Sanavalinta

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2021 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2021 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Raatia ilahduttaa, että tieteiskirjallisia elementtejä esiintyy yhä vakiintuneemmin myös valtavirtaan asemoidussa kirjallisuudessa. Ehdokkaiden joukossa on tänäkin vuonna erilaisille yleisölle suunnattuja teoksia.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati valitsi seuraavat kirjat:

  • Laura Gustafsson: Rehab (Into)
    Synkeänhauska sukellus tavaran ja roskan keskelle. Teos purkaa oivaltavasti länsimaisen kulutusyhteiskunnan kasvatin kieroutunutta suhdetta materiaan ja itseensä. Lukijan eteen rakentuu sirpaleinen peili, josta kuvastuu epämiellyttävä totuus.
  • Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos)
    Haikeankauniissa avaruusromaanissa kohtaavat mytologia ja tiede, ekosysteemit ja kulttuuri. Kadonneen puolison etsintä kasvaa filosofiseksi pohdinnaksi yhteydestä ja syrjinnästä, tavoitteista ja seurauksista sekä siitä, onko ihmisellä oikeutta muokata ympäristöään.
  • Kim Liggett: Armonvuosi (The Grace Year, suom. Leena Ojalatva, Karisto)
    Nuorten aikuisten dystopia piirtää verisen kuvan yhteisöstä, jossa naiset alistetaan uskonnon varjolla ja nuorten tyttöjen tahto nujerretaan hengenvaarallisella aikuistumisriitillä. Sorron maaperästä versoo kuitenkin myös vastarinta ja hento, mutta sitkeä solidaarisuuden itu.
  • Liu Cixin: Kuolema on ikuinen (Sishen yongsheng, suom. Rauno Sainio, Aula & Co)
    Kunnianhimoisen tieteistrilogian päätösosa tarjoaa päätähuimaavia kosmisia visioita ja punoo yhteen niin luonnontieteellisiä kuin yhteiskuntafilosofisiakin aineksia. Valtavassa kaikkeudessa hohtaa pienen ihmiskunnan uskomaton sinnikkyys ja toivo.
  • David Foster Wallace: Päättymätön riemu (Infinite Jest, suom. Tero Valkonen, Siltala & Sanavalinta)
    Amerikkalaisen postmodernismin nykyklassikko käsittelee riippuvuutta ja valinnanvapauden onttoutta yhteiskunnassa, jossa ajanlaskukin on uhrattu viihtymisen ja mainonnan alttarille. Edelleen ajankohtainen, kerronnallisesti kekseliäs romaani tarjoaa toipumisen avaimeksi vilpittömyyttä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – David Foster Wallace: Päättymätön riemu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

David Foster Wallace
Päättymätön riemu
Infinite Jest
Suom. Tero Valkonen. Siltala & Sanavalinta

David Foster Wallacen Päättymätön riemu on amerikkalaisen postmodernin kirjallisuuden vaikeatajuisuudestaan kuulu, alkujaan vuonna 1996 ilmestynyt nykyklassikko. Kiitos kustantajien ja suomentaja Tero Valkosen, suomalaislukijoiden kynnys tarttua teokseen on nyt matalampi kuin koskaan ennen.

Hal Incandenza on teini-ikäinen tennislupaus. Tämä perheensä kuopus käy sisäoppilaitostyyppistä Enfieldin tennisakatemiaa Bostonissa. Akatemian naapurustossa sijaitsee toipuvien päihderiippuvaisten puolimatkankoti, jonka asukkaiden rimpuilu nousee kirjan toiseksi keskeiseksi pääkuvioksi.

Halin edesmennyt isä, tennisakatemian perustaja, tunnetaan myös kokeellisten elokuvien ohjaajana. Niistä hämmentävin on kadonnut Päättymätön riemu, jonka huhutaan tuhoavan katsojansa mielen: varomaton vilkaisukin koukuttaa niin, että uhri unohtaa kaiken muun, myös syömisen. Tappava Viihde kiinnittää USA:n salaisen palvelun ja quebeciläisseparatistien huomion.

Hengenvaarallinen elokuva ei ole kirjan ainoa spekulatiivinen elementti. Wallace sijoittaa tarinan oman aikansa lähitulevaisuuteen, suunnilleen 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle – tarkka ajoitus ei selviä, sillä USA:n, Kanadan ja Meksikon muodostama, käytännössä USA:n hallitsema valtioliitto on siirtynyt sponsoroituun ajanlaskuun. Depend-aikuisalusvaatteen vuosi on uuden ajanlaskun kahdeksas. Energia- ja jäteongelma on ratkaistu lohkaisemalla laaja alue USA:n koillisosista ja tekemällä siitä mutkikas, energiaa saasteista luova ekosysteemin irvikuva. Viihde- ja mainosjättien kilpailussa voittajaksi selvinnyt InterLace pitää kansan tyytyväisenä loputtomalla viihdemoduulivalikoimallaan.

Vaikka Wallacen visioiden tekninen puoli on vanhentunut, kulttuurisesti ne ovat valitettavankin tarkkanäköisiä. Hahmot rämpivät tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden suossa. Valinnanvapauden viidakko johtaa jatkuvaan rimpuiluun, kun itsensä on vaarassa hukata toisaalta lyhytkestoiseen nautintoon, toisaalta suuruuden odotuksiin. Hyväosaisia tennisjunnuja ja katujen kulkijoita yhdistää perheiden dysfunktionaalisuus, pakeneminen päihteisiin ja ihmissuhteiden välineellisyys.

Wallacen sirpaleinen mutta hyvin pikkutarkka kerronta on lukukokemuksena kuin palapelin kokoamista. Ohjekuvaa ei tosin ole, ja palaset tulevat ennalta määritellyssä mutta hämärässä järjestyksessä. Lopulta käsiin jää hyperkuutio, jossa on tarkoituksellisia aukkoja. Lukijan on siis syytä varautua olemaan ensimmäiset parisataa sivua iloisesti hukassa, ja jälkeenpäin tekee mieli purkaa kaikki ja aloittaa viisaampana uudestaan alusta.

Vaikka luulisi, että itse tarinan voisi kertoa suoraviivaisemminkin, rönsyilevyys ja vaivannäkö palkitsevat. Perinpohjaiset kuvaukset hahmojen keskusteluista, tennisharjoituksista, tripeistä, vaikeiden matikanläksyjen tekemisestä ja AA-kokousten puheista tekevät fiktiosta uskomattoman todentuntuista ja saavat ymmärtämään henkilöitä, jotka eivät usein ymmärrä itseään tai toisiaan. Valkosen suomennos on eheää, vaikka Wallacen polveilevuus ja kielellinen tykittely ei varmasti ole tehnyt työstä helppoa.

Runsaus tukee huikealla tavalla myös teoksen ydinteemoja. Oppiakseen muista ja itsestään on pakko antautua, keskittyä, upota – tunnistaa ja tunnustaa kipu, jota usein sortuu väistelemään olosuhteiden syyttelyllä, valehtelulla tai ironialla. Päättymätön riemu ei ole vailla huumoriakaan, mutta sen vakava ydin on vilpittömyys ja kuunteleminen. Siinäpä periaatteet, joiden vuoksi Wallacen suurromaani on merkkiteos myös 2020-luvun länsimaiselle ihmiselle.

Kaisa Ranta