Tähtivaeltaja 2/15

Sarjakuvat – Viimeinen Incal

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

IncalKansiWEBAlejandro Jodorowsky & José Ladrönn:
Viimeinen Incal

”Jos kaikki otetaan pois kaikesta, jäljelle jää kaikki.”

Alejandro Jodorowskyn ja Moebiuksen luoma Incal on eurooppalaisen tieteissarjakuvan suurimpia klassikkoja. Se on poikinut myös lukuisia spinoff-sarjoja sekä Zoran Janjetovin piirtämän esiosan Edeltävien aikojen kirjat. Vuonna 2015 suomeksi saatiin kokonaisuuden päättävä Viimeinen Incal (Like), jonka taiteesta vastaa meksikolainen José Ladrönn.

Alunperin tämän kertomuksen piti ilmestyä Moebiuksen piirtämänä. 2000-luvun taitteessa mestari oli kuitenkin niin kiireinen, ettei saanut aikaiseksi kuin tarinan ensimmäisen jakson. On sääli, ettei tätä ole ympätty mukaan Suomi-albumiin, kuten jenkkiversiossa on tehty. Olisi ollut mielenkiintoista verrata, kuinka paljon Jodorowsky muokkasi käsikirjoitusta uusiksi päätettyään aloittaa tarinan alusta tuoreen taiteilijan kanssa – sekä tutkia kahden eri piirtäjän tulkintoja samoista tapahtumista.

Incal1WEBIncalin tapaan Viimeinen Incal käynnistyy kohtauksella, jossa John Difool putoaa scifistisen kaupungin kuilumaisemissa kohti kuolemaansa. Robokytät nappaavat hänet kuitenkin mukaansa kesken ilmalennon. Muistinsa menettäneen miehen perässä on muitakin tahoja, sillä koko universumin kohtalo on vaakalaudalla – ja tässä pelissä resuinen Difool on keskeinen nappula.

Incal2WEBOllaan Terra 2014 -planeetalla. Ihmiskuntaa uhkaa totaalinen tuho, kun teknokokeiluista syntynyt sähkövampyyri Benthacodon ottaa haltuunsa presidentin tuhoutumattoman koneruumiin. Hän aikoo hävittää kaiken orgaanisen elämän maailmankaikkeudesta biosyöjäviruksen ja roboarmeijansa avulla. Terralla tämä käy toteen, kun Benthacodon räjäyttää emopuun, planeetan kaiken elollisen luojan pirstaleiksi. Ikuisen metallin aika on koittava!

Juonen ytimessä on ajatus Difoolin ja Luz De Garran kaiken voittavasta rakkaudesta, joka voi synnyttää vastamyrkyn koneiden sydämettömälle vallalle. Ennen kuin näin pitkälle päästään, Difool joutuu pyöritykseen, jossa eteen vyöryy rinnakkaistodellisuuksien riitaisia John Difooleja, kosmoksesta toiseen viuhahtelevia robottihirviöitä, biomekaanisia avaruushämähäkkejä sekä valkoisia arkkienkeleitä. Lopulta koittava jälleennäkeminen Luzin kanssa ei sekään ole niin auvoinen kuin avuton sankarimme ennakkoon kuvittelee.

Incal3WEBViimeinen Incal on aitoa Jodorowsky-tykitystä, jossa ei voi koskaan ennalta arvata, mitä seuraavan kulman takana odottaa. Mielikuvituksellisten scifi-näkymien ryydittämä meno on villiä ja vauhdikasta. Paperille lykitään jatkuvalla syötöllä suuren luokan toimintaa, mystistä metafysiikkaa ja hurttia huumoria.

Mainiosti pelittää myös Ladrönnin taide. Se on Moebiuksen jälkeä fyysisempää ja tiukempaan ahdettua, mutta istuu silti hienosti sarjan henkeen.

Viimeisessä Incalissa Jodorowskyn suursaaga saa arvoisensa päätöksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Incal4WEB

Kirjat – Esa Mäkinen: Totuuskuutio

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

EsaMakinenTotuuskuutioWEBEsa Mäkinen
Totuuskuutio
Otava

Toimittaja Esa Mäkisen esikoisromaani Totuuskuutio sijoittuu lähitulevaisuuden valvontayhteiskuntaan. Se on vahvasti kiinni tässä ajassa, sillä hyvin monet kirjan ahdistavista asioista ovat jo käyneet lähes toteen tai ovat ainakin hyvää vauhtia toteutumassa.

Tero Lilja on menestyvä täsmäyttäjä hakukone- ja palvelujätti Celsiuksessa. Hän työskentelee yritysten ja julkkisten maineenhallinnan parissa. Kun menestyvä laulaja törttöilee kännissä ja kourii tarjoilijaa, Tero pitää huolen, että tieto oiotaan – eli täsmäytetään – maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi. Koko palvelun kyseenalaisuus kiteytyy Teron esimiehen puistattavaan lausahdukseen ”Oikeus unohdukseen tarkoittaa myös oikeutta tulla muistetuksi oikein”. Työn moraalinen pohdinta ei Teroa kuitenkaan kiinnosta, ei ennen kuin täsmäytys liippaa liian läheltä hänen omaa elämäänsä.

Totuuskuutio on sekä lähitulevaisuustrilleri että suoranainen ennuste siitä, mihin olemme jo matkalla. Kirja tarkkailee tiukasti Googlen ja muiden jättimäisten internetyhtiöiden kehityskäyrää ja jatkaa viivaa pelottavan uskottavalta vaikuttavaan suuntaan. Teos on myös Dave Eggersin The Circle -romaanin hengenheimolainen – pisteliäs ja ironinen kuvaus valvontayhteiskunnasta. Mäkinen piikittelee niin nykyjournalismia kuin ihmisiä kuluttajina. Hänen näkemyksensä tosi-tv-viihteen tulevaisuudesta huvittaa ja ahdistaa.

Romaani esittää monenlaisia kysymyksiä, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Kenellä on oikeus internetissä olevaan tietoon? Mikä on yhtiöiden ja valtioiden vastuu? Kuinka paljon netissä muokataan informaatiota haluttuun suuntaan? Mäkinen ei kuitenkaan marinoi romaaniaan vainoharhassa, sillä Totuuskuution tyyli on varsin arkista ja toteavaa. Se tekee kirjan tapahtumista uskottavia. Jopa niin, että välillä unohtaa, etteivät romaanin esittämät visiot olekaan vielä tosiasioita.

Erityisen ilahduttavaa on Mäkisen kyky viljellä yksityiskohtia, mutta silti ilmaista asiansa tiiviisti. Kirjailija on myös miettinyt kokonaisuutta monelta kantilta eikä ratsasta pelkästään ihmisten yksityisyyden menettämisen peloilla. Totuuskuution sivujuonteena kulkee ekologisen katastrofin partaalla taiteileva maailma, jossa hiilivaluutta on kultaakin kalliimpaa ja väestö jakautunut yhä vahvemmin voittajiin ja häviäjiin.

Romaanin heikkous on ohueksi jäävä henkilökuvaus. Päähenkilö Terosta saa sentään jonkinlaisen otteen, mutta muut hahmot jäävät etäisiksi silueteiksi. Toinen särö kuution kylkeen tulee juonesta, joka on asetelman mahdollisuuksiin nähden turhan yksioikoinen.

Puutteineenkin Totuuskuutio säilyttää muotonsa, joten teoksen kulmien suoruutta ei tarvitse epäillä. Kirja pistää aivot hyrräämään eikä sorru tarjoilemaan valmiita vastauksia herättämiinsä kysymyksiin.

Vaan mikä se kaiken keskiössä oleva Totuuskuutio lopulta on? Eräänlainen taideteos, kaikkinäkevän silmän symboli.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Sarjakuvat – Batman-klassikko x 2

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

BatmanYonRitariKansiWEBBatman: Yön ritari deluxe

”Olisimme voineet muuttaa maailman… Mutta katso meitä nyt… Minusta on tullut poliittinen rasite… Ja sinä… Sinä olet vitsi…”

Batmania on nykyisin mahdoton hahmottaa ottamatta huomioon Frank Millerin yhteiskuntakriittistä Yön ritari -hittiä. Niin suuri vaikutus tuolla 1980-luvun puolivälissä syntyneellä sarjakuvalla on ollut kaikkiin myöhempiin lepakkotulkintoihin. Onkin hyvä, että RW Kustannus on julkaissut tämän synkän joutsenlaulun jälleen kerran suomeksi – siitäkin huolimatta, että ajan hammas on kohdellut teosta paikoin kaltoin.

BatmanYonRitari2WEBBatman: Yön ritari deluxen tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin supersankarit ovat enää pelkkä muisto. Ihmiskunta on kateudessaan hylännyt keskuudessaan kulkeneet jumalat, ja jopa Batman on heittänyt viittansa nurkkaan. Jäljellä on enää partiopoikamainen Teräsmies, josta on tullut Yhdysvaltain presidentin salainen käsikassara.

Sisäinen polte ei ole kuitenkaan jättänyt Bruce Waynea rauhaan. Se kuiskii ja houkuttelee vanhaa miestä vetämään trikoot jälleen ylleen.

Lopullisen kimmokkeen Lepakon paluulle antaa Gothamissa riehuva väkivaltainen Mutantit-nuorisojengi, joka kokee oikeudekseen silpoa ja murhata niin nunnia, lapsia kuin vanhuksiakin.

BatmanYonRitari6WEBRoistoja rusikoivan yön kostajan paluusta ei kuitenkaan olla iloisia. Mediassa kaikenkarvaiset asiantuntijat ja rikollisten hyysääjät laukovat tuomioitaan. Myös naiivit poliitikot sekä poliisilaitos asettuvat vastahankaan. Pakkomielteinen Battis on kuitenkin vakuuttunut, että hänen kaltaistaan kivikovaa tuomaria tarvitaan Gothamin rauhoittamiseen.

BatmanYonRitari1WEBBatmanin uusi tuleminen herättää myös hänen perivihollisensa horroksesta. Kaksinaaman ohessa kaupunkia päätyy riivaamaan entistäkin hullumpi Jokeri. Ensi töikseen hymynaama tappaa satapäin tv-ohjelman nauhoituksiin saapuneita katsojia.

Yön ritarin tarina käynnistyy hitaanpuoleisesti ja itseään toistaen. Sankari vai uhka -kiistelystä on muodostunut jo supersankarisarjakuvia rasittava klise, joten teema ei enää hirveästi sytytä. Lisäksi Miller perkaa aihetta ylitsevuotavan runsassanaisesti.

Todelliseen liikenteeseen Yön ritari singahtaa vasta kokonaisuuden puolivälissä, kun Batman ja Jokeri ottavat toisistaan mittaa huvipuiston uumenissa. Tässä jaksossa on kiihkeää intensiteettiä ja tummanpuhuvaa tunnelmaa.

Vielä paremmaksi meno yltyy, kun Ronald Reagania muistuttava seniili
presidentti lähettää Teräsmiehen pysäyttämään sekä Venäjän laukaiseman ydinohjuksen että oikeuden omiin käsiinsä ottaneen Lepakkomiehen. Lopputulos on vahvasti tykittävää sarjakuvataidetta, joka jättää lukijaansa lähtemättömän jäljen.

BatmanYonRitari3WEB”Maapallon ihmiset. He pystyivät tällaiseen… Ja sinä naurat…”

Keskeisessä asemassa Yön ritarissa on Millerin omaehtoinen taide. Dramaattinen, elokuvamainen kuvakerronta sekä jylhä mustien pintojen hyötykäyttö. Tosin Miller on sittemmin yltänyt tälläkin saralla messevämpään jälkeen. Lisäksi aikoinaan kehutut Lynn Varleyn värit vaikuttavat tänä päivänä kovin valjuilta ja hengettömiltä.

Kirjan päätteeksi on koottu runsas kattaus bonusherkkuja. Mukana on Millerin alkuperäisiä tarinasynopsiksia, hahmoluonnoksia ja sivujen lyijykynäversioita. Yllättäen suuri osa tästä materiaalista on jätetty kokonaan suomentamatta.

Yön ritari herättelee moninaisia ajatuksia oikeuden ja sankaruuden käsitteistä. Toisin kuin Millerin viimeaikaiset työt, se ei asetu kritiikittä ylistämään patavanhoillista silmä silmästä -näkemystä. Pelkurimaisia poliitikkoja, pinnallisia tv-julkkuja, hyväuskoisia kukkahattutätejä ja itseään täynnä olevia kusipäitä se kuitenkin suomii ankaralla kädellä.

”Minä hehkun, minä poltan sinua… Roihuan kuumana, raivoisana ja kauniina…”

BatmanTappavaVitsiKansiWEBBatman: Tappava vitsi deluxe

RW:n valikoimista löytyy toinenkin keskeinen Batman-klassikko. Alan Mooren käsikirjoittama ja Brian Bollandin kuvittama Tappava vitsi deluxe -albumi sisältää Tappava pila -nimellä paremmin tunnetun seikkailun lisäksi viitisentoista sivua ekstramateriaalia.

Julkaisun päätarina on nähty suomeksi jo pariin kertaan – vuosina 1989 ja 2007 – mutta nyt sarjakuvaa koristaa ensi kertaa Bollandin oma väritys. Se on vanhaa palettia huomattavasti hillitympi, mikä korostaa hienosti taiteilijan pikkutarkkaa viivatyöskentelyä. Selkeimmin tämä näkyy lähes yksinomaan harmaasävyissä toteutetuissa muistelmajaksoissa.

Tappava vitsi on jälleen yksi kuvaus Batmanin ja Jokerin ikuisesta piirileikistä sekä siitä mielentilasta, josta hymynaama ammentaa sairaat temppunsa. Kertomuksessa yhdistyvät Jokerin överiksi ryöpsähtävä väkivaltaisuus ja hänen synnyintarinansa traagisuus – se, kuinka elämän potkimasta onnettomasta koomikosta tuli katkeran kahjouden mannekiini. Hirviö, joka haluaa hukuttaa tuskaisan menneisyytensä hulluuden kaiken peittävän viitan alle.

BatmanTappavaVitsi1WEB”Mikset naura kanssani?”

Tappava vitsi on psykologisesti vahva tarina, jossa kerronnan rytmitys ja tarkkaan harkittu kuvakuljetus tukevat kokonaisuuden dramaattista tunnelmaa. Viehättävän synkänoloinen on myös Bollandin oma 8-sivuinen täytetarina, jossa viaton nuorukainen visioi Batmanin murhasta muuten nuhteettoman elämänsä kohokohtaa.

Lopulta kaikki päättyy sateeseen. Kenties myös kuolemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

BatmanTappavaVitsi2WEB

Sarjakuvat – Archie Goodwin & co: Sodan lieskat

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

SodanLieskatKansiWEBSodan lieskat

Kauhusarjakuviin erikoistunutta Creepy-lehteä julkaissut James Warren päätti vuonna 1965 kokeilla siipiään myös sotasarjakuvien parissa. Blazing Combat -lehden päätoimittajaksi ja käsikirjoittajaksi valikoitui alan mestari Archie Goodwin. Piirtäjiksi haalittiin tallin parhaat tähdet Wallace Woodista John Severiniin ja Reed Crandallista Joe Orlandoon. Julkaisun kansitaiteesta vastasi legendaarinen Frank Frazetta.

Toisin kuin monet muut aiheesta ammentavat lehdet, Blazing Combatia ei täytetty sotaa ylistävillä sankaritarinoilla – Goodwinin katsantokanta taistelutantereiden todellisuuteen on pikemminkin kriittinen. Näissä sarjakuvissa pääosassa ovat tavalliset ihmiset, siviilit ja sotilaat, joiden elämä repeää riekaleiksi sodan armottomassa tiimellyksessä.

SodanLieskatSeverinWEBVietnamin sotaa käyvässä maassa suurvaltakonfliktien aiheuttamien inhimillisten kärsimysten korostamista ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä – ainakaan vielä vuonna 1965. Niinpä lehteä vastaan nousivat Yhdysvaltain armeija, veteraanijärjestöt sekä sarjakuvien tukkukauppiaat. Tämä kutisti Blazing Combatin levikin niin pieneksi, että lappu jouduttiin pistämään luukulle jo neljän numeron jälkeen.

200-sivuinen Sodan lieskat -kirja (Like) kokoaa yksiin kansiin kaikki Blazing Combat -lehdessä aikoinaan julkaistut sarjakuvat. Teos on vavahduttava lukukokemus, sillä sekä Goodwin että taiteilijat pistävät näissä pienissä helmissä parastaan.

Tarinoissa sotien skaala leviää laajalle. Mukana on niin Yhdysvaltain sisällissota, ensimmäinen ja toinen maailmansota, Vietnam, Korea kuin Thermopylain taistelukin. On rivisotilaita, ilmataisteluita, ratsumiehiä, sukellusveneitä ja tankkeja. Kuoleman kouraisulta ei säästytä yhdessäkään aselajissa.

SodanLieskatCrandall2WEBGoodwin onnistuu luomaan vain muutaman sivun mittaisissa viipaleissa aidonoloisia, traagisia ihmiskohtaloita. Herättämään yksilöt henkiin sekä koskettamaan lukijaa. Näyttämään sodan turhuuden ja mieltä raastavan järjettömyyden.

Hyvä esimerkki on Maisemaa!-tarina, joka kertoo vanhasta vietnamilaisesta riisinviljelijästä. Hän ei voisi vähempää välittää ympärillä käytävästä pohjoisen ja etelän sodasta. Taistelut vyöryvät kuitenkin yhtenään kylän yli, kun kumpikin osapuoli vuorollaan ”vapauttaa” asukkaat vihollisensa ikeestä. Lopulta jäljellä ovat enää hävitetyt riisipellot, tuhotut majat ja mutaisessa vedessä kelluva verinen olkihattu.

Haaveet kunniasta ja uljuudesta karisevat nopeasti sodan armottomassa paahteessa. Tappamisesta ja kuolemasta tulee arkea ja toisesta ihmisestä paha ja kasvoton vihollinen, jonka elämällä ei ole mitään merkitystä.

Sarjakuvien ohessa kirja sisältää Warrenin ja Goodwinin haastattelut. Niissä miehet kertovat Blazing Combat -lehden tekemisestä sekä ajatusmaailmasta, josta tarinat ovat kummunneet.

Sodan lieskat on vaikuttava ja tärkeä puheenvuoro rauhan puolesta. Mestarillisesti kerrottu, nappiin osuva kattaus sodan kauhuja.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15 (numero ilmestyy toukokuun jälkipuoliskolla)

SodanLieskatCrandallWEB

Kirjat – Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

RaevaaraYoEiSaaTullaWEBTiina Raevaara
Yö ei saa tulla
Paasilinna

”Se, mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen.”

Tiina Raevaara arvosteli Tähtivaeltajan numerossa 1/12 saksalaisen E. T. A. Hoffmannin novelliklassikoita sisältäneen Yökappaleita-kokoelman. Hän nosti erityisesti esiin vaikuttavan Nukuttaja-tarinan, jonka keskiössä ovat mm. pakkomielteet, nukkenainen sekä silmiä irti riipivä Nukkumatti-hahmo. Nyt Raevaara on kirjoittanut hienon romaanin, joka varioi samaa aihioita suomalaisissa maisemissa.

Yö ei saa tulla on eräänlainen moderni versio goottilaisesta kauhuromantiikasta. Jyhkeiden kivilinnojen sijaan kirjan tapahtumat sijoittuvat synkän sateiseen Helsinkiin. Sieluttoman harmaaseen kaupunkiin, joka on pelkkä kulissi jollekin, mitä meidän ei haluta näkevän.

Hieman päälle kaksikymppinen Johannes on kotoisin pienestä merenrantakaupungista. Nykyisin hän asuu Helsingissä, jossa työskentelee aikaa mittaavien kellojen täyttämässä kaupassa. Tästä huolimatta aika on eräässä mielessä pysähtynyt hänen kohdallaan. Olemassaololla ei ole suuntaa tai tarkoitusta, ja Johannes tuntee itsensä heikoksi ja mitättömäksi. Naiset ja läheisyys ovat nuorelle miehelle lähinnä kammon aihe. Kaikki tämä kytkeytyy jotenkin viisi vuotta aiemmin kuolleeseen sydänystävään, Aalo-tyttöön, jonka muisto ei jätä poikaa rauhaan.

Johanneksen tasapaksu arki saa hyytävän käänteen, kun Aalon veli Antti palaa kuvioihin. Vimmainen Antti halajaa kostoa. Kohteena on nilja bisnesmies Sandvall, jolla oli suuri rooli Aalon murhenäytelmässä. Sandvall on tapettava, ja siihen tarvitaan myös Johanneksen apua.

Antin orkestroimassa pyörityksessä Johannes päätyy moninaisten outojen ilmiöiden riepoteltavaksi. Todellisuuden pinta alkaa rakoilla, kun nuorta miestä kiusaavat painajaiset, harhanäyt ja muistikatkot. Eteen vyöryvät niin mereen sulaneen Aalon tyhjinä syyttävät silmäkuopat kuin pimeissä nurkissa vaaniva hirviömäinen Nukkumatti. Mahdottomat yössä kirskuvat raitiovaunut, ylösalaisin kulkevat junat ja harmaankalpeat hahmot, jotka kulkevat usvaisilla kaduilla vaihtamassa nukkuvien ihmisten silmiä.

Tukea ja turvaa tarjoavat vain unilääkkeet sekä Sandvallin nukkemainen vaimo, joka on niin heiveröinen, että hänen seurassaan Johanneskin voi tuntea itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi, aidoksi mieheksi.

Kun mysteerit vähitellen avautuvat, käy yhä selvemmäksi, etteivät Johanneksen muistikuvat Aalon kohtalosta välttämättä vastaa totuutta. Onko hän ylipäätään niin viaton hiirulainen kuin antaa minäkertojan roolissaan ymmärtää?

Johanneksen irrationaaliset pelkotilat ja ahdistuskohtaukset tulevat lihaksi Raevaaran vakuuttavan kuvauksen kautta. Teksti imee lukijan osaksi fantastisia painajaisvisioita, jotka ovat pullollaan symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Jykevien lukkojen taakse piilotettuja psykologisia traumoja. Sokeutta omille teoilleen.

Yö ei saa tulla käy kiehtovaa kirjallista keskustelua Hoffmannin novellin kanssa. Se toimii kuitenkin vaivatta myös lukijoille, joille alkuperäinen tarina ei ole tuttu. Kirjan tunnelma on tiivis ja alitajuinen pelko käsinkosketeltava. Samalla teos tarjoaa paljon tulkittavaa, näkyjä ja viittauksia, jotka huutavat rakentamaan yhteyksiä ja merkityksiä.

Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mutta niistä heijastuva kuva ei ole aina kaunis. Tai sellainen, jonka haluaisi koskaan kohdata.

”Nukkumatti oli laskeutumassa jostain toisesta todellisuudesta keskelle makuuhuonettani.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Elokuvat – Ex Machina

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

EcMachinaJulisteWEBEx Machina

On sinänsä positiivista, että teattereihin livahtaa aina toisinaan pienimuotoisia scifi-elokuvia, joiden tarkoitus on luodata älykkäitä teemoja. Harmillisen usein nuo leffat pettävät kuitenkin premissinsä ja sortuvat typeryyden turuille. Näin käy myös kirjailijana ja käsikirjoittajana kunnostautuneen Alex Garlandin esikoisohjaukselle, Ex Machinalle.

Caleb (Domhnall Gleeson) on nuori ohjelmoija, joka kutsutaan maailman tehokkaimman internet-hakukoneen kehittäneen Nathanin (Oscar Isaac) syrjäiseen tutkimuskompleksiin. Ryyppäämään taipuvainen Nathan on kehitellyt vallankumouksellista tekoälyä, ja Calebin tehtävänä on testata luomuksen inhimillisyyttä Turingin testiä varioivissa olosuhteissa.

Avaksi (Alicia Vikander) nimetty keinoäly majailee naismaisessa robottivartalossa, jonka mekaanisuutta korostavat läpinäkyvät pinnat, jotka paljastavat laitteen sisäiset rakenteet. Omiin asuintiloihinsa suljetun Avan kasvot, ilmeet, liikkeet ja puheet ovat kuitenkin hämmentävän ihmismäisiä. Kone jopa harrastaa piirtämistä ja kykenee vetoamaan Calebin tunteisiin.

ExMachina2WEBNäistä lähtökohdista olisi lupa odottaa kiinnostavaa pohdintaa ihmisen ja tekoälyn suhteesta, tietoisuuden määritelmistä, singulariteetin käsitteestä sekä keinoälyn angstista ja elämänhalusta. Elokuva myös sivuaa kaikkia näitä teemoja, mutta ei pääse yhdessäkään pintaa pidemmälle.

Sen sijaan keskiöön nousevat Nathanin ja Avan pelit ja juonittelut, joilla kaksikko manipuloi Calebia omia tarkoitusperiään varten.

Kokonaisuuden uskottavuutta syö Nathanin luonnekuva. Eksentrinen keksijätyyppi on korvattu viinaan menevällä nyrkkeilijäpervolla, joka alistaa japanilaista naispalvelijaansa (Sonoya Mizuno) – tämän hahmon on vaikea kuvitella keksineen mitään vodkapulloa kummempaa.

Lisäksi juonen yllätyksiksi tarkoitetut käänteet ovat joko ennalta-arvattavia tai suorastaan tyhmiä. Asiaa ei auta, että elokuvan musiikki lataa suurta draamaa kovin mitättömiin tilanteisiin.

ExMachina3WEBEx Machinassa on moni yksityiskohta myös kohdallaan. Jo kliinisiä muotoja varioiva huippumoderni rakennus ja sitä ympäröivä villi luonto metsineen ja majesteetillisine vuorineen rakentaa hyvää metaforaa filmin sisällöstä. Sommitelma myös korostaa tarinan klaustrofobista ilmapiiriä, joka peilailee Garlandin kirjoittaman ja Danny Boylen ohjaaman Sunshine-elokuvan tunnelmia. Lisäksi Avan toteutus yhdistettynä hänen liikkeistään lähteviin pieniin ääniin on täysosuma.

Garlandilla on selvästi kunnianhimoa, mutta ei kykyä sukeltaa teemojensa ytimeen. Tässäkin muodossa Ex Machina on silti kiinnostavampi kuin suurin osa maailmaan pukatuista tieteiselokuvista – mikä on vallan ärsyttävä huomio.

Toni Jerrman

Elokuvat – Big Game

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

BigGameJulisteWEBBig Game

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.

Jalmari Helanderin Rare Exports -filmi (4/10) ja sitä edeltäneet joulupukkilyhärit lykkivät suomalaisen elokuvataiteen ihan uusille urille – Iron Skyn kera. Osin samoilla linjoilla jatkaa herran tuore Big Game. Se nojaa suomalaiskansallisten mytologioiden sijaan entistä selvemmin yhdysvaltalaisten toimintaelokuvien perinteeseen. Leffa lähestyy pilke silmäkulmassa erityisesti 1980-luvulla vallalla olleita tyylilajeja.

Big Game paaluttaa asenteensa vankasti peruskallioon jo kättelyssä: vaikka tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, ne on kuvattu jylhien saksalaisvuoristojen rinteillä – koska nämä maisemat nyt vain ovat eeppisemmät kuin koti-Suomessa! Myös filmin maalaama kuva suomalaisista on ihastuttavan kahjo. Erämaata kansoittavat vähäsanaiset partaveikot muistuttavat rujoja punaniskoja, joiden karskin ulkokuoren alla sykkii silti hyvä sydän.

BigGame3WEBOskari (Onni Tommila) on juuri täyttämässä 13 vuotta. Niinpä on koittanut hänen vuoronsa suorittaa metsäläisten ikiaikainen miehuusriitti. Poika lähetetään yksin käymättömille korpimaille, jossa hänen tulee päihittää jokin isokokoinen eläin pelkkä jousipyssy aseenaan. Tosin edes oma isä ei usko nössönoloisen Oskarin suoriutuvan tehtävästä.

Toisaalla munattomaksi syytetty Yhdysvaltain presidentti (Samuel L. Jackson) joutuu terroriteon kohteeksi. Herra ehtii juuri ja juuri pelastuskapseliin ennen kuin Suomen yllä lentänyt Air Force One -kone ammutaan alas taivaalta. Peräänsä pressa saa sekä jykeväleukaisen pukuagentti Morrisin (Ray Stevenson) että tyylikkäitä asuja suosivan miljardöörisheikki Hazarin (Mehmet Kurtulus). Suurriistan metsästys voi alkaa!

BigGame1WEBPresidentti saa kiittää onneaan, että ensimmäisenä kapselin luo eksyy Oskari-poika. Yhdysvaltain napamiehen pelastamisen sijasta nuorukaista kiinnostaa kuitenkin enemmän, että hän kykenee todistamaan isälleen olevansa tosimies. Niinpä presidentin vaatimukset kaikuvat kuuroille korville. ”Mun metsä, mun säännöt”, toteaa poju topakasti.

Elokuva pelaa hienosti Oskarin ja presidentin suhteella, jossa normiasetelmat käännetään päälaelleen. Kaksikon bondailusta saadaan irti sekä hersyvää huumoria että lämminhenkistä inhimillisyyttä. Tämä kohottaa filmin reippaasti yksioikoisen toimintamätön yläpuolelle.

BigGame4WEBBig Gamessa riittää myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun hurmeiset roistot jäljittävät parivaljakkoa halki hulppeiden metsämaisemien. Touhu on vedetty iloisen överiksi sankaroinniksi, jossa vastoinkäymisistä lannistumaton Oskari-poika pääsee näyttämään, mistä puusta hänet on veistetty. Lopputulos on itsetietoisen hyväntuulista elokuvaviihdettä, jonka mukana on helppo hurrata.

Sympaattinen elokuva pärjää hyvin Hollywoodin suurtuotantojen rinnalla. Rare Exportsia hienoisesti vaivannut visuaalinen kotikutoisuus on vaihtunut varmaotteisen ammattilaisen kädenjälkeen. Lisäksi mukaan on saatu houkuteltua aikamoinen tähtikaarti, sillä Jacksonin ja Stevensonin ohessa tarinassa toikkaroivat mm. Jim Broadbent, Felicity Huffman, Victor Garber ja Ted Levine.

Big Game tarjoaa villin retken, joka teutaroi niin että tanner soi. Järkeä tai korkeataiteellisia arvoja siitä on turha hakea, mutta hupia piisaa yllinkyllin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

BigGame2WEB