Bitwisards – Nuoret gurut kyberavaruudesta

Huh hah hei, ja lamaviinaa pullo! Nyt kannattaa pitää kiirettä, sillä Miha Rinteen kulttisarjakuvaan perustuva Bitwisards – Nuoret gurut kyberavaruudesta -televisiosarja on katsottavissa Yle Areenassa enää viikon ajan. Kyseessä on hulvattoman hauska ja hyvin tehty psykokomedia Suomen peliteollisuuden kähmäisistä alkuajoista.

Bitwisards kertoo kahdesta intomielisestä dokumentintekijästä (Ylermi Rajamaa & Antti Vuorenmaa), jotka pääsevät seuraamaan rupuisen pelifirman arkea. Eletään 1990-luvun alkua ja komeroissa nukkuvat työntekijät vääntävät epätoivon vimmalla koodia ja pikseleitä. Palkkaa ei heru, mutta se ei estä suurilla visioilla ja maailmanvalloitussuunnitelmilla raskautettua mielipuolista Ice Hairia (Kari Ketonen) piiskaamasta hermoromahduksen tuolle puolelle poltettuja nuoria yhä uusiin ja entistä onnettomimpiin suorituksiin.

Meno on päättömän villiä, ideat riemastuttavia ja rasitus käsinkosketeltava. Tätä touhua katsoessa nauruhermot raikaavat ja katsojan ilo on ylimmillään – toisin kuin epätoivon alhossa rypevillä työntekijöillä.

Yhdestätoista noin kuusiminuuttisesta jaksosta koostuva ensimmäinen Bitwisards-kokonaisuus on kaikin puolin laadukasta jälkeä. Aivan oman tvistinsä sarjaan tuovat näyttelijöiden sekaan ympätyt mainiot animaatiopätkät, jotka ovat Miha Rinteen omaa käsialaa. Bitwisardsin dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa puolestaan Jarno Elonen. Sarja on toteutettu Yle Draaman ja Aalto-yliopiston yhteistyönä.

Tätä herkkua ei kannata jättää väliin edes isosta rahasta!

Toni Jerrman

Bonuksena julkaisemme tässä yhteydessä myös Bitwisardsin pohjana toimineen Miha Rinteen Matkailua pelialalla -sarjakuvan arvostelun vuodelta 2013. Albumista on ensi vuonna luvassa uusintapainos, joka tulee sisältämään runsaasti bonusmateriaaleja.

Miha Rinne: Matkailua pelialalla

Miha Rinteen luonnosmaiseen piirrostyyliin toteuttama Matkailua pelialalla (Lehmäoja) on 235-sivuinen sarjakuvajärkäle. Teos valaisee satiirin keinoin peliteollisuuden kehitystä vuosien 1995 ja 2009 välillä.

Kirja perustuu Rinteen omakohtaisiin kokemuksiin, mutta ottaa luonnollisesti vapauksia realistisuuden suhteen. Meno on äimistyttävän päätöntä, vaikka taiteilija huomauttaakin, että kaikkein uskomattomimmat tempaukset eivät ole päätyneet opuksen sivuille – niitä kun ei kukaan uskoisi todeksi.

Albumin kuluessa tutuksi tulevat raivohullut pomot, järjettömät projektit, kahjot työtoverit ja jatkuvalla syötöllä päälle painava stressi sekä rahapula. Logiikkaa koko touhusta ei tunnu löytyvän etsimälläkään.

Mitä paremmin tuntee alan tekijöitä ja tuotoksia, sitä enemmän sarjakuvasta saa irti. Satunnainenkin pelaaja osaa silti tulkita, mihin viittaa vaikkapa Bukkake-firman Myrkky-hotelli -konsepti tai Japanista ponnistava Ninjigoku ja sen pääjohtaja Hirsi Jamasushi.

Sairaan hauska sarjakuva sohii pelialaa pirstaleiksi niin vimmaisella hakkeella, että kerta-annoksena nautittuna siitä syntyy jo ähky. Kokonaisuus olisikin toiminut tehokkaammin useaan albumiin jaksotettuna tai vaihtoehtoisesti noin sata sivua lyhennettynä.

Terapeuttisena ryöpsähdyksenä teos on joka tapauksessa tärkeä dokumentti kotimaisen peliteollisuuden myrskyisästä historiasta. Tai kuten esipuheen kirjaan laatinut Ville Vuorela asian tiivistää: ”Matkailua pelialalla on kuin pelialan oma Spinal Tap.”

Toni Jerrman

Matkailua pelialalla -arvostelu julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/13.