Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

Tähtifantasia-ehdokkaat 2022

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Vuoden 2021 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, suom. Helene Bützow) – Tiivis mysteeri teemoinaan muisti ja olemassaolo. Tunnelmallinen ja omaperäinen teos jää kiehtomaan mieltä.

N. K. Jemisin: Viides vuodenaika (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – Elävä henkilökuvaus, monitasoinen kerronta ja loistelias maailmanrakennus tekevät Jemisinin yhteiskunnallisesta fantasiasta täysosuman.

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki) – Sydämellinen, huikean visuaalinen romaani, jossa raikas tuuli puhaltaa ennakkoluuloisia asenteita ja syrjintää vastaan.

Madeline Miller: Kirke (WSOY, suom. Irmeli Ruuska) – Myyttinen tarina pohtii, miten elämää voisi elää omilla ehdoilla. Kauniisti soljuva kieli tempaa mukaansa.

Siri Pettersen: Rautasusi (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist) – Taidokkaasti kirjoitettu seikkailufantasia, jonka juonta ei vaivaa ennalta-arvattavuus. Pohjoinen miljöö tenhoaa niin nuoren kuin aikuisen lukijan.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Susanna Clarke: Piranesi

Susanna Clarke
Piranesi

Piranesi
Suom. Helene Bützow. WSOY

Susanna Clarken pitkään odotettu toinen romaani on omalakinen, tekisi mieli sanoa uniikki teos, jonka miljöö on samalla kertaa sekä unenomainen että erikoisella tavalla konkreettinen, selittämätön ja selityksiä kaihtava. Esikoisteos Jonathan Strange & herra Norrell nojasi osittain 1800-luvun epookkiin. Piranesissa edes summittainen aikakausi ei selviä kovin pian, eikä sillä ole suurta merkitystä juonen kannalta.

Romaania on vaikea kuvailla paljastamatta sen oleellisia juonenkäänteitä. Tunnelmaan pääsee sisään vasta lukiessaan. Kirjan teemat sivuavat muistia, psykologista traumaa, kognitiivista koherenssia ja käsityskyvyn huolellisesti valvottuja rajoja.

Piranesin nimihenkilö asuu Talossa, valtavan laajassa, monikerroksisessa rakennuksessa, jossa on kilometreittäin holvistoja, saleja, portaikkoja, uponneita kerroksia ja jopa vuorovesiä. Talon syntyhistoria ei ole selvillä, ja päähenkilökin olettaa sen olleen olemassa aina. Se on hänen maailmankaikkeutensa, jossa hän pärjäilee miten kuten alituisen työnsä ja toimeliaisuutensa kautta. On kalastusta, alkeellisten tarvekalujen valmistusta saatavilla olevista materiaaleista (kuten meriheinästä), salien ja niiden sisältämien valtavien patsasmäärien luettelointia. Muut elävät olennot ovat lintuja ja kaloja.

Piranesi on löytänyt myös muutamia ihmisvainajia, joiden jäännöksiä hän huolellisesti vaalii – kehittäen niille samalla hypoteettisia elämäntarinoita. Piranesin ainoana puhekumppanina on Toinen, salaperäinen mies, jota päähenkilö tapaa tarkan aikataulun mukaisesti avustaessaan häntä rakennuksen tutkimisessa.

Heti alusta asti on selvää, että Toisen suhde Piranesiin ei ole vastavuoroisuudeltaan sellainen kuin Piranesi itse luulee. Piranesin lapsenomainen luottamus ja mukautuvuus saavat vastaansa välinpitämättömyyttä ja ailahtelevuutta. Epätasapaino tuodaan esille alkaen pienistä väreilyistä, jotka kasvavat nopeasti huolestuttaviin mittasuhteisiin. Samalla tavalla lukijaa johdatetaan tarkastelemaan myös Piranesin itsensä suhdetta häntä ympäröivään todellisuuteen ja sen rajoituksiin.

Rakennuksen ikkunoista näkyy aurinko, kuu ja tähtiä, mutta mitään maisemia ei kuvailla. Säätilat vaihtuvat ja Piranesi pitää niistä tarkkaa kirjaa, taulukoi vuorovesivaihtelun säännönmukaisuuksia tutkijan systemaattisuudella. Hän ei kuitenkaan kyseenalaista ymmärryksensä rajoja silloinkaan, kun hänen käyttämänsä kieli ja käsitteet selkeästi viittaavat elinpiiriin, joka on laajempi kuin hänen tällä hetkellä tuntemansa. Lukija on jatkuvasti askelen päähenkilön edellä hiljalleen alkavassa tutkimusmatkassa tämän erikoisen todellisuuden reunamille, mutta kokonaiskuva tarjoaa silti paljastuessaan hienoja yllätyksiä.

Kirjan puolesta välistä alkaen auki keriytyvä mysteeri sivuaa niin okkultismia kuin rituaalimagiaakin. Pääpaino säilyy silti päähenkilön psyyken kerrosten eriytyneisyydessä ja niissä psykologisissa kehityskuluissa, joihin Piranesi lähes tahtomattaan joutuu.

Piranesin Talo on autiudestaan huolimatta tavattoman elävä ja mielenkiintoinen luomus, joka nousee kirjassa lähes henkilöhahmon asemaan. Teos onkin eheä, hienopiirteinen kokonaisuus, jonka hallittu ote säilyy alusta loppuun.

Elli Leppä

Kirjat – Anniina Mikama: Myrrys

Anniina Mikama
Myrrys

WSOY

Anniina Mikama debytoi 2018 nuortentrilogian aloittavalla Taikuri ja taskuvaras -romaanilla. Myös tämä havuntuoksuinen uutukainen on suunnattu nuorille lukijoille, vaikka sen tempo onkin paljon hitaampi kuin kirjailijan aiemmissa teoksissa. Myrrys sijoittuu 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomeen, Kainuun korpeen.

Teoksen päähenkilö on 14-vuotias Niilo, joka on menettänyt katovuosien vuoksi vanhempansa niin nuorena, ettei muista enää omaa sukunimeään tai kotiaan. Isä on kuollut lavantautiin ollessaan tienaamassa perheelleen matkarahoja Ruotsiin, äiti nälkään ja kylmään kesken matkan. Siksi Niilo on päätynyt erään tilallisen holhokiksi. Isäntäväki muistuttaa usein, kuinka hän on alempaa kastia, pelkkä hyväntekeväisyyskohde. Tästä huolimatta Niilo suorittaa annetut tehtävät venyen äärirajoilleen, osoittaakseen olevansa hyvä työmies.

Eräs syksyinen metsäreissu muuttaa kaiken, kun tilallisen vanhin poika joutuu karhun raatelemaksi. Mukana tilanteessa ollut Niilo on helppo syntipukki. Paikalle haetaan myrrysmies, tietäjä, joka pelastaa pojan jalan ja ottaa palkaksi Niilon apulaisekseen. Aluksi pelottavan tuntuinen mies muuttaa vuoden aikana Niilon elämän suunnan, kun tämä oppii parantajan taitoja ja kasaa samalla omaa historiaansa.

Vaikka teollisen vallankumouksen vaikutukset ovat vasta etäisiä kaikuja syrjäseuduilla, muutos on jo pikkuhiljaa tapahtumassa, eikä myrrysmiehille tunnu olevan enää tilaa uudenlaisessa maailmassa. Kirjan vahvuutena on aidolta tuntuva maailma vanhan kansan parannuskeinoineen ja aatemaailmoineen, jotka törmäävät kristinuskon oppien kanssa.

Fantasiaa on mukana vain ripaus loitsinnan ja metsänpeiton muodossa. Juonellisuuden sijaan kirjassa keskitytään paljon tunnelmointiin ja miljöön rakentamiseen. Henkilögalleria on hyvin pieni, eikä tapahtumiakaan ole ahdettu kansien väliin liikaa. Luonto on ehdottomasti yksi teoksen keskeisistä hahmoista. Teos saa tuskin jatkoa, sillä niin tehokkaasti kaikki avoimet langanpäät solmitaan lopussa yhteen.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Sarjakuvat – Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan

Ville Ranta
Kuinka valloitin Ranskan

WSOY

”Niin minä matkustin kohti suuruuttani!”

Ville Rannan omaelämäkerrallinen Kuinka valloitin Ranskan (WSOY) on tragikoominen satiiri taiteilijaelämän haasteista. Kertomus polttavista haaveista, toteutumattomista toiveista ja siitä, miltä tuntuu hakata päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Kirjan yhtäläisyydet todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin ovat tekijänsä mukaan satunnaisia, sillä ”todellisuus on pahempi ja sitä on paljon enemmän”.

Kirjan alussa jo nelikymppiseksi ehtinyt Ville päättää vielä kerran hypätä hämähäkinverkkoon, josta luuli jo päässeensä irti. Vanha tuttava on noussut johtavaan asemaan suuressa ranskalaisessa sarjakuvakustantamossa, ja hän on aina uskonut Villen kykyihin. Nyt on siis loistava tilaisuus iskeä vihdoin läpi Ranskan markkinoilla!

Vaimo ja lapset saavat jäädä, kun Ville rientää pää kolmantena jalkana Pariisiin.

Tästä kehyskertomuksesta siirrytään muistelemaan menneitä. Jo nuorena Villen suurin haave on ollut menestyä taiteilijana juurikin Ranskassa. 25-vuotiaana hän on vakuuttunut omasta nerokkuudestaan ja siitä, että läpimurto on vain ajan kysymys. Tätä näkemystä pönkittää ”Lancelot”, joka ylistää Villen töitä ja esittelee hänet pariisilaisille kustantajille ja taiteilijoille.

Lopulta myös tärppää, kun ranskalaisen sarjakuvataivaan suurin tähti, ”Richart”, antaa Villelle piirrettäväksi oman käsikirjoituksensa. Tie taivaisiin on apposen auki, vaikka itse käsikirjoitus onkin Villen mielestä aivan luokatonta kuonaa. No, luvassa on silti takuuvarma myyntimenestys, joka takaa Villelle töitä alan suurimpien kustantamojen listoilla. Todellisuus osoittautuu kuitenkin vallan toisenlaiseksi…

Kuinka valloitin Ranskan on koskettavan vereslihainen kuvaus kaiken nielevästä pakkomielteestä. Taiteilijan menestymisen tarpeesta ja hylkäysten synnyttämästä tuskasta. Ranskalaisen sarjakuvateollisuuden yli- ja alilyönneistä. Ranta päästää lukijan jopa niin likelle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan, että väliin on pakko tukeutua siihen näkemykseen, että osa tapahtumista on vain vertauskuvallisia ilmentymiä tekijän tunnetiloista.

Henkilökohtaisuuden rinnalla albumi tarjoilee tärkeän muistutuksen siitä, että vaikka jonkun taiteilijan ura saattaa ulkoapäin näyttää menestystarinalta, ei tekijä itse välttämättä koe samoin. Elämään kun mahtuu aina enemmän piinaa ja pettymyksiä kuin nopeasti unohdettavia tähtihetkiä.

Ilman kerronnan vahvaa itseironista otetta terapeuttinen sarjakuva olisi varmasti ahdistavaa luettavaa, vaikkei tarina toki tässäkään muodossaan mikään ilopilleri ole. Syvästi inhimillinen ja erinomaisesti toimiva kuitenkin.

Rannan luonnosmainen piirrostyyli on teoksessa kiitettävän tunnelmallista ja ilmeikästä – vaikka kuvien ympärillä ei olekaan ruutuja. Niinpä jos tämä teos ei ole mukana seuraavan Sarjakuva-Finlandia-kisan kärkikahinoissa, minä lupaan syödä kaikki naapurini rubiinit. Ja sillä sipuli!

”Mietin, että ehkä koko menestys ja taiteilijuus olivat pelkkää pilaa… ja erityisen julmaa sellaista.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Sarjakuvat – Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Harvennus

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen
Harvennus

WSOY

Suomessa on lukuisia lahjakkaita sarjakuvataiteilijoita. Harva heistä kuitenkaan liikkuu samoilla tasoilla kuin Ville Tietäväinen. Hän julkaisee albumeja vain silloin tällöin, mutta aina kun uusi opus ilmestyy, se on takuulla suomalaisen sarjakuvan historiaan jäävä merkkiteos. Tämä pätee myös Harvennukseen (WSOY), jonka käsikirjoitus on syntynyt Iiro Küttnerin kynästä.

Suurikokoinen, lähes 150-sivuinen Harvennus on silmän ja mielen juhlaa. Tietäväisen huolellinen ja omintakeinen taide herättää upeasti henkiin tarinan ajat ja maailmat. Jokainen ruutu on jo itsessään ihailun arvoinen, mutta mikä tärkeintä, myös ruutujen keskinäiset suhteet sekä kuvakerronta pelaavat täydellisesti yhteen.

Itse tarinassa on useita kerrostumia. Päällimmäisenä on kertomus saksalaisesta kielitieteilijästä, Elke Greissistä. Kuolleita kieliä tutkiva nainen on löytänyt vihjeen muinaisesta käsikirjoituksesta, joka saattaisi paljastaa, miten Raamatusta tutulle Nooan arkille todellisuudessa kävi. Jaksossa piikitellään hienosti nykytrendille, jossa taloudellinen hyötyajattelu on korvannut yliopistoissakin aidon tieteellisen tutkimuksen.

Toisessa tarinatasossa ollaan vuosissa 457–450 ennen ajanlaskun alkua. Jerusalemin johtoon nouseva Esra on lapsuudenystävänsä Jeriamin avustuksella päättänyt luoda juutalaisille yhden, yhtenäisen pyhän kirjoituskokoelman, tooran. Kaikki ne kertomukset, jotka eivät sovi Esran päättämään, väliin täysin järjettömään muottiin, pyyhitään maailmasta. Yksi näistä hävitettäviksi määrätyistä teksteistä on todellinen tarina Nooan arkista.

Albumin kolmannessa juonteessa ollaan vielä pidemmällä menneisyydessä. Hetkessä, jolloin Nooa saa Jumalan puolisolta määräyksen rakentaa arkkinsa. Mutta vaikka tehtävä on pyhä, sen maallinen suorittaminen osoittautuu hankalaksi. Mistä löytää tarpeeksi työntekijöitä ja tarvikemateriaaleja? Kuinka määritellä arkkiin valittavat eläimet? Entä mitä tehdä, kun projektiin houkutellut rahoittajat alkavat vaatia panoksilleen vastinetta?

Ahneus ja itsekkyys ovat perisyntejä, jotka ovat seuranneet ihmiskuntaa jo vuosituhansien ajan. Puhumattakaan siitä, kuinka kaltoin tietoa ja tiedettä on haluttu kohdella ennen ja nyt.

Harvennus on upea sarjakuva, jossa riittää älyä, myyttejä, asiaa, jännitystä ja hienoja henkilökuvia. Albumin tarina ja toteutus liikkuvat niin mieleenpainuvissa sfääreissä, että jos tämä teos ei ole mukana seuraavan Sarjakuva-Finlandia-kisan kärkikahinoissa, minä lupaan syödä kaikki naapurini ripulit. Ja sillä sipuli!

Toni Jerrman

Kirjat – Madeline Miller: Kirke

Madeline Miller
Kirke

Circe
Suom. Irmeli Ruuska. WSOY

Madeline Millerin toinen romaani versioi ja uudelleentulkitsee kekseliäästi antiikin ajan myyttejä. Se yhdistelee mm. Odysseian ja Metamorfoosien materiaalia ja tarjoaa ehjän, kiinnostavan tarinan auringonjumala Helioksen tyttären Kirken näkökulmasta.

Vähäpätöinen nymfi Kirke varttuu isänsä jumalallisissa saleissa muiden jumalien ja henkien ympäröimänä, kunnes hänen omapäisyytensä suistaa hänet elinikäiseen karkotukseen yksinäiselle Aiaian saarelle. Siitä alkaa Kirken kasvaminen omaksi itsekseen, noidaksi, joka uhmaa sekä kohtalottaria että jumalista mahtavimpia ja ohjailee suurien sankarien tarinoiden kulkua.

Kirjan alkuosan jumalallinen perhe-elämä on hieman puisevaa, ja sukulaisten nuiva suhtautuminen Kirkeen käy pian yksitotiseksi. Maanpaosta alkaen tarina pääsee vauhtiin ja kohoaa paikoin huimaan dramatiikkaan.

Miller hyödyntää tasapainoisesti heerostarinoita ja laajaa kavalkadia muuta mytologista aineistoa. Samaan aikaan hän esittelee antiikin ajankuvaa luontevasti, maanläheisesti ja kiehtovasti. Kirken saari villieläimineen, lääkekasvilehtoineen ja karuine rantoineen tulee aistivoimaisesti liki, samoin kuin Kreetan kuninkaansalit ja muut tarustojen tapahtumaympäristöt.

Kaikki Millerin esittämät mytologiset hahmot saavat uskottavan ilmiasun: henkilöiden motiivit käyvät selviksi, ja seikkailujen psykologinen tausta muodostuu ymmärrettäväksi. Varsinkin Odysseuksen myytin purku on ansiokasta. Moniulotteinen sankari viihtyy vain joukkojensa juonikkaana johtajana, ja siksi kotiinpaluu arkisten asioiden pariin kymmenien vuosien sotimisen ja poissaolon jälkeen sujuu perin huonosti. Kirken saari ja sen lumoukset esitetään useiden keskeisten myyttien (mm. Jason ja argonautit, Odysseuksen seikkailut, Minotauros, Daidalos ja Ikaros) solmukohtana ja Kirke itse neuvojana, ennustusten esittäjänä ja varoittajana, jonka luota sankarit löytävät lepoa ja ohjausta matkoillaan.

Kirken vaikea suhde jumalvanhempiinsa peilautuu hänen suhteessaan poikaansa Telegonokseen. Alituinen Athene-jumalattaren vehkeilyn pelko johtaa Kirken suojelemaan ainokaistaan niin tukahduttavasti, että lopputulos on arvattavissa. Kuolemattoman Kirken ja hänelle rakkaiksi muodostuvien kuolevaisten välisessä kanssakäymisessä on aina surun pohjavire: kuolevaisia odottaa lopulta Hadeksen harmaa valtakunta, johon Kirkellä ei ole pääsyä. Kirke tempoilee itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä loppuun asti.

Kuolevaisuus on kirjan tärkeimpiä teemoja, ja sen käsittelyssä piirtyy kaunis kaari kirjan alusta viimeisille sivuille asti. Kirke ei halua kuulua jumalsukunsa piittaamattomaan piiriin, mutta on osin tahtomattaan yhtä ulkopuolinen myös ihmisten maailmassa. Toinen kantava teema on Kirken kasvaminen valtaansa. Hyljeksityn ja alistetun lapsen vallan puute, sisuuntuminen ja oman valtapiirin rakentaminen noituuden kautta itse valetuille perustuksille tuo myös feministisen luennan maskuliinista näkökulmaa perinteisesti painottaviin myytteihin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.

Sarjakuvat – Cyril Pedrosa: Portugali

Cyril Pedrosa
Portugali

Ranskalainen sarjakuvataiteilija Cyril Pedrosa oli kutsuttu vuoden 2020 Helsingin Sarjakuvafestivaalien kunniavieraaksi. Mutta sitten iskivät koronarajoitukset, tapahtuma supistui ja vierailu peruuntui. Onneksi suomeksi ehdittiin sentään saada Pedrosan upea, yli 250-sivuinen Portugali-albumi (WSOY). Jo aiemmin häneltä on suomennettu mm. fantastinen Kolme varjoa -mammutti.

Kolmeen osaan jakautuva Portugali kertoo sarjakuvapiirtäjä Simon Muchatista, jonka elämä on tuuliajoilla. Uusien teosten tekeminen ei innosta, eikä olemassaololla tunnu löytyvän mitään päämäärää. Simonin velttous ja saamattomuus ärsyttävät hänen tyttöystäväänsä, joka tahtoisi sitoutua yhteiseen kotiin ja elämään.

Isän kanssa tehty kostea reissu serkun häihin Burgundin maaseudulle pumppaa Simoniin sentään jotain virtaa. Lopulta hän kiinnostuu sukujuuristaan niin, että matkaa Portugaliin selvittämään, mikä sai hänen isoisänsä muuttamaan kotiseuduiltaan Ranskaan.

Portugali on ihmisläheinen kuvaus juurettomuuden tunteesta, elämän pienistä iloista ja ihmisen ikävästä toisen sekä oman sisimpänsä luo. Teos on kukkuroillaan sympaattisesti kuvattuja hahmoja, jotka pulppuavat luonnetta ja aitoutta. Tunneskaala vaihtelee harmaasta iloiseen, epätietoisesta hämmennyksestä määrätietoiseen löytöretkeilyyn.

Omalla tavallaan jo se, että Simon päätyy ummikkona keskelle vehreää portugalilaista pikkukylää, jossa oikeastaan kukaan ei puhu ranskaa, on merkittävä askel kohti itsensä löytämistä.

Lopullisesti Portugalin nostaa mestaruusluokkaan Pedrosan herkkä viiva ja albumin tunnelmallinen väritys, jotka herättävät henkiin niin tarinan hahmot kuin heitä ympäröivät maisematkin. Jälki on kaunista, loisteliasta ja lumoavaa.

Täyden kympin sarjakuva.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/20.

Kirjat – Markus Leikola: Teidän edestänne annettu

Markus Leikola
Teidän edestänne annettu

WSOY

Markus Leikola tunnetaan monipuolisena kirjailijana, jolta on julkaistu niin tietokirjoja, runoutta kuin kolumnejakin. Teidän edestänne annettu on hänen toinen romaaninsa – yli tuhatsivuinen järkäle. Ja mitä kaikkea kansien väliin mahtuukaan!

Ristillä riippuva Jeesus alkaa empiä. Oliko hänen varmasti määrä uhrautua juuri ihmiskunnan puolesta? Parasta varmistaa, ettei kaikkivaltias sittenkin tarkoittanut simpansseja, ovathan simpanssit ja ihmiset niin lähellä toisiaan, että kosmisessa mittakaavassa asiasta voi helposti erehtyä. Tuumasta toimeen, ja niinpä viidakoihin syntyy kaivattu simpanssivauva Hesus. Sattuman ja ihmisten oikuista Hesus ei kuitenkaan ehdi kauan seurata simpanssikunnan syntejä tai viattomuutta, kun hän jo päätyy ihmettelemään 1900-luvun ihmiseloa.

Pyörteitä riittää natsien lääketieteellisistä laboratorioista Eichmannin oikeudenkäyntiin, jaetusta Berliinistä kiistellylle Pyhälle maalle ja kristikunnan historian hämäriin. Kehyskertomuksesta siirrytään kohdattujen hahmojen, luettujen kirjeiden ja löydettyjen kirjojen sisäkertomuksiin.

Leikola kuljettaa lukijaa paikasta ja ajasta toiseen välillä hitaasti viipyillen, välillä niin että päätä huimaa. Ja se hahmokavalkadi: on juutalaisia, natseja, palestiinalaisia, iranilaisia; historiallisia ja keksittyjä henkilöitä halki Euroopan, Lähi-idän ja Amerikan – ja saadaanpa soppaan sotkettua jopa Sherlock Holmes. Jottei rönsyilevä aikajana suotta jäisi vain parintuhannen vuoden mittaiseksi, nousevat painavan sanansa sanomaan myös bakteerit, jotka olivat täällä kauan ennen meitä.

On vihollisia ja ystäviä, liittojen solmimista ja murtumista. Rajoilla ja muureilla tehdään meitä ja toisia vuoroin kenestäkin. Syyllisyyttä podetaan ja väistellään. Monet hamuavat valtaa ja omaa etuaan, toiset pyrkivät edistämään itseään suurempaa hyvää aina siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kiehtovaa on myös historian olosuhteiden ja tiedon kietoutuminen yhteen. Tieto hukkuu tai on vaaraksi, kun vallassa olijat määrittävät oikean opin ja kerettiläisyyden. Toisten tietämys tai kyvyt ohitetaan, kun taas toiset käyttävät häikäilemättä hyväksi tilaisuuksia kartuttaa tietoaan menetelmien eettisyydestä piittaamatta. Kulkutaudit kietoutuvat kulttuurihistoriaan, mistä olemme saaneet myös tosielämässä muistutuksen. Epävarmuuden ja epäilyn keskelläkin joskus parasta ja kauneinta on luottaa toiseen ihmiseen.

Ei johdu vain romaanin pituudesta, ettei kaikkea kiinnostavaa voi mahduttaa yhteen arvioon. Ennen kaikkea syy on kirjan huikeassa runsaudessa, valtavassa tietopohjassa ja mielikuvituksellisuudessa. Kerronta tuo mieleen paikoin sukusaagan, paikoin historiallisen mysteerin, paikoin fantastisen ilottelun tai jopa tieteisjännärin.

Asialliseen proosaan sekoittuu aimo annos intertekstejä ja kielellä leikittelyä. Usein nokkeluus piristää, mutta toisinaan myös ärsyttää: täytyykö vakavaksi romaaniksi asemoidun teoksen edelleen ottaa spekulatiivisiin elementteihin etäisyyttä ironisoimalla? Näin eeppinen eepos saisi olla anteeksipyytelemättömän eeppinen.

Varsinkin historiasta innostuneet saavat romaanista takuulla irti paljon, mutta hatara vuosilukumuistikaan ei estä nauttimasta kirjan käänteistä. Lukija tuntee olevansa hyvissä käsissä, ja kokonaisvaikutelma on ihailtavan hallittu. Poikkeuksellinen suoritus.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.

Sarjakuvat – Tiitu Takalo: Memento mori

Sarjisfestarit2020WEB

Ensi viikonloppuna eli 5.–6. syyskuuta sarjakuvan ystäviä hellitään Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Koronan takia päätapahtuma Suvilahden Kattilahallissa on kuitenkin peruttu. Sen sijaan puheohjelmaa järjestetään Kallion kirjaston Kupoli-salissa sekä lauantaina että sunnuntaina – lisäksi esitykset striimataan festivaalien Youtube-kanavalla.

Lisäksi tarjolla on taidenäyttelyitä sekä illanviettoja. Tarkemmat tiedot löytyvät festivaalien kotisivuilta.

Festivaalien taiteilijana toimii Tiitu Takalo, jonka töistä on esillä myös näyttely Sarjakuvakeskuksessa (Porthaninkatu 9, Kallion kirjaston läheisyydessä). Niinpä nyt on hyvä hetki julkaista blogissa aiemmin Tähtivaeltajassa nähty arvostelu Takalon tuoreesta Memento mori -mestariteoksesta.

MementoMoriKansiWEB

Tiitu Takalo
Memento mori

Vuonna 1976 syntynyt Tiitu Takalo on yksi nyky-Suomen juhlituimmista sarjakuvataiteilijoista. Vuoden 2015 maaliskuussa hänet palkittiin Sarjakuva-Finlandialla Minä, Mikko ja Annikki -albumistaan. Vuonna 2017 hän sai puolestaan Puupäähattu-palkinnon koko urastaan.

Vuoden 2015 joulukuussa Takalon tulevaisuus oli kuitenkin katkolla. Tuolloin hän heräsi yöllä raastavaan päänsärkyyn, jonka aiheuttajaksi paljastui vaarallinen aivoverenvuoto. WSOY:n julkaisemassa Memento mori -albumissa Takalo kertoo avoimesti hoidostaan ja vaikeasta toipumisprosessistaan.

Memento1WEB

Kuten moni muukin on huomannut, Suomessa hoitoon pääsy saattaa osoittautua hankalaksi. Takalonkin tapauksessa ensihoitajat uskovat oireiden johtuvan pelkästä niskajumista. Sairaalan päästyä asiat toimivat kuitenkin kuin hyvin rasvattu kellokoneisto – joskaan kukaan ei vaivaudu ottamaan läheisempää kontaktia potilaaseen. Jo muutenkin pelottavassa ja hämmentävässä tilanteessa hoitajat vaihtuvat kiivaaseen tahtiin ja lääkärit supisevat vain keskenään. ”Miksei ne kerro mulle mitään?”, ihmettelee letkuihin kytketty Takalo.

Onnistuneen leikkauksen jälkeen käynnistyy toipumisvaihe, jota sävyttävät keskittymisvaikeudet ja lamaannuttava väsymys. Vähitellen mieleen hiipivät myös kauhukuvat: Pystynkö enää edes piirtämään? Saanko koskaan mitään aikaiseksi? Ja kun oma kuolevaisuus on käynyt käsinkosketeltavaksi, herää myös kuolemanpelko, joka johtaa pohtimaan oman elämänsä valintoja.

Memento2WEB

Suomalaista kansanluonnetta hyvin kuvastavasti Takaloa myös hävettää, että hän joutuu sairastumisensa vuoksi peruuttamaan sovittuja näyttelyitä ja opetuskeikkoja. Ennen niin aktiivista ylisuorittajaa piiskaavat nyt itsesyytökset, jotka nostavat pinnalle myös muistoja nuoruuden masennusjaksoista. Ne kuvastavat hyvin suomalaisen terveydenhuollon ongelmia: pikaista apua tarvitsevaa mielenterveyspotilasta pallotellaan luukulta toiselle eikä kukaan ota hänestä koppia. Lopulta terapiaan pääseminen kesti Takalolta viisi vuotta. Se, että kukaan selviää moisesta kidutuksesta elossa, on ihme.

Memento4WEB

Vuoden 2016 nykyhetkessä aivoverenvuodon jättämistä jäljistä, kuten keskittymiskyvyn herpaantumisesta, mielialavaihteluista ja työmotivaation puutteesta, on vaikea päästä irti. Asiaa ei yhtään auta, että terveyskeskuslääkäri ei suostu kirjoittamaan Takalolle lähetettä sairaalan suosittelemaan neuropsykologiseen kuntoutukseen. Hän kun tulkitsee oireet masennuksesta johtuviksi.

”Mutta hänpä diagnosoi minulle masennuksen, määrää lääkkeet ja antaa lähetteen päihde- ja mielenterveyspolille. Mainitsematta sinne kuitenkaan aivoverenvuodostani. Ja hän on meistä se ammattilainen.”

Memento5WEB

Memento mori on vaikuttava sarjakuvakertomus, jossa Takalo päästää lukijan todella lähelle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Tarina ei silti sisällä lainkaan tyhjäkäyntiä tai turhaa vatvontaa, vaan kerronta etenee vaivattoman sujuvasti. Niinpä taiten piirretty paksu albumi tarjoilee vertaistuen ohessa vahvan ja valaisevan lukukokemuksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Memento6WEB

Kirjat & Sarjakuvat – Kuumaa kesäluettavaa

Kesä on mainio aika uppoutua hyvän kirjallisuuden ääreen. Niinpä Tähtivaeltaja on nyt listannut iloksenne viisitoista kevään aikana suomeksi julkaistua teosta, jotka ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan kesästä ja laatuluettavasta!

KLScifiWEB

Scifi-kirjat

Naomi Alderman: Voima (Gummerus) – Kuinka maailma muuttuisi, jos naiset saisivat käsiinsä voiman, jolla alistaa miehet valtaansa? Älykästä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa scifiä.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Like) – Kun eläimet kuolevat sukupuuttoon, ihmisiä aletaan kasvattaa lihakarjaksi. Vatsanväänteitä aiheuttavan tehokas ja yksityiskohtainen dystopiahelmi.

Harry Harrison: Eedenistä länteen (Vaskikirjat) – Harrisonin kunnianhimoisen Eeden-trilogian ensimmäinen osa. Eeppinen vaihtoehtohistoria todellisuudesta, jossa matelijoista on kehittynyt älykkäitä.

Alastair Reynolds: Varjokapteeni (Like) – Vauhdikkaan Kostaja-romaanin jatko-osassa seikkaillaan jälleen maailmassa, joka yhdistelee vinkeästi avaruusoopperaa ja vanhoja merirosvotarinoita.

Antti Salminen: Mir (Poesia) – Tähtivaeltaja-palkitun Lomonosovin moottori -romaanin sisarteos. Eriskummallisen outo ja kiehtova lukukokemus saa aivot höyryämään innosta.

KLFantasiaWEB

Fantasiakirjat

Jaakko Alamikkula: Kuninkaan kotka (Vaskikirjat) – Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvien maailmaan sijoittuva hurmeinen miekka- ja magiaromaani on kotimaista laadukasta seikkailuviihdettä, jonka seurassa voi ryhtyä kuumana kesäpäivänä selkäpiitä kylmäämään.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus) – Kelttien mytologiaa ja ikuisen elämän kirousta pohdiskeleva eeppinen teos luo vahvoja tunnelmakuvia miljööstä sekä sisarusten välisestä suhteesta. Tähän maailmaan voi kadota.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto) – Kaikella mahdollisella sekä kyökkisaavilla kyllästetyn fantasiasarjan itsenäinen avausosa vie lukijan vaihtoehtoisten maailmoiden ja magiankäyttäjien vauhdikkaisiin seikkailuihin. Muista hengittää välillä!

Sjón: CoDex 1962 (Like) – Islantilaisen golemin synty ja myöhemmät vaiheet! Kirja, jossa tapahtumien ytimessä on myös kirjekuori, jossa on yhdistelmä harvaan hammastettuja kahden sillingin postimerkkejä ja tiheään hammastettuja 4 sillingin arvomerkkejä, ei voi olla huono.

Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita (Aula & Co) – Uuskumman proosataiteen edelläkävijän novellikokoelma sitoo kansiensa väliin surrealistisia tarinoita, joiden vinkeän absurdin pinnan alla sykkii synkkä sydän.

KLSarjiksetWEB

Scifi- ja fantasiasarjakuvat

Neil Gaiman, Marc Hempel & co: Sandman Deluxe 9 (RW) – Sandmanin taru lähenee päätöstään. Gaimanin luomus on fantastisen sarjakuvan yksi kaikkein aikojen komeimmista saavutuksista. Ajaton klassikko.

Jean Van Hamme & Grzegorz Rosinski: Thorgal 1–3 (WSOY) – Eurooppalaisen tieteisfantasiasarjakuvan yksi suurimmista hiteistä saapuu vihdoin Suomeen albumimuodossa. Lue ja ihastu!

Avi Heikkinen: Valotusaika (Pokuto) – Taitavasti toteutettu valokuvapohjainen sarjakuva kertoo rikoksista, menetyksistä ja menneisyyttä filmaavasta kamerasta. Mestarillinen teos.

Janne Kukkonen: Voro 1–2 (Like) – Suomalaisen keskiaikafantasian huipputeos kertoo nuoren Lilja-tytön edesottamuksista magiaa tulvivassa maailmassa. Huikeaa kamaa!

Sami Makkonen: Kalevala (Otava) – Makkosen käsissä Suomen kansalliseepoksen fantastiset tarinat kääntyvät jyhevän tehokkaaksi sarjakuvataiteeksi. Vetää kuin kyistä peltoa kyntävä hevonen.

Jess!