Kirjat – T. H. White: Muinainen ja tuleva kuningas

WhiteMuinainenJaTulevWEB

T. H. White
Muinainen ja tuleva kuningas
The Once and Future King
Suomentanut Pekka Tuomisto. Vaskikirjat

Vaskikirjat on suorittanut kulttuuriteon julkaisemalla suomennoksen vuonna 1958 ilmestyneestä Arthur-mytologian rakastetusta tulkinnasta. Muinainen ja tuleva kuningas on tärkeä osa brittiläistä arturiaanan kaanonia. Sukupolvien ketjussa se asettuu Sir Walter Scottin ja Sir Thomas Maloryn manttelinperijäksi ja myöhempien kirjoittajien, kuten Bernard Cornwellin, innoittajaksi. Juonellisesti Whiten teos kattaa kuningas Arthurin elämänkaaren poikavuosista hamaan loppuun saakka.

Tyylivalinta on eksentrinen. Neljättä seinää horjutetaan sulavasti kommentoimalla kirjoitusajankohdan päivänpolitiikkaa ja tekemällä poimintoja modernista kielestä ja ilmiöistä. Whiten taidoilla menetelmä osoittautuu hyväksi ratkaisuksi. Tarinan sisäinenkin syy on kohdallaan: Arthurin neuvonantaja, Merlin-velho, elää ajassa taaksepäin ja tuntee näin menneisyydessä koko pitkän tulevaisuutensa historian. Sieltä käsin hän pudottelee usein käsittämättömiä viisauden murusiaan ja ohjaa Arthuria kohti jotakin hänelle ennalta annettua päämäärää.

Merlinin neuvosta Arthur ottaa toivottomalta näyttävän tehtävän, jonka tarkoituksena on saada Englannin valtaapitävät luopumaan henkilökohtaisesta vallastaan. Hänen tavoitteenaan on Pyöreän pöydän instituution kautta luoda oikeuskäsitys, jossa ei noudateta vahvimman oikeutta, vaan pyritään suurimpaan hyvään koko yhteisön kannalta. Tämän aiheen työstämisessä apuna toimivat jaksot, joissa nuori Arthur havainnoi eläinten yhdyskuntia ja niiden rakentumista ohjaavia luonnonlakeja itsekin eläimen muotoon muuttuneena.

Kerronnallinen työkalu avaa koko kirjan premissiään laajemmaksi pohdinnaksi ihmisen ja ihmisyhteisön luonteesta. Kommunismin ja kapitalismin suhdetta ja sen kerrannaisia, kuten yksityisomistuksen perusteita ja sotien tarpeellisuutta, puntaroidaan syvällisesti. Teoksesta välittyy aito huoli ihmiskunnan sieluntilasta – jos kohta kirjoitusajankohdan poliittiset trendit näkyvätkin lopputuloksessa hieman vanhahtavasti.

Whiten kerronta on seikkaperäistä ja lempeää. Välillä teksti tulvii yksityiskohtia kuin kuvakudos. Haarniskoiden, turnajaisten ja haukkametsästyksen hienovireisimmätkin piirteet tulevat tutuiksi, mutta tylsistymään ei silti pääse.

Arthurin legendaan kuuluvan epiikan ja tragiikan vastapainoksi ajoittain käydään farssin puolella, jopa montypythonmaiseen tapaan. Paikoin taas hahmojen inhimillisiä heikkouksia kuvataan hyväntahtoisen humoristisesti. Siellä täällä juonen reunamilla tusinoittain ritareita ja linnanneitoja koheltaa suuntaan jos toiseen. White osoittaa tietoisuutensa legendaperinteestä ja samalla kunnioituksensa edeltäjilleen hyppäämällä joitain juonen osioita yli ja kehottamalla velmusti lukijaa tarkistamaan nämä kohdat suoraan Malorylta.

Tarinan loimilankana on Arthurin, Gueneverin ja Lancelotin kolmiodraama. Tosin sitä ei niinkään esitetä draamana kuin värisevänä jännitteenä, joka säätelee valtakunnan kohtaloa. Kukaan pääosan esittäjistä ei ole pahantahtoinen, sillä kaikki heistä toimivat toivoen aiheuttavansa mahdollisimman vähän vahinkoa. Henkilökuvat ovat monitahoisia ja inhimillisiä.

Kuitenkin kahden miehen kilpailu saman naisen sydämestä jakaa valtakunnan ytimen osiin juuri silloin, kun Arthur tarvitsisi kaiken voimansa puolustautuakseen Pyöreän pöydän sisäisiä ristiriitoja vastaan. Erityisesti Orkneyn vanhan suvun vesat Gawaine, Agravaine, Gareth ja Gaheris sekä Arthurin äpäräpoika Mordred huolehtivat siitä, että kuningas harmaantuu ennen aikojaan.

Kirjan viimeinen osa, myöhemmin lisätty Merlinin kirja toimii lohdullisena loppukoontina, joka raamittaa aiemmin kerrotun osittaiseksi onnistumiseksi kirvelevän pettymyksen sijasta. Vaikka Pyöreä pöytä hajosi ja ritarikunnan parhaimmisto luopui maailmasta Graalin löydettyään, tulee uusia aikoja, jolloin Arthuria vielä tarvitaan rakkaan Englantinsa puolustamiseen.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Sarjakuvat – Batman: Europa

BatmanEuropaKansiWEB

Batman: Europa

Pari vuotta sitten Yhdysvalloissa julkaistu Batman: Europa (RW) on monessa suhteessa mielenkiintoinen teos.

Eurooppalais-amerikkalaisena yhteistyönä syntyneen albumin käsikirjoituksesta vastaavat Matteo Casali ja Brian Azzarello. Sivusuunnitelmat ovat puolestaan italialaisen Giuseppe Camuncolin käsialaa. Lopullisen ilmeen sarjakuvalle ovat luoneet Camuncolin ohessa yhdysvaltalainen Jim Lee, espanjalainen Diego Latorre sekä ranskalainen Gérald Parel – jokainen heistä on kuvittanut yhden numeron alkuperäistä minisarjaa.

BatmanEuropaLeeWEB

Taiteensa puolesta albumi onkin kokeellinen. Tarjolla on neljää hyvin erityylistä jälkeä, joita yhdistää lähinnä omintakeisuus ja maalauksellisuus. Lähimmäs perinteistä supersankarityyliä kurkottaa Leen osuus, mutta muuten teoksen kuvitus kulkee polkuja, joille Batman-sarjakuvat harvoin eksyvät. Huikein näyttö tästä on Latorren jakso, joka muistuttaa enemmän impressionistisia maalauksia kuin sarjakuvallista kerrontaa. Wautsi wau!

BatmanEuropaLatorreWEB

Tarina vie lepakkosankarin ja hänen mielipuolisen arkkivihollisensa Jokerin halki Euroopan. Epäsuhta kaksikko joutuu kerrankin lyömään hynttyynsä yhteen. Tuntematon taho on näet tartuttanut molempiin viruksen, joka tappaa heidät viikossa, ellei vastalääkettä löydy. Johtolankoja perataan esiin niin Berliinistä, Prahasta, Pariisista kuin Roomastakin.

Näkymättömästä vihollisesta huolimatta sarjakuvan ydin on Batmanin ja Jokerin välisessä suhteessa. Tähän ikuiseen kissanhännänvetoon on saatu upotettua aimo annos dramatiikkaa, joka tuo hetkittäin mieleen jopa Tappava pila -klassikon: ”Hän. Minä. Toistemme veri huulillamme. Hakattuina. Rikottuina. Kuolevina. …Ja hän vain nauraa.”

Lopulta kysymys kuuluu, onko Batman valmis astumaan haudan uumeniin, jos se on ainoa keino vapauttaa maailma Jokerin ikeestä.

BatmanEuropaCamuncoliWEB

Sarjakuva esittelee eurooppalaiset tapahtumakaupungit äärimmäisen tiivistetysti. Silti se tavoittaa aina jotain oleellista kunkin maineesta ja mielenlaadusta.

Kokonaisuuden miinuksiksi on laskettava hetkittäinen tyhjäkäynti ja pahispaljastus, joka ei erityisemmin ilahduta. Näistä kauneusvirheistä huolimatta Batman: Europa lukeutuu viime aikojen kiehtovimpiin lepakkosuomennoksiin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

BatmanEuropaParelWEB