. Paikoin kädenvääntö sujahtaa myös reaalitodellisuuden puolelle, eikä johtolankojen pengontaakaan ole täysin hylätty. Jotain oleellista kuitenkin uupuu.

ReadyPlayerOne2WEB

Kirjassa paletti on todella laaja ja aikaa uhrataan rutkasti myös Hallidayn fanittamien kasari-ilmiöiden ihastuttavaan perkaukseen. Leffassa romaanin paras puoli hautautuu tietokonetehostetun mätön alle. Toki kuvissa vilahtelee lukuisia ikonisia hahmoja ja taustalla soi 1980-luvun musiikkiraita, mutta näiden elementtien bongailu jää katsojille, jotka jaksavat käydä leffan bluray-version läpi ruutu ruudulta.

Merkittävimmin esiin nousevat lähinnä Hohto-elokuva, Rautajätti, King Kong, Mechagodzilla, DeLorean sekä Atari 2600 -pelikonsolille kehitetty Adventure-peli. Ja se on jo aikamoisen köyhää.

Myös henkilöhahmot ja heidän keskinäiset suhteensa ovat kovin ohuita. Tietokonevelhojen kankaille loihtimista värikkäistä virtuaalimaailmoista voidaan olla montaa mieltä, mutta itseäni valittu tyylilaji ei miellyttänyt.

Spielbergin elokuva on toki suuren luokan spektaakkeli, jossa on hetkittäin klassisen nuorisoseikkailun tenhoa. Silti paljon parempaa nostalgiahubaa tarjoilee vaikkapa viiden vuoden takainen Räyhä-Ralf-animaatioelokuva.

Rumpanpumppaa ja kirjassa vara parempi.

Toni Jerrman

ReadyPlayerOneKansiWEB

Ernest Clinen tunnustukset
Julkaistu alunperin Tähtivaeltajassa 3/12 Ready Player One -artikkelin kylkiäisenä.

Dungeons & Dragons

Vietin koko teini-ikäni pelaten D&D:tä, ja se on vaikuttanut hurjasti myöhempään kirjoittamiseeni. Samoin kuin muutkin roolipelit, kuten Car Wars, GURPS, Star Frontiers ja Champions.

DeLorean

Makein koskaan valmistettu auto. Se on 1980-luvun ikonisin kulkuväline ja ainoa auto, joka on samalla aikakone. Niinpä se on täydellinen tunnus romaanilleni. Ja siksi jaan juuri DeLoreanin pääpalkinnoksi Ready Player One -kirjan pääsiäismunanmetsästyskisassa.

Blade Runner

Ehdottomasti kaikkien aikojen paras scifi-filmi. Ja se vieläpä sijoittuu vuoteen 2019, johon on enää seitsemän vuotta aikaa. Jonkun pitäisi jo kohta alkaa valmistaa niitä elokuvassa käytettyjä lentäviä autoja!

Ladyhawke

Katsoin Ladyhawke-leffan nuorempana HBO:lta varmaan useita satoja kertoja ja pidin siitä joka katsomalla. Lisäksi se on ainoa tietämäni miekka ja magia -elokuva, jossa käytetään rutkasti elektronista syntetisaattorimusiikkia.

Atari 2600

Ihmiskunnan ensimmäinen ja paras kotivideopelikonsoli. Istuin kiinni juotettuna oman Atari 2600:n ääressä vuodet 1978–1984.

Kurt Vonnegut

Yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Hän ja Douglas Adams ovat pitkälti vastuussa vinoutuneesta maailmankatsomuksestani.

Duran Duran

Pakko on ihailla bändiä, joka ottaa nimensä Barbarella-leffan hullulta tiedemieheltä. Duran Duran teki myös 1980-luvun cooleimmat musiikkivideot. Kuten Wild Boysin, jonka ohjasi Highlanderista tuttu Russell Mulcahy.

Pac-Man

Olen matkalla pelisaliin taskut täynnä kolikoita…

Rush

Kaikkien aikojen paras bändi. Kutsun heitä Pohjoisen Jumaliksi.

Ultraman

Teräsmiehen japanilaisversio ja lapsuuteni suursuosikki.

Monty Python

Rakastan Pythonia! He tekivät komedialle saman, minkä The Beatles teki musiikille.

Massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli

Alkuperäisen englanninkielisen termin keksi Richard Garriott. Hän kehitti ensimmäisen aidon massiivisen monen pelaajan verkkoroolipelin, Ultima Onlinen. Hän on myös inspiraationi Ready Player One -romaanin James Halliday -hahmolle.

Mecha

Japanilaisissa animeissa käytetty nimi roboteille. Yleensä kyseessä ovat jättirobotit, jotka tietenkin ovat roboteista parhaita.

 

ReadyPlayerOne1WEB

Top 5 – Kirjat

William Gibson: Neurovelho
Garry Gygax: Luolamestarin ohjekirja
Kurt Vonnegut: Galápagos
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
Ken Grimwood: Replay

Top 5 – Levyt

Peter Gabriel: Us
Rush: Moving Pictures
R.E.M.: Eponymous
Van Halen: 1984
They Might Be Giants: Lincoln

Top 5 – Pelit

Pac-Man
Black Tiger
Heavy Barrel
Joust
Robotron

Top 5 – Taistelurobotit

Giganter
Giant Robo
Manzinger Z (Tranzor Z)
Leopardon
Voltron

ReadyPlayerOneKamakuvaWEB

Kirjat & Sarjakuvat – Severi Nygård: Sarjakuvasensuuri

SarjakuvasensuuriKansiWEB

Severi Nygård:
Sarjakuvasensuuri

Kuten kaikki tietävät, sensuuri on sairaus. Sensuuri on keino, jolla valtaapitävät tai valtaan haluavat ryhmittymät yrittävät kontrolloida, mitä me ajattelemme. Keino, jolla he pönkittävät omaa asemaansa ja tyrkyttävät ihmisille kapeakatseista maailmankuvaansa. Sensuuri onkin oiva tapa suitsia kulttuuria ja muokata kansalaisista ääliöitä. Se on propagandan ja valeuutisten vaikutusvaltainen veli.

Myös sarjakuvat ovat kohdanneet vuosikymmenten kuluessa monensorttista sensuuria. Tähän aiheeseen porautuu Severi Nygårdin tuhti Sarjakuvasensuuri-kirja (Jalava). Valtavan pohjatyön vaatinut teos ei ole mikään hupaisa lukupaketti, vaan pikkutarkalla informaatiolla raskautettu totinen tietokirja, joka laajoine lähdeluetteloineen kelpaisi yliopistoissa käytettäväksi oppikirjaksi.

Teoksen käynnistää pitkä katsaus amerikkalaiseen sarjakuvasensuuriin. Sen juuret juontavat jo vuonna 1940 julkaistuun sanomalehtiartikkeliin, jossa sarjakuvat tuomittiin silkaksi myrkyksi.

SarjakuvasensuuriKuva2WEB

Todellinen sarjakuvien vastainen hyökyaalto käynnistyi 1950-luvulla, jolloin julkaistiin mm. Fredric Werthamin surullisenkuuluisa Seduction of the Innocent -kirja. Teoksen väitteet, että sarjakuvat pilaavat lasten mielenterveyden ja tekevät heistä nuorisorikollisia, ovat tietenkin täyttä huuhaata. Mutta harvoinpa totuus on noitavainoja estänyt.

Nygård kuvaa kirjassaan pieteetillä Yhdysvaltojen sarjakuvavastaisia kampanjoita ja kirjoituksia, jotka lopulta johtivat alan itsesensuurikoodistoihin – ja samalla tuhosivat amerikkalaisen sarjakuvan kehityksen vuosikymmeniksi. Säännöstöissä puututtiin seksin ja väkivallan kuvaamiseen sekä vaadittiin avioliiton pyhyyden kunnioittamista ja laillisen vallan edustajien esittämistä nuhteettomassa valossa. Mukana on myös joitain valaisevia esimerkkejä sensuurin kohteeksi joutuneista sarjakuvista.

Amerikasta teos siirtyy Suomen kamaralle. Toisin kuin moni muistaa, täälläkin on käyty läpi useita sarjakuvaan kohdistuneita sensuuriaaltoja. Useimmiten hyvin hatarin perustein ja epäilyin. Erityisen paljon tilaa saa vuonna 1955 järjestetty Piirrettyä julmuutta -näyttely, joka hyökkäsi monin kyseenalaisin tavoin sarjakuvaa vastaan.

Seuraavaksi vuoronsa saavat Ranskan, Italian, Saksan, Iso-Britannian ja Belgian moraalinvartijat. Heidän käsiinsä joutuivat amerikkalaisen kulttuuri-invaasion ohessa monet kotimaiset tuotannot – aina André Franquinin klassista Piko ja Fantasio -sarjaa myöten. Jopa Marsupilami sai ranskalaiselta valvontakomissiolta huomautuksen, koska kyseinen ”absurdi ja kuvitteellinen olio ääntelee käsittämättömin huudahduksin”.

Italialaisten ikiomana erikoisuutena voidaan pitää tapaa sensuroida sarjakuvista pois kaikki yliluonnolliset elämänmuodot. Ne kun olisivat voineet uhmata Raamatun käsitystä ihmisestä luomakunnan kruununa.

SarjakuvasensuuriKuva1WEB

Yli 400-sivuisen kirjan loppuneljännes käsittelee viimeisen 50 vuoden sensuuritapauksia. Suomesta mainitaan erityisesti Huuli-lehden lopettaminen sekä Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan aiheuttama kuohunta. Maailmalta esiin nousee mm. Disney-sarjakuvien sensurointi sekä Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistunut terrori-isku.

Ylipäätään kirjasta käy hyvin ilmi sensuurin synnynnäinen järjettömyys sekä se, kuinka sarjakuvavastaista propagandaa on käytetty poliittisena ja uskonnollisena lyömäaseena. On myös helppo huomata, että aktiivisimmin sensuuria ovat ajaneet uskonnolliset organisaatiot sekä äärikonservatiiviset järjestöt. Euroopassa usein myös vasemmisto, joka on kokenut sarjakuvat amerikkalaisena kulttuuri-imperialismina.

Nygårdin teos pursuaa tärkeää asiaa, mutta helposti lähestyttäväksi sitä ei voi kutsua. Sivut ovat niin täynnä yksityiskohtaista nippelitietoa – joka ei läheskään aina kytkeydy kirjan aihepiiriin – että lukeminen tuntuu väliin kuin suossa kahlaisi. Nygårdin urakka on kuitenkin kunnioitettava, sillä kaiken tämän faktasisällön kokoaminen yksiin kansiin on huikea kulttuuriteko.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/18.

SarjakuvasensuuriKuva3WEB

Elokuvat – Teenage Caveman

TeenageCavemanKansiWEB

Teenage Caveman
aka Prehistoric World
(DVD, UK-versio)

Vuoden 2016 marraskuussa menehtynyt Robert Vaughn ehti näyttelijänuransa aikana esiintyä useissa arvostetuissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Niihin lukeutuvat mm. sellaiset filmit kuin The Young Philadelphians (1959), The Magnificent Seven (1960) ja Battle Beyond the Stars (1980). Television puolella hänen tunnetuin roolinsa oli salainen agentti Napoleon Solo suositussa The Man from U.N.C.L.E. -sarjassa (1964–1968).

Herran filmografiaan lukeutuu myös vähemmän mairittelevia elokuvia. Yksi niistä on Samuel Z. Arkoffin tuottama ja Roger Cormanin ohjaama Teenage Caveman. Vuonna 1958 valmistunut mustavalkoinen halpis on silkkaa kalkkunaa alusta loppuun.

Filmi käynnistyy raamatullisen mahtipontisella selostuksella: ”Alussa oli kaaos, loputon yö. Sitten ääni sanoi: tulkoon valkeus. Ja pimeys erotettiin valosta. Tämän jälkeen luotiin meret ja maat, aurinko hallitsemaan päiviä, kuu öitä ja tähdet tuomaan valoa pimeyteen. Vehreä kasvusto ja hedelmälliset eläimet, jotka lisääntyivät ja täyttivät maan. Ja sitten tuli ihminen.”

Tästä päästäänkin sujuvasti lannevaatteisiin ja karvataljoihin sonnustautuneisiin luolamiehiin, jotka asuvat karulla vuoristoseudulla. Heidän elämäänsä ohjastaa laki, joka kieltää heitä ylittämästä jokea, vaikka sen toisella puolella olisi rehevä viidakko täynnä saaliiksi kelpaavia eläimiä – sekä hupsusti animoituja dinosauruksia.

TeenageCaveman1WEB

Klaanilla on myös kolme pyhää lahjaa, joista heidän tulee pitää ikuisesti huolta. Niinpä yksi heimolaisista vahtaa tunnista toiseen pientä nuotiota, toinen pyörittää päivät pääksytysten pyörää ja kolmas rakentaa savitötteröä aina vain uudelleen.

Luolamiesten keskuudessa kytee kuitenkin kapinamieliala, jota edustaa nuori teinipoika – eli noin kolmikymppiseltä näyttävä Vaughn. Hän haluaisi matkata vehreämmille niityille kielloista piittaamatta. Tässä häntä yllyttää vanhempi partaherra (oivan niminen Frank De Kova), joka pyrkii syrjäyttämään pojun isän symbolintekijän roolista. Jos ja kun poika sortuu rikokseen, menettää hänen koko perheensä asemansa, kenties myös henkikultansa.

Pyhiä lakeja uhmaten poika ja pari hänen kaveriaan ylittävät joen. Viidakossa he kohtaavat mm. verenhimoisia koiria sekä jostain toisesta leffasta lainattuja jättiliskoja. Puiden keskellä vaanii myös hupsunnäköinen hirviö, joka tunnetaan nimellä Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa.

Seuraavaksi koetaan kaikenlaisia kommervenkuloita, joiden kuluessa Vaughn-poika keksii jousipyssyn ja luolamiehet todistavat perimmäisen ihmisyytensä tappamalla sekä karhun että paikalle ratsastavan muukalaisen. Molempia esittää Beach Dickerson, joka nähdään leffassa myös vesijuoksuhiekkaan hukkuvana nuorukaisena. Tämän lisäksi monitaituri Dickerson esiintyy tom-tom-rummuttajana oman aiemman hahmonsa hautajaisissa!

TeenageCaveman2WEB

Löysästi eteenpäin löntystelevän filmin loppuun on säästetty todellinen yllätyskäänne, jonka nyt spoilaan tässä kaikelle kansalle. Aneemisen takaa-ajokohtauksen päätteeksi Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa saa kivestä päähän ja kuolee. Kun luolamiehet tutkivat ruumista, he huomaavat, että kyseessä onkin outoon asuun sonnustautunut vanha mies. Hepulta löytyy myös kirja, jossa on kuvia modernista maailmasta sekä artikkeli Hiroshimaan pudotetusta atomipommista. Karvataljakansa ei tietenkään ymmärrä opuksesta yhtään mitään, mutta onneksi kuollut vanhus sentään valistaa katsojaparkoja.

Syvällä rintaäänellä hän satuilee, kuinka luolamiehet ovat degeneroituneita jäänteitä ydinsodan tuhoamasta ihmiskunnasta. Hän itse oli viimeinen hävityksestä selvinnyt, pitkäikäisyydellä siunattu tiedemies, joka on tutkinut heidän elämäänsä. Ja kenties teinipojan osoittama uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan on ensimmäinen merkki ihmisten uuden kehityksen ensiaskelista.

Tämän jälkeen ääneen pääsee vielä melodramaattinen kertoja, joka toteaa kaiken juuri nähdyn tapahtuneen kauan kauan sitten. ”Ja kuten tiedämme, ihmiskunta nousi alhostaan, sulatti metalleja, keksi räjähteitä ja pyörillä kulkevia koneita. Torneja rakennettiin ja murskattiin. Kuinka monta kertaa kaikki tämä toistuu? Ja kun se taas kerran käy toteen, jääkö kukaan meistä henkiin vai onko edessä ihmiskunnan vihoviimeinen loppu?”

Eli vaikka helposti voisi luulla, että Teenage Caveman on pelkkä halpahintainen roskaelokuva teiniyleisön ratoksi, on se todellisuudessa vakava varoitus ydinsodan vaaroista. Se tosin ei tee kokemuksesta yhtään vetävämpää. Niinpä filmin positiivisimmaksi puoleksi jää, että se kestää vain vaivaiset 65 minuuttia.

TeenageCaveman3WEB

DVD-levyn lisämateriaalit:

Vuonna 1991 tehdyllä, yksinomaan ääniraitana kuultavalla Samuel Z. Arkoffin haastattelulla on mittaa 50 minuuttia. Velmusti uraansa suhtautuva karnevalistinen herra ehtii siinä ajassa kertoilla useitakin hauskoja anekdootteja tuottamistaan elokuvista.

Yleensä filmit saivat alkunsa niin, että keksittiin vetävä nimi, jonka pohjalta laadittiin mainosjuliste. Vasta sitten ruvettiin miettimään, mitäs leffassa itse asiassa tapahtuisi.

Rainat myös rykäistiin kasaan todella nopeasti ja halvalla. Aina väliin tämä johti ongelmiin. Kuten siihen, ettei The Beast with a Million Eyes -elokuvan (1955) ensimmäisessä versiossa esiintynyt minkään sortin hirviötä – mutta pakkohan sinne oli sellainen jostain vääntää. Tässä apuna toimi höyryävä, rei’itetty teepannu.

Jutussa luetellaan myös iso liuta sittemmin merkittävään asemaan nousseita tekijöitä, jotka aloittivat uransa Arkoffin tuotannoissa, sekä ladotaan madonluvut 1990-alun Hollywood-studioille.

Lisähupia tarjoilevat trailerit, joissa hehkutetaan mm. elokuvia Day the World Ended (”Raakaa, kiljuvaa kauhua!”), Blood of Dracula (”Näet painajaisia loppuelämäsi!”) ja The Brain Eaters (”Verisuonesi räjähtävät järkytyksestä!”).

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

TeenageCavemanJulisteWEB

Sarjakuvat – Bob Morane

BobMoraneKansiWEB

Henri Vernes & William Vance:
Bob Morane

Henri Vernesin käsikirjoittamat ja William Vancen piirtämät Bob Morane -seikkailut ovat tulleet suomalaisille sarjakuvanlukijoille tutuiksi niin Zoom-lehdestä kuin albumienkin kautta. Nyt tätä nyrjähtänyttä herkkua on tarjolla kokonaisen integraalin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi Bob Moraneksi (Otava) nimetty kirja pitää sisällään viisi 1970-luvun alusta kotoisin olevaa hurjaa tarinaa. Vain yksi niistä – teoksen käynnistävä Silmät sumussa – on nähty aiemmin suomeksi.

Bob Moraneen tarttuessa kannattaa arkijärki jättää suosiolla naulakkoon. Luvassa on väliin niin villejä scifi-idiksiä sekä juonenkäänteitä, että sarjakuva on päätynyt kahdesti jopa Tähtivaeltajan Kalkkunalla on asiaa -palstalle.

BobMorane6WEB

Silmät sumussa -kertomuksessa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Nuori nainen pakenee öisen Lontoon kaduilla varjoissa vaanivaa takaa-ajajaa. Tummaan takkiin ja hattuun pukeutunut hahmo leijuu ilmassa, ja sen kasvoista erottuu vain kaksi pyöreänä loistavaa silmää – joista sinkoutuu tuhoisan tappavia säteitä!

Pian myös komentaja Bob Morane ja hänen viskiinmenevä skottikumppaninsa Bill Ballantine liittyvät leikkiin. Kumi käryää ja jännitys tiivistyy, kun haamuhahmoja ilmestyy jatkuvasti lisää. Lopulta johtolangat vievät sankarikaksikkomme syrjäisellä saarella sijaitsevan linnan hämäriin kellareihin ja kylmänkalsean kaunottaren johtaman rikollisliigan jäljille. Sitä ennen he ehtivät toki taittaa peistä niin kauko-ohjattavien törmäilyautojen kuin raskaasti aseistetun sukellusveneen kanssa.

Lähes hengästyttävään tahtiin etenevä toimintaseikkailu viihdyttää makoisasti, kunhan ei pysähdy miettimään juonikuvion logiikkaa. Näin voi nauttia sumussa loistavien sädesilmien ja pimeydestä esiin kurvaavien kuorma-autojen kutkuttavasta uhasta – sekä Moranen älynväläyksistä ja Ballantinen sutjakasta sanailusta. Ja kuten kirjan muistakin sarjakuvista käy ilmi, tämä parivaljakko niittää halutessaan kanveesiin vaikka kuinka suuren vihulaislauman.

BobMorane2WEB

Erikoisia pahuuden agentteja esiintyy myös Keltaisen varjon nuket -tarinassa. Tällä kertaa San Franciscoa terrorisoivat eloon heräävät, yli-inhimillisen voimakkaat nuket. Taustalla kaikuu Bob Moranen arkkivihollisen, Keltaisen varjon pahaenteinen nauru.

Samaiseen pahuuden ruumiillistumaan törmätään toistamisiin kirjan päättävässä Keltaisen varjon vanki -sarjakuvassa. Viimeisetkin järjenrippeet heitetään roskalaatikkoon, kun tulevaisuudesta saapuvat Aikapartion agentit lähettävät Moranen ja Ballantinen 1300-luvun Ranskaan. Keltainen varjo, eli herra Ming, on jo paikan päällä kokoamassa voittamatonta armeijaa, jonka avulla hän aikoo valloittaa koko maailman. Ilkiöllä on tukenaan myös miekkaa heiluttavia dacoit-ryysyläisiä sekä ulkoavaruuden piruja muistuttavia whamp-hirviöitä. Seitsenpäisestä lohikäärmeestä nyt puhumattakaan…

Mutta kaikki ei ole niin synkkää kuin miltä näyttää, sillä sankareillamme on käytössään Aikapartion varusteet. Niiden avulla he voivat muuttaa värähtelytaajuuttaan ja siirtyä toiselle aika-avaruustasolle!

Keltaisen varjon vanki on niin päätön kalkkunatrippi, ettei vastaavaa voi kokea edes tajuntaa laajentavien aineiden alkemialla.

BobMorane3WEB

Varjovisioiden väliin jää kaksi hitusen hillitympää tarinaa. Niissä metsästetään muinaista aarretta Kaakkois-Aasian vaarallisilla vesillä ja käydään sissisotaa Karibianmerellä sijaitsevassa Tumbagan valtiossa. Kuten arvata saattaa, molempien sarjakuvien keskeisenä sivuhenkilönä vaikuttaa kuvankaunis femme fatale.

Bob Morane -kirja tarjoaa huisia viihdettä, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Sarjan piirrosjälki ja väritystyyli ovat ehtaa 1970-lukua, joten nostalgiapisteet napsahtavat auttamatta laariin. Ei tällaista enää tehdä.

Haluu heti lisää!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

BobMorane1WEB

Elokuvat – The Shape of Water

TheShapeOfWaterJulisteWEB

The Shape of Water

Vedestä kaikki alkaa ja veteen kaikki päättyy. Guillermo del Toron uusin elokuva, The Shape of Water, on taianomainen satufantasia ja koskettava rakkaustarina. Filmiä voi monessakin mielessä pitää modernina versiona Jack Arnoldin Creature from the Black Lagoon -klassikosta (1954).

Elokuvassa eletään 1960-luvun ensimmäisiä vuosia. Mykkä Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana yhdysvaltalaisessa tutkimuskeskuksessa, jossa etsitään keinoja päihittää Neuvostoliitto avaruuden valloituksessa. Tiedemiesten uusin tutkimuskohde on Etelä-Amerikasta pyydystetty amfibinen olento, josta Elisa löytää sielunkumppanin.

Laitoksen tutkijoille olento on pelkkä koekaniini, jonka avulla yritetään selvittää, miten ihminen voisi selviytyä avaruudessa. Karskeimmin vesimies-oliota kohtelee vihaa tihkuva turvallisuuspäällikkö Richard Strickland (Michael Shannon). Hän näkee otuksen hyväksikäytettävänä hirviönä, jota on lupa kiduttaa, kun sille päälle sattuu.

TheShapeOfWater2WEB

Elokuvan ytimessä ovat romanttisen fantasian ohessa inhimillisyyden mitta, vierauden pelko ja suoranainen rasismi. Hirviö ei ole vesimies, vaan vanhanaikaista maskuliinisuuttaan korostava Strickland. Hän kokee itsensä esimerkilliseksi perheenisäksi ja patriootiksi, joka suojelee yhdysvaltalaista elämäntapaa kommunismia vastaan. Mutta onko yhteiskunta, joka halveksii mustia, homoja ja muuten vain toisenlaisia, puolustamisen arvoinen? Ja oikeuttaako erilaisuuden pelko ahdistelemaan heikompiaan?

Filmin hyytävimmässä kohtauksessa Strickland uhoaa pistävänsä Elisan äännähtelemään vaikka sitten väkisin.

TheShapeOfWater4WEB

Kuten del Toron elokuvissa aina, myös nyt visuaalisuus näyttelee kokonaisuudessa merkittävää roolia. Lavastus edustaa tarunhohtoista versiota 1950-luvun Amerikasta. Maailmaa, jollaista ei koskaan ole ollut muualla kuin elokuvateattereiden kankaalla. Tätä myyttistä aspektia korostavat vanhat musikaalit, joita Elisa katsoo naapurin ikääntyvän taiteilijamiehen (Richard Jenkins) kanssa.

Oma ylimaallinen kauneutensa on myös vesimiehen ja Elisan yhteisissä kohtauksissa, jotka sykkivät sekä vahvaa vetovoimaa että käsinkosketeltavaa eroottista latausta. Puhumattakaan vedestä. Vedestä, joka täyttää kylpyhuoneen ja jota sataa taivaan täydeltä.

The Shape of Water on lumoava elokuva, joka sadunomaisuudestaan huolimatta ottaa tehokkaasti kantaa yhä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

TheShapeOfWater3WEB