Rogue One: A Star Wars Story

Nyt täytyy hehkuttaa! Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story on nimittäin juuri sellainen elokuva, jota Tähtien sodan ystävät ovat odottaneet jo 35 vuotta. Poissa ovat 2000-luvun vaihteen esiosien lamaannuttava lällyys ja The Force Awakens -filmin platkut kopiokierrätykset. Taika on palannut, ja tippa on lähes linssissä, kun katsoja matkaa aikakoneen siivin Star Wars -universumin kultakauteen.

Rogue Onen juoni kytkeytyy suoraan ensimmäinen Tähtien sota -elokuvan tapahtumiin. Käytännössä filmi kertoo, kuinka Kapinaliitto saa haltuunsa Kuolontähden piirustukset. Sekä selittää, miten Imperiumin massiivisin tuholaite voi olla niin haavoittuvainen.

Tarinan ytimessä ovat hyvin luodut henkilöhahmot. Jyn Erso (Felicity Jones) on omia polkujaan kulkeva pikkurikollinen. Hänen äitinsä on tapettu ja isä (Mads Mikkelsen) pakotettu mukaan Kuolontähti-projektiin. Nuoruusvuotensa Jyn vietti kapinallisten radikaalia siipeä edustavan Saw Gerreran (Forest Whitaker) hoivissa.

Pyörät lähtevät pyörimään, kun Kapinaliitto kuulee huhuja Imperiumin riveistä karanneesta loikkarista, jolla on heille tärkeä viesti. Mies päätyy kuitenkin Gerreran vangiksi eikä herra katso vierailijoita hyvällä silmällä. Avaisiko Jynin ja Gerreran vanha kumppanuus ovet vainoharhaisen vapaustaistelijan tukikohtaan? Ehkä, mutta sitä ennen on vielä vakuutettava vastahakoinen Jyn idean järkevyydestä. Sen tehtävän saa kapteeni Cassian Andor (Diego Luna), joka on valmis vaikka murhiin edistääkseen kapinaliikkeen asiaa.

Toisaalla Imperiumin joukot ryöväävät Jedha-kuun temppelikaupungista viimeisiä kyberkristalleja superaseensa käyttövoimaksi. Samalla Kuolontähden rakentamista johtava Orson Krennic (Ben Mendelsohn) joutuu puolustelemaan tiukkapipoiselle suurmoffi Tarkinille projektin jatkuvaa venymistä.

Yhä suuremmille kierroksille yltyvä tarina sisältää useita mahtavia kohtauksia. Niissä niin jättiläismäinen Kuolontähti kuin Kapinaliiton urheat lentäjät X-siipihävittäjineen pääsevät näyttämään kykynsä. Jyn Ersosta ja Darth Vaderista nyt puhumattakaan.

Elokuvan laajaksi paisuvan henkilökaartin johtotähtenä loistaa Jyn, josta kasvaa tapahtumien tuiskeessa aito sankari. Hän pitää yllä toivon liekkiä vielä siinäkin vaiheessa, kun moni muu on jo valmis luopumaan leikistä. Jynin rinnalla Cassian jää selkeästi varjoon, vaikka mieheen tuo särmää kipuilu synkkien tekojen ja eettisten periaatteiden välisessä ristivedossa.

Huumoria ja valonpilkettä muuten kovin tummasävyiseen filmiin pumppaavat itsetietoisen persoonallinen K-2SO-droidi sekä Hongkong-tähti Donnie Yenin tulkitsema sokea temppelinvartija Chirrut Îmwe. Entinen Imperiumin turvallisuusdroidi Kaytoo heittää suorapuheisen hauskaa läppää eikä jää C-3PO:n kopioksi. Chirrut on puolestaan Voiman puhdassydäminen soturi, joka ei tunne pelkoa edes sotatantereiden pahimmissa myrskyissä.

Visuaalisesti Rogue One herättelee hienoja muistikuvia alkuperäisen Tähtien sodan suuntaan. Maailmat ovat rähjäisiä ja laitteet likaisia sekä kuluneita. Edes tietokoneanimaatioita ei ole siloteltu. Valtavat tähtituhoajat ja muut alukset on toteutettu niin, että ne tuovat mieleen vanhat pienoismalliefektit – vaikka taipuvatkin temppuihin, joita 1970-luvun lopulla ei olisi pystytty toteuttamaan.

Elokuvassa on myös ongelmansa. Filmin alkupuolella tarinan fokus on hetkittäin hukassa, ja kerronnassa esiintyy myöhemminkin haparointia. Lisäksi se, että katsoja tietää, kuinka kaikki tulee päättymään, syö jännitettä – vaikka yllätyksiäkin on luvassa.

Kokonaisuudessaan Rogue One tarjoilee vaikuttavan Star Wars -kokemuksen, joka resonoi hienosti originaalitrilogian parhaiden jaksojen kanssa. Se myös soittelee tunteita tavalla, johon harva avaruusooppera pystyy.

Toni Jerrman – 4 tähteä