Month: helmikuu 2023

Elokuvat – Ant-Man and the Wasp: Quantumania

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , , , , ,

Ant-Man and the Wasp: Quantumania

Ensimmäinen Ant-Man-elokuva (2015) oli kiitettävän pienimuotoinen supersankarivisio, jossa osattiin ottaa ilo irti päähenkilön kyvystä kutistaa itsensä. Tällä linjalla jatkoi ihan onnistuneesti myös Ant-Man and the Wasp (2018). Nyt teattereihin rantautunut Ant-Man and the Wasp: Quantumania vetää kuitenkin koko konseptin vessanpöntöstä alas.

Ratkaisuun lienee syynä se, että Muurahaismiehellä oli keskeinen rooli suuren kokoluokan Avengers: Endgame -elokuvassa (2019). Niinpä uudenkin leffan täytyy liikkua maailmoja mullistavissa sfääreissä. Ei olisi tarvinnut.

Ihmisläheistä huumoria elokuvasta löytyy vain minimalistisina annoksina. Muuten päästellään menemään geneerisissä vauhtikuvioissa, joiden rautalangasta väännetyt opetukset toitottavat perheen tärkeyttä ja sitä, että heikompia on aina autettava. Samalla aiemmin niin fantastinen kvanttitodellisuus hiipuu yhdeksi tavanomaiseksi osaksi multiversumia.

Peyton Reedin ohjaaman filmin juonessa Scott ”Ant-Man” Lang (Paul Rudd), Hope Van ”Wasp” Dyne (Evangeline Lilly), Hank Pym (Michael Douglas), Janet Van Dyne (Michelle Pfeiffer) ja Cassie Lang (Kathryn Newton) päätyvät tahtomattaan kvanttimaailman uumeniin. Autioksi kuvitellussa paikassa asustaakin lukematon määrä erilaisia älyllisiä olentoja. Heitä kiusaa Valloittaja (Jonathan Majors), joka polkee kaikki kansat rautasaappaansa alle. Nyt pitäisi päättää, kumpi on tärkeämpää, kotiinpaluu vai kvanttimaalaisten pelastaminen Valloittajan ikeestä. Saat ihan itse arvata, mikä on oikea vastaus.

Kvanttimaailma paljastuu siis joksikin aivan muuksi kuin ennen on kuviteltu. Tämä selitetään sillä, että kvanttitodellisuudessa 30 vuotta viettänyt Janet ei ole koskaan kertonut totuutta kokemuksistaan – siitä, tästä ja tosta syystä. Juupa tuuba joo. Huumorin korvikkeena leffassa käväisee Bill Murray, joka vetää filmin muusta tyylistä poikkeavan roolinsa läpi komedia-asenteella. Hitusen myös ihmetyttää, että elokuvan ensimmäisen tunnin aikana suurin arvoitus on Valloittajan persoonallisuus – vaikka hahmon nimeä on etukäteen toitotettu torvessa jos toisessakin.

Quantumanian pahin ongelma on kuitenkin kokonaisuuden mitäänsanomattomuus. Valkokankaat on täytetty niin yltäkylläisen vauhdikkaasti liikkuvilla animoiduilla taustoilla ja hahmoilla, ettei mistään saa kunnon otetta. Elokuvan ihmishahmot tuntuvat päälleliimatuilta statisteilta, joiden ainoa tehtävä on aukoa suutaan sinisen kankaan edessä. Visuaalisen asun yleinen tummuus on joko tyylivalinta tai keino säästää tietokoneanimoinnin kustannuksissa.

Jos leffasta olisi pakko löytää jotain hyvää sanottavaa, niin Jonathan Majors esittää vakuuttavasti tarinan moniulotteista pahista. Lisäksi pari animaatiohahmoista pelittää ihan muikeasti, vaikka mallia onkin selvästi haettu Guardians of the Galaxy -elokuvista. Rakettijalkaiset, pehmeänpyöreät elävät talot nappaavat kuitenkin parhaat pisteet. Näitä heti lisää!

Ant-Man and the Wasp: Quantumania seilaa kaksi tuntia turhuuden turuilla. Nekin tunnit olisi voinut käyttää johonkin paljon kehittävämpään – kuten vaikkapa kynsien lakkaamiseen.

Toni Jerrman – 2 tähteä

Sarjakuvat – Vesa Vitikainen & Tuomas Myllylä: Kalevala 3000

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Vesa Vitikainen & Tuomas Myllylä
Kalevala 3000
Musta Ritari

Suomen kansalliseepoksesta on ammennettu aineksia lukuisiin sarjakuviin. Nyt vuorossa on Vesa Vitikaisen ja Tuomas Myllylän scifi-versio Kalevala 3000. Tosin siihen on lainattu elementtejä lukuisista muistakin ilmansuunnista, kuten Tähtien sodasta ja kotimaisista laululyriikoista.

Sillä aikaa kun Väinämöinen on vaellellut teillä tietymättömillä, ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen itsensä Jumalaksi kohottaneen Kaunomielen johdolla. Samalla ihmiset ovat pääosin unohtaneet laulun lahjat ja taantuneet helposti hallittaviksi lampaiksi. Kaunomielen armeijoita johtaa ”Darth Vader” eli Rautapaavi, mutta tällä kertaa sotilaat eivät ole klooneja vaan Sammon henkiinherättämiä kalmoja, Ristiritareita. Kuolontähti on puolestaan korvattu Planeetansyöjällä ja Imperiumi Unionilla.

Tarina käynnistyy Kalevan ja Ainon häistä, jotka keskeytyvät Rautapaavin masinoimaan hyökkäykseen. Sen seurauksena Aino vangitaan Kaunomielen uudeksi morsiameksi. Kostoa janoava Kaleva päättää liittyä paluun tehneen Väinämöisen johtamaan kapinalliseen pakanaliittoon. Sen jäsenhakemusten käsittelijänä toimii Ilmarisen takoma vaimo, C-3PO… ei kun siis kultainen nainen.

Jääplaneetalla vieraillaan tuonpuoleisessa ja sitten muistellaan Tonttulassa käytyjä kiivaita taisteluita. Muutenkin tarinassa riittää kiivasta sotamättöä vaikka muille jakaa. Itse juonikuvio etenee sen sijaan episodimaisesti, minkä ohessa kerronnan rytmityksessä on omat ongelmansa. Varsinkin tarinan käynnistystä kiusaavat turhat sivujuonteet sekä fokuksen ailahtelevaisuus. Mutta alkukankeudesta päästyään Kalevala 3000 iskee paperille tuhdin annoksen vauhdikasta avaruusoopperaa.

Tasollista heilahtelua esiintyy myös taidepuolella. Pääosa jäljestä on taatun hurjaa sekä hurmeista Myllylää, mutta hetkittäin näyttää siltä kuin kiire olisi vienyt kuvista parhaimman terän. Kehnoiksi herran piirroksia ei silti kutsuisi edes vesi, joka on muutettu veriroiskeiseksi viiniksi.

”Herran rauhaa, pakanalliset!”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/22.

Kirjat – Marja Kyllönen: Vainajaiset

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Marja Kyllönen
Vainajaiset
Teos

1950-luvun Kainuussa kaksi nuorta rakastuu, ja kaikki on vielä hyvin. Vanhemmat vastustelevat, mutta Laimi Inari Kylmä ja Rauno Karumaa saavat kuin saavatkin toisensa. Eivätkä he elä onnellisina elämänsä loppuun asti.

Selviönä pidetty odotus päättyy, kun lapsi menee kesken. Sikiö jää häälymään tämän- ja tuonpuoleisen välille, kasvaa pahansuovaksi voimaksi, levittää liekkiönä mustat lonkeronsa ihmisten sieluun ja muistuttaa kitkeränä siitä, mitä olisi voinut olla.

Vanhanemännän siunailu ei auta, kun pariskunta juuttuu murtumattomaan kehään. Syntymätön tytär kiusaa vanhempiaan, sotkeutuu ystävää vailla olevan naapurintytön elämään, kietoo vaikutuspiiriinsä rikkinäiset ja rikotut. Samaan aikaan muuttuva maailma jyrää sivustaseuraajat kyselemättä alleen. Ja kun vihdoin syntyy poika, on hänessäkin jotain kammottavaa.

Vainajaiset on Marja Kyllösen pitkään julkaisua odottanut paluuromaani. Ja millainen paluu! Se on kertomus lapsettomuudesta ja elämänilon kuihtumisesta, Suomi-gotiikkaa ja kansanperinnekauhua, omaleimainen ja kunnianhimoinen taidonnäyte. Kyllösen runsaaseen, purevaan kerrontaan on hyvä tempautua:

”Tupa on täynnä ihmisenmuotoisia aukkoja, sielunmentäviä läpiä ja veräjiä; niitä nuokkuu pöydässä ja sen äärellä, venyttelee huuliaan seinillä ja piirongilla ja minä tuiverran pirttiä pitkin, kaadan kuvat ja karmit ja kamanat, kaikki tämän hengettömän elämän kehykset, joissa äiti ja isä poseeraavat kuin tärkättyinä, minä tai morsiuskimppu välissään, ja minulla olisi saparot päässä ja silmissä ilonpilkut ja lutikat, ja hymy poreilisi huulilla, kalvaisi koloja poskiin ja hetken meidän olisi hyvä ja kahvin kanssa tiikerikakkua; mutta mitään ei ole, minua ei ole, eikä mikään tässä kuvaelmassa aitoa (…)”

Vainajaiset tarjoaa yliluonnollisen kauhun ystävälle jotain harvinaislaatuista, mutta realistisemmin suuntautunut lukija voi halutessaan ottaa syntymättömän hahmon vertauskuvallisestikin. Ontot kohtansa on monella ja monessa. On pienen yhteisön pimeä puoli, ihmisten pikkumaisuus ja paha tahto, käsittelemättömät traumat, murtuneet mielet, itsesyytökset ja vaille jäämisen katkeruus. Ovatko toteutumattomat haaveet vain pahoja henkiä, polulta eksyttäviä virvatulia?

Ei siis mitään hyvän mielen luettavaa. Kaikesta huolimatta kurjuuskavalkadi käy läpi niin kiihkeän kiirastulen, että siinä on jotain oudon puhdistavaa. Mikä ilo, että tämä romaani ei jäänyt välitilaan, pöytälaatikkoon, vaan näki päivänvalon.

Kaisa Ranta

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2022 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

• N. K. Jemisin: Kivinen taivas (The Stone Sky, suom. Mika Kivimäki, Jalava)

Kokemustensa särkemät päähenkilöt vaeltavat kohti lopullista kohtaamista, joka määrittää planeetan tulevaisuuden. Teoksen keskiössä on hyväksikäytön, syrjinnän ja suoranaisen sorron teemoja. Takaumien kautta paljastuu oleellisia seikkoja maailman traagiseen nykytilanteeseen johtaneista tapahtumista. Romaani päättää komeasti Murtunut maailma -trilogian.

• Heikki Kännö: Ihmishämärä (Sammakko)

Kunnianhimoinen järkäle kokoaa yhteen eurooppalaisen sivistyksen keskeisiä rakennuspalikoita. Teos pyrkii rakentamaan wagneriaanisen kokonaisteorian ihmisten ja jumalten välisestä kanssakäymisestä. Pienen saksalaisen omenatarhan omistaja toimii keskushenkilönä valtakuntia ja aikakausia kattaville risteäville tarinakaarille.

• Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi (Även om allt tar slut, suom. Jaana Nikula, WSOY)

Lähitulevaisuuden Ruotsissa keskiluokkainen perhe ajautuu kaaoksen keskelle ilmastokatastrofin aiheuttamien laajojen maastopalojen vuoksi. Kirjailija perkaa länsimaisen elämäntavan syyllisyyksiä ja vastuuttomuuksia tarkkanäköisesti useiden näkökulmahenkilöiden ja episodimaisen kerronnan kautta.

• Emily St. John Mandel: Asema 11 (Station Eleven, suom. Aleksi Milonoff, Tammi)

Romaanissa influenssapandemia on surmannut suurimman osan maailman väestöstä. Nyt yhteiskuntaa rakennetaan uudelleen kyläyhteisöjen varaan. Erillisistä tarinalinjoista koostuva teos seuraa sekä romahduksen hetkeä että kiertävän musiikkikaravaanin vaelluksia. Yllättävän lempeä visio kysyy painavia kysymyksiä siitä, mikä tekee ihmiselämästä elämisen arvoista.

• Richard Powers: Hämmästys (Bewilderment, suom. Antero Tiittula, Gummerus)

Viipyilevän viisas romaani pohtii, kuinka elää ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. Ihmisen pienuus ja suuruus, toivo ja epätoivo, lohtu ja lohduttomuus voivat sekä jähmettää että kannustaa toimimaan. Filosofinen kerronta antaa lukijalle tilaa löytää omat vastauksensa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)