Kirjat – Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

ishigurohaudattujattilainenweb

Kazuo Ishiguro
Haudattu jättiläinen
The Buried Giant
Suom. Helene Bützow. Tammi

Muistot määrittävät suhtautumistapamme muihin ihmisiin ja koko ympäröivään todellisuuteen. Samalla ne luovat odotuksia siitä, miten muu maailma suhtautuu meihin. Silti ei ole selvää, mitä muistot ovat. Muistoihin ei voi myöskään luottaa, sillä ihmisen muisti on monimutkainen ja vajavainen. Vaikka jokin asia olisi jossain vaiheessa elämämme tärkein, ajan saatossa se saattaa unohtua. Lopulta siitä muistuttavat enää hajanaiset sirpaleet.

Näiden teemojen parissa askartelee Kazuo Ishiguro romaanissaan Haudattu jättiläinen. Eletään kuningas Arthurin jälkeistä aikaa, ja valtakunnan yllä roikkuu sumu, joka hapertaa muistikuvat varjoiksi. Kevään tullen vanha pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä muutaman päivän matkalle tapaamaan toisessa kylässä asuvaa poikaansa. Vaikka keltit ja saksit elävätkin rauhassa, nummien ja kukkuloiden yli vievä polku ei ole täysin vaaraton. Alueella liikkuu jättiläisiä, eikä naaraslohikäärme Querigiakaan ole vielä kukistettu.

Axl ja Beatrice saavat matkaseurakseen itäisiltä marskimailta tulleen soturin sekä pojan, jonka on paettava saksilaiskyläläisten epäluuloja. Pian he yhyttävät myös sir Gawainin, Arthurin ritarin, joka on kulkenut vuosikausien ajan suorittamassa kuninkaalta saamaansa tehtävää. Näiden viiden henkilön kohtalot ja polut yhtyvät, erkanevat ja kietoutuvat toisiinsa samalla, kun ikivanhat muistot pulpahtelevat hetkeksi esiin historian hunnuista.

Kirja kertoo myös sodasta ja rauhan hinnasta sekä siitä, miten sodan kierre helposti jatkuu sukupolvesta toiseen. Onko parempi muistaa katkerat vääryydet vai antaa niiden haipua unholaan? Teema toistuu myös yksilötasolla.

Kazuo Ishiguron kerronta on tyylitellyn verkkaista. Juonta ei juoksuteta eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, vaan käänteet matavat esiin omia aikojaan. Kaiken yllä lepää vahva unenomaisuuden tuntu, eikä ainuttakaan kertojaa voi nimittää luotettavaksi. Joskus he panttaavat salaisuuksia tarkoituksella, mutta aina se ei ole heidän oma syynsä. Miten kertoa siitä, mitä ei muista?

Haudattu jättiläinen on kiireetön lukunautinto. Pienet yksityiskohdat ja hienovaraiset vihjeet rakentavat pala palalta traagista tarinaa, mutta Ishiguro ei sorru hekumointiin. Tyyli pysyy timminä viimeiseen pisteeseen.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Elokuvat – High-Rise

highrisejulisteweb

High-Rise

J. G. Ballardin Tornitalo-romaani (suom. 1999) lukeutuu modernin tieteiskirjallisuuden klassikoihin. Kirjan elokuvaversiota on kuitenkin jouduttu odottamaan näihin päiviin asti.

Ben Wheatleyn ohjaama High-Rise (2015) ei korkealentoisuudestaan huolimatta ole menestynyt yhtä hyvin kuin David Cronenbergin Ballard-helmi Crash (1996). Yhdysvalloissa filmi on saanut tyytyä vain festivaaliesityksiin, rajoitettuun levitykseen ja dvd/blu-ray-julkaisuihin. Monissa muissa maissa – kuten Suomessa – elokuvaa ei pistetty lainkaan teatterikierrokselle. Tämä on sääli, sillä visuaalista tyylittelyä korostava High-Rise ansaitsee tulla katsotuksi juuri valkokankaalta.

highrise1web

Ballardin romaani ilmestyi alunperin vuonna 1975, joten myös elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1970-luvulle. Tästä aiheutuu joitain ongelmia, sillä varsinkin filmin ensihetkinä ohjaajan mielenkiinto kiinnittyy muotitietoisen ajankuvan maalailuun eikä itse tornitalokompleksin esittelyyn. Katsojille saattaakin jäädä epäselväksi, kuinka itseriittoisesta ja keinotekoisesta elinympäristöstä on kyse. Tällöin myös tulevien käänteiden taustat muodostuvat epäuskottaviksi.

Jo alusta alkaen mukana kulkee kuitenkin Ballardin teokselle keskeinen psykologinen mielenmaisema. Tarinan päähenkilö, tohtori Laing (Tom Hiddleston), kuvataan hahmona, joka ei sujahda sujuvasti sosiaalisiin kanssakäymisiin. Orastavista ihmissuhdeyrityksistä huolimatta urheilullinen pukumies pitää tiettyä välimatkaa asukkaiden muodostamiin klikkeihin ja viihtyy lopulta paremmin betonin kuin muiden ihmisten seurassa.

highrise3web

Myös filmin muissa keskeisissä hahmoissa on psykopatologista särmää, jota epäinhimillisessä tornitalossa asuminen vain korostaa. Heihin lukeutuvat mm. rakennuksen visionäärinen arkkitehti Anthony Royal (Jeremy Irons) yläluokkaisine vaimoineen, talon pohjakerroksista ponnistava kapinallinen Richard Wilder (Luke Evans) sekä seksuaalisuutensa kanssa leikittelevä yksinhuoltajaäiti Charlotte Melville (Sienna Miller).

Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Pian koko tornitalo muuttuu seksin ja väkivallan sävyttämäksi alkukantaiseksi hornankattilaksi.

highrise2web

Kerronnallisesti High-Rise on hajanainen. Mutta sen korvikkeeksi Wheatley saa ujutettua sekä kuviin että filmin henkilöhahmoihin vahvaa tunnelmaa ja todistusvoimaa. Myös Ballardin romaanin teemat nousevat hyvin esiin, vaikkei filmi kirjan tasolle ylläkään.

High-Rise tarjoilee vaikuttavan erikoisen kaaoskokemuksen, joka 1970-lukulaisuudestaan huolimatta resonoi yhä teknologiakeskeisemmän maailman synnyttämien sosiologisten kipupisteiden kanssa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

High-Rise sai Suomen ensi-iltansa marraskuussa 2016 järjestetyillä Night Visions – Maximum Halloween 3016 -elokuvafestivaaleilla.
Suomenkielisiä dvd- ja bluray-julkaisuja on lupailtu alkuvuoteen 2017.

ballardhighrisekannetweb

Sarjakuvat – Preacher Deluxe 3 ja 4

preacher34kannetweb

Garth Ennis, Steve Dillon & co:
Preacher Deluxe 3 ja 4

”Ei maailma saisi olla tällainen.”

RW Kustannuksen Preacher Deluxe -sarja on edennyt osiin 3 ja 4. Eikä tässä voi kuin haukkoa henkeä, sillä niin messevää kamaa nämä ovat. Vaikka tarinat ovat parinkymmenen vuoden takaa, ne iskevät yhä täyteläisesti.

Kolmoskirja käynnistyy kahdella minisarjalla. Ne esittelevät Tappajien pyhimyksen ja vampyyrijermu Cassidyn historiaa.

preacher1web

Taivaallisen kuolontuojan synnyintarina saa alkunsa legendojen ajan villistä lännestä. Tappamisen taakseen jättäneen palkkionmetsästäjän elämältä katoaa pohja, ja hän ajautuu takaisin koston ja vihan poluille. Ja kun tämä mies myy sielunsa, siinä järkkyvät Helvetinkin peruspilarit. Viiltävän tragedian ja epäinhimillisen häijyyden sävyttämä tarina sykkii sellaista voimaa, että sen rinnalla moni muu kyyninen länkkäri vaikuttaa lasten kylpyvedeltä.

Huomattavasti humoristisemmilla poluilla kuljetaan Cassidyn seurassa. Viinaan menevä reteä irkkuvampyyri kohtaa New Orleansissa kohtalotoverinsa, joka on ottanut vampyyrikirjallisuuden kliseet turhan tosissaan. Pilaa tehdään erityisesti Anne Ricen kirjojen hienohelmoista, mutta oman osansa hilpeästä kritiikistä saa myös verenimijöistä innostunut goottialakulttuuri. Tätä piikittelyä seuratessa ei meinaa nauru pysyä housuissa.

preacher4web

Myös neloskirjaa on täydennetty minisarjoilla. Niissä valaistaan, kuinka kuria ja järjestystä kaipaava Herr Starr nousee Jeesuksen verenperintöä vaalivan Graali-salaseuran huipulle sekä millaista Persnaaman elämä oli ennen kuin hän ampui itseään haulikolla kasvoihin. Varsinkin Persnaaman tarina tavoittaa hienosti päähän potkitun teinin ahdingon sekä elämäntuskan.

Näitä pääosin totisia tarinoita tasapainottaa kajahtaneen hauska Maalaispojat-irrottelu. Siinä 1980-luvun toimintaelokuville tyypilliset sankarihahmot joutuvat kunnon myllytykseen. Itseään täynnä oleva jykeväleukainen FBI-agentti ja asianajajaksi ryhtynyt minihameinen supermalli putoavat keskelle suota, jossa he kohtaavat niin terroristipomo Saddam Hopperin yksityisarmeijan kuin punaniskajunttien sairaimman aatelin. Tässä ei järki päätä pakota!

preacher2web

Minisarjat vievät kirjoista hulppean siivun, mutta kyllä itse päätarinakin saa teoksissa tilaa neljäntoista lehden edestä. Niissä seurataan Jesse Custerin, Tulip O’Haren ja Cassidyn etsintäretkeä, jonka tavoitteena on saattaa Jumala tilille pahoista teoistaan. Apua tehtävään haetaan niin voodoo-papilta kuin tajuntaa laajentavista aineistakin.

Aivan vaaroitta homma ei etene, sillä kolmikon perässä rynnivät niin Tappajien pyhimys, Herr Starrin johtamat Graalin soturit kuin isänsä kohtalosta kyrsiintynyt Persnaama. Skismoja aiheuttaa myös Cassidyn tapa puskea läpi elämän välittämättä tippaakaan synnyttämistään ongelmista.

preacher3web

Vaikka Preacherin yhteydessä nostetaan aina esiin sarjan graafinen väkivalta ja tabuja rikkova räävittömyys, kerronta keskittyy ennen kaikkea lämminhenkiseen rakkauden, ystävyyden ja ihmissuhteiden kuvaamiseen. Käsikirjoittaja Garth Ennis antaa rutkasti tilaa päähenkilökolmikon välisille keskusteluille, Jessen ja Tulipin tunteille sekä Jessen ja Cassidyn väliselle kamuilulle.

Samalla esiin nousee menneisyyteen juuttuneen miehisyyden ja modernin, itsenäisen naiseuden välinen ristiveto. Hyvin omillaan pärjäävän Tulipin on vaikea sulattaa Jessen sisäsyntyistä tarvetta suojella rakastettuaan. Kuvioita sotkee entisestään Cassidy, joka käy kuumana parhaan kaverinsa tyttöystävään.

preacher9web

Tärkeää osaa kokonaisuudessa näyttelee myös americana, jota Ennis pyörittää suurella sydämellä. Elokuvista tutut tienvarsikahvilat, John Waynen haamu sekä jylhä Monument Valley kuuluvat lähtemättömästi mielenmaisemaan, jossa Preacher liikkuu.

Yli 350-sivuiset Preacher Deluxet ovat tuhteja opuksia. Niitä kelatessa voi hiljentyä muistelemaan vastikään kuollutta Steve Dillonia, jonka selkeä taide tukee mainiosti Ennisin rouhevaa käsikirjoitusta. Ihmishahmoihin panostavana kuvittajana Dillon oli juuri oikea mies vastaamaan Preacher-tarinoiden visuaalisesta ilmeestä. Myös kansien väliin sujahtaneiden minisarjojen piirtäjät – mm. Steve Pugh ja Carlos Ezquerra – tekevät ansiokasta työtä.

Harvoin, jos koskaan, on hurttia huumoria, veristä väkivaltaa, hulluja ideoita, huonoa makua, paremman maailman tavoittelua ja herkkävireistä ihmiskuvausta yhdistetty näin nerokkaaksi kokonaisuudeksi.

”Ei Nosferatu koskaan joutunut käymään kotona, koska tuli kakka housuun…”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

preacher7web

Kirjat – Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat

hannurajanieminakymattomatplaneetatweb

Hannu Rajaniemi
Näkymättömät planeetat
Invisible Planets
Suom. Sarianna Silvonen. Gummerus

Kvanttivaras-trilogiastaan tunnetun Hannu Rajaniemen ensimmäiseen novellikokoelmaan mahtuu sulassa sovussa monenlaista: korkeascifististä ilkamointia, vahvasti suomalaiseen kansanperinteeseen nojaavaa kerrontaa sekä kokeellisia novelleja. Tekstit eroavat toisistaan niin tyylilajin, tempon kuin pituudenkin suhteen, mutta niitä kaikkia yhdistää kerronnan suvereenius ja varmuus. Näitä todella lukee ilokseen.

Leijonanosan kokoelmasta vievät Kvanttivaras-trilogian universumista muistuttavat teknovisiot. Turhia selittelemättömät huipputekniset tapahtumaympäristöt sekä kvanttikeksintöjen läpikotaisin muuttamat yhteisöt ja yhteiskunnat esitetään kimmeltävänä ja kilkattavana vyörytyksenä, jonka jokaista yksityiskohtaa ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Osa innovaatioista, kuten hyötyusva ja kvanttipistekentät, ovat tuttuja Rajaniemen aiemmista teoksista.

Tarinoiden rakennuspalikoina käytetty matematiikka ja fysiikka kuulostavat varsinkin kirjailijan taustan tuntien uskottavilta, jos kohta vaikeaselkoisilta. Vahvana teemana esiin nousee transhumanismi, tietoisuuden irtoaminen ihmisruumiin rajoituksista ja leviäminen ajassa sekä paikassa.

Deus ex Homine -novellissa ajatteleviin koneisiin on iskenyt jumalrutto, virustartunnan kaltainen hulluksi tekevä sairaus. Taisteluun sitä vastaan on valjastettu uudenlaisia korkeateknologisia koneita. Rajalinjoja vedetään paitsi kansallisvaltioiden poikki, myös tavallisten ihmisten välille. Jumaluuden hetkellisesti kokenut it-suunnittelija joutuu maksamaan tartunnastaan oudomman hinnan kuin aavistikaan.

Koneruton teemaa sivutaan myös novellissa Elegia nuorelle hirvelle, jossa valtaosa ihmiskunnasta on siirtynyt korkeammalle olemisen tasolle. Materiaaliseen maailmaan on jäänyt vain muutamia hylkiöitä. Jumalmaailma tarvitsee apua yhdeltä heistä onnettomuuden jälkien korjaamiseen. Kosonen, jonka matkakumppanina on puhuva karhu, löytää ruton korruptoiman kaupungin sisuksista odottamatonta kauneutta ja kadotetuksi luultuja asioita.

Osa novelleista astuu vain muutamia askelia nykypäivän edelle. Kääpiökuningattaren katedraalissa ekstrapoloidaan useampaakin teemaa: Sosiaalisen median pervasiivisuus ja sen luomat arvohierarkiat hallitsevat maailmaa, jossa niistä kieltäytyvät ovat paarian asemassa. Warcraftin kaltainen verkkomoninpeli tarjoaa pakopaikan osalle, mutta olisiko siitä muuhunkin kuin viihteeksi? Shibuya no Love on lyhyempi teksti, jossa deittipalveluihin tottumaton saa päänsä pyörälle palvelujen tarjoamista silmänräpäyksennopeista pikasuhteista.

Mukaan mahtuu myös perinteisiä kauhutarinoita. Aavekoirat kuvaa perhettä, jonka ahdistava arki heijastuu lapsen näkemiin haamukuviin. Aave nimeltä Apollo A7LB on puolestaan viehättävä kertomus avaruuspukujen ompelijasta, joka on nähnyt lähietäisyydeltä kuuohjelman käytännön suoritukset.

Suorastaan kansallisrunollista kuvastoa kokoelmassa edustavat novellit Ihmisten kalastaja, Peitto kyistä, käärmehistä sekä Peleistä vanhin. Kesyttömän meren, Tuonelan väen ja maanviljelyksen ikivanhat voimat ahdistavat modernin yhteiskunnan kasvattia, jonka on löydettävä tapa olla tekemisissä väkevien olentojen kanssa menettämättä henkeään tai minuuttaan.

Kokoelman toiseksi viimeinen kertomus Lumikki on kuollut on saanut oman johdanto-osuuden, jossa valotetaan tarinan erikoista syntyhistoriaa aivotieteen ja kertomuksellisuuden uraa uurtavana yhteismuotona. Kirjan päättävä Käyttämättömiä huomisia ja muita tarinoita taasen hyödyntää kerronnan kehyksenä Twitterin 140 merkin mittaa.

Hannu Rajaniemi todellakin taipuu moneksi.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Sarjakuvat – Ihmeellinen Miracleman

miraclemankansiweb

 

Alan Moore & co: Ihmeellinen Miracleman

”Kuin leija, joka on hävinnyt taistelun tuulta vastaan, minä roikun ristiinnaulittuna taivaalla…”

Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Ihmeellinen Miracleman (Like) on kokoelma Alan Mooren legendaarisesta juoksusta mahtimiehen peräsimessä. Alunperin 1980-luvulla julkaistun sarjan vaiherikkaasta historiasta voi lukea tarkemmin Oskari Rantalan massiivisesta Moore-artikkelista (Tähtivaeltaja 2/16 & 3/16). Lähes 400-sivuinen, supermyyttejä purkava Miracleman oli aikoinaan maailmoja mullistava teos – sekä selkeä esikuva suomalaiselle Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuvalle.

Mooren käsissä Miraclemanista kasvoi supersankarikäsitteen dekonstruktio, rekonstruktio ja ruumiinavaus. Hän toi menneisyyteen juuttuneen lajityypin konventiot kerralla moderniin todellisuuteen. Iloisten karkkivärien ja kepeiden haaveleikkien tilalle tulivat harmaa arki, ongelmalliset ihmissuhteet ja mielen pimeät puolet. Samalla hän palautti tarinan ytimeen supervoimaisten yksilöiden historialliset yhteydet vanhojen myyttien sankari- ja jumalhahmoihin.

Mooren lähes mytologista lyyrisyyttä huokuva proosa korostaa trikoohahmojen yli-inhimillisyyttä ja kaikkivoipaisuutta. Tätä kautta esiin nousevat kysymykset, mitä tapahtuisi, jos lähes rajattomilla voimilla varustetut superihmiset todella kävelisivät keskuudessamme. Lopulta Moore päätyy jopa maalailemaan vaikuttavan utopistista visiota paremmasta maailmasta. Mannereurooppalaisesta tieteissarjakuvasta sekä uuden aallon kokeellisesta tieteiskirjallisuudesta saadut vaikutteet korostavat teoksen älyllistä ja taiteellista monitahoisuutta.

miracleman4web

Ihmeellinen Miracleman -kirja käynnistyy prologilla, joka esittelee 1950-luvun viattoman Miraclemanin ja hänen iloisen teinitiiminsä. Sitten hypätään vuoden 1982 Britanniaan, jossa Liz-vaimonsa kanssa asuva keski-ikäinen vätys, Mike Moran, kärsii painajaisista. Unten myötä hänen mieleensä nousee sana kimota, jonka lausuminen muuttaa hänet kosmiseksi supersankariksi, Miraclemaniksi.

Samalla muistoihin palaavat vuosikymmenten takaiset värikkäät seikkailut, jotka päättyivät kaiken tuhoavaan räjähdykseen. Tosin 1980-luvun näkövinkkelistä katsottuna vanhat tapahtumat vaikuttavat naurettavalta pelleilyltä.

Miraclemanin paluu ei jää huomaamatta. Ensimmäisenä ottaa yhteyttä Jonathan Bates, entinen Kid Miracleman ja nykyinen suuryrityksen johtaja. Voimaan ja valtaan vuosien myötä viehtynyt läpimätä hirviö ei katso hyvällä toisen yli-ihmisen saapumista kuvioihin.

miracleman2web

Päätään nostaa myös brittihallituksen salainen palvelu, joka aikoinaan vaikutti niin Miracleman-ilmiön syntymään kuin sen lopettamiseenkin. Vähitellen paljastuu, että kaikki, mitä Mike muistaa sankarillisesta menneisyydestään, on silkkaa valhetta.

Näiden käänteiden keskellä Liz tulee raskaaksi ja alkaa odottaa superlasta. Lasta, jonka ikuisesta elämästä haaveileva tohtori Gargunza haluaisi saada käsiinsä. Hän on koko julman Miracleman-projektin luoja ja arkkitehti. Arkisemmassa maailmassa Lizin ja Miken liitto rakoilee, kun aviomies kipuilee minäkuvaongelmien kanssa: väliin peilistä katsoo väsynyt, pulleamahainen luuseri, toisinaan jumalainen lihaskimppu, jonka ajatukset virtaavat puhtaina ja selkeinä.

Moore tunkee hahmonsa armotta tehosekoittimeen ja vääntää heistä ulos niin inhimillistä tuskaa kuin elämää suurempaa ihmeen tuntua. Kaiken syövää absoluuttista pahuutta ja idealistista hyvyyttä, joka avaa ovia uusiin todellisuuksiin.

miraclemanxweb

Ihmeellinen Miracleman on jylhä ja koskettava sarjakuvaromaani. Maailmoja syleilevän mahtipontisuuden, korkealentoisten visioiden, raakojen kauhujen ja filosofisten pohdintojen keskelläkin se säilyttää inhimillisen yhteytensä reaalimaailman kipupisteisiin. Tarina myös tunnustaa avoimesti yhteytensä populaarikulttuurin perintöön, vaikka muovaakin vanhoja malleja uuteen uskoon. Lisäksi teos valaisee hienosti legendojen syntymekanismeja ja ihmisten tarvetta luoda itselleen jumalia.

Parhaimmillaan Miracleman kulkee kuin tanssi, jossa runollinen teksti ja ilmaisuvoimaiset kuvat resonoivat musiikin lailla. Tämä näkyy erityisesti Garry Leachin ja John Totlebenin taiteilemissa osioissa, joissa on visuaalista potkua vaikka muille jakaa. Teoksessa on kuitenkin sen verran monta piirtäjää, että taso ja tyyli notkahtelevat paikoin ikävästi. Kököintä jälkeä on tehnyt Chuck Austen, mutta yllättäen myös Rick Veitch pistää Miraclemanissa pahintaan. Heidän kuvittamissaan jaksoissa kerrontakin hapuilee.

miracleman8web

Kiitoksen ansaitsevat albumin tuore väritys, Jouko Ruokosenmäen hieno suomennos sekä mukaan saadut välinäytökset, jotka puuttuivat 1980-luvun lopun amerikkalaisista Miracleman-albumeista. Uusi värimaailma on selvästi aiempaa toimivampi ja peittää samalla kehnosti piirrettyjen jaksojen pahimmat kömmähdykset.

Ihmeellinen Miracleman on klassikko, jota ei sovi ohittaa.

Seuraavaksi kehiin sitten Neil Gaimanin ja Mark Buckinghamin Miracleman: The Golden Age. Eikös joo?!

”Ja niin me hengitimme mytologiaa, puhalsimme satuja, hikoilimme legendoja. Olimme Olympoksen jumalia.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

miracleman3web

Kirjat – Magdalena Hai: Haiseva käsi

magdalenahaihaisevakasiweb

Spekulatiivinen fiktio juhlii Topelius-palkinnon uusimmalla ehdokaslistalla. Viidestä mukaan nostetusta teoksesta kolme on selkeää genrekamaa. Kyseiset kirjat ovat Maria Turtschaninoffin vaikuttava Naondel, Magdalena Hain karmaisevan hauska Haiseva käsi sekä K. K. Alongin keskinkertainen Kevätuhrit.

Ehdokkuuden kunniaksi julkaisemme blogissa Aleksi Kuution arvostelun Hain novellikokoelmasta. Teksti on ilmestynyt alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Topelius on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Palkintosumma on tänä vuonna 2017 euroa ja se myönnetään vuonna 2016 julkaistulle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa 13.1.2017.

Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta
Karisto

Magdalena Hain Haiseva käsi on nuorille suunnattu kauhutarinakokoelma, josta vanhempikin lukija nauttii.

Novellikokoelman nimi ei voisi olla osuvampi, sillä se summaa koko kirjan tunnelman loistavasti: vähän ällöä ja pelottavaa, mutta samalla hilpeän hauskaa. Jotkut lyhyistä ja nopealukuisista tarinoista ovat tosin sen verran hurjia, ettei niitä kannata lukea kovin nuoren lapsen kanssa.

Kirjan tarinat sijoittuvat uhkaavasti nimettyyn Uhriniituntakaisen pikkukaupunkiin. Kertomukset ovat erillisiä, mutta osaa niistä yhdistävät löyhästi samat sivuhahmot tai tapahtumat.

Kokoelma sisältää viitisentoista mukaansa imaisevaa tarinaa, joissa on riittoisasti vaihtelua. Pääosassa ovat aina lapset tai nuoret, joita vastaan – tai joiden puolelle – asettuu noitia, ihmissusia, hirviöitä, haamuja, ilkeitä puita ja ikuisia pahuuksia. Hain kertojanote vaihtelee. Välillä se on keveä ja hihityttävä, toisinaan surullinen tai jopa synkeä.

Kirjan avaustarina, Lokakuu, on niin herkistävä kuvaus koulukiusaamisesta sekä sitä seuraavasta häpeästä ja yksinäisyyden tunteesta, että kyynelkanavat joutuvat heti testiin. Seuraavaksi päälle pöllähtävä Pahanukke on puolestaan osin hilpeäkin mukaelma klassisesta hirviönukketeemasta.

Kokoelman karmivin novelli, Namusetä, kertoo loruilla esiin manattavasta yliluonnollisesta, lapsia kaappaavasta namusedästä. Tarina voisi aiheuttaa monille lukijoille painajaisia, mutta Hai sekoittaa joukkoon juuri sopivan määrän hauskoja yksityiskohtia, jotta naurullekin jää sijaa. Niminovelli Haiseva käsi on puolestaan kieli poskessa kulkevaa zombimenoa.

Kirjailija on selkeästi selvillä sekä vanhemmasta että uudemmasta kauhuperinteestä ja osaa käyttää tätä hyödykseen. Välillä tarinoissa mennään genreä tuntevan lukijan kannalta turhan kuluneita latuja, mutta nuorta yleisöä tämä tuskin haittaa. Kliseiden käyttö vaikuttaa yleensä myös tietoiselta valinnalta.

Tarinoissa käsitellään paljon ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä sekä erilaisuutta ja sen hyväksymistä. Hai ei väheksy lukijakuntaansa ja pyörittää teemoja kypsästi. Monissa kertomuksissa heikolta vaikuttava lapsi tai nuori myös löytää hädän hetkellä sisäisen voimansa. Se tekee Namusedänkin kaltaisista kauhupaloista voimaannuttavaa luettavaa.

Paras esimerkki tästä on kokoelman koskettavin tarina Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, joka kertoo hirviöitä karkottavasta uninallesta. Novellista tulee kaikkein selvimmin esiin maailma, jossa nuoret elävät – se epäselvä alue, jossain lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Kaiken kaikkiaan Hain kokoelma on mainio paketti, joka säikyttää, ilahduttaa, koskettaa ja naurattaa. Sekä pistää ajattelemaan asioita. Tällaista lisää!

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 4 & 5

sandmandeluxe45kannetweb

Sandman Deluxe 4 ja 5

Sandman Deluxe 4 on ensimmäinen RW Kustannuksen albumi, jossa nähdään reipas annos aiemmin suomentamattomia Unijukka-jaksoja. Jalavan vuonna 1995 julkaisema Usvien aika 1 -kooste kun sisälsi vain puolet nyt Utujen vuodenaika -nimellä kulkevasta tarinasta.

Kirjan alussa lukijoille esitellään jumaliakin vanhempien Ikuisten sukukuntaa. Unen ja Kuoleman rinnalle marssivat Kaiho, Kurjuus, Kohtalo ja Kuume. ”Kuume on Ikuisista nuorin. Hän tuoksuu hieltä, happamalta viiniltä, pitkäksi menneiltä illoilta ja vanhalta nahalta.” Riitaisan kokoontumisen päätteeksi Morfeus päättää palata Helvettiin – vapauttamaan sinne kymmenentuhatta vuotta aiemmin tuomitsemansa ex-rakkaan.

Helvetissä unten valtiasta odottaa yllätys, sillä Lucifer Aamunkoi on päättänyt tyhjentää valtakuntansa ja siirtyä eläkkeelle. Manalan avaimet hän ojentaa Sandmanille, ja siitä vaikeudet vasta alkavat.

sandman4aweb

Utujen vuodenajassa on lukuisia hyviä ideoita ja elementtejä, mutta kerronnallisesti se ei pysy tasapainossa. Sandmanin vaaralliseksi kuvattua Helvetti-reissua pohjustetaan turhankin pieteetillä, eikä eri kulttuureista ammennetuista jumalhahmoista saada kaikkea irti. Hetkittäinen tyhjäkäynti selittynee sillä, että alunperin tarina kirjoitettiin kerran kuussa ilmestyvän lehden sanelemaan muottiin.

Positiiviseen vaakakuppiin on silti tarjolla painavampaa sisältöä. Kuten Ikuisten kiehtova perhe, Sandmanin hahmon moraalinen monitahoisuus, kohtaloonsa tympiintyneen langenneen enkelin luonne sekä jumalaisten voimien lopullinen ratkaisu Helvetin suhteen. Kokonaisuuden pikkukivasta hupipuolesta vastaavat mm. älyvapaa Thor-hahmo pikkiriikkisine Mjölnireineen (”Kun sitä hieroo, se kasvaa.”) sekä kunnianarvoisa lordi Kilderkin, pahvilaatikon olomuodokseen ottanut Järjestyksen manifestaatio.

Albumista käy myös hienosti ilmi Neil Gaimanin kyky luoda mieleenpainuvia henkilöitä sekä mytologisten hahmojen uudelleentulkintoja. Niinpä ei ole ihme, että Helvetin hylänneen vihtahousun tarinalle syntyi myöhemmin erinomaista jatkoa Mike Careyn käsikirjoittamassa Lucifer-sarjakuvassa. Utujen vuodenajassa tutustutaan myös ensimmäistä kertaa peribrittiläisen sisäoppilaitoksen aavepoikiin, Charles Rowlandiin ja Edwin Paineen, jotka ovat sittemmin seikkailleet vaihtuvalla menestyksellä mm. Dead Boy Detectives -minisarjoissa.

sandman4bweb

RW:n kovakantiset Deluxe-julkaisut tuovat Sandmanin tarun suomalaisten lukijoiden ulottuville entistä paremmassa muodossa. Aivan täydellisiä teokset eivät silti ole. Petri Silaksen suomennos jättää paikoin toivomisen varaa samoin kuin vaikkapa Kuumeen dialogin tylsä ladonta. Lisäksi neloskirjassa on joitain sivuja, jotka lienee lisätty painokseen jälkikäteen – ne kun ovat muita pienemmiksi leikattuja ja hienoisesti liiman sotkemia.

Korvaukseksi mukana on yhden lehden koko alkuperäiskäsikirjoitus sekä sivujen lyijykynäversiot. Niitä vertailemalla käy hyvin ilmi, kuinka taiteilijat tulkitsevat ja muovaavat käsikirjoitusta omien näkemystensä suuntaan. Tässä tapauksessa asialla on Kelley Jones, joka kantaa päävastuun Utujen vuodenajan kelvolliseksi laskettavasta kuvituksesta.

”Kohtalo tuoksuu tomulta ja öisiltä kirjastoilta.”

sandmandeluxe5aweb

Sandman Deluxe -sarjan viides kirja sisältää Neil Gaimanin käsikirjoittaman ja Shawn McManuksen & kumppaneiden piirtämän kuusiosaisen Persoonapeli-tarinan sekä usean taiteilijan toteuttaman upean kuvagallerian.

Sarjakuvan keskeisenä hahmona on kakkosalbumissa sivuosaa esittänyt Barbie. Miehestään eronnut blondi asuu nyt New Yorkissa, jossa hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat transsukupuolinen Wanda sekä lesbopariskunta Hazel ja Foxglove.

Aiempien tapahtumien seurauksena Barbie on menettänyt yhteyden satumaiseen unimaailmaansa ja sen fantastisiin asukkaisiin. Nämä kuitenkin kaipaavat prinsessansa apua taistelussa uhkaavaa Kukkuuta vastaan. Myös Kukkuu haluaa Barbien käsiinsä, jotta voisi vapautua uniluodolta.

Merkittävää roolia tapahtumissa näyttelee muinainen kreikkalaisnoita Thessalia. Kylmäverisen tehokas nainen ei katso hyvällä silmällä tahoja, jotka sotkeutuvat hänen elämäänsä. Hän on valmis käyttämään niin taikoja kuin veitsiäkin asian korjaamiseksi.

sandmandeluxe5bweb

Kun Persoonapeli alunperin julkaistiin 1990-luvun alussa, se herätti huomiota erilaisten sukupuoli-identiteettien avarakatseisella käsittelyllään. Teema ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna aihe ei olekaan enää yhtä vallankumouksellinen. Niinpä huomio kiinnittyy enemmän itse tarinaan, jossa on hetkittäistä venyttelyn makua.

Pitkien henkilöesittelyjen jälkeen mukaan solahtaa sekä painajaismaisen kylmiä kauhutunnelmia että synkkää kuvaa raiteiltaan vinksahtaneesta satumaailmasta – pelon ja kuoleman korruptoimasta lapsuuden fantasiasta. Kunnolla tarina nousee siivilleen, kun keskiöön astuu luopumisen haikeus ja kaiken katkeransuloinen loppu. Näiden tunteiden airueena toimii elämää suurempi unten valtias, tuo kiehtovan etäiseksi jäävä, yksinäisyyttä huokuva entiteetti.

Epätasaisten kehittelyjen jälkeen sarjakuvan päätös tarjoaa vaikuttavan kokemuksen, joka saa lisää pontta koskettavasta hautajaisepilogista.

Toni Jerrman

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 3/16 ja 4/16.

sandmandeluxe5cweb