Tuomas Myllylä:
Pakanat

”Minä vannon ikuista kostoa ja vihaa Launiaisten Liedolle, birkalaiselle Louhelle ja Ivarr Korpille. Veri on välillämme, kunnes poltan heidän talonsa, ryöstän naisensa ja juon heidän verensä. Kuule, Ukko, sanani!”

Tuomas Myllylän yli puoli vuosikymmentä työstämä Pakanat-sarjakuva on vihdoin valmistunut. Koko suurteos on nyt luettavissa yhtenä Musta Ritari -kustantamon julkaisemana 332-sivuisena tiiliskivenä.

Elämä 900-luvun Suomessa ei ole ruusuilla tanssimista. Ankarat talvet kurittavat, työ on raskasta, lapsikuolleisuus yleistä ja elinikä lyhyt. Sukujen ympärille rakentuneet heimoyhteisöt käyvät keskenään kauppaa, mutta myös sotivat parhaista apajista – mikä johtaa loputtomiin kostonkierteisiin.

Tarinan alussa Hyypiän suvun miehet polttavat Halikonhovin ja tappavat Halikon suvun jäsenet. Henkiin jää vain nuori Ari, joka myydään orjaksi itäisille maille. Kymmenen vuotta myöhemmin Ari Halikko palaa uskollisten soturien kera ja ryhtyy toteuttamaan omaa verikostoaan.

Kaukaisilla mailla legendaariseksi miekkamieheksi kasvanut Ari kiehuu pyhää vihaa ja lunastaa verellä paikkansa suomenniemen mahtisukujen keskuudessa. Samalla horjuu kuningas Väinämöisen ylläpitämä hauras rauha. Idän tuottoisille kauppareiteille riittää ottajia Ruotsin ja Tanskan suunnasta, eikä eripuraisilta suomalaisilta löydy tarpeeksi yhteishenkeä heidän pysäyttämiseensä. Niinpä ruumiskasat kasvavat ja rannikkokylä toisensa jälkeen leimahtaa liekkeihin.

Kalevalalaista nimistöä tulviva Pakanat maalaa hurmeista kuvaa maasta, jossa kirveeseen tartutaan pienimmästäkin syystä. Jossa sukukunnat juonittelevat toisiaan vastaan ja mahti asuu miekanvarressa. Jossa saatavat maksatetaan verellä.

Myllylän sarjakuva ei ole kuitenkaan silkkaa kuoleman balettia. Henkilöiden kehittelyyn ja heidän keskinäisiin suhteisiinsa panostetaan. Ajankuvan luomisessa nähdään vaivaa, eikä tapahtumien poliittisia ulottuvuuksiakaan sivuuteta.

Fantastisempaa puolta tarinassa edustavat vanhojen jumalten palvonta, noitatietäjät ja alisessa maailmassa vierailut. Kovin miehisestä todellisuudesta nousee esiin myös useita voimakkaita naishahmoja.

Vahvalla mustavalkografiikalla kuvitettu Pakanat on suuria tunteita soitteleva tarinamammutti, joka kuuluu itse kunkin kirjahyllyyn kunniapaikalle.

Mutta ihan ilman risuja ei selvitä. Neljästä ”kirjasta” koostuvan kokonaisuuden kakkososio on painettu niin pienillä marginaaleilla, että osa ruuduista uppoaa ikävästi liimasidonnan uumeniin. Ja vaikka piirros muuttuu hieman episodi episodilta, niin päätösjakso eroaa muusta tyylistä niin rajusti, että se rikkoo jo tunnelmaa. Muutenkin viimeinen osuus juoksee tarinan loppuun hitusen hätäisesti.

Mutta mitäs me pienistä, kun miekat laulavat veristä balladiaan ja teksti soi vakuuttavan jylhästi. Kyllä tällä pitäisi vähintään yksi Sarjakuva-Finlandia irrota!

”Siellä he kuolivat kaikki… Selim, hiljainen soturi, joka seurasi herraansa maailman ääriin… Erik Kilpikoura, idäntien varjaagi ja Ari Halikon lähin asetoveri… Hämeen ja Suomenmaan parhaimmat rinta rinnan ja kourat toistensa kurkuissa…”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.