Elokuvat – High-Rise

highrisejulisteweb

High-Rise

J. G. Ballardin Tornitalo-romaani (suom. 1999) lukeutuu modernin tieteiskirjallisuuden klassikoihin. Kirjan elokuvaversiota on kuitenkin jouduttu odottamaan näihin päiviin asti.

Ben Wheatleyn ohjaama High-Rise (2015) ei korkealentoisuudestaan huolimatta ole menestynyt yhtä hyvin kuin David Cronenbergin Ballard-helmi Crash (1996). Yhdysvalloissa filmi on saanut tyytyä vain festivaaliesityksiin, rajoitettuun levitykseen ja dvd/blu-ray-julkaisuihin. Monissa muissa maissa – kuten Suomessa – elokuvaa ei pistetty lainkaan teatterikierrokselle. Tämä on sääli, sillä visuaalista tyylittelyä korostava High-Rise ansaitsee tulla katsotuksi juuri valkokankaalta.

highrise1web

Ballardin romaani ilmestyi alunperin vuonna 1975, joten myös elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1970-luvulle. Tästä aiheutuu joitain ongelmia, sillä varsinkin filmin ensihetkinä ohjaajan mielenkiinto kiinnittyy muotitietoisen ajankuvan maalailuun eikä itse tornitalokompleksin esittelyyn. Katsojille saattaakin jäädä epäselväksi, kuinka itseriittoisesta ja keinotekoisesta elinympäristöstä on kyse. Tällöin myös tulevien käänteiden taustat muodostuvat epäuskottaviksi.

Jo alusta alkaen mukana kulkee kuitenkin Ballardin teokselle keskeinen psykologinen mielenmaisema. Tarinan päähenkilö, tohtori Laing (Tom Hiddleston), kuvataan hahmona, joka ei sujahda sujuvasti sosiaalisiin kanssakäymisiin. Orastavista ihmissuhdeyrityksistä huolimatta urheilullinen pukumies pitää tiettyä välimatkaa asukkaiden muodostamiin klikkeihin ja viihtyy lopulta paremmin betonin kuin muiden ihmisten seurassa.

highrise3web

Myös filmin muissa keskeisissä hahmoissa on psykopatologista särmää, jota epäinhimillisessä tornitalossa asuminen vain korostaa. Heihin lukeutuvat mm. rakennuksen visionäärinen arkkitehti Anthony Royal (Jeremy Irons) yläluokkaisine vaimoineen, talon pohjakerroksista ponnistava kapinallinen Richard Wilder (Luke Evans) sekä seksuaalisuutensa kanssa leikittelevä yksinhuoltajaäiti Charlotte Melville (Sienna Miller).

Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Pian koko tornitalo muuttuu seksin ja väkivallan sävyttämäksi alkukantaiseksi hornankattilaksi.

highrise2web

Kerronnallisesti High-Rise on hajanainen. Mutta sen korvikkeeksi Wheatley saa ujutettua sekä kuviin että filmin henkilöhahmoihin vahvaa tunnelmaa ja todistusvoimaa. Myös Ballardin romaanin teemat nousevat hyvin esiin, vaikkei filmi kirjan tasolle ylläkään.

High-Rise tarjoilee vaikuttavan erikoisen kaaoskokemuksen, joka 1970-lukulaisuudestaan huolimatta resonoi yhä teknologiakeskeisemmän maailman synnyttämien sosiologisten kipupisteiden kanssa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

High-Rise sai Suomen ensi-iltansa marraskuussa 2016 järjestetyillä Night Visions – Maximum Halloween 3016 -elokuvafestivaaleilla.
Suomenkielisiä dvd- ja bluray-julkaisuja on lupailtu alkuvuoteen 2017.

ballardhighrisekannetweb

Elokuvat – Passengers

passengersjulisteweb

Passengers

Norjalaisohjaaja Morten Tyldumin ura on komeassa nousujohteessa. Vuonna 2011 valmistunut Headhunters-toimintatrilleri tahkoi parempaa tulosta kuin yksikään aiempi norjalaiselokuva. Suosion myötä herra sai ohjattavakseen Benedict Cumberbatchin ja Keira Knightleyn tähdittämän Alan Turing -elokuvan The Imitation Game (2014). Nyt teattereihin on saapunut yli 100 miljoonan dollarin hintalapulla varustettu scifi-hitti Passengers, jonka pääosissa nähdään superstarat Chris Pratt ja Jennifer Lawrence.

Avalon on massiivinen, luksusluokan avaruusristeilijä. Se taittaa 120 vuoden matkaa kohti maankaltaista siirtokuntaplaneettaa. Kyydissään sillä on yli 5000 horrostavaa matkalaista ja miehistön jäsentä.

Jokin menee kuitenkin pieleen aluksen automatisoiduissa järjestelmissä, kun Avalon osuu meteoroidipilveen. Tämän seurauksena Jim Preston (Pratt) herää autioon avaruuslaivaan – 90 vuotta ennen aikojaan.

passengers1web

Prestonin käytettävissä ovat kaikki ylellisen risteilijän tarjoamat ajanvietemahdollisuudet, mutta se ei korvaa tarkoituksettomuuden tunnetta tai ihmissuhteiden puutetta. Yksinäisyyttä lievittävät vain juttuhetket baarimikkoandroidin (Michael Sheen) kanssa, mutta eipä hänestäkään ole aidon inhimillisyyden korvikkeeksi.

Tilanne asettuu uuteen kulmaan, kun Preston ihastuu horroskapselissa makaavaan Auroraan (Lawrence) ja keksii keinon, jolla voisi herättää naisen talviunestaan. Moinen temppu lähentelisi kuitenkin murhaa, sillä se tuomitsisi Auroran elinkautiseen vankeuteen Avalonin käytäville. Voiko oman henkisen hyvinvoinnin asettaa toisen ihmisen ainutkertaisen elämän yläpuolelle?

Samaan aikaan yhä useampi aluksen kriittisistä järjestelmistä alkaa kärsiä hetkellisistä, mutta jatkuvasti lisääntyvistä toimintahäiriöistä.

passengers2web

Passengers naittaa hienosti yhteen kosmoksen majesteetillisuutta korostavan scifi-vision ja kahden hyvin erilaisen yksilön ongelmille alttiin rakkaustarinan. Kerronta etenee rauhallista tahtia, mutta pitää mielenkiinnon hienosti yllä. Selkeää kompurointia esiintyy vain filmin loppupuolen toimintakohtauksissa, joiden aikana myös juonikuvion uskottavuus ottaa selkeää lukua. Muuten valokeilassa ovat luontevasti näytelty humaani draama sekä erikoisen tilanteen synnyttämät filosofiset ja eksistentiaaliset pohdinnat. Vaikeat valinnat ja niiden seuraukset.

Visuaalisesti Passengers on silkkaa nautintoa. Avalon-alus on suunniteltu sekä sisä- että ulkopuolelta silmiähivelevän tyylikkääksi. Tyldum myös ottaa avaruuden äärettömästä aavasta kaiken ilon irti. Tämä takaa, että lähes kaunokirjallisesta sisällöstään huolimatta tarina nousee siivilleen juuri elokuvailmaisun myötä.

Tahdon heti maailmojen väliä seilaavaan loistoristeilijään, jonka uima-allas kurottaa rungon ulkopuoliseen tähtimereen!

Toni Jerrman – 4 tähteä

Elokuvat – Rogue One: A Star Wars Story

swrogueonejulisteweb

Rogue One: A Star Wars Story

Nyt täytyy hehkuttaa! Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story on nimittäin juuri sellainen elokuva, jota Tähtien sodan ystävät ovat odottaneet jo 35 vuotta. Poissa ovat 2000-luvun vaihteen esiosien lamaannuttava lällyys ja The Force Awakens -filmin platkut kopiokierrätykset. Taika on palannut, ja tippa on lähes linssissä, kun katsoja matkaa aikakoneen siivin Star Wars -universumin kultakauteen.

Rogue Onen juoni kytkeytyy suoraan ensimmäinen Tähtien sota -elokuvan tapahtumiin. Käytännössä filmi kertoo, kuinka Kapinaliitto saa haltuunsa Kuolontähden piirustukset. Sekä selittää, miten Imperiumin massiivisin tuholaite voi olla niin haavoittuvainen.

Tarinan ytimessä ovat hyvin luodut henkilöhahmot. Jyn Erso (Felicity Jones) on omia polkujaan kulkeva pikkurikollinen. Hänen äitinsä on tapettu ja isä (Mads Mikkelsen) pakotettu mukaan Kuolontähti-projektiin. Nuoruusvuotensa Jyn vietti kapinallisten radikaalia siipeä edustavan Saw Gerreran (Forest Whitaker) hoivissa.

swrogueone1web

Pyörät lähtevät pyörimään, kun Kapinaliitto kuulee huhuja Imperiumin riveistä karanneesta loikkarista, jolla on heille tärkeä viesti. Mies päätyy kuitenkin Gerreran vangiksi eikä herra katso vierailijoita hyvällä silmällä. Avaisiko Jynin ja Gerreran vanha kumppanuus ovet vainoharhaisen vapaustaistelijan tukikohtaan? Ehkä, mutta sitä ennen on vielä vakuutettava vastahakoinen Jyn idean järkevyydestä. Sen tehtävän saa kapteeni Cassian Andor (Diego Luna), joka on valmis vaikka murhiin edistääkseen kapinaliikkeen asiaa.

Toisaalla Imperiumin joukot ryöväävät Jedha-kuun temppelikaupungista viimeisiä kyberkristalleja superaseensa käyttövoimaksi. Samalla Kuolontähden rakentamista johtava Orson Krennic (Ben Mendelsohn) joutuu puolustelemaan tiukkapipoiselle suurmoffi Tarkinille projektin jatkuvaa venymistä.

Yhä suuremmille kierroksille yltyvä tarina sisältää useita mahtavia kohtauksia. Niissä niin jättiläismäinen Kuolontähti kuin Kapinaliiton urheat lentäjät X-siipihävittäjineen pääsevät näyttämään kykynsä. Jyn Ersosta ja Darth Vaderista nyt puhumattakaan.

swrogueone2web

Elokuvan laajaksi paisuvan henkilökaartin johtotähtenä loistaa Jyn, josta kasvaa tapahtumien tuiskeessa aito sankari. Hän pitää yllä toivon liekkiä vielä siinäkin vaiheessa, kun moni muu on jo valmis luopumaan leikistä. Jynin rinnalla Cassian jää selkeästi varjoon, vaikka mieheen tuo särmää kipuilu synkkien tekojen ja eettisten periaatteiden välisessä ristivedossa.

Huumoria ja valonpilkettä muuten kovin tummasävyiseen filmiin pumppaavat itsetietoisen persoonallinen K-2SO-droidi sekä Hongkong-tähti Donnie Yenin tulkitsema sokea temppelinvartija Chirrut Îmwe. Entinen Imperiumin turvallisuusdroidi Kaytoo heittää suorapuheisen hauskaa läppää eikä jää C-3PO:n kopioksi. Chirrut on puolestaan Voiman puhdassydäminen soturi, joka ei tunne pelkoa edes sotatantereiden pahimmissa myrskyissä.

swrogueone4web

Visuaalisesti Rogue One herättelee hienoja muistikuvia alkuperäisen Tähtien sodan suuntaan. Maailmat ovat rähjäisiä ja laitteet likaisia sekä kuluneita. Edes tietokoneanimaatioita ei ole siloteltu. Valtavat tähtituhoajat ja muut alukset on toteutettu niin, että ne tuovat mieleen vanhat pienoismalliefektit – vaikka taipuvatkin temppuihin, joita 1970-luvun lopulla ei olisi pystytty toteuttamaan.

Elokuvassa on myös ongelmansa. Filmin alkupuolella tarinan fokus on hetkittäin hukassa, ja kerronnassa esiintyy myöhemminkin haparointia. Lisäksi se, että katsoja tietää, kuinka kaikki tulee päättymään, syö jännitettä – vaikka yllätyksiäkin on luvassa.

Kokonaisuudessaan Rogue One tarjoilee vaikuttavan Star Wars -kokemuksen, joka resonoi hienosti originaalitrilogian parhaiden jaksojen kanssa. Se myös soittelee tunteita tavalla, johon harva avaruusooppera pystyy.

Toni Jerrman – 4 tähteä

swrogueone5web

Elokuvat – Foliohatun alla 8: Alien

ajuliste

Foliohatun alla
Osa 8: Alien

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaan johtavaa informaatiota.

Ridley Scottin alkuperäinen Alien-elokuva (1979) kulki Suomessa nimellä Alien – Kahdeksas matkustaja. Tämä lisänimi on hyvin paljastava: Nostromo-aluksen miehistöön kuuluu seitsemän ihmistä ja yksi kissa. Kahdeksas matkustaja ei siis ole mikään avaruusmuukalainen, vaan aluksen kissa, Jones! (K1) Tämänkertainen kirjoituksemme kertookin juuri tästä hiljaisesta yhtiökumppanista.

akuva1

Väärinkäsitys: Karulta kuulta mukaan livahtanut ksenomorfi tuhoaa sokeassa murhanhimossaan aluksen miehistön. Vain lentoluutnantti Ellen Ripley ja hänen lemmikkikissansa Jones pääsevät livahtamaan pedon kynsistä.

Tyly totuus: Kauan hyljeksitty maskottikissa päättää kostaa vihaamalleen miehistölle ja löytää kyytiin harhautuneesta muukalaisesta oivan työkalun tarkoitukseensa.

Kenen kissa Jones on?

Yleisesti oletetaan, että Jones on Ripleyn lemmikki. (K2) Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä leffan alussa näemme kissan murkinalla Ripleyn vieressä. Nainen myös silittää aterioivaa karvaturria hellästi. Lisäksi elokuvan lopussa Ripley pelastaa elikon tuhoutuvasta aluksesta, ja laittaa sen nukkumaan hyperunikammioon.

akuva2

Mutta onko Jones todella Ripleyn kissa? Monet seikat puhuvat tätä käsitystä vastaan. Antaisiko muka iso ja paha Weyland-Yutani-firma tavallisten työläisten tuoda henkilökohtaisia lemmikkieläimiään avaruusalukseen?

Ripley selvästi pitää mirristä ja se hänestä, mutta mitään kiinteää sidettä näiden kahden välillä ei ole. Tapahtumien tuoksinassa Ripley muistaa pikku ystävänsä tasan kaksi kertaa, nekin vain sattumalta. Hyvä esimerkki tästä on kohtaus, jossa pikkuruista hirviöpoikasta etsivä kolmikko löytää kissan lokerikkojen luota. Kolli sähisee Ripleylle ja säntää karkuun. Sen sijaan, että lähtisi itse kissan perään, Ripley määrää Brettin hakemaan sen takaisin. (K3) Tästä voimme päätellä, että itsepäinen eläin suhtautuu yhtä innokkaasti – tai innottomasti – miehistön jokaisen jäsenen kutsuihin.

akuva3

Tämä varmistuu myöhemmin, kun Ripley yrittää maanitella kissaa luokseen kehnoin tuloksin.

Kissan ja miehistön suhteesta kertoo paljon sekin, ettei kukaan edes huomaa kollin puuttuvan Kanen viimeiseltä aterialta. Ketään ei myöskään tunnu kiinnostavan Jonesin turvallisuus vastasyntyneen alien-nilviäisen karatessa käytävien uumeniin. (K4) Ja tässä vaiheessahan ihmiset luulevat otuksen olevan yhä sellainen pieni rääpäle, joka olisi vaarallinen juuri pörröisen lemmikin kokoiselle olennolle.

akuva4

Nyt käsi sydämellä kaikki kissanomistajat: ettekö tällaisessa tilanteessa ensimmäiseksi miettisi, missä rakas mirrinne mahtaa seikkailla? Nostromon duunarit sen sijaan unohtavat kaverinsa olemassaolon kerta toisensa jälkeen.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että Jonesin täytyy olla Weyland-Yutani-yhtiön alukseen sijoittama maskottikissa. Kuulostaa varsin järkevältä siirrolta, sillä lemmikkien on useissa tutkimuksissa todettu lieventävän stressiä, alentavan verenpainetta ja helpottavan masennusoireita. Eli miehistö todella hyötyisi nelijalkaisen ystävän läsnäolosta, kun he joutuvat viettämään kuukausikaupalla lukittuina ahtaaseen, likaiseen ja painostavaan avaruusalukseen.

Mutta mitä asiasta tuumii itse kissa?

Lue loppuun

Elokuvat – The Girl with All the Gifts

girlwithallthegiftsjuliste

The Girl with All the Gifts

Colm McCarthyn ohjaama The Girl with All the Gifts on omintakeinen zombie-elokuva. Se perustuu mainiosta Lucifer-sarjakuvastaan tunnetun Mike Careyn romaaniin, joka on saatu pikatahtia suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö.

Mitä vähemmän erinomaisesta elokuvasta tietää ennakkoon, sitä tehokkaammin juoni toimii. Lue siis arvostelu omalla vastuullasi.

Melanie (Sennia Nanua) on kohtelias ja älykäs pikkutyttö, joka rakastaa vanhoja kreikkalaisia mytologioita. Hän asuu kohtalotoveriensa kanssa vankina armeijan tukikohdassa. Yöt he viettävät selleissä, päivät oppitunneilla tiukasti pyörätuoleihin kahlehdittuina.

girlwithallthegifts1web

Vaikka lapset näyttävät päällepäin tavallisilta ihmisiltä, ovat he todellisuudessa jotain aivan muuta. Vauhdilla edennyt sieni-infektio on muuttanut suuren osan ihmiskunnasta verenhimoisiksi eläviksi kuolleiksi. Viimeiset eloonjääneet sinnittelevät armeijan leireissä, jotka sortuvat yksi toisensa jälkeen nälkäisten zombie-massojen alle. Ainoa keino pysäyttää tartunta saattaa piillä Melanien ja muiden lasten aivoissa.

Lapsiin suhtaudutaan monin tavoin. Sotilaat kohtelevat heitä kuin vaarallisia epäsikiöitä, ja tohtori Caldwellin (Glenn Close) johtamat lääkärit pitävät heitä pelkkinä koe-eläiminä. Vain opettaja Helen Justineau (Gemma Arterton) näkee Melanien ja muiden lasten syvemmän ihmisyyden.

Kun vankilatukikohta kaatuu, alkaa pienen joukon pakomatka halki sieni-zombieiden kansoittaman maaston. Sen kuluessa hahmojen on määriteltävä uudestaan suhteensa Melanieen sekä opittava luottamaan tyttöön, jota ilman he eivät tulisi toimeen. Samalla Melanien on löydettävä itsensä ja oma luontonsa.

girlwithallthegiftsweb2

Filmin maailmankuva laajenee luontevasti tarinan edetessä. Uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia aukeaa tapahtumien lomassa, ja kerronta pitää otteessaan. Mukana on myös useita ensiluokkaisia ideoita, jotka eivät tyydy vain vanhan kierrätykseen. Lisäksi henkilökehittely ja toiminta pysyvät oivallisesti tasapainossa. Kokonaisuus pelittää siis kaikin puolin maittavasti.

Lisäplussaa tulee filmin vaikuttavasta päätöksestä, joka ei sorru Hollywood-tyyliseen sokerikuorrutukseen. Tästä huolimatta tarina väistää myös silkassa synkkyydessä rypemisen.

Filmin sydän on Sennia Nanuan taidolla tulkitsema Melanie. Luonteensa eri puolien kanssa kamppailevassa tytössä on sekä rakastettavaa inhimillisyyttä että aidosti pelottavaa vierautta. Hänessä kulminoituu ihmiskunnan yksi mahdollinen tulevaisuus.

Elokuvassa häiritsee oikeastaan vain nykysuuntaus, jonka mukaan jopa selkeästi zombieita kuvaavissa kirjoissa ja filmeissä on viimeiseen asti vältettävä z-sanan käyttöä. Näin tuskin kävisi todellisessa maailmassa, jossa zombiet ovat populaarikulttuuri-ilmiönä kaikille tuttuja.

Toni Jerrman – 4 tähteä

girlwithallthegifts3web

Elokuvat – Doctor Strange

doctorstrangejulisteweb

Doctor Strange

Stan Leen ja Steve Ditkon 1960-luvulla luomaa Doctor Strange -sarjakuvahahmoa on ennenkin yritetty siirtää valkokankaalle. Mutta vasta nyt efektitekniikka on sillä tasolla, että mystisten taiteiden mestari voidaan esitellä uskottavasti elokuvayleisölle. Yllättäen tässä onnistutaan mainiosti, vaikka ohjaaja Scott Derricksonin edelliset filmit – kuten The Exorcism of Emily Rose (2005), The Day the Earth Stood Still (2008) ja Sinister (2012) – eivät moista antaneet odottaa.

Doctor Strange -elokuvan pääosassa häärii Benedict Cumberbatchin pilke silmäkulmassa tulkitsema neurokirurgi Stephen Strange. Itseään täynnä oleva tähtitohtori murtuu, kun auto-onnettomuus murskaa hänen kätensä. Hän etsii epätoivoisesti parannuskeinoa ja purkaa katkeruuttaan tohtori Christine Palmeriin (Rachel McAdams) – ainoaan ihmiseen, joka yhä jaksaa seisoa hänen rinnallaan.

Lopulta herra päätyy hakemaan apua nepalilaisesta temppelistä. Alku on hankala, sillä rationalistisen lääkärin on vaikea olla nauramatta paikkaa johtavan Muinaisen (Tilda Swinton) henkimaailmoja syleileville puheille. Pian Strangen eteen avautuu kuitenkin maailma, joka on täynnä villisti kieppuvia loitsuja, aavemaisia astraalitasoja ja surrealistisia rinnakkaisulottuvuuksia.

 

doctorstrange7web

Elokuva ottaa kaiken ilon irti velhovoimista, joiden ansiosta taikaviitoilla on oma tahtonsa, pyörreportaalit siirtävät ihmisiä paikasta toiseen ja kaupungit taipuvat mandalamaisesti monistuviin muotoihin kuin eläviksi muuttuneet korttitalot. Visualisointi on niin häikäisevää, että sen rinnalla Inception-elokuvan (2010) kaareutuvat kaupunkimaisemat ovat silkkaa paperia.

Psykedeelisessä fantasiatodellisuudessa pyörivän filmin toimintapuolta keventävät itsetietoinen huumori sekä muu sanansäilällä leikittely. Jälki ei ole päällekäyvää pelleilyä, joten hymy nousee huulille kerta toisensa jälkeen. Hyvää tasapainoilutaitoa osoittaa myös Tohtori Oudon luonnekuvaus, joka pysyy sympaattisena silloinkin, kun esillä ovat hahmon egomaanisimmat puolet. Tähän mieheen on helppo ihastua, kuten henkisellä kasvumatkalla olevaan päähenkilöön kuuluukin.

Sarjakuvan ystäviä ilahduttaa, että Strangen rinnalla kuvioissa häärivät tutut hahmot Mordo (Chiwetel Ejiofor) ja Wong (Benedict Wong). Henkilöpuolelta löytyy tosin yksi ison kokoluokan ongelma. Valkoiset miehet ovat pitkään olleet yliedustettuina supersankaritarinoissa, joten nykyisin vinoumaa pyritään korjaamaan nostamalla keskiöön vahvoja naishahmoja sekä eri etnisten ryhmien edustajia. Silti on perin kummallista, että Himalajalla sijaitsevan muinaistemppelin johtajaksi on vaihdettu vanhan aasialaismunkin sijaan länsimainen nainen (Swinton).

 

doctorstrange9web

Filmin juonikuvio ei ole maailman omaperäisin, mutta ajaa asiansa. Muinaisen ex-oppilas, Kaecilius (Mads Mikkelsen), on pettynyt entisen mestarinsa opetuksiin ja on siirtynyt maailmoja itseensä sulattavan Dormammun palvelijaksi. Pystyykö tapahtumien keskelle heitetty puolitaitoinen Tohtori Outo pysäyttämään Kaeciliuksen vai onko Maapallo tuhon oma?

Doctor Strange on viihdyttävä elokuvapaketti, joka ei yritä olla yhtään sen kummoisempi kuin mihin maagisen hauskanpidon rahkeet riittävät. Suurta taidetta leffa ei ole, mutta ainakin se saa katsojan hyvälle tuulelle. Filmi on myös kaikin tavoin parempi kuin vastikään suomennettu Doctor Strange: Alku -sarjakuva.

Toni Jerrman

doctorstrange2web

 

Elokuvat – Kubo and the Two Strings

kubojuliste1web

Kubo and the Two Strings
– Kubo ja samuraiseikkailu

Nukkeanimaatiot uusiin sfääreihin kohottanut Laika-firma aloitti komeasti. Yhtiön ensimmäinen pitkä elokuva, Neil Gaimanin romaaniin pohjautuva Coraline (2009), oli monin tavoin täysosuma. Seuraavissa filmeissä otettiin kuitenkin takapakkia. ParaNorman (2012) ja The Boxtrolls (2014) ovat teknisesti huippujälkeä mutta juoniltaan kovin epätasaisia. Nyt teattereihin saapunut Kubo and the Two Strings ei ongelmista kärsi, vaan nousee firman tuotannon kirkkaimpaan kärkeen.

kubo1web

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat myyteillä silattuun historialliseen Japaniin. Yksisilmäinen Kubo-poika ja hänen maagisia voimia hallitseva äitinsä piilottelevat pienen maalaiskylän laitamilla. Heitä vaanivat yön pimeydessä äidin kylmänkalseat siskot sekä Kubon toistakin silmää halajava isoisä. Pojan isä on kuollut, kun hän on yrittänyt suojella jälkikasvuaan epäinhimilliseltä Kuukuninkaalta.

Kubo viettää päivät kertomalla sympaattisille kyläläisille tarinoita Hanzosta, legendaarisesta samurai-soturista. Pojan soitto herättää seikkailut henkiin ilmassa tanssivina origameina. Öisin Kubo hoivaa yhä sekavammaksi käyvää äitiään ja haikailee isänsä perään.

kubo3web

Kaihoa ja tarinoista kumpuavaa iloa sekoittava tunnelmallinen jakso päättyy, kun äidin aavemaiset siskot löytävät parivaljakon pakopaikan. Nyt Kubon on etsittävä taianomainen haarniska, jota ilman hänellä ei ole toivoakaan taistelussa mystisen Kuukuninkaan kätyreitä vastaan.

Fantasiakirjallisuudelle tyypilliseen tehtäväjuoneen tuovat eloa Kubon matkakumppanit. Ensimmäinen heistä on pojan hengissä pysymiseen intomielisesti suhtautuva puhuva apina ja toinen räväkästi vaaroihin rientävä jättitorakkasamurai. Kun toraisa kolmikko metsästää maagista haarniskaa, on luvassa hersyvää huumoria, jännittävää toimintaa sekä mielikuvitusta kutkuttavia ihmeitä.

kubo2web

Filmi onnistuu pitämään tarinan eri elementit tasapainossa. Vitsailu ei herätä myötähäpeää, eikä tunnepuoli sorru pateettisuuden sudenkuoppaan. Myös hahmoihin on helppo ihastua. Lisäpisteitä ropisee leffan omaperäisestä ulkoisesta ilmeestä, johon on haettu inspiraatiota mm. vanhoista japanilaisista puupiirroksista. Muutenkin elokuvan visuaalinen asu on häikäisevä, teknisestä toteutuksesta nyt puhumattakaan.

Kubo and the Two Strings on fantastinen seikkailu, tarinankerronnan ylistyslaulu. Filmi, jolle on helppo povata pitkää ikää ja menestystä.

Toni Jerrman – 4 tähteä

kubojuliste2web