The Suicide Squad: Suicide Mission
Jos vuoden 2016 Suicide Squadista jotain jäi mieleen, niin se, että DC-universumin Likainen tusina oli enimmäkseen ikävä ja tylsämielinen tekele. Jostain hämärästä syystä joku oli kuitenkin sitä mieltä, että elokuva olisi jatko-osan arvoinen. Paha virhe. Sen verran puuhahenkilöillä oli sentään järkeä päässä, että toiseen episodiin oli tarkoitus ottaa mukaan Margot Robbien tiukasti esittämä Harley Quinn, Jared Leton näyttelemä Jokeri sekä Will Smithin Deadshot, ykkösosan suunnilleen ainoat toimivat hahmot.
Sitten asiat alkoivat mennä vaikeiksi. David Ayer, jonka oli alkujaan tarkoitus jatkaa ohjaajantuolilla, tajusi sanoutua hankkeesta irti. Tilalle kosiskeltu ohjaajakandidaatti toisensa jälkeen vetäytyi tehtävästä. Jared Leto ei ehtinytkään. Will Smithillä oli jotain muuta tekemistä. Lopulta ohjaajaksi ja uudeksi käsikirjoittajaksi palkattiin Guardians of the Galaxyn ohjaushommista hyllytetty James Gunn.
Smithiä tuuraamaan saatiin Idris Elba, joten Deadshotin hahmosta tehtiin minimaalisin viilauksin Bloodsport. Muuten Gunn pisti elokuvassa kaiken uusiksi. Ei tehtykään jatko-osaa, vaan aloitettiin lähes tyhjältä pöydältä. Ja yhtäkkiä kaikki hankaluudet ja surkeudet ovatkin kääntyneet voitoksi!
Corto Maltesen saarella tehdään sotilasvallankaappaus, ja maan johtoon nousee Yhdysvalloille vihamielisiä kenraaleja. Niinpä jenkkivankiloista haalitaan kasaan enimmäkseen b-luokan superrosvoja, jotka lähetetään toimittamaan salaista tehtävää.
Karismaattinen Harley Quinn on tämänkin elokuvan pulputtava sydän ja kipeä sielu, mutta muuten joukkion kokoonpano on melkein kokonaan vaihdettu. Mukana on mitä pimahtaneimpia ja hölmöimpiä hahmoja, ja Gunn ottaa tästä ei-niin-ylevästä sakista irti sen, mitä pitääkin: paljon kilahtanutta huumoria. Ihan jokainen vitsi ei osu kohdilleen, mutta melkoisen moni osuu. Joitain kohtauksia muistellessa virnistyttää vielä monen päivän päästäkin.
Jos nykyaikana yhä tehdään toimintaelokuvia, joiden body count on laskettavissa, The Suicide Squad: Suicide Mission ei kuulu siihen joukkoon. Elokuvan toiminta on ultraväkivaltaista mutta tyylitajuista, visuaalista, usein aivan upean tarkasti ajoitettua ja leikattua – ja hillittömän hauskaa. Splatter-hupia, hyvän mielen verikekkerit!
Käsikirjoituksessa ja kuvallisessa ilmaisussa yhdistyy kaikenkarvaisia elementtejä salaviisaasta parisuhdepsykologiasta, puskan takaa yllättävistä juonenkäänteistä ja värikylläisestä psykedeliasta kansanomaiseen tolloilukomediaan ja ylevään sankariepiikkaan asti – sillä sankareita näistä laitapuolen kulkijoista lopulta sukeutuu.
Vaikka välillä näyttääkin, että koko supersankarigenren tarkoitus olisi vain manifestoida pystyynkuolleisuuttaan, saa toisinaan yllättyä iloisesti. Suicide Squad ei ehkä ole Jokerin kaltainen mestariteos, mutta on sen rinnalla osoittamassa, että trikoosankareiden maailmasta on yhä mahdollista inspiroitua.
Jukka Laajarinne – 4 tähteä
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.
tähtivaeltajablogi 