Month: marraskuu 2021

Elokuvat – Pig

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

Pig

Nicolas Cagen ura on viime vuosina kulkenut voitosta voittoon – jos laskuista unohdetaan suurin osa tuoreista elokuvista, joissa hän on näytellyt. Joukkoon on mahtunut useita täysosumia, kuten Mandy, Color Out of Space ja Willy’s Wonderland, jotka seisovat lähes yksinomaan Cagen vankoilla harteilla. Nyt tähän listaan on lisättävä Michael Sarnoskin ohjaama Pig.

Tällä kertaa Cage ei riehu ja rellestä, mutta hänen roolisuorituksessaan on silti sellaista voimaa, että se tuntuu katsojan selkäpiissä asti.

Cagen tulkitsema Rob on elämän päähänpotkima rähjäinen erakko. Viimeiset 15 vuotta hän on asunut pienessä hökkelissä keskellä Oregonin metsiä. Siellä hänen ainoa seuralaisensa on sympaattinen lemmikkipossu, jonka kanssa Rob vaeltelee puiden siimeksessä tryffeleitä etsien. Parivaljakko jopa nukkuu viereisissä sängyissä.

Robin ainoa ihmiskontakti on nuori Amir (Alex Wolff). Tämä kurvaile Chevrolet Corvette -urheiluautollaan säännöllisin väliajoin Robin mökille tryffeleitä noutamaan. Tyylikkään ulkoisen olemuksen takana Amiria kalvaa vaikea isäsuhde – vahva ja vaikutusvaltainen isä (Adam Arkin) pitää poikaansa luuserina, josta ei koskaan tule mitään.

Robin rauhallinen elo saa päätöksen, kun hänen mökkiinsä tunkeutuu kaksi ryöstäjää. He hakkaavat Robin tajuttomaksi ja varastavat hänen possunsa. Ja tämä on tempaus, joka ei todellakaan jää vaille seurauksia.

Päästyään takaisin jaloilleen Rob rientää rikollisten jäljille. Autokuskikseen hän valitsee ainoan nykytuttunsa, Amirin. Jäljet johtavat kaksikon Portlandiin, jonka pölyt Rob pyyhki jaloistaan jo vuosikausia aiemmin. Pitkästä poissaolosta huolimatta hän on yhä tietyissä piireissä lähes legendaarisessa maineessa…

Pig on tyylillä ja huolella tehty elokuvahelmi, jonka juonikuviosta ei löydy ensimmäistäkään ennalta-arvattavaa käännettä. Päinvastoin, sillä filmin tarina ja henkilökehittely yllättävät kerta toisensa jälkeen. Liikoja ei kuitenkaan koskaan selitetä eikä rautalankaan kosketa edes pitkällä kepillä. Tämä elokuva luottaa katsojan kykyyn lukea tunteita ja nyansseja. Aistia menetyksen tuskan, anteeksiannon vaikeuden ja hinnan, jonka ihminen maksaa valinnoistaan.

Alkuun Rob saattaa vaikuttaa yksiulotteiselta hahmolta, jonka ainoa rooli on puskea eteenpäin rajattoman päättäväisyyden turvin. Menneisyyden avautuessa ja tarinan edetessä hänestä paljastuu kuitenkin lukuisia muitakin puolia – älyä, herkkyyttä ja syvää ihmistuntemusta. Samalla kaikki Robin kohtaamat henkilöt saavat omat kasvutarinansa ja uudenlaisen otteen elämästään.

Yleistunnelmaltaan Pig on hienostuneen melankolinen. Jatkuvasti mukiloidummaksi ja verisemmäksi käyvän Robin matka kun ei ole mikään ilon ja riemun vuoristorata. Elämä harvemmin on.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Pig elokuvateattereissa 26.11.

Uutiset – R.I.P. Jyrki J. J. Kasvi

tonitahtivaeltaja Uutiset , ,

Pitkän linjan scifi-aktivisti, sarjakuvaharrastaja, toimittaja, tietotekniikan tohtori ja Vihreiden entinen kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi (s. 1964) menehtyi 16. marraskuuta syöpään.

Hiljaiseksi vetää hyvän miehen poistuminen keskuudestamme. Sanoja ei löydy sanottavaksi. Onneksi jälki jää – ja kaikki me ihmiset, joiden elämää Jyrki on monin tavoin koskettanut.

Yössä lamppu palaa, siili hiipii salaa.

Helsingin Sanomat
YLE
Ilta-Sanomat

Jyrkin oma muistelu ajastaan Kosmoskynä-lehden päätoimittajana
Tähtivaeltajablogin esittely Jyrkin Posliinikissa ja muita fantastisia tarinoita -novellikokoelmasta

Shimo Suntilan Tähtivaeltaja-arvostelu Jyrkin Posliinikissa ja muita fantastisia tarinoita -novellikokoelmasta:

Jyrki J. J. Kasvi
Posliinikissa ja muita fantastisia tarinoita
Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys

On aina mielenkiintoista saada käsiinsä läpileikkaus jonkun kirjailijan fiktiotuotannosta. Jyrki J. J. Kasvi on julkaissut novelleja fanzineissa ja antologioissa jo vuodesta 1987 lähtien, ja viimeisin niistä ilmestyi tänä vuonna. Pitkän uran lähes koko tuotanto – vain tarinat Vaseliinia ja Teddy Bear puuttuvat – on nyt kerätty kokoelmaksi Posliinikissa ja muita fantastisia tarinoita.

Jotta 34 vuoden tuotokset mahtuisivat yksiin kansiin, kirjoittamisessa on väkisinkin ollut taukoja. Sen havaitsee myös novelleja lukiessa. 1980- ja 1990-luvuilta kotoisin olevien tarinoiden tyyli edustaa vahvasti omaa aikaansa, kun taas kertomuksista uusin, Kaikki tulevaisuuteni, on täysin kotonaan muiden tämän vuosikymmenen sf-novellien parissa. Tarkoitus ei ole edes vihjata, että menneiden aikojen tapa kertoa tarinoita olisi huonompi. Lukijan on vain syytä olla jyvällä tyylieroista – se, mitä nuo erot ovat, on sitten ennemminkin tutkielman aihe kuin kirja-arvostelun heiniä.

Kasville läheisiä teemoja ovat teknologia, ympäristö ja ihmisarvo. Dekkaristisessa kertomuksessa Ihan eri ihminen käsitellään mielenterveyteen liittyvien ongelmien hoitoa mielialoja säätelevän virittimen avulla – joskin itse juoni keskittyy murhaksi paljastuvan kuoleman selvittelyyn.

Palava taivas, joka tuli vuoden 1994 Atorox-kisassa 2. sijalle, taas ottaa kantaa sukupuolineutraalien ja lukumääräneutraalien suhteiden puolesta. Näyttämönä on sf-tarinoissa harvemmin vierailtu Merkurius, jonka vuoden ja päivän vaihteluiden välinen erikoisuus on merkittävässä osa kertomusta. Planeetan syrjäisyys ja siellä tehtävän työn vaarallisuus sopii loistavasti sellaisille perheyksiköille, joiden kokoonpanoa muu yhteiskunta pitää sopimattomana.

Tekisi mieli sanoa, että onneksi kuvattu problematiikka on nykyään pienemmässä roolissa. Mutta maailmanlaajuisesti ajatellen novellin sanoma on edelleen pirun ajankohtainen.

Parhaiten kaikki mainitut teemat sulautuvat toisiinsa viimeisessä pitkässä novellissa Kaikki tulevaisuuteni. Venäjällä sattunut ydinonnettomuus on tehnyt ison osan Suomesta asuinkelvottomaksi ja ajanut ihmiset pakolaisleireille Ruotsin pohjoisosiin. Oloja ei voi kehua, mikä on vastaavien leirien yleismaailmallinen ominaisuus. Niinpä kun päähenkilö Jarmolle avautuu tilaisuus lähteä, hän tarttuu siihen henkensä uhallakin.

Riski kannattaa ja Jarmo päätyy osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa, jonka Kasvi maalaa hyvin inklusiiviseksi muutamin tarkoin vedoin. Nimi sieltä, vaatekappale täältä ja pian Säpon signaalitiedustelun hahmogalleria kertoo kaiken naisten ja maahanmuuttajien integroitumisesta tärkeäksi osaksi läntisen kansankodin elämää.

Novellin teknologiapuolta edustavat aivoimplantit, murtokoodit ja kvanttitietokoneet, joiden kautta polku vie muun muassa salaiselle retkelle radioaktiiviseen Otaniemeen. Tässä oli suoraan sanottuna niin paljon ajatuksia, että tarina olisi helposti venynyt romaaniksikin.

Novellien väliin on pudoteltu 2–3 raapaleen ryppäitä, mikä suo pieniä hengähdystaukoja pidempien tekstien lomassa. Monesti ne myös keskustelevat edeltävän tekstin kanssa tasolla tai toisella, mikä auttaa syventämään lukukokemusta.

Bibliografiaa vilkuillen näyttää siltä, että suurin osa raapaleista on aiemmin julkaisemattomia, mutta mukana on myös legendaarinen DIR, joka herätti huomiota kekseliäisyydellään jo silloin, kun Aikakone vasta lanseerasi koko raapaleidean Suomeen. Teksti toimii myös esimerkkinä, miten vaatimus raapaleen novellimaisuudesta tyrkättiin neutronitähteen heti alkumetreillä.

Posliinikissa on mielenkiintoinen aikamatka suomalaisen sf-novellistiikan alkuhämäristä nykyhetkeen. Niinpä teos sopii hyvin niin ummikon kuin kaiken lukeneen kouraan.

Shimo Suntila

Kirjat – TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

TJ Klune
Talo taivaansinisellä merellä
The House in the Cerulean Sea
Suom. Mika Kivimäki. Karisto

Herra Linus Baker on ollut jo pitkään uskollinen ja tarkka työntekijä maagisten lasten huoltovirastossa. Viraston byrokraattisuus ja hierarkkisuus lähentelevät montypythonmaisia ulottuvuuksia, mutta Linus on tyytyväinen rooliinsa orpokotitarkastajana – ainakin jos tyytyväisyys tulkitaan niin, ettei hän aktiivisesti etsi pelastusta ahdistavan harmaasta arjestaan.

Muutos on kuitenkin edessä, kun Linus saa käskyn salaiseen tehtävään viraston Äärimmäisen Korkealta Johtoportaalta. Hänet määrätään tarkkailemaan kuukauden ajan pienellä saarella sijaitsevaa orpokotia, jossa asustaa kuusi hyvin erityisillä voimilla varustettua lasta.

Linusille on annettu selkeät ohjeet raportoida säännöllisesti lasten mahdollisesta vaarallisuudesta sekä laitoksen henkilökunnan edesottamuksista. Luonnollisesti Johtoporras toimii kuten ylin johto yleensäkin, joten Linusille jätetään kertomatta monia keskeisiä asioita. Niinpä kun hän saapuu sinisen meren ympäröimälle saarelle kissan ja ohjesääntökirjan kanssa, yllätys on melkoinen.

Saarella Linus kohtaa lapsia, joista yksi on ihmissylikoira, toinen limamöykky ja kolmas antikristus. Ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, tässä seurassa pikkubyrokraatti löytää elämälleen uuden suunnan ja sisällön.

TJ Klune on todennut saaneensa idean kirjaan Kanadan alkuperäiskansojen lasten pakkohuostaanotoista 1950–1970-luvuilla. Romaani on raskautettu muillakin vakavilla teemoilla, mutta ne on onnistuttu ujuttamaan kertomuksen taustalle niin hyvin, että yleisilme on hauska ja hyväntuulinen.

Myös kirjan hahmot ovat rakastettavan tuoreita ja hienosti rakennettuja. Klune onkin tunnustanut, että yksi hänen innoittajistaan on Terry Pratchett. Vaikka kirjailijoiden tyylit ovat varsin erilaisia, molempien teosten yllä leijuu samantapainen humanismin henki.

On virkistävää havaita, että fantasiakirjallisuus ei tarvitse suuria armeijoita ja maailman kohtaloita ollakseen viihdyttävä. Aina ei ole välttämätöntä kiikuttaa sormusta Tuomiovuoreen, vaan pelastukseen voi riittää, että kuuntelee ja antaa halauksen.

Tämä kirja lämmittää sydäntä.

Antti Oikarinen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.

Sarjakuvat – Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Harvennus

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen
Harvennus
WSOY

Suomessa on lukuisia lahjakkaita sarjakuvataiteilijoita. Harva heistä kuitenkaan liikkuu samoilla tasoilla kuin Ville Tietäväinen. Hän julkaisee albumeja vain silloin tällöin, mutta aina kun uusi opus ilmestyy, se on takuulla suomalaisen sarjakuvan historiaan jäävä merkkiteos. Tämä pätee myös Harvennukseen (WSOY), jonka käsikirjoitus on syntynyt Iiro Küttnerin kynästä.

Suurikokoinen, lähes 150-sivuinen Harvennus on silmän ja mielen juhlaa. Tietäväisen huolellinen ja omintakeinen taide herättää upeasti henkiin tarinan ajat ja maailmat. Jokainen ruutu on jo itsessään ihailun arvoinen, mutta mikä tärkeintä, myös ruutujen keskinäiset suhteet sekä kuvakerronta pelaavat täydellisesti yhteen.

Itse tarinassa on useita kerrostumia. Päällimmäisenä on kertomus saksalaisesta kielitieteilijästä, Elke Greissistä. Kuolleita kieliä tutkiva nainen on löytänyt vihjeen muinaisesta käsikirjoituksesta, joka saattaisi paljastaa, miten Raamatusta tutulle Nooan arkille todellisuudessa kävi. Jaksossa piikitellään hienosti nykytrendille, jossa taloudellinen hyötyajattelu on korvannut yliopistoissakin aidon tieteellisen tutkimuksen.

Toisessa tarinatasossa ollaan vuosissa 457–450 ennen ajanlaskun alkua. Jerusalemin johtoon nouseva Esra on lapsuudenystävänsä Jeriamin avustuksella päättänyt luoda juutalaisille yhden, yhtenäisen pyhän kirjoituskokoelman, tooran. Kaikki ne kertomukset, jotka eivät sovi Esran päättämään, väliin täysin järjettömään muottiin, pyyhitään maailmasta. Yksi näistä hävitettäviksi määrätyistä teksteistä on todellinen tarina Nooan arkista.

Albumin kolmannessa juonteessa ollaan vielä pidemmällä menneisyydessä. Hetkessä, jolloin Nooa saa Jumalan puolisolta määräyksen rakentaa arkkinsa. Mutta vaikka tehtävä on pyhä, sen maallinen suorittaminen osoittautuu hankalaksi. Mistä löytää tarpeeksi työntekijöitä ja tarvikemateriaaleja? Kuinka määritellä arkkiin valittavat eläimet? Entä mitä tehdä, kun projektiin houkutellut rahoittajat alkavat vaatia panoksilleen vastinetta?

Ahneus ja itsekkyys ovat perisyntejä, jotka ovat seuranneet ihmiskuntaa jo vuosituhansien ajan. Puhumattakaan siitä, kuinka kaltoin tietoa ja tiedettä on haluttu kohdella ennen ja nyt.

Harvennus on upea sarjakuva, jossa riittää älyä, myyttejä, asiaa, jännitystä ja hienoja henkilökuvia. Albumin tarina ja toteutus liikkuvat niin mieleenpainuvissa sfääreissä, että jos tämä teos ei ole mukana seuraavan Sarjakuva-Finlandia-kisan kärkikahinoissa, minä lupaan syödä kaikki naapurini ripulit. Ja sillä sipuli!

Toni Jerrman