Tähtivaeltaja 1/26

Kirjat – Leonora Carrington: Kuulotorvi

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , , ,

Leonora Carrington
Kuulotorvi
The Hearing Trumpet
Suom. Kristiina Drews. Kosmos

Kosmos on tarttunut klassikkoon, surrealisti Leonora Carringtonin vuonna 1974 kirjoittamaan feministiseen Kuulotorvi-teokseen. Sen minämuotoisen kerronnan keskiössä on 92-vuotias Marian Leatherby, joka saa ystävättäreltään lahjaksi kuulotorven. Uuden laitteen myötä Marianille paljastuu, että hänen poikansa Galahad perheineen haluaa päästä eroon riesana kokemastaan isoäidistä. Marian ehtii varautua, vaikka väistämätöntä ei voi välttää.

Gambitien pariskunnan omistamassa vanhainkodissa meno on hurjaa eikä lainkaan pysähtynyttä kuoleman odottamista. Iäkkäät rouvat asuvat toinen toistaan kummallisemmissa rakennuksissa ja osallistuvat päivisin laitoksen askareisiin, kuten ruuan valmistamiseen ja voimisteluharjoitukseen eli Liikehdintään. Eksentriset hahmot omituisine tapoineen värittävät päivien kulkua. Kun tapahtuu murha, koko laitoksen väki joutuu puolustuskannalle ja selvittämään, mihin kaikkeen maailmankaikkeus venyy.

Tarinan sisällä on kertomus ilkikurisesta abbedissasta, jonka muotokuva roikkuu hoitolaitoksen seinällä. Jos abbedissa oli levoton sielu ja kaikkea muuta kuin patriarkaatin ikeen alla, sellaisia ovat myös vanhainkodin naiset.

Kuulotorvessa on juoni, mutta se kurkottaa tapahtumineen ja yhteyksineen surrealistiseen kaivoon, jossa mikä tahansa on mahdollista aina Graalin maljan etsimisestä ihmisen keittämiseen. Erityisen ilahduttavaa on vanhuuden ja ikääntymisen käsittely: nämä rouvat elävät anarkistisesti ilman siteitä tai velvoitteita. Elävät ruojat vielä reippaasti yli satavuotiaiksi olematta yhteiskunnalle hyödyksi!

Kristiina Drews tekee suomennoksessaan erinomaista työtä. Kieli hersyy, mutta on soljuvaa luettavaa. Leonora Carringtonin (1917–2011) elämäntarina on sekin huikea mielisairaaloineen ja natseilta pakenemisineen. Romaania koristaa myös kirjailijan pojan, Pablo Weisz-Carringtonin laatima kuvitus.

Tapani Kärkkäisen suomentamissa Olga Tokarczukin jälkisanoissa pohditaan genren tai genrettömyyden merkitystä ja asetetaan tarina aikansa kontekstiin. ”Kuulotorvi karkaa kaiken luokittelun ulottumattomiin” ja ” …luo sisäisesti koherentin universumin, joka toimii omien lakiensa mukaisesti”, Tokarczuk kirjoittaa. Arvelen hänen haluavan sanoa, että mikä tahansa, joka rikkoo sille määriteltyjä rajoja, kutkuttaa genrestä riippumatta mielikuvitustamme.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.

Sarjakuvat – Kivi Larmola: Orkaani

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Kivi Larmola:
Orkaani
Manitou

”Maailma syttyi tuleen joka laidalta. Osoitteet muuttuivat, kirjeet eivät kulkeneet, maat vaihtuivat.”

Kivi Larmolan tuorein sarjakuva-albumi on nimeltään Orkaani. Teos on kokoelma lyhyitä, elämänmakuisia tarinoita.

Kokonaisuuden käynnistää lyyrinen, kauniinsuolainen rakkaustarina Harmaata pitsiä. Rosalinda ja Martti lupaavat olla ikuisesti yhdessä, mutta Amerikan kulta ja maailmansota ajavat heidät erilleen. Kohtaavatko rakastavaiset enää tässä maailmassa vai katoavatko haamutkin viimeisen aamun koittaessa?

Sanaton Pipe Dream tarjoaa musiikillisen tripin, jossa psykedeliaan asti kurkottava visuaalisuus kuljettaa tarinaa mystisiin sfääreihin.

Metsässä eksytään ruuhkaisilta moottoriteiltä luonnon katveeseen. Eteen avautuu huumaava, elävä maailma, joka on kaukana kiireisten maanteiden todellisuudesta. ”Kuinka puhdas on metsän tuoksu!”

Sivun mittaisessa Sovituskirjassa synnit taipuvat uuteen muotoon riemastuttavan oivalluksen kautta. Lyhyydestään huolimatta visio on ladattu täyteen poeettista tunnelmaa.

Kokoelman pisin tarina, Reset, paljastaa, mitä Kiven muinaisen Kytkijät-albumin (1992) päähenkilölle on sittemmin tapahtunut. Traagisesti virittynyt, taitavasti kerrottu sarjakuva iskee lujaa, vaikka Kytkijät olisikin kadonnut muistin syövereistä.

Kaiken päättää tunteisiin käyvä Säitä pidellyt, jossa jätetään hyvästit kuolleille ystäville.

Orkaani on vahva ja vaikuttava teos. Sarjakuvien pienieleisyys kätkee sisäänsä vahvoja aistimuksia, jotka hehkuvat arkisen maailman ihmeellisyyttä. Näkemysten kirkkaus ja haikea tunnelmointi vievät mukanaan, ja lukija tuntee astuneensa suurten inhimillisten totuuksien äärelle.

Kivi on myös valinnut kuhunkin tarinaan sen sisältöä parhaiten kuvastavan piirrostyylin. On harmaanvalkoisia pintoja ja silkkaa mustavalkografiikkaa – väliin jopa mustalle pohjalle valkoisella taiteiltua. Silloinkin kun piirrosjälkeä ohjastaa luonnosmaisuus, kuvat ovat täynnä tunnetta ja todistusvoimaa.

”Yltäkylläisyys tuli monessa kuosissa. En osannut valita. Ottaisinko puolivillaista?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.

Kirjat – R. F. Kuang: Katabasis – Matka Manalaan

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

R. F. Kuang
Katabasis – Matka Manalaan
Katabasis
Suom. Veera Kaski. Teos

Tuonpuoleinen on innoittanut taiteilijoita maailman sivu, ja aivan viime vuosina eri vinkkeleistä kirjoitettuja manalanmatkoja on ilmestynyt pikku rypäs: ainakin Olga Tokarczukin Anna In maailman hautakammioissa, Toni P. J. Saarisen Kuolleita kukkia Miasmalasta ja Laura Gustafssonin Lihakirja. Värikkääseen joukkoon liittyy myös R. F. Kuangin uusin romaani Katabasis.

Alice Law on muuttanut Yhdysvalloista Cambridgeen analyyttisen magian jatko-opiskelijaksi. Väitöskirjaprojekti uhkaa kuitenkin tyssätä, kun äreä ja vaativa ohjaaja Jacob Grimes menehtyy onnettomuudessa, joka on osin Alicen syytä. Epäonnistuminen ei todellakaan sovi määrätietoisen Alicen pirtaan, joten ratkaisuna on loitsia itsensä Manalaan hakemaan professorin sielu takaisin.

Viime tingassa viisikantaan änkeää myös opiskelutoveri Peter Murdoch, Grimesin toinen ohjattava ja Alicen pahin kilpailija. Raivostuttavan täydellinen Peter, jolle kaikki on lastenleikkiä. Alice on saman tien varma, että pelastusretkestä tulee, no, yhtä helvettiä.

Lukija tempautuu herkulliseen asetelmaan heti kättelyssä. Kuang tekee nopeasti selväksi satiirisen lähestymistapansa yliopistomaailmaan. Helvetin piirit näyttäytyvät matkaajille eri tavoin, ja Alice ja Peter saavat pian todistaa muun muassa Ylpeyden kirjastossa turhaan uurastavia tutkijoita. Välillä palataan siihen, mitä elävien maailman puolella tapahtui. Onko professori Grimes todella kaiken neronpalvonnan arvoinen? Saati sen hinnan, jonka Manalaan matkaamisesta joutuu maksamaan…

Kuang kierrättää tuttuja myyttejä varsin viihdyttävästi. Hän onnistuu jälleen kehittelemään vinkeän ja omaperäisen taikuussysteemin, joka istuu teoksen maailmaan eheästi: aiemmin suomennetussa Babelissa magia pohjautui käännösvastineiden eroihin, Katabasiksessa kaiken perustana ovat paradoksit, jotka saavat todellisuuden nyrjähtämään hetkeksi sijoiltaan.

Tuonpuoleista käsittelevien teosten lisäksi Kuang viittaileekin ahkerasti myös tunnettuihin paradokseihin. Vaikutelma ei silti ole rikkiviisas, vaan lähteitä tuntematonkin lukija pysynee pyörityksessä hyvin mukana. Suomentaja Veera Kaski suoriutuu interteksteistä ja kepeän ryöpsähtelevästä rytmistä mallikkaasti.

Katabasis riemastuttaa, piristää ja kutkuttaa usein, hetkittäin liikuttaakin. Käänteet pitävät otteessaan ja yllättävät sopivasti. Hieman tosin vaivaa, että romaani on markkinoinnissa esitetty merkittävämpänä tai korkeakirjallisempana kuin mitä se on. Yhtä kaikki nuorten tutkijanalkujen epävarma rimpuilu oravanpyörässä on samaistuttavaa, ja Kuangin lempeä purevuus on virvoittava tuulahdus kaikille, jotka ovat joskus väsyneet vaatimuksiin.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.

Kolumni – Pääkirjoitus 1/26

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , , ,

Viime vuosi oli Yhdysvalloissa, Suomessa ja maailmalla ylipäätään niin absurdi, ettei moista kykenisi kuvittelemaan edes spefi-kirjailija. Eikä vuosi 2026 ole käynnistynyt yhtään sen paremmin. Hullut todellakin johtavat mielisairaalaa.

Ehkäpä juuri tästä syystä useampikin kirjailija on nyt siirtynyt dystopioista utopioihin. Kun todellisuudessa ei välky toivon hiventä, on lohdullista kuvitella maailmoja, joissa asiat ovat edenneet parempaan suuntaan. Joissa valtioiden johtajat, miljardöörit ja poliittiset puolueet pyrkivät parantamaan ihmisten elämänlaatua ja pysäyttämään sekä lajikadon että ilmastonmuutoksen. Sen ihmeen kun näkisi.

Tässä Tähtivaeltajassa kirjallisuus on kuitenkin poikkeuksellisesti ajettu sivuraiteelle. Numeron pisimmät artikkelit käsittelevät näet sarjakuvia. Kirjallisuuden pariin palataan jälleen laajemmin ensi kerralla.

Lehden saa kunnian aloittaa Petri Hiltusen filippiiniläistaiteilijoista kertovan mahtiartikkelin kakkososa. Kun viimeksi oltiin vielä Filippiineillä, niin nyt lähdetään valloittamaan Yhdysvaltoja. Kokonaisuudesta muodostuu huikea tarina täynnä voittoja ja tappioita sekä mullistavan upeita sarjakuvia.

Perinteinen sarjakuvavuosikatsaus on tällä kertaa tavallista lyhyempi, sillä vuosi 2025 ei ollut laatukaman suhteen kaikkein otollisin. Onneksi lukulistaa voi aina täydentää vanhojen klassikoiden entistä ehommilla versioilla. Tällä saralla on jälleen kunnostauduttu mm. Richard Corbenin, Wallace Woodin ja monen muun mestarin osalta.

Nyt on vielä pakko mainita sellainen tiedonjyvä, että Hayao Miyazaki olisi aikoinaan halunnut tehdä animaatioelokuvan Corbenin The Story of Rowlf -sarjakuvan pohjalta! Tämän hän paljastaa viime vuonna julkaistun Rowlf and Other Fantasy Stories -kokoelman esipuheessa.

Vuoden ensimmäisen lehden muusta sisällöstä esiinnoston ansaitsee ukrainalaisen Igor Antoniukin Yhden päivän mies -novelli. Samainen tarina on ehditty kääntää jo mm. ranskaksi, unkariksi, puolaksi ja norjaksi. Antoniuk itse on Ivano-Frankivskin kaupungissa vaikuttava kirjailija ja historioitsija, jonka ensimmäinen spefi-novellikokoelma ”Mäntyjen kuiske” ilmestyi vuonna 2018. Hänen tuorein teoksensa on vuonna 2024 ilmestynyt ”Kaikki heittävät kolikkoa” -kokoelma.

Sarjakuvaosastolla kehiin palaa Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta -jatkosarja ja Kari Sihvosen Funtziesta käynnistyy kolmiosainen Kumittajat ry. vastaan Funtzie -kokonaisuus.

Ja sitten yhdestä asiasta ihan toiseen.

On hassua, miten kirjallisia ilmiöitä ja teoksia saadaan kaupiteltua uusilla termeillä, vaikka kyseessä olisi sama vanha huttu. Nyt pinnalla on romantasia, eli romanttinen fantasia, jonka leima isketään kirjaan jos toiseenkin. Tosin kuvaavampi nimi voisi olla eroottinen fantasia eli eroantasia tai eroottasia.

Spefi-genrestä toki löytyy romantiikkaa myös laajemmalla skaalalla. Useat vampyyrikertomukset ovat jo vuosikymmenten ajan edustaneet romauhua sekä eroauhua. Alalla kunnostautunut Anne Rice on tuottanut myös eroatuja, eli eroottisia satuversioita – todellisuudessa kylläkin lähinnä poratuja.

Scifin puolella mieleen ponnahtavat automaattisesti useat Philip José Farmerin teokset, joista löytyy rutkasti romcifiä, erocifiä ja porcifiä.

Mutta milloin näitä termejä aletaan käyttää kirjojen mainostamiseen?

Toni Jerrman