Scarlet
– Hateshi naki Sukâretto

Tanskan kuningas Amleth tulee vallan- ja kuningattarenhimoisen veljensä Claudiuksen murhaamaksi. Isän kuoleman syvästi järkyttämä prinsessa Scarlet vannoo kostoa. Prinsessan suunnitelmat eivät mene ihan nappiin, mutta kuolemaakin väkevämpi viha tarjoaa mahdollisuuden uuteen kohtaamiseen. Tilejä kun pääsee tasoittelemaan vielä tuonpuoleisessa.

Tuonelan elottomilla aavikoilla tarina erkanee Shakespearesta nopeasti ja kauas, mutta kokonaan siteet eivät katkea: Hamletiin viittaillaan jatkossakin kohtausten ja yksityiskohtien tasolla.

Mamoru Hosodan käsikirjoittama ja ohjaama animeseikkailu on komeaa katsottavaa. Tämä on paljon sanottu aikana, jolloin tekoälyt ja halvat digitaaliefektit ovat kyllästäneet sekä elokuvateollisuuden että katsojat visuaalisella kitschillä.

Hosodakin käyttää nykyaikaisia välineitä, mutta tämän elokuvan grafiikkaväellä on ollut työkalujen lisäksi myös näkemystä. Merenä vellovat taivaat, vavisuttavan jylhä ukkoslohikäärme ja elävältä kuvakirjakuvitukselta näyttävät joukkokohtaukset ovat kerrassaan jotakin erilaista, parhaimmillaan ällistyttävää. Scarlet kannattaakin nähdä isolta kankaalta.

Aikuiskatsojalle niin juoni kuin tematiikkakin jäävät valitettavan ohuiksi. Manalassa elämä ja kuolema, mennyt ja tuleva ovat yhtä. Eri aikakausien ja kulttuurien vainajat kamppailevat taivaspaikoista. Tappelukohtauksia piisaa.

Tanskan prinsessa saa seurakseen miehen 2000-luvulta: sairaanhoitajan, joka hoitaa niin ystäviä kuin vihollisiakin ja opettaa Scarletille laupeutta. Kannattaako vihaan ja kostonhaluun jäädä rimpuilemaan, vai olisiko armeliaisuus kuitenkin parempi ratkaisu?

Yleisesti ottaen tämä on tietenkin oikein hyvä ajatus. Mutta jos elokuvasta toivoo saavansa tajuntaa laajentavia oivalluksia, se kannattaa käydä katsomassa hyvissä ajoin – esimerkiksi peruskouluikäisenä.

Jukka Laajarinne – 3 tähteä