Month: kesäkuu 2020

Elokuvat – Messiah of Evil (1973)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

MessiahOfEvilKansiWEB

Messiah of Evil
aka Dead People
aka Revenge of the Screaming Dead
– 35th Aniversary Special Edition

Vuonna 1973 valmistunut Messiah of Evil ampaisee vauhtiin elegantisti. Sittemmin ohjaajana tutuksi tullut Walter Hill juoksee pakoon kuin viimeistä päivää. Lopulta hän piiloutuu hämmentyneen näköisen pikkutytön luo. Tyttö kumartuu katsomaan uupunutta miestä, vetää partaveitsen esiin ja leikkaa tämän kurkun auki. Wau!

Seuraavaksi näemme pitkän käytävän päässä horjahtelevan naisen, joka tilittää kauhistuneella äänellä lähestyvästä pahuudesta ja hätähuudoista, joita kukaan ei ole enää kuulemassa. ”Aikaa ei ole paljon, teidän on uskottava minua!”

MessiahOfEvil1WEB

Itse elokuva kertoo Arlettysta (Mariana Hill). Hän matkaa etäiseen Pointe Dunen pikkukaupunkiin etsimään kuuluisaa maalari-isäänsä, jolta on saanut kummallisia kirjeitä. Isän rantakartano huokuu autiutta, mutta pöydällä lojuu miehen päiväkirja. Muistiinpanoissa tämä kertoilee näkemistään painajaismaisista hahmoista, päästelemistään epäinhimillisistä äänistä sekä ainaisesti aivoissa pyörivästä kuoleman ajatuksesta.

Arletty ei luovuta, vaan asettuu taloksi ja ryhtyy kyselemään isästään kaupunkilaisilta. Taidegallerian sokean myyjän tapaan muutkin asukkaat suhtautuvat naiseen äärimmäisen nihkeästi.

MessiahOfEvil2WEB

Lopulta Arletty saa vihjeen, joka johtaa hänet maata kiertävän Thomin luo. Michael Greerin esittämä karismaattinen mies kertoo tutkivansa taruja ja legendoja, joita hänelle sopertelee paikallinen kyläjuoppo Charlie (Elisha Cook Jr.). ”Verenpunaisen kuun aikana opimme, että ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin.”

Kun Charlie löytyy kuolleena, Thom ja kaksi hänen ystävätärtään (Joy Bang ja Anitra Ford) asettuvat lupia kyselemättä asumaan Arlettyn isän kartanolle. Siinä on naisella ihmettelemistä, kun kylpyhuoneesta astahtaa keskellä yötä esiin vieraita hippineitosia.

MessiahOfEvil3WEB

Nelikon suhteita värittävät mustasukkaisuudesta ja hämmennyksestä nousevat skismat sekä Pointe Dunen outo ilmapiiri. Kaduilla ei näy ketään, mutta marketin lihaosastolla käy eläimellinen vilske. Kasvoiltaan gorillaa muistuttava albiino autonkuljettaja ajaa ympäriinsä avopakulla, jonka lavalla on taivaalle tuijottavia ruumiita. Tyhjä elokuvateatteri täyttyy vähitellen kesken näytöksen, eikä ulospääsyä ole luvassa. Kaupunkilaisten silmät valuttavat verta, ja Arlettya kiusaavat kohtaukset, joissa hän oksentelee kärpäsiä, toukkia ja torakoita. Jokin on nyt selvästi pielessä.

MessiahOfEvil5WEB

Legendaarisesta Howard the Duck -ilakoinnistakin (1986) vastanneiden Willard Huyckin ja Gloria Katzin ohjaama sekä käsikirjoittama leffa huokuu ihastuttavan salaperäistä tunnelmaa. Hahmottomista kauhuista ja sanoinkuvaamattomista hirviöistä ei saada todellista selkoa, mutta niiden värisyttävä uhka leijuu elokuvan yllä. Ratkaisu herättää vahvoja mielleyhtymiä H. P. Lovecraftin tarinoihin sekä tyylikeinoihin. Kokonaisuuden tehoja vahvistavat rantakartanon hämäävän fotorealistiset seinämaalaukset sekä kerronnallinen yleisilme, joka ammentaa ranskalaisen uuden aallon mestariteoksista enemmän kuin kauhuelokuvien perinteistä.

Muutamaa kömpelöä verellä leikittelyä ja käsiin hajoavaa lopetusta lukuunottamatta Messiah of Evil on kiehtova sekä omaperäinen mestariteos. Juuri tällaisia kauhuelokuvia maailma kaipaakin.

”En voi koskaan palata kotiin, sillä olen jo maistanut ihmislihaa.”

MessiahOfEvil4WEB

Leffa ••••
Kuva •••
Lisät •••

Ohjaajaparivaljakon ja muiden elokuvan tekijöiden 22-minuuttinen haastatteludokumentti paljastaa muun muassa, että elokuva on saanut vaikutteita Lovecraftin ohessa Jean-Luc Godardin ja Michelangelo Antonionin luomuksista. Lopun hämäryys selittyy puolestaan rahapulalla, joka katkaisi filmin tuotannon viime metreillä.

Kommenttiraita ei ole aivan yhtä timmiä asiaa, kuten eivät myöskään Joy Bangin ja Joan Molinen puhelinhaastattelut. Huyckin ja Katzin kahdesta 1960-luvun lyhytelokuvasta kiinnostavampi käsittelee performanssien ja taidekäsitysten ristiriitoja herkullisen aikaansa sidotulla tavalla.

Trailereiden joukossa kimmeltää pari todella pöljää filmihelmeä, kuten stunt-temppuja ja hevirokkia fuusioiva StuntRock (1978) sekä David Nivenin ja John Cleesen tähdittämä The Statue (1971), jonka juoni tuntuu pyörivän alastonpatsaan penismittojen ympärillä!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/10.

MessiahOfEvil6WEB

Sarjakuvat – Dan Dare

tonitahtivaeltaja Sarjakuvat, Yleinen , , , , ,

DanDareKannetWEB

On vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi lukea netin kautta artikkelia, joka vie painetussa Tähtivaeltajassa 24 sivua. Halusin kuitenkin tuoda myös tätä kautta esiin vanhojen Dan Dare -sarjakuvien mahtavuuden. Onhan kyseessä kuitenkin kaikkien aikojen tärkein brittiläinen tieteissarjakuva – josta ei ole Suomessa edes pahemmin kirjoiteltu.

Niinpä päätin heittää blogiin artikkelin kaksi ensimmäistä sivua, joista saanee jo jonkinlaisen käsityksen Dan Daren merkityksestä. Kuvitukseksi valitsin pääosin ruutuja, joita ei painetussa lehdessä nähty, joten näin postaus tarjoaa jotain uutta myös lehden vakilukijoille.

Dan Dare
Frank Hampson ja tieteisfuturismin lumo

Britteinsaarilta on kotoisin monta legendaarista tieteissarjakuvasankaria. Nykypäivän Suomessa heistä tunnetaan lähinnä 2000 AD -lehden kasvatit, kuten Judge Dredd, Halo Jones ja Nemesis. Vanhemmat sukupolvet muistanevat hyvin myös Korkeajännitys-sarjoissa seikkailleet Jet-Ace Loganin ja Rick Randomin. Tai Agentti X9 -lehdessä esiintyneet Jeff Hawken, Garthin ja Axan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt brittiläisen scifi-sarjakuvan merkittävin klassikko, Frank Hampsonin luoma avaruuspilotti Dan Dare.

DarePhantom3WEB

Vuonna 1950 Eagle-lehdessä käynnistynyttä sarjaa on julkaistu suomeksi vain yli puolen vuosisadan takaisissa Peitsi- ja Nastasarjat-lehdissä. Niissäkin näytteet ovat ajalta, jolloin Hampson oli itse jo astunut sivuun eikä sarja ollut enää parhaimmillaan. Ratkaisu on vähintäänkin hämmentävä, sillä juuri varhaiset Dan Daret nostivat brittiläisen tieteissarjakuvan suuren yleisön suosioon – ja toimivat mallina lukuisille myöhemmille scifi-sarjakuville.

Ei ole liioiteltua väittää, että 1950-luvulla Dan Dare oli saarivaltakunnan tunnetuin ja ihailluin sarjakuvahahmo.

”Mitään vastaavaa ei ollut nähty koskaan aiemmin. Hampsonin ja hänen tiiminsä väsymätön ponnistelu aitouden ja tarkkuuden suhteen teki sarjasta uraauurtavan ja maailmoja mullistavan. Dan Dare oli todellinen tienraivaaja, oli kyse sitten uskottavasta tulevaisuudenkuvauksesta, taiteellisesta tyylikkyydestä, rikkaasta väripaletista tai korkeista tuotantoarvoista.” – Nick Jones (Voyage to Venus Part 1, 2004)

DarePhantom1WEB

Kaiken alku

Dan Daren isä, brittiläinen sarjakuvataiteilija Frank Hampson syntyi 21. päivä joulukuuta 1918 Audenshaw’n kylässä lähellä Manchesteria. Kun Frank oli vasta kolme kuukautta vanha, perhe muutti Southportin merenrantakaupunkiin.

Piirtäminen kiinnosti Frankia pienestä pitäen. 13-vuotiaana hän osallistui leluja esittelevän Meccano-lehden piirustuskilpailuun ja sai ensimmäisen kuvittajanpestinsä.

Myöhemmin Hampson opiskeli taideaineita aina kuin postitöiltään ehti – ja päätyi myös tekemään huumoristrippejä postityöläisten ammattiliiton The Post -lehteen. Lopulta hän jätti postin taakseen ja siirtyi täysipäiväisesti taidekoulun penkille. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä toinen maailmansota kolkutteli jo ovella. Se vei myös aloittelevan taiteilijan taistelukentille. Belgiassa hän näki ensi kertaa saksalaisten V2-raketin livenä: ”Kun seisoin Antwerpenin satamassa, todistin uuden avaruusajan synnyinhetken.”

DareRobots2WEB

Sodan jälkeen Hampson jatkoi taideopintojaan. Ne keskeytyivät jälleen, kun hän tutustui pappiin nimeltä Marcus Morris. Tämä julkaisi pienilevikkistä The Anvil -seurakuntalehteä, johon kaivattiin kipeästi kuvittajaa. Kristillisiä arvoja korostava The Anvil ei kuitenkaan ollut kaupallinen menestys, joten kaksikko ryhtyi suunnittelemaan uutta lehteä, joka tavoittaisi paremmin koko maan nuorison. Morrisin missiona oli tuottaa lukijoille optimistista ja tervehenkistä brittiviihdettä markkinat vallanneiden amerikkalaisten kauhusarjakuvien sijaan.

Morris kirjoitti jo vuonna 1949 Sunday Dispatch -lehteen artikkelin, jossa hän tuomitsi kovin sanoin moraalittomat ja väkivaltaa tihkuvat sarjakuvat. Niiden tilalle hän kaipasi puhtoisia seikkailuja, joiden sankareita lapset voisivat ihannoida. Lopulta Morris tarttui omaan huutoonsa ja polkaisi Hampsonin tuella liikkeelle Eagle-sarjakuvalehden.

Lehden käynnistäminen ei ollut läpihuutojuttu. Morris yritti kaupitella ideaa useille kustantamoille, mutta kauppoja ei syntynyt, vaikka hänellä oli mukanaan Hampsonin taiteilema näytenumero. Vasta Hulton-kustantamossa ymmärrettiin uuden lehden potentiaali.

DareRogue3WEB

Toiveikkaille tulevaisuusvisioille oli kysyntää sotakokemusten runtelemassa, itseensä käpertyneessä Britanniassa, jossa ilonaiheet olivat harvassa. Yksi toivoa herättelevistä valonpilkahduksista oli rakettitieteen kehitys, joka tarjoili ruusuisia kuvia ihmiskunnan tulevasta avaruusajasta. Tähän visioon Hampsonin Dan Dare -sarjakuva tarttui hyvinkin tosissaan. Taiteilija seurasi tarkasti alan innovaatioita. Lisäksi hän palkkasi ensimmäisen Dare-tarinan tieteelliseksi neuvonantajaksi Brittein saarten arvostetuimman tieteiskirjailijan, Arthur C. Clarken. Myöhemmin Clarken roolin korvasi tohtori James Hemming.

Hampson on itse kuvaillut omia motiivejaan Dan Daren luomisesta näin: ”Minusta tuntui, että sodan jälkeisinä vuosina nuorten tulevaisuudennäkymät olivat kehnot. Yleinen ilmapiiri oli pessimismin läpitunkema, oli atomipommia ja kaikkea muuta… Niinpä halusin antaa nuorille toiveikkaan ja inhimillisen vision tulevaisuudesta.”

Eaglen ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa 1950, ja sen kansilehdellä käynnistyi Dan Daren matka kohti tähtiä. Lehti osui otolliseen saumaan ja saavutti heti lähes miljoonan kappaleen viikoittaisen levikin.

DareRogue9WEB

Dan Daren ja Eaglen merkitystä on vaikea ylikorostaa. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Dave Gibbons on kertonut Voyage to Venus Part 1 -kirjan esipuheessaan, kuinka 1950-luvun Britannia oli ankea paikka elää ja asua. Paitsi kerran viikossa, kun Eaglen tuorein numero ilmestyi lehtipisteisiin. ”Lehti loisti kuin radioaktiivinen helmi hiilenväristen sanomalehtien seasta … Sen parhaat sivut aivan liekehtivät värikylläisissä sävyissä.”

Monty Python -ryhmään kuulunut Terry Jones on puolestaan muistellut Voyage to Venus Part 2 -teoksessa, kuinka vahvan ja jopa fyysisen vaikutuksen Hampsonin visiot häneen tekivät: ”Hän oli nero luomaan niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia fantastisista näkymistä, että nuo visiot heräsivät eloon silmieni edessä. Hän kuvitti mahdottomia unelmia kuin ne olisivat kolmiulotteista todellisuutta. Nämä kuvat saivat – ja saavat yhä – mielikuvitukseni lentämään.”

DareRogue1WEB

Pystyäkseen tuottamaan viikoittain kahden isokokoisen sivun edestä maalauksellisen värikästä ja pikkutarkasti työstettyä Dan Darea – sekä turhan usein lehden muitakin sarjoja – Hampson tarvitsi avukseen studiollisen työntekijöitä. Heihin lukeutuivat eri aikoina mm. Jocelyn Thomas, Joan Porter, Greta Tomlinson, Harold Johns, Bruce Cornwell, Don Harley, Keith Watson ja Eric Eden. Freelancerina Darea piirsi myös Desmond Walduck.

Työ eteni useimmiten Hampsonin laatimien sivuluonnosten pohjalta. Tosin ”luonnos” on tässä yhteydessä hitusen väärä termi, sillä Hampsonin luonnokset olivat väritystä myöten niin viimeisteltyjä, että ne olisi voitu julkaista sellaisenaan. Hampsonille tämä tarkkuus ei kuitenkaan riittänyt, joten sarjan lopullista taidetta hiottiin tiimityönä vieläkin sulavammaksi. Yksityiskohdille oli toki tarvettakin, sillä Eagle oli kooltaan selvästi nykyisiä sarjakuva-albumeja suurempi – sivun leveys oli 27 senttimetriä ja korkeus 35 senttiä.

DareNowhere2WEB

Usein samaa sivua tai jopa ruutua saattoi olla tekemässä monikin ryhmän jäsen omien vahvuuksiensa pohjalta. Työvälineitä käytettiin laidasta laitaan aina sen mukaan, mikä milloinkin tuotti parhaan mahdollisen jäljen. Oli erilaisia kyniä, siveltimiä ja retussiruiskuja, tusseja, musteita ja vesivärejä. Ainoa, millä oli väliä, oli lopputuloksen täydellisyys.

Hampson on avannut studiotyön todellisuutta Alan Vincen haastattelussa: ”Tiimimetodissa saatoin itse keskittyä vaikkapa päähenkilöihin samalla kun studion muut työntekijät viimeistelivät avaruusaluksia ja vieraiden planeettojen maisemia. Mikäli joku ruutu ei lopulta tyydyttänyt silmääni, leikkasimme sen pois ja teimme uudestaan.”

DareSaturnEagle2WEB

Tiimin työpäivät venyivät kiduttavan pitkiksi, sillä perfektionistina Hampson piti tiukasti kiinni ehdottomista laatuvaatimuksistaan. Jossain vaiheessa studiolle tuotiinkin telttavuode, jossa väsyneimmät taiteilijat saattoivat uinahtaa hetkiseksi ennen seuraavan työrupeaman aloitusta.

Jotta Dan Dare näyttäisi mahdollisimman realistiselta, piirrosten pohjiksi otettiin lukemattomia valokuvia, tehtiin maskeja ja asusteita sekä rakennettiin hurja määrä pienoismalleja – niin päähenkilöistä, avaruusaluksista kuin rakennuksistakin. Niiden avulla Hampson saattoi varmistaa taiteensa tasokkuuden sekä taata, että kuvat synnyttivät mahdollisimman kolmiulotteisen vaikutelman.

DareTerraNova4WEB

Oman aikansa muista englantilaisista sarjakuvapiirtäjistä poiketen Hampson suosi eläväistä, elokuvamaista kerrontaa itseään toistavien staattisten kuvakulmien sijaan. Niinpä Dare-tarinoiden visuaalinen ilmiasu tarjoilee vaivattomasti soljuvaa ja mukaansatempaavaa kuvakuljetusta. Vaikutteita omaan ilmaisuunsa Hampson oli saanut filmimaailmaan ohessa sellaisilta amerikkalaisilta sarjakuvan mestareilta kuin Milton Caniff, Hal Foster ja Alex Raymond.

Toni Jerrman

Näytepala Tähtivaeltaja-lehdessä 2/20 julkaistusta artikkelista.

DareRobots6WEB

Tärkeimmät lähdeteokset:

Alastair Crompton: A Celebration of the Life and Art of Frank Hampson: Tomorrow Revisited (PS Art Books, 2010)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 1 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 2 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Red Moon Mystery (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Marooned on Mercury (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 1 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 2 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Prisoners of Space (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Man from Nowhere (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Rogue Planet (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Reign of the Robots (Titan Books, 2008)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Phantom Fleet (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Safari in Space (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Trip to Trouble (Titan Books, 2011)
Dan Dare, Pilot of the Future: Mission of the Earthmen (Titan Comics, 2017)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Earth Stealers (Titan Comics, 2018)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Evil One (Titan Comics, 2019)
Dan Dare, Complete Collection: The Venus Campaign (Titan Comics, 2018) (sisältää digitaalisesti remasteroidut versiot tarinoista Voyage to Venus ja The Red Moon Mystery)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 1 (Rebellion, 2015)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 2 (Rebellion, 2016)
Dare: The Controversial Memoir of Dan Dare (Monster Comics, 1991–1992)
Dan Dare (Virgin Comics, 2007–2008)
Dan Dare: He Who Dares (Titan Comics, 2018)
Eagle-, Spaceship Away-, Peitsi- ja Nastasarjat-lehdet

Kirjat – Ray Bradbury: Voikukkaviiniä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

BradburyVoikukkaviiniaKansiWEB

Ray Bradbury
Voikukkaviiniä
Dandelion Wine
Suom. Hanni Salovaara. Vaskikirjat

Ray Bradbury on tunnettu vaikuttavista visioistaan ja kielestä, jolla hän manaa tarinansa eloon. Hänen teoksensa ovat täynnä fantastisia kauheuksia, jotka liukuvat lukijan ihon alle kuin paperiarkin paksuinen pala lämmintä metallia. Sitä kokenut lukija osaa odottaakin.

Vuodelta 1957 kotoisin oleva Voikukkaviiniä tekee kuitenkin hämäysliikkeen ja näpäyttää luunapin keskelle otsaa.

Eletään kesää 1928. Tai tarkemmin: eletään kesä 1928. Illinoisin Green Townissa lämpö on hiipinyt tummuviin iltoihin ja pihakeinut kaivetaan vajoista. Päivän laskettua aikuiset juovat jääteetä ja limonadia, kun lapset juoksevat pihoilla tai makaavat verannoilla vanhempiensa juttuja kuunnellen.

Douglas Spauldingille kesä on toisaalta täysin tuttu, toistuva ilmiö, ja samalla uniikki kokemus, jota ei voi verrata mihinkään aikaisempaan. Se on täynnä seikkailuja ja tunteita, menetystä ja havaintoja. Havainnoista hätkähdyttävin on tajuaminen, että hän on elossa. Tokihan jokainen tietää olevansa elossa, jos kysytään, mutta asiantilan itsenäinen tajuaminen on huima juttu.

Koska Voikukkaviiniä pohjautuu pitkälti Bradburyn omiin lapsuusmuistoihin, kerronnan vuossa ei poukkoile taikuutta, silkkaa fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Tämä ei kuitenkaan rajaa pois magiaa. Ja Douglasin, hänen kahta vuotta nuoremman veljensä Tomin ja heidän ystäviensä kesä on totisesti maaginen.

Kaupungin virkaatekevä pellepeloton väsää perheensä ihastukseksi ja kauhistukseksi, lähinnä kyllä kauhistukseksi, onnellisuuskoneen. Samaan aikaan seutua piinaa suorastaan myyttiset ulottuvuudet saanut sarjamurhaaja Yksinäinen vaeltaja. Lisäksi sisällissodassa palvelleen eversti Freeleighin talosta löytyy aikakone. Unohtaa ei sovi myöskään Madame Tarotia, satoja vuosia vanhaa ennustajaa, jonka Napoleon upotti aikoinaan vahaan – ja joka on nyt pakotettu sylkemään ulos ennustuskortteja pelihallissa.

Kuinka tosia nämä asiat ovat? Se vaatii tiukkaa pohdintaa, mutta varmaa on, että Douglasille ja muille pojille ne ovat totisinta totta. Ja mikseivät olisi?

Selvärajaista spefiä halajavalle Voikukkaviiniä voi olla outo kokemus. Kirjan fantastinen taika ja sielua kouraiseva kauhu kun eivät kumpua pelkästään siitä, mitä sivuilla sanotaan, vaan myös siitä, miten se sanotaan. Ja tässä kohtaa Bradburyn kerrassaan mestarillinen kyky laatia kokonainen mikrokosmos amerikkalaisen pikkukaupungin auringon paahtamille kaduille pääsee täysiin oikeuksiinsa.

Temppu on siinä, että lukiessa ei tarkkaile ja havainnoi. Sen sijaan on heittäydyttävä sanojen vietäväksi ja elettävä koko vuoden 1928 järisyttävä kesä Douglasin kanssa, juostava hänen rinnallaan uusissa lenkkareissa. Silloin pääsee myös kokemaan erään maailman todellisimmista rakkaustarinoista.

Green Town on tuttu paikka jo varhaisemmasta Bradbury-suomennoksesta Paha saapuu portin taa (ensipainos nimellä Painajainen). Kaupunkiin on palattu myös mm. vuonna 2006 ilmestyneessä Farewell Summer -romaanissa, joka jatkaa Dougin tarinaa.

Voikukkaviiniä on kirja, jota en tiennyt haluavani lukea ennen kuin olin jo uppoutunut sen maailmaan. Jouduttuani sieltä pois kaipaan jo takaisin. Romaani on omiaan nostattamaan nostalgisia tunteita ja herättämään kaihon omaan myyttiseen lapsuusaikaan, jota ei ehkä koskaan ollut sellaisena kuin sen muistaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.