Sarjakuvat – Mari Ahokoivu: Oksi

OksiKansiWEB

Mari Ahokoivu: Oksi

Suomessa tehdään rutkasti hyvää sarjakuvaa. Vuoden 2018 parasta albumia etsittäessä on kuitenkin yksi teos, jota ei voi sivuuttaa – Mari Ahokoivun Oksi (Asema). Lähes 400-sivuinen järkäle on kaunis ja koskettava laulu äideistä ja tyttäristä. Aineksia tähän lumoavaan keitokseen on ammennettu kansantaruista, myyteistä ja luomiskertomuksista; fantasiasta, tieteistarinoista ja jumalkuvastosta.

Taivaan valtias Emuu karkottaa Manan valtakunnastaan, alas maahan, syvään metsään. Vihoissaan Mana houkuttelee taivaan tyttären, Umin, luokseen. Samalla hän luo revontulten muurin, jotta Emuu ei pääsisi hakemaan jälkikasvuaan takaisin.

Oksi1WEB

Karhunhahmoinen Umi elää metsässä pesueensa kanssa ja yrittää pakoilla Manan luomia synkkiä varjohahmoja. Pentueen oudoin otus on liekkipäisen ihmislapsen näköinen Parka-rääpäle, jota sisarukset kiusaavat. Parka itse haluaisi vain olla äitinsä rakastama tavallinen karhu. Hänellä on kuitenkin salattuja voimia, joita alkulintu sotka auttaa hallitsemaan.

Näistä lähtökohdista Ahokoivu on kutonut taianomaisen tarinan, jossa jumalten kisailut ja pienen Parka-olennon kohtalo kietoutuvat yhdeksi satumaiseksi mytologiaksi. Löytääkö tapahtumien keskelle tahtomattaan heitetty Parka koskaan itseään ja osaansa maailmassa? Mitä tekevät vanhat jumalat, jotka olivat paikalla jo silloin, kun kuu nostettiin, taivas aukeni ja metsä syntyi?

Oksi2WEB

Ilmeikkäästi ja tunnelmallisesti kuvitettu Oksi tarjoilee huikean, tunteita soittelevan lukukokemuksen. Ahokoivun käsissä vanha suomalainen kansanperinne taipuu uusiin muotoihin ja saa vaikutteita jopa Prometheus-myytistä ja Hayao Miyazakin Henkien kätkemä -animaatiosta. Allegorinen kokonaisuus huokuu silti omintakeisuutta, jolle on vaikea löytää vertaa.

”Me olemme aina olleet täällä ja tulemme aina olemaan. Viimeisen varjon jälkeen me olemme täällä. Viimeisen jumalan jälkeen me olemme täällä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Oksi3WEB

Sarjakuvat – Altan: Ada viidakossa

AdaViidakossaKansiWEB

Altan
Ada viidakossa

Vanhat patut saattavat muistaa Francesco Tullio Altanin Ada viidakossa -sarjakuvan Tapiiri-lehdessä julkaistuna jatkosarjana. Nyt tämä hienostunut ja elegantti – vai oliko se sittenkin kyyninen ja inhorealistinen? – klassikko on vihdoin saatu suomeksi yksissä kansissa. Kiitos tästä kulttuuriteosta kuuluu Asema Kustannukselle, Zum Teufelille ja Täysi Käsi Oy:lle. Ja tähän perään taputuksia ja hurraa-huutoja!

Alunperin 1970-luvun lopulla Italiassa julkaistu Ada viidakossa sijoittuu toisen maailmansodan katveeseen. Tarina käynnistyy, kun julkean perinteisessä sisäoppilaitoksessa opiskeleva siveä, mutta moraaliltaan ailahtelevainen Ada saa kuulla setänsä menehtyvän pian.

Ada5WEB

Kuolinvuoteellaan mies yllättää sekä Adan että niljan Nancy-serkun testamenttaamalla koko omaisuutensa Percy-pojalleen. Moisesta jälkikasvusta kukaan ei ole aiemmin kuullutkaan, sillä setä on heittänyt pojan ilmalaivasta viidakkoon jo parikymmentä vuotta aiemmin – todistaakseen vaimolleen, että on pohjimmiltaan kova jätkä.

Hyväsydämisenä neitokaisena Ada päättää lähteä etsimään serkkuaan banaanien ja apinoiden kansoittamasta Afrikasta – mennäkseen tämän kanssa naimisiin. Näin ihanne ja hyöty yhtyvät villiin seikkailuun. Mukaan tarttuu myös Carmen, tulisen kultivoitunut espanjalainen kamarineito.

Ada3WEB

Nancy-persostelija ei kuitenkaan luovuta näin helpolla, vaan lähtee Adan perään serbialaisen taksikuskin kanssa. Myöhemmin kuvioihin tulla tupsahtavat mm. urkuja viidakossa soitteleva majuri Collins sekä tämän sveitsiläinen elämänkumppani, norsunluuhimoinen Rudi von Grudi.

Afrikan sydämessä kohtalokkaan sekalainen seurue juonii, pettää ja vaihtaa puolta minkä kerkiää. Ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, tapahtumiin sekaantuu myös imettäjänsä pomottama Hitler: ”Soita Rommelille! Olen kurkkua myöten täynnä sen Wehrmachtin, vai mikä piru se on, älypäitä jotka vain syöttävät kullejaan kärpäsille! Ach!”

Ada2WEB

Kokonaisuutena Ada viidakossa on ihastuttavan päätöntä kamaa. Klassisen romaanin muotoon puettu absurdi satiiri pilkkaa ahneutta, natseja, brittiläistä yläluokkaa ja kaikkea mitä mieleen sattuu. Oman lisäulottuvuutensa sarjakuvaan tuo ruutujen alla pyörivä tekstiraita, joka sekä selittää että kommentoi tapahtumia.

Altanin orgaanista kynänjälkeä, jossa ihmishahmojen taustalle on ahdettu kärpäsiä, torakoita ja muita villejä yksityiskohtia, ei voi olla ihailematta. Naiset hän piirtää 1920-lukulaisiksi mykkäelokuvakaunottariksi, miehet susirumiksi ruttupäiksi.

Ada viidakossa on nerokas tippaleipähelmi ajalta, jolloin italialainen sarjakuvataide oli maailman napa ja meloni.

Toni Jerrman

Tämä arvostelu julkaistaan ennakkomaistiaisena kuunvaihteen tienoilla ilmestyvästä Tähtivaeltaja-lehden numerosta 3/18.

Ada4WEB