Kirjat & Sarjakuvat – Kuumaa kesäluettavaa

Kesä on mainio aika uppoutua hyvän kirjallisuuden ääreen. Niinpä Tähtivaeltaja on nyt listannut iloksenne viisitoista kevään aikana suomeksi julkaistua teosta, jotka ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan kesästä ja laatuluettavasta!

KLScifiWEB

Scifi-kirjat

Naomi Alderman: Voima (Gummerus) – Kuinka maailma muuttuisi, jos naiset saisivat käsiinsä voiman, jolla alistaa miehet valtaansa? Älykästä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa scifiä.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Like) – Kun eläimet kuolevat sukupuuttoon, ihmisiä aletaan kasvattaa lihakarjaksi. Vatsanväänteitä aiheuttavan tehokas ja yksityiskohtainen dystopiahelmi.

Harry Harrison: Eedenistä länteen (Vaskikirjat) – Harrisonin kunnianhimoisen Eeden-trilogian ensimmäinen osa. Eeppinen vaihtoehtohistoria todellisuudesta, jossa matelijoista on kehittynyt älykkäitä.

Alastair Reynolds: Varjokapteeni (Like) – Vauhdikkaan Kostaja-romaanin jatko-osassa seikkaillaan jälleen maailmassa, joka yhdistelee vinkeästi avaruusoopperaa ja vanhoja merirosvotarinoita.

Antti Salminen: Mir (Poesia) – Tähtivaeltaja-palkitun Lomonosovin moottori -romaanin sisarteos. Eriskummallisen outo ja kiehtova lukukokemus saa aivot höyryämään innosta.

KLFantasiaWEB

Fantasiakirjat

Jaakko Alamikkula: Kuninkaan kotka (Vaskikirjat) – Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvien maailmaan sijoittuva hurmeinen miekka- ja magiaromaani on kotimaista laadukasta seikkailuviihdettä, jonka seurassa voi ryhtyä kuumana kesäpäivänä selkäpiitä kylmäämään.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus) – Kelttien mytologiaa ja ikuisen elämän kirousta pohdiskeleva eeppinen teos luo vahvoja tunnelmakuvia miljööstä sekä sisarusten välisestä suhteesta. Tähän maailmaan voi kadota.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto) – Kaikella mahdollisella sekä kyökkisaavilla kyllästetyn fantasiasarjan itsenäinen avausosa vie lukijan vaihtoehtoisten maailmoiden ja magiankäyttäjien vauhdikkaisiin seikkailuihin. Muista hengittää välillä!

Sjón: CoDex 1962 (Like) – Islantilaisen golemin synty ja myöhemmät vaiheet! Kirja, jossa tapahtumien ytimessä on myös kirjekuori, jossa on yhdistelmä harvaan hammastettuja kahden sillingin postimerkkejä ja tiheään hammastettuja 4 sillingin arvomerkkejä, ei voi olla huono.

Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita (Aula & Co) – Uuskumman proosataiteen edelläkävijän novellikokoelma sitoo kansiensa väliin surrealistisia tarinoita, joiden vinkeän absurdin pinnan alla sykkii synkkä sydän.

KLSarjiksetWEB

Scifi- ja fantasiasarjakuvat

Neil Gaiman, Marc Hempel & co: Sandman Deluxe 9 (RW) – Sandmanin taru lähenee päätöstään. Gaimanin luomus on fantastisen sarjakuvan yksi kaikkein aikojen komeimmista saavutuksista. Ajaton klassikko.

Jean Van Hamme & Grzegorz Rosinski: Thorgal 1–3 (WSOY) – Eurooppalaisen tieteisfantasiasarjakuvan yksi suurimmista hiteistä saapuu vihdoin Suomeen albumimuodossa. Lue ja ihastu!

Avi Heikkinen: Valotusaika (Pokuto) – Taitavasti toteutettu valokuvapohjainen sarjakuva kertoo rikoksista, menetyksistä ja menneisyyttä filmaavasta kamerasta. Mestarillinen teos.

Janne Kukkonen: Voro 1–2 (Like) – Suomalaisen keskiaikafantasian huipputeos kertoo nuoren Lilja-tytön edesottamuksista magiaa tulvivassa maailmassa. Huikeaa kamaa!

Sami Makkonen: Kalevala (Otava) – Makkosen käsissä Suomen kansalliseepoksen fantastiset tarinat kääntyvät jyhevän tehokkaaksi sarjakuvataiteeksi. Vetää kuin kyistä peltoa kyntävä hevonen.

Jess!

Kirjat – Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

EnorantaTuhatkuolevanKansiWEB

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on jälleen yksi osoitus siitä, että kotimaisella fantasialla menee lujaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin on noussut iso joukko uusia, kyvykkäitä tekijöitä. Heihin lukeutuu myös Enoranta.

Kirjailija osoitti viimeistään Josir Jalatvan eriskummallinen elämä -romaanillaan, ettei hän tyydy toistamaan vanhoja fantasiakonventioita vaan haluaa tuoda uutta, raikasta näkökulmaa genreen. Teos olikin ansaitusti tämän vuoden Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Tuhatkuolevan kirous kertoo 14-vuotiaasta Pausta, joka asuu pienessä Loimuloiskeen kylässä ja haaveilee pääsystä magia-akatemiaan isoveljensä tavoin. Sinne hän myös pääsee, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, että taiankäyttöön liittyy monia jännitteitä.

Ötky-niminen järjestö haluaa alistaa taiankäyttäjät valtaansa ja estää “hallitsemattoman” taiankäytön. Vastapuolena on kapinallisten hurja Nubya, jolla on huhujen mukaan satoja elämiä. Pau haluaisi jäädä tämän kaiken ulkopuolelle, mutta jostain syystä Ötky on kovin kiinnostunut hänen perheestään. Outoja ovat myös pienet mustat otukset, joita Pau näkee taikoessaan…

Teoksen alkuasetelma on mainio. Sitä tukevat Enorannan vahva kerronta ja omaperäinen maailma, joka on jonkinlainen sekoitus steampunkia ja keskiaikafantasiaa.

Enoranta hyödyntää kieltä kekseliäästi tunnelman luomiseen: taivaalla Maata kiertävät omilla radoillaan Kuu ja Muu, laitumilla laiduntavat lehmäntapaiset mohmat ja niin edelleen. Erityisen mielenkiintoista on, miten taikuus toimii tässä maailmassa – taikojan vastairrotetuilla hiuksilla, kulma- tai säärikarvoilla tai ääritapauksessa jopa tämän omalla verellä tai ruumiinosilla. Siksi pitkät hiukset ovat maagille kaikki kaikessa.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä pohtii kehollisuutta, sukupuolisuutta ja ihmisyyden ydintä. Tuhatkuolevan kirous on tässä suhteessa suoraviivaisempi teos, mutta käsittelee näitä teemoja yhtä lailla. Samalla rinnalla kulkee pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta, tasapainon löytämisestä ympäristön kanssa.

Koko kirjan läpi vaikuttaa pieni melankolinen pohjavire, ja teosta voisi kuvata jopa pasifistiseksi – sen verran paljon siinä pohditaan sotimisen ja elämän riistämisen oikeutusta. Enoranta ei kuitenkaan sorru osoitteluun, vaan teemat tulevat yleensä hienovaraisesti esiin. Tosin loppupuolta kohden hahmojen pohdinnoissa on turhan paljon toistoa ja vatvomista.

Kun teoksen konepellin avaa ja riisuu kaikesta ylimääräisestä, esiin nousee nuoren naisen kasvu aikuisuuteen. Enoranta kuvaa erinomaisesti teini-ikään ja kasvamiseen liittyviä tunteiden ailahteluja, epävarmuutta, hapuilua ja oivalluksia. Etenkin Paun seksuaalinen herääminen ja siihen kuuluva hämmennys on käsitelty hienosti. Muutenkin kirjailija onnistuu tekemään henkilöhahmoistaan uskottavia ja samaistuttavia.

Enorannan kirjan suurin ongelma lienee, että kaupoissa se on todennäköisesti tuupattu nuortenkirjahyllyyn, vaikka romaanilla on annettavaa ikäryhmään katsomatta. Lyhyesti sanottuna Tuhatkuolevan kirous on kotimaista eeppistä fantasiaa parhaimmillaan.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Sarjakuvat – Thorgal 1: Lumoojattaren kosto

Thorgal1KansiWEB

Jean Van Hamme & Grzegorz Rosinski
Thorgal 1: Lumoojattaren kosto

”Hän on jo vuosikymmeniä vainonnut rantojamme jää-drakkarillaan etsiessään orjia maanalaisiin kaivoksiinsa.”

Ainoa syy, miksi aikoinaan keräsin itselleni komean kasan Mustanaamio-lehtiä, oli niissä julkaistu Thorgal-sarjakuva. Jean Van Hammen käsikirjoittama ja Grzegorz Rosinskin piirtämä viikinkisaaga on niin mainio sekoitus myyttistä historiaa, kutkuttavaa fantasiaa ja ihmeen tuntua soittelevaa scifiä, että se oli pakko saada käsiinsä jokaista Suomeen päätynyttä jaksoa myöten.

Nyt näyttää siltä, että puhkiluetut Mustanaamiot voi vähitellen siirtää paperinkeräykseen. Vuosikymmenten odotuksen jälkeen Thorgal on näet alkanut ilmestyä suomeksi myös albumimuodossa. Yhä jatkuvan kokonaisuuden ensimmäinen teos, Lumoojattaren kosto (WSOY), on jo saatavilla sekä lehtipisteistä että kirjakaupoista. Ja lisää on luvassa suhteellisen vikkelään, sillä Jäämerten sankari julkaistaan ensi helmikuussa ja Aranin maan kolme vanhusta toukokuussa. Tämä on juhlan paikka.

Thorgal3WEB

Lumoojattaren koston alussa Thorgal Aegirsson on pahassa pulassa. Myrskyjen pojaksikin kutsuttu mies sidotaan uhrikiveen kuolemaan. Tämä on Pohjolan viikinkien kuninkaan, Hullu-Gandalfin rangaistus siitä, että Thorgal rakastui hänen Aaricia-tyttäreensä.

Salaperäinen punatukkainen lumoojatar kuitenkin vapauttaa Thorgalin – ja vaatii tästä vastineeksi vuoden kestävää kuuliaisuutta. Aivan ensimmäiseksi kostonjanoinen nainen lähettää sankarimme Nilfheimin hyisen valtakunnan vartiotorniin. Sieltä hänen tulisi varastaa hopeinen lipas, jota karski jätti ja ovela kääpiö suojelevat.

Thorgal4WEB

Vikkeläliikkeisesti etenevä tarina sisältää vaaroja, jännitystä, taisteluja ja taikakeinoja. Niiden lomassa käy ilmi sekä Thorgalin mieltymys rauhaan ja rakkauteen että punatukkaisen lumoojattaren todellinen luonne. Mitenkään erityisen syvällisiin tai hienostuneisiin juonikuvioihin ei tässä ensimmäisessä tarinassa vielä ylletä, mutta kokonaisuuden lukee silti ilokseen.

Menneiden aikojen nostalgiseen kuvastoon upotaan myös albumin päättävässä, 16-sivuisessa Melkein paratiisi… -seikkailussa. Siinä lumisilla vuorilla ratsastava Thorgal putoaa syvään kuiluun, jonka pohjalla häntä odottaa kolmen naisen asuttama vehreä onnela. Neidot väittävät olevansa satojen vuosien ikäisiä ja tarjoavat Thorgalille mahdollisuuden jakaa paratiisinsa.

Ovatko naisten kertomukset totta? Entä onko Thorgal valmis hylkäämään kylmän ja karun reaalimaailman, jotta voisi elää ikuisesti kultaisessa häkissä? Kolisee!

Thorgal5WEB

Toivottavasti Thorgal, tuo belgialaisen sarjakuvan yksi kaikkien aikojen suosituimmista dynamoista, löytää lukijansa myös Suomessa. Paljon mieluummin näitä tarinoita lukee isossa ja laadukkaassa albumimuodossa kuin Mustanaamion sivuilta tihrustaen.

”Ja sinä, Thorgal Aegirsson, tulet vielä muistamaan, että olet minulle velkaa yksitoista kuukautta elämästäsi.”

Toni Jerrman

Thorgal6WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2018 jaettu

SaxellTuomiopaivanKaravaaniWEB

Tiivistelmä:

Tähtivaeltaja-palkinto Jani Saxellille!

Jani Saxellin Tuomiopäivän karavaani -romaani (WSOY) on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2017 parhaana suomeksi julkaistuna tieteiskirjana.

Asiantuntijaraadin mukaan Tuomiopäivän karavaani on monumentaalinen romaani Euroopan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Monisäikeinen kokonaisuus, joka maalailee kuvakudoksen kaltaisella laveudella vaikuttavaa kuvaa Euroopan kohtalonhetkistä. Samalla kyseessä on omintakeinen yhdistelmä vahvoja scifi-elementtejä ja aitoja historiallisia kipupisteitä.

”Käsissä on merkittävä inhimillisyyden ja yleisen oikeudenmukaisuuden puolustuspuhe”, raati toteaa.

Tähtivaeltaja-palkinnon yli 30-vuotisen historian aikana kotimainen kirjailija on voittanut kisan vain viisi kertaa aiemmin.

Koko tiedote:

Tähtivaeltaja-palkinto 2018

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2017 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle
JANI SAXELLIN romaanille TUOMIOPÄIVÄN KARAVAANI.

Tuomiopäivän karavaani on monumentaalinen romaani Euroopan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Teoksen kunnianhimoisena pyrkimyksenä on kommentoida kokonaisen maanosan tapahtumia ja kohtaloita. Samalla kyseessä on omintakeinen yhdistelmä vahvoja scifi-elementtejä ja aitoja historiallisia kipupisteitä.

Kirja on osa Saxellin Unenpäästäjä Florian -jatkumoa, jossa tieteistoiminnan ohella kartoitetaan Balkanin historiaa satojen vuosien ajalta. Teos toimii mainiosti myös ilman edeltävien osien tuntemusta.

Romaanin päätarinassa Florian etsii kadonnutta poikaansa, Flaviusta. Flavius on noussut mystisen järjestön, Euroopan tiedostamattomassa ja yöpuolella elävän valtion painajaispääministeriksi. Hän potee raivoa Euroopan päättäjiä kohtaan tuhotussa Sarajevossa vietetyn lapsuutensa vuoksi. Flavius haluaa kostaa kansansa kokemat vääryydet psyykkisiä kykyjä omaavien hylkiöiden avulla.

Tuomiopäivän karavaani on monisäikeinen kokonaisuus, joka maalailee kuvakudoksen kaltaisella laveudella vaikuttavaa kuvaa Euroopan kohtalonhetkistä. Tilaa saa erityisesti Sarajevon siviilien elämä sodan ruhjomassa kaupungissa. Ihmiskohtalot heräävät eloon kaikessa satuttavuudessaan, jotta vastaavien murhenäytelmien ei tarvitsisi enää toistua.

Saxellin tekstissä on paatosta ja vyörytystä, pieniä kielellisiä helmiä ja suorastaan sinfonista syvyyttä. Teoksen eri päämäärien joukossa juonenkuljetus on vain yksi monista. Keskeisiksi teemoiksi nousevat viattomien kärsimys sekä ihmisten sinnikkyys ja yritteliäisyys liki mahdottomissa olosuhteissa.

Tuomiopäivän karavaani on todellinen voimainponnistus, uhkarohkea teemojen ja tyylilajien yhdistelmä, jollaiseen vain harva kirjailija kykenee. Historialliset tosiseikat muodostavat vankat tukipuut, joiden varaan rakentuu sekä hengästyttävän rikas balkanilaisen elämänmenon kuvaus että terävä nyky-Euroopan, Suomen ja jopa maailmanpolitiikan kommentaari. Puhumattakaan kirjan loppujakson teknotrillerien ja kyberpunkin sävyissä kulkevista visioista eksopukuineen ja psykokineettisine voimineen.

Käsissä on merkittävä inhimillisyyden ja yleisen oikeudenmukaisuuden puolustuspuhe.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

TVPehdokkaat2017WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2017 tarjonnassa raati kiinnitti huomiota käännettyjen kirjojen sekä määrälliseen että laadulliseen laskuun. Positiivista oli sen sijaan lukuisten korkealaatuisten kotimaisten tieteiskirjojen aiempaakin vahvempi esiinmarssi.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat teokset.

Tuomo Jäntti: Verso (Gummerus) – ”Kunnianhimoisessa romaanissa viimeisiä hengenvetojaan pidättelevä ihmiskunta käy piirileikkiä kiehtovan omintakeisia uhkia vastaan.”

Heikki Kännö: Mehiläistie (Sammakko) – ”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.”

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (Atena) – ”Älykäs, tunteita soitteleva tieteiskauhutrilleri sykkii myyttejä ja arkkityyppejä, salattua symboliikkaa ja sairaasta mielestä kumpuavaa psykopatologiaa.”

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – ”Useiden päähenkilöiden kuljettama, haastavan fatalistinen episodiromaani pohtii, mikä on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä.”

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY) – ”Uskomattoman rikas inhimillisyyden aarreaitta, joka ammentaa voimaa niin Euroopan lähihistorian kipupisteistä kuin villeistä tieteiskirjallisista ideoista.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Lauren Beukesin romaani Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016. Suom. Tytti Viinikainen).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Miina Supinen: Mantelimaa

SupinenMantelimaaKansiWEBJoulunpyhät ovat mainio hetki hiljentyä hartaan joulukirjallisuuden parissa. Tätä silmälläpitäen ehtii yhä hankkia Miina Supisen tuoreen Mantelimaa-romaanin, joka kuvaa hienostuneesti joulumaan kauneimpia puolia – kuten rihkamakauppoja, strippareita ja tappajarobotteja.

Miina Supinen
Mantelimaa
WSOY

Miina Supisen uusin romaani käynnistyy hekotuttavien mauttomuuksien vyöryllä.

Mantelimaa on massiivinen sisähuvipuisto, joka on pystytetty Helsingistä 50 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan Länsi-Kyykkään pelloille. Se on kuin Disneylandin ja Tuurin kyläkaupan turmeltunut ristisiitos.

Rehvakkaan räikeässä teemamaassa on joulu ainainen. Kaupat pursuavat krääsää, joululaulut raikuvat ja mekaaniset tontut putkahtelevat esiin lattian alta. Kokonaisvaltaisen elämyksen varmistamiseksi Mantelimaassa on myös aikuisten siipi, joka on täynnä yökerhoja, seksipuoteja ja striptease-esityksiä. Että sellainen joulumaa.

Paikkaa pyörittää entinen nuorisorikollinen Jonne J. Halkio, joka on vallan otettu kaikesta jouluisesta rihkamasta. Jonnella on kuitenkin ongelmansa. Lahjapuotien myynti laahaa, ja jälleen yksi työntekijöistä on löytynyt kuolleena. Puhumattakaan Mantelimaan alaisista luolista ja niissä häärivästä Nukentekijästä, jota on parempi olla edes ajattelematta.

Jonnen päätä eivät normaalit sovinnaisuuskäsitykset haittaa. Seuraavaksi hän suunnittelee pystyttävänsä Ikuisen Joulun Aukiolle kymmenmetrisen suklaaputouksen, jossa miehet voisivat nuoleskella suklaalla valeltuja bikiniasuisia tyttöjä. Ihan silleen hyvällä maulla tietenkin, koska kyseessä on koko perheen huvipuisto. Toinen suuri projekti on näyttävä talvipäivänseisauksen juhlakulkue, joka kaipaa vetonauloikseen tissejä ja strippareita.

Kulkueen taiteelliseksi johtajaksi Jonne haluaa entisen pop-prinsessa Molli Niemisen. Nykyisin lapsille suunnattuja klovniohjelmia pyörittävä Molli kuitenkin vihaa joulua eikä halua olla missään tekemisissä Jonnen kanssa. Mitä ilmeisimmin kaksikolla on yhteistä historiaa, joka liittyy Länsi-Kyykkäällä aikoinaan sijainneeseen nuorten taideterapialaitokseen ja sen synkkiin salaisuuksiin.

Kun Mollin aviomies joutuu vakavaan onnettomuuteen, on naisen pakko luopua periaatteistaan ja astua lapsineen pedon kitaan.

Kirjan alkupuolella pinnalla on piikittely, jossa sanan säilällä sivallellaan niin kulutusjuhlia, musiikkiteollisuutta, perhetraditioita kuin sairaalakulttuuriakin. Vähitellen Mantelimaan arvoitukset ja selkeät kauhuvivahteet nousevat yhä suurempaan osaan. Mistä tulevat rahat, joilla prameaa huvipuistoa pyöritetään taantuvassa Suomessa? Millainen pahuus vaanii jouluisen ihmemaan uumenissa? Kuinka hahmot kytkeytyvät tappavan Antipukin raakaan tarinaan?

Supisen teksti soljuu vaivattoman sutjakkaasti, joten 300-sivuisen romaanin lukemiseen ei montaa hetkeä vierähdä. Henkilökuvaukseen ja hahmojen tunnetiloihin paneudutaan riittävästi, joten se puoli toimii hyvin.

Kerrontaa olisi kuitenkin voinut terävöittää, sillä nyt pipareita leivotaan vähän turhankin laajalla kaulimella. Kun yhteiskunnallisen satiirin, fantastisen jännitysjuonen ja absurdien yksityiskohtien rinnalla on perhedraamaa, kasvukertomusta, lapsenhoitopulmia, sairaalakuntoutusta, taideterapiaa, ongelmanuorisoa, seksuaalisuutta ja stressiraivareita, alkaa kuppi valua jo pahasti yli. Myös tarinan loppuhuipennus on kaikkeen pohjustukseen nähden kovin lattea.

Virtaviivaistamalla sekä lopetukseen panostamalla Mantelimaasta olisi saanut huomattavasti vahvemman romaanin. Omaperäisen otteen ja mainioiden oivallusten ansiosta se on nytkin lukemisen arvoinen teos.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.