Sarjakuvat – Bob Morane

BobMoraneKansiWEB

Henri Vernes & William Vance:
Bob Morane

Henri Vernesin käsikirjoittamat ja William Vancen piirtämät Bob Morane -seikkailut ovat tulleet suomalaisille sarjakuvanlukijoille tutuiksi niin Zoom-lehdestä kuin albumienkin kautta. Nyt tätä nyrjähtänyttä herkkua on tarjolla kokonaisen integraalin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi Bob Moraneksi (Otava) nimetty kirja pitää sisällään viisi 1970-luvun alusta kotoisin olevaa hurjaa tarinaa. Vain yksi niistä – teoksen käynnistävä Silmät sumussa – on nähty aiemmin suomeksi.

Bob Moraneen tarttuessa kannattaa arkijärki jättää suosiolla naulakkoon. Luvassa on väliin niin villejä scifi-idiksiä sekä juonenkäänteitä, että sarjakuva on päätynyt kahdesti jopa Tähtivaeltajan Kalkkunalla on asiaa -palstalle.

BobMorane6WEB

Silmät sumussa -kertomuksessa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Nuori nainen pakenee öisen Lontoon kaduilla varjoissa vaanivaa takaa-ajajaa. Tummaan takkiin ja hattuun pukeutunut hahmo leijuu ilmassa, ja sen kasvoista erottuu vain kaksi pyöreänä loistavaa silmää – joista sinkoutuu tuhoisan tappavia säteitä!

Pian myös komentaja Bob Morane ja hänen viskiinmenevä skottikumppaninsa Bill Ballantine liittyvät leikkiin. Kumi käryää ja jännitys tiivistyy, kun haamuhahmoja ilmestyy jatkuvasti lisää. Lopulta johtolangat vievät sankarikaksikkomme syrjäisellä saarella sijaitsevan linnan hämäriin kellareihin ja kylmänkalsean kaunottaren johtaman rikollisliigan jäljille. Sitä ennen he ehtivät toki taittaa peistä niin kauko-ohjattavien törmäilyautojen kuin raskaasti aseistetun sukellusveneen kanssa.

Lähes hengästyttävään tahtiin etenevä toimintaseikkailu viihdyttää makoisasti, kunhan ei pysähdy miettimään juonikuvion logiikkaa. Näin voi nauttia sumussa loistavien sädesilmien ja pimeydestä esiin kurvaavien kuorma-autojen kutkuttavasta uhasta – sekä Moranen älynväläyksistä ja Ballantinen sutjakasta sanailusta. Ja kuten kirjan muistakin sarjakuvista käy ilmi, tämä parivaljakko niittää halutessaan kanveesiin vaikka kuinka suuren vihulaislauman.

BobMorane2WEB

Erikoisia pahuuden agentteja esiintyy myös Keltaisen varjon nuket -tarinassa. Tällä kertaa San Franciscoa terrorisoivat eloon heräävät, yli-inhimillisen voimakkaat nuket. Taustalla kaikuu Bob Moranen arkkivihollisen, Keltaisen varjon pahaenteinen nauru.

Samaiseen pahuuden ruumiillistumaan törmätään toistamisiin kirjan päättävässä Keltaisen varjon vanki -sarjakuvassa. Viimeisetkin järjenrippeet heitetään roskalaatikkoon, kun tulevaisuudesta saapuvat Aikapartion agentit lähettävät Moranen ja Ballantinen 1300-luvun Ranskaan. Keltainen varjo, eli herra Ming, on jo paikan päällä kokoamassa voittamatonta armeijaa, jonka avulla hän aikoo valloittaa koko maailman. Ilkiöllä on tukenaan myös miekkaa heiluttavia dacoit-ryysyläisiä sekä ulkoavaruuden piruja muistuttavia whamp-hirviöitä. Seitsenpäisestä lohikäärmeestä nyt puhumattakaan…

Mutta kaikki ei ole niin synkkää kuin miltä näyttää, sillä sankareillamme on käytössään Aikapartion varusteet. Niiden avulla he voivat muuttaa värähtelytaajuuttaan ja siirtyä toiselle aika-avaruustasolle!

Keltaisen varjon vanki on niin päätön kalkkunatrippi, ettei vastaavaa voi kokea edes tajuntaa laajentavien aineiden alkemialla.

BobMorane3WEB

Varjovisioiden väliin jää kaksi hitusen hillitympää tarinaa. Niissä metsästetään muinaista aarretta Kaakkois-Aasian vaarallisilla vesillä ja käydään sissisotaa Karibianmerellä sijaitsevassa Tumbagan valtiossa. Kuten arvata saattaa, molempien sarjakuvien keskeisenä sivuhenkilönä vaikuttaa kuvankaunis femme fatale.

Bob Morane -kirja tarjoaa huisia viihdettä, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Sarjan piirrosjälki ja väritystyyli ovat ehtaa 1970-lukua, joten nostalgiapisteet napsahtavat auttamatta laariin. Ei tällaista enää tehdä.

Haluu heti lisää!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

BobMorane1WEB

Sarjakuvat – Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

Kvaak-sarjakuvafoorumin noin 80 käyttäjää ovat äänestäneet viime vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi ranskalaisen Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy -albumin. Teosta kehutaan hyvin ajassamme kiinni olevaksi sarjakuvaksi, jossa jako hyviin ja pahoihin ei ole yksiselitteinen.

Valinnan kunniaksi julkaisemme nyt blogissa alkujaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17 ilmestyneen arvostelun kyseisestä laatusarjakuvasta.

MaggyGarrissonKansiWEB

Lewis Trondheim & ja Stéphane Oiry:
Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

”Sataa kuin paskatautisen norsun ahterista.”

Sinisen Jänis on uusi suomalainen kustantamo, joka on erikoistunut eurooppalaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Firman toinen sarja-aloitus vie lukijat tuoreen eurosarjakuvan pariin. Tuotteliaan Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Stéphane Oiryn piirtämä Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy sai Ranskan ensi-iltansa vuonna 2014.

Lontooseen sijoittuvan sarjakuvan päähenkilö on hitusen pulska ja kovin tavanomaisen oloinen Maggy. Pari vuotta jatkuneen työttömyysjakson jälkeen hän saa vihdoin kiinni uudesta urasta. Tosin rähjäisen ja viinaanmenevän yksityisetsivän sihteerinä toimiminen ei ole hommista hohdokkain. Varsinkin kun keikkaa ei todellakaan pukkaa.

Rahapulassa kärvistelevä Maggy on kuitenkin sen verran aikaansaava, että hän osaa tarvittaessa ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Kadonneen kanarialinnun ja varastetun krikettipallon löytäminen sujuvatkin kuin käden käänteessä, kunhan käyttää epätavallisia tutkintakeinoja. Siinä sivussa Maggy tutustuu nuoreen naispoliisiin, jonka kanssa on kiva istua iltaa paikallisessa pubissa.

MaggyGarrisson1WEB

Kepeä kerronta saa hitusen tummempia sävyjä, kun yksityisetsivä mukiloidaan sairaalakuntoon ja sormien ruhjomiskykyjään mainostavat kovanaamat ilmaantuvat Maggyn ovelle. Säyseältä vaikuttava sankarimme ei silti jää edes näissä tilanteissa neuvottomaksi. Ei vaikka juonikuvioon on luvassa ilkeitäkin tvistejä.

Trondheimin ja Oiryn luomus ihastuttaa monin tavoin. Sen häröilemätön kerronta etenee rauhallisesti, mutta silti mukaansatempaavasti. Lämminhenkisesti kuvatut henkilöhahmot maistuvat aidoille ihmisille – ketään heistä ei ole väännetty väkisin tyypillisten hyvisten tai pahisten muotteihin.

Sarjakuvan melankolisuutta korostaa staattinen kuvajaottelu, joka nojaa pitkälti kahdentoista samankokoisen ruudun sivutaittoon. Tämä mahdollistaa myös kerronnallisen ajan hidastamisen ja tv-sarjamaisen visuaalisuuden, kun lähes toisteiset kuvat jäävät pyörimään yhden pienen hetken ympärille.

Kokonaisuuden kruunaa Oiryn huolellinen piirrostyö, joka istuu täydellisesti sekä sarjan sisältöön että sen yleistunnelmaan.

Maggy Garrisson on tämän sarjakuvavuoden positiivisimpia yllättäjiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

MaggyGarrisson2WEB

Sarjakuvat – Maurice Rosy, Maurice Kornblum ja Derib: Attila

AttilaKansiWEB

Attila

Ruutu, Non Stop ja Zoom ovat lähes myyttisiä nimiä vanhempien sarjakuvanlukijoiden keskuudessa. Vuosien 1973 ja 1978 välillä ilmestyneet lehdet esittelivät kymmenilletuhansille suomalaisille eurooppalaisen sarjakuvataiteen suurimmat saavutukset ja synnyttivät kokonaisen sukupolven intomielisiä sarjakuvaharrastajia. Monet lehdistä tutut sarjat ovat sittemmin jatkaneet elämäänsä myös albumimuodossa.

Nyt näiden julkaisujen maineella yrittää ratsastaa useampikin kustantajataho. Zoom Teufel -firma ei nojaa yksinomaan esikuviensa perintöön, vaan jakaa huomiotaan sekä vanhojen klassikkojen että tuoreiden eurosarjakuvien suuntaan. Sen sijaan Otavan lanseeraama Non Stop -sarja on täynnä sitä itseään. Non Stop -logolla markkinoidaan paksuja kokoelmateoksia, jotka sisältävät alkuperäisestä lehtikolmikosta poimittuja sarjakuvia.

Attila1WEB

Mitä ilmeisimmin yhteispainatuksista johtuvista syistä sarjan saa kunnian aloittaa Maurice Rosyn sekä Maurice Kornblumin käsikirjoittama ja Deribin piirtämä Attila. Salaisen palvelun palkkalistoilla toimivan puhuvan koiran seikkailut eivät edusta koko perheen pottunokkasarjakuvan parhaimmistoa, vaikka ihan muikeaa luettavaa ovatkin.

Sveitsin vastavakoilussa on saatu kuningasidea: muovataan Attila-koirasta huipputeknologian turvin keskivertoihmistä älykkäämpi agentti. Kukapa epäilisi lupsakkaa koiraa James Bondin virkaveljeksi – ainakaan silloin, kun tämä ei kävele kahdella jalalla tai kaahaile Maseratilla pitkin vuoristoteitä.

Kirjan ensimmäisessä sarjakuvassa Attila soluttautuu Sveitsin armeijan salaisia papereita metsästävän rikollistiimin seuraan. Jatkossa hän päätyy setvimään vanhan linnan salaisuutta ja puolustamaan pikkupoika Odéeta kaappausuhalta. Runsaalla huumorilla silatuissa tarinoissa on kiehtovia käänteitä ja mysteerejä, jotka pitävät jännitystä hienosti yllä. Toisiinsa kytköksissä olevien kertomusten myötä sarja myös kehittyy koko ajan, ja mukaan tulee yhä uusia vakiohahmoja.

Attila2WEB

Attilan viimeiseksi jääneessä seikkailussa ylletään aina scifistisiin sfääreihin asti. Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, mihin tältä pohjalta olisi jatkossa ponnistettu. Piirtäjä Derib ei kuitenkaan innostunut sarjan saamasta uudesta suunnasta ja hänen lähtönsä jälkeen Attila päätyi haudan lepoon. Deribin ratkaisu on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän nauttii työskentelystä huomattavasti maanläheisempien sarjakuvien parissa – kuten viime vuonna ilmestynyt Buddy Longway -integraali hienosti todistaa.

Kokonaisuudessaan Attila-kirja tarjoilee vallan vekkulia luettavaa. Teoksen hahmot ovat sympaattisia, juonet kiinnostavia, kerronnan rytmitys ammattitaitoista ja piirrosjälki erinomaista. Ja vaikka sarjan huumori perustuu lähinnä Attilan apurina toimivan rankkuri Bourillonin sekä vähemmän nerokkaiden rikollisten hölmöilyihin, on tämäkin puoli hoidettu lämmöllä ja pieteetillä.

Neljän pitkän tarinan lisäksi lähes 250-sivuisesta kirjasta löytyy kaksi harvinaista lyhäriä sekä laajasti kuvitettu artikkeli, joka valaisee sarjan ja sen tekijöiden yhteistä historiaa.

Silkkaa nautintoa koko rahan edestä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Attila3WEB

Sarjakuvat – Tintti: Ottokarin valtikka

TinttiOttokariKansiWEB

Hergé
Lehtimies Tintti seikkailee: Ottokarin valtikka

Vanhojen mustavalko-Tinttien faksimilepainokset ovat monessakin suhteessa mielenkiintoisia. Ensinnäkin ne tarjoilevat jälleen kerran mahdollisuuden seurata Hergén kehitystä sarjakuvantekijänä. Toiseksi on kutkuttavaa vertailla alkuperäisten mustavalkoversioiden ja myöhemmin työstettyjen värillisten julkaisujen eroja.

Ottokarin valtikka -tarinassa (Otava) vaakalaudalla on Syldavian valtion itsenäisyys. Naapurimaa Bordurian masinoiman vallankaappausyrityksen taustalla on laaja salaliitto, jonka kärhämät ulottuvat Syldavian hallinnon korkeimmille askelmille asti. Ajatuksena on anastaa kuninkaan historiallinen valtikka, jota ilman monarkin olisi pakko luopua vallastaan. Yhteiskuntakriittiseen asetelmaan on selvästi otettu vaikutteita 1930-luvun lopun eurooppalaisesta poliittisesta todellisuudesta ja fasismin noususta.

TinttiOttokari4WEB

Tintti joutuu sekoitetuksi tapahtumiin, kun hän törmää sigillografiaan erikoistuneeseen professori Halambiqueen. Hajamielinen partaherra on lähdössä Syldaviaan tutkimaan maan kruununkalleuksia ja kaipaa mukaansa apulaista, joka vastaisi matkajärjestelyjen yksityiskohdista. Reippaana partiolaisena Tintti on heti valmis seikkailuun – ja näin hänestä tulee murhanhimoisten salaliittolaisten uusin kohde.

Ottokarin valtikassa Hergé on ensi kertaa onnistunut luomaan luontevasti ja loogisesti etenevän juonikuvion, jossa turha häröily on minimissään. Myös kuvakulmista ja ruutukerronnasta löytyy entistä enemmän vaihtelua. Itse tarina jää kuitenkin ohueksi, sillä se koostuu pääosin vauhdikkaista toimintakohtauksista, joissa Tintti pakoilee takaa-ajajiaan. Lisäksi tapahtumien selittely hoidetaan lähinnä puhuvien päiden ylle valuvana tekstimassana, eikä luontevasti kerronnan tiimellyksessä.

Albumin huumorista vastaavat toilailevat poliisimiehet Dupond ja Dupont, jotka liukastelevat kerta toisensa jälkeen mukaan kuvioihin. Sarjakuvassa vierailee ensi kertaa myös myöhemmin hyvinkin merkittävään osaan nouseva oopperadiiva Bianca Castafiore.

TinttiOttokari2WEB

Suurin ero vuoden 1939 mustavalkoalbumin ja myöhemmin valmistuneen väriversion välillä on tietenkin – värityksen ohessa – ruutukoon pienentäminen ja kokonaisuuden ahtaminen entistä huomattavasti pienempään sivumäärään. Samalla kun alkuperäisversion sivut on muutettu kolmirivisistä nelirivisiksi, on osaa ruuduista jouduttu kaventamaan tai leventämään. Lisäksi muutamia yksittäisiä ruutuja on poistettu ja joitain lisätty, jotta tarina on saatu upotettua luontevasti uuteen sivuformaattiin.

Näistä muutoksista huolimatta pääosa ruuduista toistuu molemmissa albumeissa sellaisenaan ja vain muutamat kuvat, hahmot tai tekniset laitteet on piirretty tuoreemmassa versiossa uudelleen. Ihmishahmoista selkeimmän muutoksen kohteeksi on päätynyt Syldavian linnan vartiokaarti, jonka asut ovat vaihtuneet hupsuista röyhelökaulureista pikkutarkkoja yksityiskohtia tulviviin univormuihin.

TinttiOttokari1WEB

Ja siinä missä mustavalko-Tintin kuvat keskittyvät lähes yksinomaan ihmisiin ja ruutujen taustat huokuvat tyhjyyttä, on myöhempään laitokseen piirretty kuvien taustat täyteen pientä piperrystä. Realistisuutta tavoitteleva ratkaisu on sinällään ymmärrettävä, mutta samalla se hukkaa alkuperäisteoksen ihastuttavan ilmavuuden.

 

Tarinan kerronnallista järjestystä on sorkittu laajemmin vain parissa kohtauksessa.

Heikki Kaukoranta on tehnyt albumiin myös uuden suomennoksen, joka on jälleen pätevää työtä. Pakko on silti ihmetellä, miksi Castafioren aarian legendaarista käännöstä on ryhdytty muokkaamaan. Alkuperäinen teksti ” Ah! Mä nauran kun kuvani näin kauniina peilissäin nään!” on iskostunut niin monen lukijasukupolven selkäpiihin, että tuore ”Ahh! Ma nauran kun itseni noin kauniina peilissä nään!” maistuu jo pyhäinhäväistykselle.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

TinttiOttokari3WEB

Sarjakuvat – Miracleman: Ihmeiden aika

MiraclemanIAKansiWEB

Neil Gaiman & Mark Buckingham
Miracleman – Ihmeiden aika

1980-luvun lopussa Neil Gaiman sai mahdottoman tehtävän. Häntä pyydettiin jatkamaan Alan Mooren Miraclemania.

Moore oli juuri päättänyt klassisen Miracleman-jatkumonsa tilanteeseen, jossa Maapallosta oli tullut kaikkivoipien superihmisten kaitsema utopia. Sodat, rikokset, köyhyys, epätasa-arvo ja kaikki muut tarinoita yleensä motivoivat seikat oli pyyhkäisty kerralla olemattomiin.

Sitten nuoren, vasta sarjakuvauransa alkumetreillä olevan Gaimanin puhelin soi, ja langan toisessa päässä oli jo legendan aseman saavuttanut Moore. Hän tiedusteli, haluaisiko Gaiman hypätä hänen pallilleen Miraclemanin käsikirjoittajaksi. Moni olisi pitänyt moista pyyntöä hullun houreena, mutta Gaiman otti haasteen vastaan – ja sai aikaiseksi vahvoja tarinoita siitä, mitä on olla tavallinen ihminen jumalten hallitsemassa maailmassa.

MiraclemanIA6WEB

Miracleman: Ihmeiden aika -albumi (Like) sisältää ensimmäisen kolmanneksen Gaimanin suunnittelemasta kokonaisuudesta. Trilogian kaksi seuraavaa jaksoa jäivät aikoinaan pääosin tekemättä kustantajan konkurssin vuoksi. Nyt Marvel on kuitenkin julkaisemassa uusiksi Miraclemanin koko saagan. Yhtiö on ilmoittanut, että myös Gaimanin aikoinaan kesken jäänyt rupeama saatetaan loppuun – tosin tätä jatkoa ei ole useista lupauksista huolimatta näkynyt tai kuulunut.

Onneksi meillä on kuitenkin käsissä kaiken aloittava Ihmeiden aika. Jo kirjan ensimmäinen kertomus tarjoilee päräyttävän erilaisen lukukokemuksen.

Rukous ja toivo… -sarjakuvassa seurataan neljää pyhiinvaeltajaa, jotka kipuavat viikkokausia ylös Miraclemanin taivaisiin asti kohoavaa palatsia. Heistä jokaisella on pyyntö, jonka he haluavat esittää elävälle jumalalle.

Vaikka juonikuvio kuulostaa yksinkertaiselta ja tapahtumaköyhältä, on Gaiman saanut ladattua tekstiinsä niin paljon tunnetta ja inhimillisyyttä, että sarjakuvaa aivan ahmii eteenpäin. Tarinan lopetus osoittaa myös käsinkosketeltavasti sen etäisyyden ja vierauden, mikä tavallisen kansan ja heitä johtavan yli-ihmisen välille on muodostunut – käytännössä normi-ihmisen on mahdoton ymmärtää jumalan ajatuksenjuoksua.

MiraclemanIA1WEB

Seuraavaksi eteen astuu lyhyitä elämäkertoja pienistä ihmisistä, joita supervoimaisten hahmojen läsnäolo on jotenkin koskettanut. On mies, joka pohtii, selvisikö hän Lontoon hävittäneestä verilöylystä vain siksi, että sattui tapaamaan Miraclemanin metsäaukiolla. Syrjäisellä myllyllä asuva yksinäinen mies saa puolestaan Miraclewomanista satunnaisen rakastajan ja oppii, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan.

Myöhemmin valokeilaan astuvat mm. vakoilijoiden kaupunkiin juuttunut vainoharhainen nainen, anteeksiannon kanssa kipuileva petetty vaimo sekä yksi lukuisista Andy Warhol -androideista.

Erityismaininnan ansaitsee satukerrontaa ja sarjakuvaa fuusioiva Winterin satu -episodi.

Kepeän lastenkirjamaisesti kirjoitettu jakso kertoo Miraclemanin viisivuotiaan tyttären seikkailuista avaruuden äärissä. Matkoillaan supertyttö kohtaa monia mielikuvituksellisia olentoja, kuten avaruutta troolaavia skella-kauppiaita, jo synnyinhetkellään naimisiin meneviä perlejä ja Saukin vallesmannin, joka kertoo Winterille maailmankaikkeuden suurimman salaisuuden. Aliavaruuden, yliavaruuden ja juopamaailmojen vilskeessä ehditään tietysti viettää myös teehetkiä ja syödä täytekakkua. Tästä kertomuksesta jopa Stanislaw Lem saattaisi olla kateellinen.

MiraclemanIA4WEB

Jotkin Gaimanin käyttämistä hahmoista esiintyvät jo Mooren Miracleman-tarinoissa, osa on hänen omia luomuksiaan. Kaikki henkilöt, tilanteet ja asetelmat ponnistavat kuitenkin luontevasti Mooren luomalta pohjalta – vaikka tarinat katsovatkin maailmaa aivan toisesta näkökulmasta. Lopputulos on parasta Gaimania, eikä kalpene edes Sandmanin huippuhetkien rinnalla.

Kirjan kuvituspuolesta vastaa Mark Buckingham, joka venyy suoranaisiin ihmeisiin. Teoksen jokainen episodi on kuvitettu erilaisella piirrosjäljellä tarinan sisällön ja tyylilajin mukaan. Joukossa on niin fotorealistista kuin huumorisarjamaista ilmettä sekä kaikkea siltä väliltä: liitupiirrosta, satukirjakuvitusta ja warholmaista pop-taidetta. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Buckingham taitaa jokaisen näistä tyyleistä täydellisesti.

Miracleman: Ihmeiden aika on takuuvarmasti yksi vuoden 2017 vaikuttavimmista sarjakuvajulkaisuista. Siitäkin huolimatta, että se humahtaa Suomeen lähes 30 vuoden takaa. Loistavasta kun on vaikea pistää paremmaksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

MiraclemanIA3WEB

Sarjakuvat – Modesty Blaise: Hidas kuolema

ModestyBlaiseKansiWEB

Ensi viikonloppuna (2.–3.9.) Helsingin Sarjakuvafestivaalit valtaavat Sörnäisissä sijaitsevan Suvilahden tapahtuma-alueen. Tapauksen kunniaksi julkaisemme nyt arvostelun uusimmasta suomeksi julkaistusta Modesty Blaise -sarjakuva-albumista. Ihan siitäkin huolimatta, ettei kyseinen albumi liity mitenkään Sarjakuvafestivaaleihin tai edes sisällä tippaakaan scifiä – sillä pitäähän sitä aina väliin yllättää blogin lukijat!

Peter O’Donnell, Enrique Romero & Neville Colvin:
Modesty Blaise: Hidas kuolema

Hidas kuolema on jo viides Asko Alasen Jalavalle toimittama Modesty Blaise -kokoelma. Laarinpohjia ei ole vieläkään tarvinnut kaivella, joten käsissä on mainio kirja täynnä Peter O’Donnellin mehevästi tarinoimia seikkailuja.

ModestyBlaiseRomero2WEB

Teoksen kahdessa ensimmäisessä kertomuksessa on varsin eläimellinen meininki. Kohtalokas ennustus -jännärissä Modesty Blaisen kumppanin, Willie Garvinin, mukaan tarttuu sirkuksen Fiona-simpanssi. Salametsästäjien jahdissa kohdataan puolestaan sarvikuono Milly. Molemmat eläinhahmot näyttelevät merkittävää roolia myös tarinoiden ratkaisuvaiheissa.

Kohtalokkaan ennustuksen tapahtumat sijoittuvat pääosin Bangladeshiin. Modesty Blaise matkaa pieneen viidakkosairaalaan auttamaan vanhaa ystäväänsä. Humanitaarinen työ jää kuitenkin sivuseikaksi, sillä läheisessä temppelissä toimii salainen huumelaboratorio – eivätkä sen pyörittäjät ilahdu, kun paikalle saapuu brittien salaisen palvelun kanssa yhteistyötä tekevä tehopakkaus. Mutta riittävätkö edes konetuliaseet ja myrkkykäärmeet pysäyttämään tummatukkaista kaunotarta?

ModestyBlaiseRomero1WEB

Hyvällä asialla ollaan myös seuraavassa tarinassa, jossa sankarikaksikon kohteena on afrikkalaisella luonnonsuojelualueella toimiva salametsästäjäliiga. Vaarallisia tilanteita piisaa, kun Blaisea kuljettanut pienkone ammutaan alas ja hän joutuu välttelemään takaa-ajajia vehreän metsän siimeksessä.

Sekä Kohtalokas ennustus että Salametsästäjien jahti tarjoilevat tyylipuhdasta seikkailuviihdettä, jossa oveluus ja taistelutaidot osoittautuvat tuliaseita mahtavammaksi voimaksi. Kerronta vetää, ja kaiken kruunaa Enrique Romeron huolellinen ja realistinen taide. Herra on todellinen mestari niin ihmisten, eläinten, maisemien kuin autojen ja lentokoneiden piirtäjänä. Hän ei myöskään anna strippimuodon kahlita visuaalisia kerronta-arsenaaliaan. Paha tästä olisi pistää enää yhtään paremmaksi.

ModestyBlaiseRomero3WEB

Kirjan kaksi viimeistä seikkailua kuvittanut Neville Colvin ei yllä aivan yhtä hyvään jälkeen. Hänen tyylinsä on selvästi luonnosmaisempi ja huolettomampi. Colvin ottaa kuitenkin paljon iloa irti sivuhenkilöiden kasvoista, jotka hän piirtää usein karikatyyrimaisen ilmeikkäiksi.

Albumin nimisarja Hidas kuolema tarjoilee melko totisen ja julmankirpeän seikkailun, jossa Scotland Yardin tarkastaja ja tämän tytär joutuvat kostonhimoisen syöjättären kynsiin. Kaksikon ainoa toivo on, että Blaise pääsisi jotenkin heidän jäljilleen.

ModestyBlaiseColvinWEB

Huomattavasti hauskempaa ja menevämpää kamaa on tarjolla kirjan päättävässä Ilmapallolla sotaan -tarinassa. Siinä lipevä roomalaistoimittaja suostuttelee Blaisen mukaan kuumailmapallokilpailuun yltäkylläisten valheiden avulla. Samalla Garvin saa riesakseen lehtimiehen bimbon tyttöystävän, jolla jopa kartanluku tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Vinkeä pohjustus kuljettaa päähenkilöt lopulta keskelle tapahtumia, joiden ytimessä häärii 1600-luvun muinaistapoja vaaliva eksentrinen kreivi. Tässä makoisassa tarinassa Blaise ja Garvin pääsevät jälleen esittelemään sekä kyvykkyyttään että saumatonta yhteistyötään.

Jalavan Modesty Blaise -albumit ovat hyvä todiste siitä, kuinka laadukasta sanomalehtisarjakuvaa maailmalla luotiin vuosikymmeniä sitten. Enää ei vastaavia seikkailusarjoja oikeastaan tehdä, joten Modesty Blaisen lisäksi olisikin hienoa saada suomeksi yhtä pieteetillä toteutettuja kokoelmia vaikkapa Alex Raymondin Rip Kirbystä, Milton Caniffin Steve Canyonista ja Frank Robbinsin Johnny Hazardista. Tarjontaa voisi myös laajentaa tieteisseikkailujen suuntaan, Agentti X-9 -lehdestä tuttuihin Garthiin ja Axaan. Ilman on ikävä olla!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

ModestyBlaiseRomero4WEB

Sarjakuvat – Suiciders 1

Suiciders1kansiWEB

Lee Bermejo
Suiciders 1
RW Kustannus

”Mitä hyviä aikeita minulla alussa olikaan, mitä ikinä olinkaan halunnut, se kaikki oli unohdettu.”

RW Kustannus on kunnostautunut julkaisemalla Vertigo-klassikoista niin Sandmania, Preacheria kuin Rämeen Olentoa komeina kirjoina. Nyt firma on tarttunut ison V:n uudempaan tuotantoon heittämällä kehiin ensimmäisen osan Lee Bermejon Suiciders-sarjasta. Kuudesta lehdestä koostuvan tarinan on sekä käsikirjoittanut että piirtänyt rujon realistisesta tyylistään tunnettu Bermejo. Sarjakuvan synkkään maailmaan istuvasta värityksestä vastaa Matt Hollingsworth.

Suiciders4WEB

Kolmekymmentä vuotta tuhoisan maanjäristyksen jälkeen Los Angeles – tai tätänykyä New Angeles – on muurein ympäröity pienoisvaltio. Rikkaiden pintaliitäjien maailmassa plastiikkakirurgia ja vartaloiden biologinen parantelu ovat arkipäivää. Rahan ja vallan sokaisemassa yhteisössä ei arvosteta heikompiosaisia, vaan heidät nuijitaan maan rakoon. Sama kohtalo odottaa pakolaisia, jotka yrittävät livahtaa muurien raoista yltäkylläiseksi koettuun onnelaan.

New Angelesin mentaliteettia kuvastaa hyvin kaupungin suosituin urheilulaji, jossa teknotehostetut gladiaattorit tappavat toisiaan hurraavan yleisön edessä. Keinoja kaihtamattomien suuryritysten palkkalistoilla olevat taistelijat ovat juhlittuja kansallissankareita. Prameiden kulissien takana he ovat kuitenkin pelkkiä yhtiöjohdon sätkynukkeja.

Suiciders2WEB

Enkelten kaupungin suurin taistelijatähti on Pyhimys, jonka henkilöhistoria on häivytetty valheiden ja hiljaisuuden taakse. Näiden salaisuuksien selvittäminen kiinnostaa sekä varjoissa vaanivia paparazzeja että salamavalojen loisteessa viihtyviä tähtitoimittajia. New Angelesissa heidän henkikultansa ovat kuitenkin herkässä.

Suiciders etenee useammassakin eri aikalinjassa ja rinnastaa taitavasti nykyisiä ja menneitä tapahtumia. Kaiken keskiössä on voittamaton Pyhimys, joka ei ole tyytyväinen elämäänsä tai asemaansa taisteluareenoiden juhlittuna tappokoneena. Tutkainta vastaan on kuitenkin vaikea potkia, kun tekee töitä omaisuudestaan tiukasti kiinni pitäville bisnesleijonille. Puhumattakaan elinympäristöstä, joka on kohottanut voiman ja väkivallan kaikkea toimintaa ohjastavaksi uskonnoksi. Tässä kaupungissa vahvat syövät heikot, ja niin sen asukkaiden mielestä kuuluukin olla.

Suiciders1WEB

Sarjakuvana Suicidersin voima piilee Bermejon kyynisyyttä huokuvassa tekstissä sekä vimmaisen iskevässä taiteessa. Äärimmäisen kovaksikeitetyssä tarinassa toivo on kuollut sana ja luut tehty murskattaviksi. Erityisen omaperäiseksi asetelmaa ei voi kutsua, mutta nykytodellisuuden pessimistisenä ekstrapolaationa teos puolustaa paikkaansa – varsinkin, koska tarina ui onnistuneesti hahmojensa liiveihin.

Vaikka Vertigolla olisi tarjolla parempaakin, täytyy Suicidersin suomennos ottaa ilolla vastaan. Se kun on jotain aivan muuta kuin trikoosankareiden tusinaseikkailut, joita nykyisin julkaistaan maassamme ihan tarpeeksi.

New Angelesin todellisuutta valotetaan lisää jatko-osassa Suiciders: Kings of HelL.A., jossa piirtäjäksi vaihtuu vaisumpaa tavaraa paperille loihtiva Alessandro Vitti. Nähtäväksi jää, näemmekö myös sitä näillä raukoilla rajoilla.

”Olen hakannut ja murhannut tieni läpi lihan peittämästä mössömerestä ja olen siinä niin hyvä, että minulle maksetaan siitä. Taidan olla nero.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

Suiciders3WEB