Kirjat – Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa

Mintie Das
Kuolleetkin ghostaa

Brown Girl Ghosted
Suom. Kristiina Vaara. Into

Violet Choudhury on monen maailman asukas. Hän asuu Yhdysvaltain Keski-Lännessä, joten hän on amerikkalainen. Hän on syntynyt Assamissa, joten hän on intialainen. Ihonväri tekee hänet ei-valkoiseksi. Jos määritelmä ”ei-valkoinen” tuntuu jättävän toivomisen varaa, on lukija valmis pudottautumaan Meadowdalen high school -elämän keskelle. Siellä eksoottisen tytön kiintiön voi täyttää yhtä hyvin kiinalainen kuin intialainenkin.

On Violet vielä jotain muutakin, nimittäin Aiedeo. Kyseessä on tuhansia vuosia vanha perinne ja soturikuningattarien sukulinja, jossa äiti opettaa tytärtään käyttämään mystisiä voimia. Niillä on tarkoitus kurmottaa demonikuninkaita, kun maailmaloppu koittaa.

Harmi vain, että Violetin äiti on kuollut jo vuosia sitten, joten opetusvastuu on siirtynyt aiemmille Aiedeoille, eli siis heidän kuolleille hengilleen. Heidän filosofiansa ydin saisi Nietzschenkin vapisemaan. Se mikä ei tapa, opettaa, ja jos se sittenkin tappaa, niin ikävämpi juttu. Ei siis ihmekään, että Violet on noussut kapinaan, hylännyt perintönsä, kieltänyt voimansa ja ottanut paikkansa koulun cheerleadereiden riveissä.

Päällisin puolin Mintie Dasin kirjasta Kuolleetkin ghostaa löytyy kaikki teinimeininkikuvaston peruselementit. On paras kaveri, joka viettää räyheää elämää ryyppäämällä baareissa, on suosittu ja häijy cheerleaderien johtaja, on soma poika, jonka perään kuolata. Tarinan kulkuun toki kuuluu, että Violet joutuu kohtaamaan oman todellisen luonteensa ja kasvamaan sen myötä, mutta siihen odotushorisontti sitten tyssääkin. Das nimittäin keittää aineksistaan kovan ja kantaaottavan romaanin, joka ei yhtään siekaile höykyttää hymisteleviä ja silottelevia asenteita.

Kirjan kuvailema rasismi on päällekäyvää öykkäröintiä salakavalampaa lajia, johon on myös hankalampi puuttua. Kyse on arkipäivän sanavalinnoista, joiden ei aina edes ole suoraan tarkoitus loukata, mutta jotka silti muuttavat kohteen toiseksi, joksikin muuksi kuin ”me”. Tähän törmätään Violetin näkökulman kautta toistuvasti. Vielä voimakkaampi teema on naisten seksuaalisuus: miten se saa ilmetä, miten taas ei, ja kellä on valta määrittää nämä seikat.

On helppo samaistua hahmoon, kun kyseessä on sympaattinen henkilö. Dasin nerous piilee siinä, että hän nostaa Violetin rinnalle merkittäväksi hahmoksi Naomi Talbertin, high schoolin cheerleader-prinsessan. Naomi käyttää asemaansa ja valtaansa sumeilematta hyväkseen pomottamalla ja kiusaamalla niin sanottuja ystäviään. Hän on kuin häijy valtias, jonka sortumista koko kansa odottaa. Samalla hän on myös Violetin ystävä, eivätkä hänen vähemmän mairittelevat luonteenpiirteensä nouse tyhjästä. Naomista kehittyykin monimuotoinen hahmo, jonka pahoja puolia ei tarvitse hyväksyä ymmärtääkseen niitä. Ja kun tällainen hahmo kohtaa vääryyttä, siihen suhtautuu, ainakin aluksi, kovin eri tavalla kuin jos kohteena olisi tarinan sankari.

Dasin kerronta vilisee popkulttuuriviittauksia, mikä luo ajankuvaa ja kulttuurillista ympäristöä, jossa nuoret järjestävät ryyppäjäisiä keskellä öistä maissipeltoa ja koulun urheilujoukkueen menestys on kaikki kaikessa. Vanhempien määräämät raamit ovat perinteisen tiukat, mikä tekee aktiivisten ja omia asioitaan ajavien nuorten naisten pyrinnöistä voimauttavia. Kukaan heistä ei suostu asettautumaan siihen lokeroon, johon joku muu heitä haluaisi tunkea.

Vaan entä ne demonikuninkaat ja maailmanlopun sota? Niitä joutuu vartomaan tarinan seuraaviin osiin, vaikka nytkään ei pahuudesta pihistellä. Se vain ottaa arkisemman muodon. Sitä on sosiaaliseen riepotteluun käytettävä sivusto, sitä ovat jokapäiväiset tölväykset, sitä on vähättelevä puhe ja vallan väärinkäyttö, sitä ovat nuorten rikokset ja aikuisten halu suojella syyllisiä. Eiköhän siinäkin ole ihan riittävästi työsarkaa kasvavalle soturikuningattarelle.

Kuolleetkin ghostaa on nuorten aikuisten kirja, joka potkii yhtä lujaa kuin päähenkilönsä.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Kirjat – Laura Gustafsson: Rehab

Laura Gustafsson
Rehab

Into

”Odotan tunnetta. Se varmasti jo kehkeytyy sydämessäni, vatsassani tai jalkovälissäni ja tulee aivan kohta. Aivan kohta. Aivan. Huudan sisälleni, että nyt sitä tunnetta, nyt olen valmis ja vapaa.”

Laura Gustafssonin ilkikurinen kuvaus materialistisen elämäntavan iltaruskosta nousi aivan oikeutetusti tuoreimman Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalle. Rehab-romaani tanssii villiintynyttä ripaskaa tavaraa ja jätettä suoltavan yhteiskunnan haudalla.

Santa Marian elämää on aina ohjannut tarve pitää yllä julkisivua. Hän kokee olevansa muita parempi ihminen, koska hän käyttää kalliita merkkitavaroita ja suosii hienostuneita muotiruokia. Koska hänen kotinsa on kuin suoraan sisustuslehden sivuilta. Santa Marian suhde materiaan ja itseensä on neuroottinen. Yltäkylläinen tavarataivas on turvasatama, joka suojaa elämän kolhuilta – ja itse elämältä.

Sisältä Santa Maria on kuollut. Aidot tunteet kiertävät hänet kaukaa, ja tyttäreensä hän suhtautuu kuin vieraaseen, käsittämättömään olentoon. Kaupungin vuokra-asunnoissa asuvia hän katsoo halveksuvasti ja alentuvasti.

Kaikesta tästä syntyy painekattila, joka saa Santa Marian sytyttämään kotitalonsa tuleen. Hän polttaa kaiken omaisuutensa ja samalla myös naapuruston rakennukset.

Tuhoisan tulipalon jäljiltä kodittomaksi jäänyt sekalainen seurakunta päätyy asumaan autioituneeseen Taivastaloon – rakennukseen, jota voidaan pitää J. G. Ballardin Tornitalon sukulaissieluna. Aikoinaan 26-kerroksinen kolossi edusti modernin tehokkuuden viimeistä kuolonkorahdusta. Nyt todellisuuskin alkaa saada yhä fantastisempia piirteitä tässä limbon kaltaisessa monumentissa. Lopulta edessä odottaa kaiken syövä Moolokin kita.

Gustafssonin romaani on piikikäs satiiri, joka ruoskii armotta länsimaista elämänmenoa: henkistä onttoutta kumisevaa kulutusyhteiskuntaa, tarpeettoman materian haalimista, omatekoista ahdistusta, turhia haluja ja tarpeita, itsekeskeisyyttä, hyväksikäyttöä, kyynisyyttä, nihilismiä, vieraantuneisuutta ja mitä vielä.

Tavaralla rakennetaan keinotekoista onnea, joka muuttuu itsesyytöksiksi jo siinä vaiheessa, kun kaupan kassalta on päästy kotiin asti. Kun kaikkea on liikaa, mikään ei tunnu enää miltään.

Painavasta asiasta huolimatta teos on sirpaleisuudessaan lähes ilkamoiva. Romaani tursuaa hyviä huomioita, teräviä älynväläyksiä ja täysin absurdeja käänteitä. Rehab onkin kuin hautajaissaattue, joka ottaa kaiken ilon irti kaatopaikalle matkalla olevasta ruumiista.

”Vähän on eri juttu syödä mukava pihvi kuin naapurin mies. En tiedä, miksi, mutta tiedän, että niin on!”

Toni Jerrman

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2021 ehdokkaat julkistettu

Tähtivaeltaja-palkinnon 2021 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Raatia ilahduttaa, että tieteiskirjallisia elementtejä esiintyy yhä vakiintuneemmin myös valtavirtaan asemoidussa kirjallisuudessa. Ehdokkaiden joukossa on tänäkin vuonna erilaisille yleisölle suunnattuja teoksia.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati valitsi seuraavat kirjat:

  • Laura Gustafsson: Rehab (Into)
    Synkeänhauska sukellus tavaran ja roskan keskelle. Teos purkaa oivaltavasti länsimaisen kulutusyhteiskunnan kasvatin kieroutunutta suhdetta materiaan ja itseensä. Lukijan eteen rakentuu sirpaleinen peili, josta kuvastuu epämiellyttävä totuus.
  • Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos)
    Haikeankauniissa avaruusromaanissa kohtaavat mytologia ja tiede, ekosysteemit ja kulttuuri. Kadonneen puolison etsintä kasvaa filosofiseksi pohdinnaksi yhteydestä ja syrjinnästä, tavoitteista ja seurauksista sekä siitä, onko ihmisellä oikeutta muokata ympäristöään.
  • Kim Liggett: Armonvuosi (The Grace Year, suom. Leena Ojalatva, Karisto)
    Nuorten aikuisten dystopia piirtää verisen kuvan yhteisöstä, jossa naiset alistetaan uskonnon varjolla ja nuorten tyttöjen tahto nujerretaan hengenvaarallisella aikuistumisriitillä. Sorron maaperästä versoo kuitenkin myös vastarinta ja hento, mutta sitkeä solidaarisuuden itu.
  • Liu Cixin: Kuolema on ikuinen (Sishen yongsheng, suom. Rauno Sainio, Aula & Co)
    Kunnianhimoisen tieteistrilogian päätösosa tarjoaa päätähuimaavia kosmisia visioita ja punoo yhteen niin luonnontieteellisiä kuin yhteiskuntafilosofisiakin aineksia. Valtavassa kaikkeudessa hohtaa pienen ihmiskunnan uskomaton sinnikkyys ja toivo.
  • David Foster Wallace: Päättymätön riemu (Infinite Jest, suom. Tero Valkonen, Siltala & Sanavalinta)
    Amerikkalaisen postmodernismin nykyklassikko käsittelee riippuvuutta ja valinnanvapauden onttoutta yhteiskunnassa, jossa ajanlaskukin on uhrattu viihtymisen ja mainonnan alttarille. Edelleen ajankohtainen, kerronnallisesti kekseliäs romaani tarjoaa toipumisen avaimeksi vilpittömyyttä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)