Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2017 jaettu

BeukesZooCityKansiWEB

Tähtivaeltaja-palkinto 2017

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2016 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Aula & Con julkaisemalle
LAUREN BEUKESIN romaanille ZOO CITY – ELÄINTEN VALTAKUNTA.
Teoksen on suomentanut Tytti Viinikainen.

Eteläafrikkalaisen Lauren Beukesin Zoo City – Eläinten valtakunta -romaani on vahva ja omintakeinen tieteiskirja. Mielikuvituksellisiin kulisseihin sijoittuva dekkarimainen tarina kertoo niin pakolaisuudesta, muukalaiskammosta kuin kaiken kaupallistumisesta. Samalla värikkäillä roolihahmoilla kansoitettu teos puhuu sovituksesta ja sukupolvelta toiselle siirtyvistä synneistä.

Zoo City – Eläinten valtakunta -kirjan tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen Etelä-Afrikkaan, Johannesburgin suurkaupunkiin. Romaanin Johannesburg poikkeaa todellisesta siinä, että osalla ihmisistä on seuralaisenaan maaginen eläinkumppani. Eläimellisistä henkilöistä on muodostunut uusi paarialuokka, jota syrjitään ja vainotaan.

Zoo Cityn polarisoitunut yhteiskunta on taitavasti rakennettu ja yhdistelee saumattomasti totta ja tarua. Beukesin urbaani leikkikenttä on huumaava, rappiota ja pintaliitoa hyödyntävä miljöö, joka herää teoksessa poikkeuksellisella tavalla eloon.

Niin kirjan päähenkilö, Zinzi December, kuin teoksen muutkin hahmot ovat monitahoisia ja särmikkäitä – kullakin on omat luonteensa ja motivaationsa. Läpeensä puhtoisia tai mätiä persoonia kirjassa ei esiinny, ainoastaan ihmisiä, jotka yrittävät kukin tavallaan selvitä synkänpuoleisessa ja arvaamattomassa ympäristössä.

Kiehtova, eri mytologioita yhdistelevä henkieläin-idea läpäisee koko romaanin ja kantaa mukanaan syvempiä sovituksen, katumuksen ja sopeutumisen teemoja. Samalla kirja kiinnittää huomiota useisiin vakaviin aiheisiin, kuten sosiaalisiin ongelmiin ja epävakaisiin, konfliktien repimiin yhteiskuntiin.

Beukes on voimakas, omaääninen kirjoittaja. Hänen kielensä on vetävää ja kerronta koukuttavaa. Tytti Viinikaisen suomennos tavoittaa oivallisesti alkuteoksen vimman ja vauhdin.

Zoo City – Eläinten valtakunta on virkistävä tuulahdus maailmasta, joka poikkeaa monin tavoin tieteiskirjallisuutta pitkään hallinneesta angloamerikkalaisesta kulttuurikuvastosta.

Lauren Beukes on vuonna 1976 syntynyt eteläafrikkalainen kirjailija, jolta on aiemmin suomennettu Säkenöivät tytöt -sarjamurhaajaromaani. Hänet nähdään Suomessa ensi vuonna Turussa järjestettävän Finncon 2018 -tapahtuman kunniavieraana.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

2 thoughts on “Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2017 jaettu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.