Mintie Das
Kuolleetkin ghostaa
Brown Girl Ghosted
Suom. Kristiina Vaara. Into

Violet Choudhury on monen maailman asukas. Hän asuu Yhdysvaltain Keski-Lännessä, joten hän on amerikkalainen. Hän on syntynyt Assamissa, joten hän on intialainen. Ihonväri tekee hänet ei-valkoiseksi. Jos määritelmä ”ei-valkoinen” tuntuu jättävän toivomisen varaa, on lukija valmis pudottautumaan Meadowdalen high school -elämän keskelle. Siellä eksoottisen tytön kiintiön voi täyttää yhtä hyvin kiinalainen kuin intialainenkin.

On Violet vielä jotain muutakin, nimittäin Aiedeo. Kyseessä on tuhansia vuosia vanha perinne ja soturikuningattarien sukulinja, jossa äiti opettaa tytärtään käyttämään mystisiä voimia. Niillä on tarkoitus kurmottaa demonikuninkaita, kun maailmaloppu koittaa.

Harmi vain, että Violetin äiti on kuollut jo vuosia sitten, joten opetusvastuu on siirtynyt aiemmille Aiedeoille, eli siis heidän kuolleille hengilleen. Heidän filosofiansa ydin saisi Nietzschenkin vapisemaan. Se mikä ei tapa, opettaa, ja jos se sittenkin tappaa, niin ikävämpi juttu. Ei siis ihmekään, että Violet on noussut kapinaan, hylännyt perintönsä, kieltänyt voimansa ja ottanut paikkansa koulun cheerleadereiden riveissä.

Päällisin puolin Mintie Dasin kirjasta Kuolleetkin ghostaa löytyy kaikki teinimeininkikuvaston peruselementit. On paras kaveri, joka viettää räyheää elämää ryyppäämällä baareissa, on suosittu ja häijy cheerleaderien johtaja, on soma poika, jonka perään kuolata. Tarinan kulkuun toki kuuluu, että Violet joutuu kohtaamaan oman todellisen luonteensa ja kasvamaan sen myötä, mutta siihen odotushorisontti sitten tyssääkin. Das nimittäin keittää aineksistaan kovan ja kantaaottavan romaanin, joka ei yhtään siekaile höykyttää hymisteleviä ja silottelevia asenteita.

Kirjan kuvailema rasismi on päällekäyvää öykkäröintiä salakavalampaa lajia, johon on myös hankalampi puuttua. Kyse on arkipäivän sanavalinnoista, joiden ei aina edes ole suoraan tarkoitus loukata, mutta jotka silti muuttavat kohteen toiseksi, joksikin muuksi kuin ”me”. Tähän törmätään Violetin näkökulman kautta toistuvasti. Vielä voimakkaampi teema on naisten seksuaalisuus: miten se saa ilmetä, miten taas ei, ja kellä on valta määrittää nämä seikat.

On helppo samaistua hahmoon, kun kyseessä on sympaattinen henkilö. Dasin nerous piilee siinä, että hän nostaa Violetin rinnalle merkittäväksi hahmoksi Naomi Talbertin, high schoolin cheerleader-prinsessan. Naomi käyttää asemaansa ja valtaansa sumeilematta hyväkseen pomottamalla ja kiusaamalla niin sanottuja ystäviään. Hän on kuin häijy valtias, jonka sortumista koko kansa odottaa. Samalla hän on myös Violetin ystävä, eivätkä hänen vähemmän mairittelevat luonteenpiirteensä nouse tyhjästä. Naomista kehittyykin monimuotoinen hahmo, jonka pahoja puolia ei tarvitse hyväksyä ymmärtääkseen niitä. Ja kun tällainen hahmo kohtaa vääryyttä, siihen suhtautuu, ainakin aluksi, kovin eri tavalla kuin jos kohteena olisi tarinan sankari.

Dasin kerronta vilisee popkulttuuriviittauksia, mikä luo ajankuvaa ja kulttuurillista ympäristöä, jossa nuoret järjestävät ryyppäjäisiä keskellä öistä maissipeltoa ja koulun urheilujoukkueen menestys on kaikki kaikessa. Vanhempien määräämät raamit ovat perinteisen tiukat, mikä tekee aktiivisten ja omia asioitaan ajavien nuorten naisten pyrinnöistä voimauttavia. Kukaan heistä ei suostu asettautumaan siihen lokeroon, johon joku muu heitä haluaisi tunkea.

Vaan entä ne demonikuninkaat ja maailmanlopun sota? Niitä joutuu vartomaan tarinan seuraaviin osiin, vaikka nytkään ei pahuudesta pihistellä. Se vain ottaa arkisemman muodon. Sitä on sosiaaliseen riepotteluun käytettävä sivusto, sitä ovat jokapäiväiset tölväykset, sitä on vähättelevä puhe ja vallan väärinkäyttö, sitä ovat nuorten rikokset ja aikuisten halu suojella syyllisiä. Eiköhän siinäkin ole ihan riittävästi työsarkaa kasvavalle soturikuningattarelle.

Kuolleetkin ghostaa on nuorten aikuisten kirja, joka potkii yhtä lujaa kuin päähenkilönsä.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.