Elokuvat – The Suicide Squad: Suicide Mission

The Suicide Squad: Suicide Mission

Jos vuoden 2016 Suicide Squadista jotain jäi mieleen, niin se, että DC-universumin Likainen tusina oli enimmäkseen ikävä ja tylsämielinen tekele. Jostain hämärästä syystä joku oli kuitenkin sitä mieltä, että elokuva olisi jatko-osan arvoinen. Paha virhe. Sen verran puuhahenkilöillä oli sentään järkeä päässä, että toiseen episodiin oli tarkoitus ottaa mukaan Margot Robbien tiukasti esittämä Harley Quinn, Jared Leton näyttelemä Jokeri sekä Will Smithin Deadshot, ykkösosan suunnilleen ainoat toimivat hahmot.

Sitten asiat alkoivat mennä vaikeiksi. David Ayer, jonka oli alkujaan tarkoitus jatkaa ohjaajantuolilla, tajusi sanoutua hankkeesta irti. Tilalle kosiskeltu ohjaajakandidaatti toisensa jälkeen vetäytyi tehtävästä. Jared Leto ei ehtinytkään. Will Smithillä oli jotain muuta tekemistä. Lopulta ohjaajaksi ja uudeksi käsikirjoittajaksi palkattiin Guardians of the Galaxyn ohjaushommista hyllytetty James Gunn.

Smithiä tuuraamaan saatiin Idris Elba, joten Deadshotin hahmosta tehtiin minimaalisin viilauksin Bloodsport. Muuten Gunn pisti elokuvassa kaiken uusiksi. Ei tehtykään jatko-osaa, vaan aloitettiin lähes tyhjältä pöydältä. Ja yhtäkkiä kaikki hankaluudet ja surkeudet ovatkin kääntyneet voitoksi!

Corto Maltesen saarella tehdään sotilasvallankaappaus, ja maan johtoon nousee Yhdysvalloille vihamielisiä kenraaleja. Niinpä jenkkivankiloista haalitaan kasaan enimmäkseen b-luokan superrosvoja, jotka lähetetään toimittamaan salaista tehtävää.

Karismaattinen Harley Quinn on tämänkin elokuvan pulputtava sydän ja kipeä sielu, mutta muuten joukkion kokoonpano on melkein kokonaan vaihdettu. Mukana on mitä pimahtaneimpia ja hölmöimpiä hahmoja, ja Gunn ottaa tästä ei-niin-ylevästä sakista irti sen, mitä pitääkin: paljon kilahtanutta huumoria. Ihan jokainen vitsi ei osu kohdilleen, mutta melkoisen moni osuu. Joitain kohtauksia muistellessa virnistyttää vielä monen päivän päästäkin.

Jos nykyaikana yhä tehdään toimintaelokuvia, joiden body count on laskettavissa, The Suicide Squad: Suicide Mission ei kuulu siihen joukkoon. Elokuvan toiminta on ultraväkivaltaista mutta tyylitajuista, visuaalista, usein aivan upean tarkasti ajoitettua ja leikattua – ja hillittömän hauskaa. Splatter-hupia, hyvän mielen verikekkerit!

Käsikirjoituksessa ja kuvallisessa ilmaisussa yhdistyy kaikenkarvaisia elementtejä salaviisaasta parisuhdepsykologiasta, puskan takaa yllättävistä juonenkäänteistä ja värikylläisestä psykedeliasta kansanomaiseen tolloilukomediaan ja ylevään sankariepiikkaan asti – sillä sankareita näistä laitapuolen kulkijoista lopulta sukeutuu.

Vaikka välillä näyttääkin, että koko supersankarigenren tarkoitus olisi vain manifestoida pystyynkuolleisuuttaan, saa toisinaan yllättyä iloisesti. Suicide Squad ei ehkä ole Jokerin kaltainen mestariteos, mutta on sen rinnalla osoittamassa, että trikoosankareiden maailmasta on yhä mahdollista inspiroitua.

Jukka Laajarinne – 4 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Elokuvat – Once Upon a Time… in Hollywood

once_upon_a_time_julisteWEB

Once Upon a Time… in Hollywood

Hollywood, 1969. Uransa alamäkeä surkutteleva Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) on ex-tähti, joka loisti aikoinaan sekä elokuvakankailla että televisioruuduissa. Nyt hän kelpaa enää tv-sarjojen pahisrooleihin. Rickin mielialaa ei paranna, että hänen naapurissaan asuvat elokuvakaupungin kuumimmat nimet, Sharon Tate (Margot Robbie) ja Roman Polanski (Rafal Zawierucha).

Miehen ainoa tuki ja turva on hänen entinen sijaisnäyttelijänsä Cliff Booth (Brad Pitt). Nykyisin Cliff toimii lähinnä Rickin kuskina ja juoksupoikana – sekä olkapäänä, jota vasten Rick voi purkaa murheitaan. Vähään tyytyväistä Cliffiä ei stunt-uran taantuminen pahemmin häiritse. Onhan hän cool. Sekä niin tappelutaitoinen, että jopa Bruce Lee (Mike Moh) on helisemässä.

Hollywood4WEB

Viinaa ja tupakkaa kuluu, kun tämä parivaljakko viettää iltaa tai kurvailee Hollywoodin bulevardeilla. Samalla pohditaan, pitäisikö tarttua Marvin Schwarzin (Al Pacino) tarjoukseen ja lähteä Eurooppaan näyttelemään italolänkkäreissä.

Hyytävämpää sisältöä kokonaisuuteen tuovat vanhalla elokuvaranchilla asuvat hippitytöt, kuten Pussycat (Margaret Qualley) ja Squeaky (Dakota Fanning). He ovat osa pahamaineista Mansonin perhettä.

Elokuvan punaisena lankana kulkevat Rickin henkisen ahdingon setviminen, tulevan tragedian odotus sekä 1960-luvun lopun Hollywoodin nostalginen kuvaus. Tilaa saavat neonvalot ja mainosjulisteet, asusteet ja maamerkit sekä vanhat radio-ohjelmat ja tv-sarjat. Playboy-kartanon juhlat ja aikakauden näyttelijätähdet vilahtelevat kuvissa.

Hollywood2WEB

Käytännössä tähän maailmaan upotaan jo liiankin kanssa, sillä elokuvaan on päätynyt turhan paljon tyhjäkäyntiä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Quentin Tarantino on niin ihastunut omaan satumaiseen Hollywoodiinsa, ettei selvästikään osaa päästää siitä irti.

Paremmin hän onnistuu pätkissä, jotka esittävät Rick Daltonin uran vanhoja elokuvia ja tv-sarjoja. Näissä jaksoissa on aitoa hupia ja osuvaa itseironiaa. Hyvin toimii myös filmin huikea päätös, josta on parempi olla kertomatta etukäteen mitään.

Once Upon a Time… in Hollywood on melankolinen rakkaudentunnustus maailmalle, jota ei enää ole. Kuten Tarantinon elokuvat aina, se on taitavasti ohjattu ja näyttelijäkaartiltaan silkkaa ykkösluokkaa. Täydellisesti toimivat myös lavastus ja puvustus, tarkkaan harkitusta musiikkiraidasta nyt puhumattakaan. Kunpa vain sitä mittaa olisi hieman lyhennetty…

Toni Jerrman – 4 tähteä

Hollywood3WEB