Kirjat – Liu Cixin: Synkkä metsä

LiuCixinSynkkaMetsaWEB

Liu Cixin
Synkkä metsä
Heian senlin
Suom. Rauno Sainio. Aula & Co

Synkkä metsä on toinen osa kiinalaisen Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta -trilogiaa. Kyseessä on Isaac Asimovin ja Arthur C. Clarken hengessä kirjoitettu huikea tieteissaaga, jossa koko ihmiskunnan olemassaolo asettuu vaakalaudalle.

Kakkosromaanin alussa eletään synkissä tunnelmissa. Maapalloa lähestyy Trisolaris-aurinkokunnasta valloittajalaivasto, jonka teknologia on huomattavasti ihmiskuntaa edellä. Samaan aikaan Trisolariksesta saapuneet eriskummalliset Sofonit ovat estäneet fysiikan perustutkimuksen etenemisen. Tämän oheen ne tarkkailevat aivan kaikkea, mitä Maassa tapahtuu.

Epätoivoisessa tilanteessa YK sekä Planetaarinen puolustusneuvosto päätyvät erikoiseen ratkaisuun: koska ainoastaan ihmisten ajatukset ovat suojassa Sofonien tarkkailulta, Maapallon vastastrategian suunnittelu annetaan neljän erikoisyksilön tehtäväksi. Kullekin Seinänkohtaajalle luovutetaan lähes rajattomat resurssit, joiden avulla heidän tulisi kehittää juonia trisolarislaisten pään menoksi – ideoita, joista he eivät saa hiiskahtaa kenellekään.

Yksi Seinänkohtaajista on tähtitieteilijä Luo Ji, joka on aikoinaan tutkinut kosmista sosiologiaa. Itsekeskeisenä ja laiskanpuoleisena miehenä Luo Ji käyttää saamansa resurssit kuitenkin siihen, että hankkii itselleen unelmiensa vaimon ja kotikartanon. Ihmiskunnan tulevasta kohtalosta hän ei voisi vähempää välittää. Jostain selittämättömästä syystä trisolarislaiset ottavat kuitenkin juuri hänet silmätikukseen.

Synkkä metsä on uskomattoman rikas romaani. 700-sivuisen tiiliskiven mittaan päähenkilöiksi nousee useita hahmoja, jotka omalta osaltaan avittavat ihmiskunnan kehitystä ja pohjustavat tulevaa taistelua trisolarislaisia vastaan. Kirjassa käydään laajalla skaalalla läpi niin ihmisten reaktioita ulkoavaruudesta saapuvaan uhkaan kuin mahdollisia teknologisia edistysaskelia. Keskusteluissa esitelmöidään, filosofoidaan, haikaillaan, pohdiskellaan ja ideoidaan.

Lopulta toivottomuuden ajasta hypätään parisataa vuotta tulevaisuuteen, jolloin Maapallo ja sitä hallitseva tunnelma on aivan toisenlainen kuin kirjan alkupuolella. Mittavuudessaan muutos vaikuttaa epäuskottavalta, mutta oivallusten tuoksinassa moinen seikka ei hirveästi häiritse.

Cixin tykittää kehiin monenmoisia visioita, joista ei ihmeen tuntua puutu. On suuria suunnitelmia, teknologisia saavutuksia, valtavia avaruuslaivastoja ja ihmismielen ronkintaa. Väliin kirjailijan maalaama näkemys on hyvinkin pessimistinen, mutta hetkittäin kerronta kohoaa uuden aamuruskon siiville. Tämän pyörityksen keskellä lukija ei voi kuin ihastella Cixinin mielikuvituksen lentoa – joka kuitenkin aina pyrkii olemaan kytköksissä tieteellisten teorioiden tarjoamiin aitoihin kehitysmahdollisuuksiin.

Yhtä hyvin ei toimi romaanin inhimillinen puoli. Ajatus ideologisten mielialojen muokkaamisesta poliittisten kaaderien voimin voitaneen pistää kirjailijan kotimaan piikkiin. Hämmennystä herättävät kuitenkin käsitys koko ihmiskuntaa aidosti yhdistävistä perimmäisistä arvoista sekä yleiset ilmapiirivaihtelut, jotka vaikuttavat aivan jokaisen kansalaisen tunnetilaan.

Pahiten mennään silti metsään, kun kuvioihin astuu rakkaus. Cixinin kyky kirjoittaa romanttista kuvastoa on lähinnä Harlekiini-romaanien tasolla. Niinpä saamme luettavaksemme mm. sellaisia sanataiteen kukkasia kuin ”naisen hymy oli kuin auringon valollaan täyttämä kastepisara, joka keveästi tippui kuivimpaan paikkaan hänen sydämessään” ja ”hänen yhä lapsenomainen, pehmeä äänensä ja lähteenraikas hymynsä silittivät Tylerin voipunutta sielua kuin enkelin hellät kädet”.

Jos kykenee poistamaan mielestään romaanin satakunta kehnointa sivua, käsissä on erinomaisen kiehtova vanhan koulukunnan tieteisromaani. Teos, jonka äärellä mieli lentää sfääreihin, jotka aiemmin ovat jääneet käymättömiksi korpimaiksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Kirjat – Charles Stross: Singulariteettitaivas

StrossSingulariteettitaivasWEB

Charles Stross
Singulariteettitaivas
Singularity Sky
Suom. Markus Harju. Nysalor

”Päivänä, jona sota julistettiin, Novy Petrogradin taivaalta ropisi matkapuhelimia kaupungin mukulakiville.”

Brittikirjailija Charles Stross oli 2000-luvun alussa yksi tieteiskirjallisuuden kuumimmista uusista nimistä. Tähtivaeltajassakin hänet huomioitiin sekä vuonna 2004 että 2005. Nyttemmin hän on taantunut suoltamaan turhanpäiväisiä jatko-osia loputtomilta vaikuttaviin Merchant Princes ja The Laundry Files -sarjoihinsa.

Vihdoin suomeksi saatu Singulariteettitaivas on kuitenkin kotoisin Strossin kulta-ajalta. Alunperin vuonna 2003 ilmestynyt romaani oli aikoinaan ehdolla jopa Hugo-palkinnolle. Aikansa ilmiöistä ja puheenaiheista ammentava teos maistuu tänä päivänä osin menneen maailman tuotteelta. Strossin visiointikyky on kuitenkin niin hurja, että Singulariteettitaivas pelittää yhä lähes kybällä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa jumalan kaltainen tietoisuus, Eschaton, on ripotellut ihmiskunnan ympäri avaruutta. Ja kieltänyt heitä tuhon uhalla rikkomasta kausaliteetin lakeja.

Pari sataa vuotta myöhemmin ihmiset ovat pääosin toipuneet pakkosiirroista ja alkaneet pystyttää tähtienvälisiä valtakuntia. Yksi niistä on takapajuinen Uusi tasavalta, joka nojaa teknologiakielteisyyteen, kimuranttiin byrokratiaan sekä hierarkkiseen luokka-ajatteluun. Tässä valtakunnassa Keisarin sana on laki, työläisen osana raadanta ja naisen paikka hellan ja nyrkin välissä.

Asetelma alkaa kuitenkin horjua, kun Festivaali saapuu Uuden tasavallan nuorimman siirtokuntamaailman, Rochardin, kiertoradalle. Festivaali on itsemonistuva informaatioverkosto, joka kuljettaa mukanaan palvelimille ladattuja elämänmuotoja. Se kerää tietoa ja rakentaa tähtienvälisiä kommunikaatioverkkoja. Sillä kuten on sanottu, informaatio haluaa olla vapaata.

Rochardissa Festivaalin läsnäolo aiheuttaa paikallisen singulariteetin. Se jakaa mannaa taivaasta vastineeksi ihmisten tarinoista. Yhteiskunta menee täydellisesti sekaisin, kun ihmiset saavat kuokan ja auran sijaan käsiinsä nanoteknologiaa, biotekniikkaa, tekoälyjä sekä kaikki toiveet täyttäviä runsaudensarvikoneita.

Keisarillisella kotiplaneetalla tähän käsittämättömään uhkaan vastataan lähettämällä paikalle raskaasti aseistettu avaruusalusarmada. Eschatonin käskyistä huolimatta se aikoo rikkoa kausaalisuuden periaatetta saadakseen etulyöntiaseman viholliseensa nähden.

Tämän tempun yrittävät puolestaan estää salaperäisen herra Hermanin käskyttämä agentti Martin sekä YK:n mandaatilla toimiva Rachel.

Singulariteettitaivas on huikeiden ideoiden vuoristorata. Kirja yhdistelee samaan soppaan huumoria, parodiaa, yhteiskuntakritiikkiä, singulariteettivisiointia, seikkailua, naisasiaa, informaatioteknologiaa, avaruusoopperaa, military- ja hardcore-scifiä sekä kaikkea muuta, mitä Strossin mielestä on sattunut esiin pulpahtamaan.

Neuvostoliittohenkiset vastarintaliikkeet pitävät ideologisia komiteakokouksia samaan aikaan kun maailma heidän ympärillään murenee. Puhuvat jänikset heiluttelevat konepistooleja. Uuden tasavallan avaruuslaivastoa johtaa seniili, kuolemansairas taisteluamiraali. Kanan jaloilla kulkevassa mökissä Baba Yaga, Festivaalin Kriitikko-jaostoon kuuluva Salajuonien Sisar Seitsemän, yrittää selvittää, ovatko ihmiset tietoisia olentoja.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä Singulariteettitaivas on niin täyteen ahdettu aarrearkku, ettei paremmasta väliä. Rytmityksellisesti ja kerronnallisesti romaani on paikoin epätasapainoinen, mutta näin näyttävän ilotulituksen keskellä moinen ei pahemmin häiritse.

Singulaarista jehnaa!

”Haloo? Viihdytätkö meitä?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Kirjat – Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni

AlataloIkuisestiSiskoniWEB

Katri Alatalo
Ikuisesti, siskoni
Gummerus

Uudella romaanillaan Katri Alatalo vahvistaa asemiaan kotimaisen eeppisen fantasian luotettavana kameleonttina, joka istuttaa kerrontansa oivasti kulloiseenkin ympäristöön. Siinä missä edellinen romaani, Käärmeiden kaupunki, sijoittui Tuhannen ja yhden yön saduista vaikutteita saaneeseen paahteiseen aavikkomaisemaan, ammentaa uusin teos kelttiläisistä myyteistä ja Skotlannin historiasta.

Caitriona, Cat, kasvaa pikkusiskonsa ja vanhempiensa kanssa lähellä tammilehtoa ja sen sopukoissa piileviä unohdettuja kivipaaseja. Kohtaaminen kiertävän druidin kanssa saa jotain heräämään siskoksissa. Kun kutsumustaan etsivä, omapäinen Cat sitten ymmärtämättömyyttään ja kapinallisuuttaan tekee kohtalokkaan virheen, joutuu viaton pikkusisko maksamaan erheen hinnan. Seuraa jumalten kirous, ja kuolematon Cat jää yksin etsimään lunastustaan.

Romaanin kerronta seuraa Catin tarinaa kahdessa aikatasossa: lapsuudessa ja kertomuksen nykyhetkessä. Cat on ainoa näkökulmahenkilö, mikä korostaa osuvasti hänen syyllisyydestään nousevaa ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä.

Alatalon sanankäyttö on satunnaisia pieniä tyylirikkoja lukuunottamatta kauniisti virtaavaa ja aisteihin vetoavaa. Lukija näkee niin sammaloituneet kivet kuin veriset taistelutantereet, haistaa meren suolan ja maatuneet lehdet.

Teemat punoutuvat sisaruudesta, vastuusta ja menneisyyden painosta. Cat ei voi korvata sisartaan muttei osaa asettua olemaan oma itsensäkään. Ilman sovitusta Cat jää kiertämään kehää: kaikki, millä on merkitystä, liittyy toisiin ihmisiin, mutta hänen oma salaisuutensa erottaa hänet muista yhä uudestaan. Kun ajan armoton virta tarjoaa uuden mahdollisuuden, pelkää Cat pilaavansa senkin. Kuin kerrannaislaineina myös moni sivuhenkilö on kiinni sukunsa menneisyydessä, joko toistaen tai uhmaten sitä.

Teoksessa on myyttistä kansansatumaisuutta, mikä nostaa sen fantasiassa usein toistettujen perinteisten kasvutarinoiden yläpuolelle. Cat häilyy apatian, uhman, joskus toiveikkuudenkin välillä, vuoroin kiroaa kohtaloaan ja alistuu sille. Lukijaa toki paikoin ärsyttää, ettei Cat tunnu oppivan ajan kulusta mitään – mutta siinä Catin traagisuuden ydin piileekin.

Ikuisesti, siskoni viehättää viipyilevyydessään, esteettisyydessään ja ajattomassa tunnelmassaan. Se sopii hyvin niin aikuiseen makuun kuin myöhäisteini-ikäisillekin lukijoille.

Lisäksi romaani osoittaa Alatalon kypsyneen kirjailijana. Ikuisesti, siskoni on Käärmeiden kaupunkia eheämpi ja yhtenäisempi niin tyylillisesti kuin rakenteeltaankin. Juuri tämänkaltaiset romaanit laajentavat myös valtayleisön käsitystä fantasiagenrestä ja sen mahdollisuuksista.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

Kirjat – Agustina Bazterrica: Rotukarja

RotukarjaWEB

Agustina Bazterrica
Rotukarja
Cadáver exquisito
Suom. Einari Aaltonen. Like

Argentiinalaisen Agustina Bazterrican Clarín-palkittu Rotukarja-romaani on ravisteleva kuvaus yhteiskunnasta, joka on eläinten massatuhon jälkeen siirtynyt ihmissyöntiin. Sekä ihmisille että eläimille hengenvaarallinen virus on saastuttanut tuotanto- ja villieläimet, ja ne on hävitetty epidemian hillitsemiseksi. Vain lintuja on jäänyt jäljelle, ja niitä pelätään hysteerisesti.

Romaanin päähenkilö Marcos Tejo on hyvämaineisen ihmislihanpakkaamon työnjohtaja. Hän valvoo laitoksen työtä ja pitää yhteyttä liiketoimintakontakteihin, kuten metsästysseuraan, lihakauppoihin ja ihmiskokeita tekeviin tutkijoihin.

Marcos on päätynyt oman elämänsä sivustakatsojaksi. Hänen ja Cecilia-vaimon pikkuvauva on menehtynyt kätkytkuolemaan, ja aviopuolisot ovat ajautuneet erilleen. Marcosin välit sisareensa ja tämän perheeseen ovat kehnot – osittain koska sisar kieltäytyy huolehtimasta dementoituneesta, kalliissa hoivakodissa asuvasta isästä, joka on Marcosille rakas.

Tragedian uuvuttama Marcos lähenee hitaasti pistettä, jossa hän lakkaa lopullisesti välittämästä enää mistään. Yllättäen hän saa kuitenkin yhteistyökumppanilta lahjuksena erityisen laadukkaan tuotantoyksikön, joka näyttää tarjoavan odottamattoman mahdollisuuden korvata menneitä pettymyksiä. Marcosin mielessä käy ristiveto kahden vastakkaisen asian välillä: heräilevät inhimilliset tunteet ja opittu käsitys tuotantoyksiköiden hyödykeluonteesta. Varsinkin lopussa tämä välineellinen suhtautuminen korostuu alleviivaamatta.

Bazterrican kirjoitustyyli on lakonista ja elegantin niukkaa. Moneen otteeseen sanoja kuvaillaan kuin konkreettisia esineitä; ne ovat limaisia, kalahtavia tai tunkkaisia. Jopa sanoille annetaan enemmän luonnetta ja ominaisuuksia kuin niiden kuvaamille eläville, hengittäville lihantuotantoyksiköille.

Kirjan karmeinta antia ovat kuvaukset lihanpakkaamon rutiiniprosesseista. Todellisesta lihateollisuudesta mukaillut tuotantotavat on esitetty kliinisesti ja kauheuksia alleviivaamatta. Ainoa ero on, että tuotantoyksiköt ovat ihmisiä, jotka on kasvatettu syötäviksi. Äänijänteet on poistettu työntekijöiden mukavuuden lisäämiseksi, nahkaan on polttomerkitty asianmukaiset leimat. Maidontuotannossa lypsettäviltä tuotantoyksiköiltä amputoidaan raajat tarpeettomina.

Yksiköiden ainoat arvioitavat ominaisuudet ovat lihan ominaisuuksia. Jos hyvissä tuotantotavoissa on ohjeistus varovaisesta kohtelusta kuljetuksen aikana, sillä pyritään takaamaan talteen otettavien nahkojen virheettömyys. Onko näillä elävillä olennoilla mahdollisesti ajatuksia tai tunteita, ei ole tuotantoprosessin kannalta oleellista. Jopa teurastuskopin työntekijä, jonka tehtävä on tainnuttaa yksiköt, kieltäytyy näkemästä itseään, kaltaistaan, pian sulkeutuvissa silmissä. Sen jälkeen ruhot kulkevat automatisoitua linjastoa sujuvasti tyhjiöpakattaviksi ja kuljetettaviksi ruokakauppoihin. Erityisen hienoilla illallisilla saatetaan tarjota makupalaksi sormia sherryssä.

Tähän liittyy kirjan ainoa harmillinen piirre, premissin epäuskottavuus suoraan nykyhetkestä johdettuna. Kasviproteiinien tuotannossa ollaan jo niin pitkällä, että lihanpuutteeseen vastaaminen kannibalismilla ei vaikuta todennäköiseltä. Lisäksi siirtymä ihmissyöntiin tapahtuu niin lyhyessä ajassa, että on vaikea ajatella käsityksen jakamattomasta ihmisarvosta, tuotantoyksiköiden ihmisyydestä, katoavan näin nopeasti ja peruuttamattomasti.

Kun käsitys kuitenkin on menetetty, loppu seuraa karmivalla vääjäämättömyydellä. Mikä tahansa kohtelu on mahdollista, kun olentojen ei enää katsota kuuluvan samaan lajiin, vaan olevan muita, alempiarvoisia. Tämä ajatuskulku näkyy meidän yhteiskunnassamme jo selvästi. Siten romaani on musertavan painava ja arvokas kommentaari sekä eläinten oikeuksien puolesta että jatkuvasti jyrkentyvää eriarvoistumista vastaan.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

Kirjat – Antti Salminen: Mir

SalminenMirWEB

Antti Salminen
Mir
Poesia

”Tunnetko pidäkkeetöntä myötätuntoa vammautuneita tai nujerrettuja olioita, etenkin sieniä ja kiviä, kohtaan?”

Antti Salmisen Mir on sisarteos hänen Tähtivaeltaja-palkitulle Lomonosovin moottori -romaanilleen. Hyvin yksinkertaistetusti sen voisi sanoa kertovan sieniuskovaisten sodasta vihreää luontoa vastaan.

Kirja koostuu pääosin puolen sivun mittaisista, hyvin eri tyylisistä tekstikatkelmista. On otteita sotapäiväkirjoista, taisteluraporteista ja annaaleista. On nukkuvien solujen raportteja, päiväkäskyjä ja autoetnografisia luonnoksia. On sienianalyysejä, muistioita ja V-sfäärin esittelyä vasta-alkajille.

Nämä Jakutiassa sijaitsevasta hylätystä avolouhoksesta löydetyt tekstirihmastot rakentavat houreista kuvaa Rööriksi kutsutun sotilastukikohdan kohtalosta. Aineisto, johon kirja perustuu, on tätä nykyä Viipurin gnostilaisen sieniseuran hallussa.

”Näin löydetään takaisin paratiisiin, kun se on mätänemäisillään. Ei enää, ei vielä, ei koskaan kasvien ylimielistä mielivaltaa, kunhan sienten muinaisherruus ja maatumisen villi hellämielisyys.”

Kuten hyvin tiedämme, sienet ovat avaruuden varjobiosfääristä saapunut älykäs elämänmuoto, jonka jäsenet kykenevät kommunikoimaan keskenään. Saapuva tietoisuus kuitenkin vahingoittui, ja sen korjautuminen kestää vielä 2,5 miljoonaa vuotta. Sitä ennen ihminen voi auttaa klorofyllisorron kohteeksi joutuneita sieniä osallistumalla geomakhiaksi kutsuttuun tapahtumakulkuun sekä hävittämällä metsäluontoa. Tai näin ainakin Kysymyksiä & Vastauksia Sienistä -palstalla kerrotaan. Siellä myös todistetaan todeksi huhu, jonka mukaan Lenin oli kääväkässieni.

”Päivitystä odotettiin joitakin satoja miljoonia vuosia, ja se saapui Egyptin ilmakehään Nakhla-meteoriitin mukana kesäkuun 28. päivän aamuna vuonna 1911. Harmillista kyllä tärkein regeneraatin päivityskirjasto (tunnetaan nimellä Rajattoman raivon evankeliumi) osui vihanneskauppias Mohammed Ali Effendi Hakimin koiran päähän, jolloin tarpeellisimmat päivityskirjastot symbioituivat koiran verenkiertoon ja korruptoituivat saadessaan eläinperäistä ravintoa.”

Rööriä tukikohtanaan pitävät, sienille elämänsä ja trepanaation kautta myös aivonsa omistaneet ihmistaistelijat uskovat pyhään, mutta epäonnistumaan tuomittuun tehtäväänsä. He taistelevat puita vastaan aseinaan niin kirveitä, vesureita, liekinheittimiä kuin metsätyökoneitakin. He palvovat Jorikia, kärpässienellä saastutettua venäläistä sotilastekoälyä, tuota varjobiosfäärin haltijaa ja vastakkaiskiraalista sotajumalaa. Jotkut heistä vetäytyvät rakentamiinsa keljoihin, kaivoksen syviin osiin, antautuakseen palvelemaan valtarihmastoja.

”Mykoterrori on ystävyyttä. Ketään ei parjata, terrori yhdistää. Ei enää koskaan tylsää. Saat lopulta oikeita ystäviä, jotka ovat valmiita poraamaan reiän kalloosi. Voit jopa ehdottaa, kenen viereen haluaisit joukkohaudassa”, lukee sienisoturien värväyslehtisessä.

Mitä pidemmälle kirja etenee, sen villimmiksi käänteet käyvät. Katkelmien todistusvoima maailman tilasta ja käydyistä taisteluista on musertava. Riemastuttava hulluus lyö yli laidan, eikä lukija voi muuta kuin kellua lastuna laineilla. Irrallisten katkelmien myötä Mir jyrsiytyy salakavalasti mielen uumeniin ja muuttaa aivojen käytöstä. Järjettömyydestä tulee normaali ja sieniaatteesta uusi jumaluus.

Mir on rikkaana riehuvaa pidäkkeettömän sanataiteen juhlaa. Eriskummallinen, kokeellinen ja omintakeinen, sataan suuntaan kurkottava lyyrinen sinfonia, jota on vaikea ymmärtää mutta pakko rakastaa.

”Kun olet ystävystynyt näiden olioiden kanssa ja nähnyt, kuinka ilmilimakko kiipeää valoon… haluatko enää elää, ihminen?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

Kirjat – Harry Harrison: Eedenistä länteen

HarrisonEedenistaLanteenWEB

Harry Harrison
Eedenistä länteen
West of Eden
Suom. Tommi Puolakka. Vaskikirjat

Eedenistä länteen on ensimmäinen osa Harry Harrisonin klassikon asemaan kohonnutta Eeden-trilogiaa. Itsenäisenäkin romaanina toimiva kunnianhimoinen teos on kiehtova vaihtoehtohistoria maailmasta, jossa asteroidi ei päättänyt dinosaurusten valtakautta.

Lisäajan myötä Maapallolle on syntynyt kahdella jalalla kävelevä älykäs liskolaji, joka hallitsee kotiseutujaan suvereenisti. Kehittyneen bio- ja geeniteknologiansa avulla nämä liskot, jilanet, ovat kasvattaneet itselleen suuria peltojen ja laidunmaiden ympäröimiä kaupunkeja – sekä muovanneet muista eläimistä ratsuja, laivoja, aseita ja teknisiä laitteita omaan käyttöönsä.

Ilmojen viileneminen ajaa jilanet kuitenkin etsimään itselleen uutta mannerta asutettavaksi. Siellä he kohtaavat ensimmäistä kertaa ihmisiä. Molemmat lajit inhoavat toisiaan jo ensisilmäyksellä. Tästä käynnistyy taistojen kierre, jossa kokonaisia populaatioita lahdataan viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Sekä ihmisten että jilaneiden päämäärä on toisen lajin täydellinen hävittäminen.

Ihmiset ovat tilanteessa selkeitä altavastaajia, sillä he ovat kehitykseltään vasta myöhäiskivikautisessa vaiheessa. Vuodenaikojen mukaan vaeltavilla pienillä metsästäjäheimoilla on aseinaan kiviteräisiä nuolia ja keihäitä, joilla he taistelevat armeijamaisesti järjestäytyneiden jilaneiden myrkkyä sylkeviä kuolemankeppejä vastaan.

Tarinan päähenkilö on nuori Kerrick-poika, joka jää jilaneiden vangiksi, kun nämä tappavat hänen koko heimonsa. Uteliaisuus uutta eläinlajia kohtaan saa liskot opettamaan pojalle oman kielensä. Vuosien vieriessä Kerrickistä tulee kuin yksi jilane muiden joukossa. Keskeisin syy tälle kehitykselle on uuden kaupungin valmistumistöitä johtavan Vainten vallanhimo. Hän näkee Kerrickissä ja tämän kyvyissä arvokkaan pelinappulan omille suunnitelmilleen.

Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin Vainte on mielessään kuvitellut.

Eedenistä länteen -romaanin juonikuvio vetää kiihkeällä vauhdilla eteenpäin, joten kirjaa on paha laskea kesken käsistään. Myös Kerrickin mielenliikkeiden kuvaus on onnistunut. Hän on hahmo, jonka minäkuva on jakautunut kahden lajin välille – ja joka tuntee olevansa ulkopuolinen molempien seurassa.

Romaanin huikeinta antia on silti sen maailmanrakennus. Harrison on pohtinut tarkkaan jilaneiden erikoisen historian, elämänkaaren, yhteiskuntarakenteen, uskonnot ja teknologiset saavutukset. Ihmeen tuntua soittelevia mielikuvituksellisia mutta aina yhtä loogisia ideoita ja yksityiskohtia aivan vyöryy lukijan eteen. Erityishuomiota saa jilaneiden kieli, jossa äänteiden ohessa keskeisessä asemassa ovat kehon värivaihtelut, liikkeet ja asennot.

Sen lisäksi, että näitä seikkoja esitellään osana tarinaa, löytyy teoksen lopusta noin 30-sivuinen liite, joka valaisee tarkemmin kirjan todellisuutta.

Eedenistä länteen on suurta tieteiskirjallisuutta. Eeppisestä maailmankuvastaan huolimatta se ei kadota inhimillistä ydintään tai tyydy mustavalkoisiin hyvä/paha-asetelmiin. Teoksen saaminen vihdoin ja viimein suomeksi on kulttuuriteko.

Toni Jerrman

Kirjat & Sarjakuvat – Kuumaa kesäluettavaa

Kesä on mainio aika uppoutua hyvän kirjallisuuden ääreen. Niinpä Tähtivaeltaja on nyt listannut iloksenne viisitoista kevään aikana suomeksi julkaistua teosta, jotka ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan kesästä ja laatuluettavasta!

KLScifiWEB

Scifi-kirjat

Naomi Alderman: Voima (Gummerus) – Kuinka maailma muuttuisi, jos naiset saisivat käsiinsä voiman, jolla alistaa miehet valtaansa? Älykästä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa scifiä.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Like) – Kun eläimet kuolevat sukupuuttoon, ihmisiä aletaan kasvattaa lihakarjaksi. Vatsanväänteitä aiheuttavan tehokas ja yksityiskohtainen dystopiahelmi.

Harry Harrison: Eedenistä länteen (Vaskikirjat) – Harrisonin kunnianhimoisen Eeden-trilogian ensimmäinen osa. Eeppinen vaihtoehtohistoria todellisuudesta, jossa matelijoista on kehittynyt älykkäitä.

Alastair Reynolds: Varjokapteeni (Like) – Vauhdikkaan Kostaja-romaanin jatko-osassa seikkaillaan jälleen maailmassa, joka yhdistelee vinkeästi avaruusoopperaa ja vanhoja merirosvotarinoita.

Antti Salminen: Mir (Poesia) – Tähtivaeltaja-palkitun Lomonosovin moottori -romaanin sisarteos. Eriskummallisen outo ja kiehtova lukukokemus saa aivot höyryämään innosta.

KLFantasiaWEB

Fantasiakirjat

Jaakko Alamikkula: Kuninkaan kotka (Vaskikirjat) – Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvien maailmaan sijoittuva hurmeinen miekka- ja magiaromaani on kotimaista laadukasta seikkailuviihdettä, jonka seurassa voi ryhtyä kuumana kesäpäivänä selkäpiitä kylmäämään.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus) – Kelttien mytologiaa ja ikuisen elämän kirousta pohdiskeleva eeppinen teos luo vahvoja tunnelmakuvia miljööstä sekä sisarusten välisestä suhteesta. Tähän maailmaan voi kadota.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto) – Kaikella mahdollisella sekä kyökkisaavilla kyllästetyn fantasiasarjan itsenäinen avausosa vie lukijan vaihtoehtoisten maailmoiden ja magiankäyttäjien vauhdikkaisiin seikkailuihin. Muista hengittää välillä!

Sjón: CoDex 1962 (Like) – Islantilaisen golemin synty ja myöhemmät vaiheet! Kirja, jossa tapahtumien ytimessä on myös kirjekuori, jossa on yhdistelmä harvaan hammastettuja kahden sillingin postimerkkejä ja tiheään hammastettuja 4 sillingin arvomerkkejä, ei voi olla huono.

Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita (Aula & Co) – Uuskumman proosataiteen edelläkävijän novellikokoelma sitoo kansiensa väliin surrealistisia tarinoita, joiden vinkeän absurdin pinnan alla sykkii synkkä sydän.

KLSarjiksetWEB

Scifi- ja fantasiasarjakuvat

Neil Gaiman, Marc Hempel & co: Sandman Deluxe 9 (RW) – Sandmanin taru lähenee päätöstään. Gaimanin luomus on fantastisen sarjakuvan yksi kaikkein aikojen komeimmista saavutuksista. Ajaton klassikko.

Jean Van Hamme & Grzegorz Rosinski: Thorgal 1–3 (WSOY) – Eurooppalaisen tieteisfantasiasarjakuvan yksi suurimmista hiteistä saapuu vihdoin Suomeen albumimuodossa. Lue ja ihastu!

Avi Heikkinen: Valotusaika (Pokuto) – Taitavasti toteutettu valokuvapohjainen sarjakuva kertoo rikoksista, menetyksistä ja menneisyyttä filmaavasta kamerasta. Mestarillinen teos.

Janne Kukkonen: Voro 1–2 (Like) – Suomalaisen keskiaikafantasian huipputeos kertoo nuoren Lilja-tytön edesottamuksista magiaa tulvivassa maailmassa. Huikeaa kamaa!

Sami Makkonen: Kalevala (Otava) – Makkosen käsissä Suomen kansalliseepoksen fantastiset tarinat kääntyvät jyhevän tehokkaaksi sarjakuvataiteeksi. Vetää kuin kyistä peltoa kyntävä hevonen.

Jess!