Sarjakuvat – Sandman Deluxe 9

Sandman9kansiWEB

Sandman Deluxe 9

Morpheuksen alkuperäinen tarinakaari lähestyy loppuaan. Myyteistä, saduista ja taruista innoituksensa ammentava Sandman Deluxe 9 (RW) on kokoelmista toiseksi viimeinen. Kreikkalaisia tragedioita varioiva teos on tuhti lukupaketti, sillä kansien välistä löytyy koko 13-osainen, pääosin Marc Hempelin kuvittama Hyväntahtoiset-kertomus. Siinä Neil Gaiman ryhtyy solmimaan yhteen edeltävissä jaksoissa esiinkelattuja juonenpäitä.

Sandman91web

Tällä kertaa unten valtiasta vastaan nousee raivottarina tunnettu naiskolmikko. Heillä on ikiaikainen lupa tuhota jokainen, jonka käsissä on oman suvun verta. Avukseen he houkuttelevat valheiden ruhtinaan, Lokin, ja keijujen kuninkaan narrin, Puckin. Keskeistä roolia raivotarten suunnitelmassa näyttelee myös kostoa janoava, hulluuden turuille hukkuva Hippolyta. Hän kuvittelee Morpheuksen tappaneen sekä miehensä että Daniel-poikansa.

Sandman96web

Näiden keskushenkilöiden ohessa sarjakuvassa esiintyy lukuisia muitakin aiemmista Sandmaneista tuttuja hahmoja, joiden tarinat kelataan joko päätökseen tai uuteen alkuun. Henkilökaarti on niin laaja, että väliin itse päätarina tuntuu hukkuvan sivujuonten alle. Ongelmia aiheuttaa myös se, ettei kaikista käänteistä ja niiden merkityksistä pysy täysin kärryillä, jos vanhat tapahtumat eivät ole timantinkirkkaana mielessä. Myös kerronnan rytmitys on paikoin hakusessa.

Sandman97web

Vaikka Gaimanilla on selkeitä vaikeuksia pitää näin isoa palettia hallinnassaan, on kokonaisuudessa silti huomattavasti enemmän plussaa kuin miinusta. Morpheuksen vahva velvollisuudentunto ja vastuunkanto menneistä virheistään tuodaan hienosti esiin – samoin kuin niiden vääjäämätön, tunteita soitteleva lopputulos. Kivasti tilaa saavat myös unten valtakunnan käytännön asioita pyörittävät tahot, kuten rääväsuinen kurpitsapää Merv, hillitty kirjastonhoitaja Lucien, hiljainen keijutyttö Nuala sekä utelias Matthew-korppi.

Ja kukapa ei viihtyisi ihastuttavan houreisen Kuumeen tai yökerhossaan pianoa soittelevan Luciferin seurassa.

Sandman94web

Parhaimmillaan Gaiman on silti parissa poikkeavaan tyyliin toteutetussa, novellimaisessa jaksossa. Lentävistä lapsista kertova, Charles Vessin kuvittama opettavainen kauhutarina on kerrottu satukirjoista tutussa muodossa. ”Mies kutsui ukkosta lyömään itsensä hengiltä. Mutta eihän ukkonen voinut, mies kun oli jo vainaa.”

Unten valtiaan jäähyväiskierros on puolestaan todellista mielikuvituksen ja ideoiden ilotulitusta pilvien ritarin taikalyhtyesityksineen ja painajaisen tuomine tuliaisineen. ”Hän puhui arpitanssijoille, oljentomunaisille ja vanhalle joutsenkätiselle miehelle, joka hoitaa takaporrasta. Samoin ruumiinavauksen kolmelle lapselle, maalareille ja kirjureille. Seinillekin.”

Sandman93web

Hienon teoksen täydentää Gaimanin alkuperäinen käsikirjoitus Hyväntahtoiset-tarinan ensimmäisestä jaksosta sekä Vertigoa ja Sandmania aikoinaan luotsanneen Karen Bergerin oivallinen esipuhe.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

Tästä linkistä aiempiin Sandman Deluxe -arvioihin.

Sandman92web

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 8

Sandman8KansiWEB

Sandman Deluxe 8

Neil Gaiman on nerokas tarinankertoja. Tästä käy hyvänä osoituksena se, että vaikka amerikkalainen sarjakuva on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana huimin harppauksin, ovat 1990-luvun alusta kotoisin olevat Sandman-sarjakuvat yhä täyttä timanttia.

Gaiman on aina ollut parhaimmillaan lyhyissä tarinoissa. Ja juuri tällaisista elämänviipaleista saamme nauttia Sandman Deluxe 8 -kokoelmassa (RW).

Todellisuusmyrskyn seurauksena mystiseen Maailmainlopun majataloon eksyy sekalainen seurue ihmisiä ja muita olentoja. Matkalaiset saapuvat useilta aikakausilta ja monista eri ulottuvuuksista. Myrskyn laantumista odotellessaan he kertovat toisilleen tarinoita – sillä juuri tarinat, myytit ja unet elävät senkin jälkeen, kun todelliset maailmat loppuvat.

Sandman83WEB

Kirjan ensimmäinen narratiivi kertoo rutiineihinsa juuttuneesta toimistotyöläisestä. Hän eksyy kotimatkallaan autioon kaupunkiin, jossa tiet ja rakennukset muuttavat jatkuvasti muotoaan. Onko hän päätynyt unten kaupunkiin vai kaupungin uneen? ”Ehkä joku päivä palaan valveeseen. Etsin oikeasta kaupungista tuttua katua. Ja kun osun kohdalle, kävelen sitä pitkin takaisin oikeaan maailmaan. Sitä toivon ja rukoilen.”

Myöhemmin teoksen sivuilla tulee vastaan mm. keijujen kuningattaren kujeileva lähetti, joka sotkee vallanhimoisen kirkollisen johtajan suunnitelmat, sekä menneen maailman purjealuksiin rakastunut laivapoika, joka kohtaa useammankin ihmeellisen kulkijan.

Sandman82WEB

Teoksen kenties vaikuttavimmassa jaksossa tutustutaan Lyijyhilseen Nekropolis-kaupungin asukkaisiin. He huolehtivat kuolleista ja siitä, että nämä saavat arvoisensa kohtelun. Niinpä heillä riittää sekä koskettavia että fantastisia tarinoita muisteltavakseen.

”Muistan, kuinka tulin raatoproomulla Lyijyhilseeseen oppipojaksi. Äiti oli lähettänyt minut joelle isän ruumiin kanssa. Hän oli varmistanut hartaan toiveensa, hautapaikan Nekropoliksessa, lupaamalla minut tänne syntymäni hetkellä.”

Itse Sandman, tuo tarujen ruhtinas, ja hänen sukunsa esiintyvät kirjassa vain sivuosissa. Mutta ilman heitä nämäkään tarinat eivät olisi koskaan käyneet toteen.

Sandman85WEB

Maailmainlopun majatalo on legendojen aarreaitta. Taianomainen kooste kokoaan suurempia narratiiveja, jotka resonoivat lukijan alitajunnan ja kertomataiteen klassikoiden sävellajeissa.

Gaimanilla on ilmiömäinen taito luoda lyhyissäkin tarinoissa kokonaisia maailmoja, joita kansoittavat aidosti inhimilliset hahmot ja joissa koetaan mielikuvitusta soittelevia tapahtumia. Parhaimmillaan hän lataa yhteen lauseeseen enemmän tunnetta ja ihmeen tuntua kuin moni muu kirjailija kokonaiseen romaaniin.

”Sfäärien musiikin säestämänä jätit astelivat taivaankannen halki, taakka harteillaan, hitaasti kuin aika itse.”

Tässä kokoelmassa Gaimanin tukena on laaja piirtäjäkaarti. Kehystarinan taiteesta vastaa aina yhtä mestarillinen Bryan Talbot. Hänen ohessaan kirjaa ovat kuvittaneet mm. Michael Zulli, John Watkiss ja Vince Locke. Tekijäryhmän toisistaan poikkeavat tyylit korostavat hienosti sisäkkäisistä kertomuksista koostuvan teoksen rakennetta.

Sandman8BonussarjisWEB

Kirjasta löytyy myös kiehtovaa bonusmateriaalia. Gaimanin käsikirjoittama ja Dave McKeanin kuvittama Kala kuivalla maalla -sarjakuva on kuin sanoiksi ja kuviksi käännetty uni. Lisäksi tarjolla on eri taiteilijoiden näkemyksiä Unten herrasta.

Sandman Deluxe -sarja on suomeksi käännetyn sarjakuvan aatelia.

Toni Jerrman

Ennakkotietona kerrottakoon, että Tähtivaeltaja 1/19 on yhä painon hallussa, joten numero ilmestyy maaliskuun aikana.

Tästä linkistä aiempiin Sandman Deluxe -arvioihin.

Sandman81WEB

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 6 & 7

Sandman67kannetWEB

Sandman Deluxe 6 & 7

RW Kustannuksen suomeksi saattelema Sandman Deluxe -sarja on edennyt jo osiin kuusi ja seitsemän. Sivuja molemmissa teoksissa on yli 250, joten ne tarjoavat mojovan kattauksen Neil Gaimanin käsikirjoittamia fantastisia tarinoita.

Kutoskirja sisältää pääosin yksittäisiä historiallisia kertomuksia, joissa Unten valtias näyttelee vain sivuosaa. Moni niistä käsittelee valtaa ja johtajuutta sekä sen myötä syntyviä vastuita ja velvollisuuksia. Setin kiehtovin jakso on Tuhannen ja yhden yön taruista ammentava, myyttiseen Bagdadiin sijoittuva Ramadan.

P. Craig Russellin upeasti kuvittama tarina loihtii lukijan silmien eteen taivaallisen kaupungin, jonka loistolle ja ihmeille ei löydy vertaa. Viisauden ja nautintojen tyyssijassa asuu tietäjiä ja alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja runoilijoita. On eläviä koneita ja puhuvia eläimiä. Suunnattomia aarteita ja herkkuja pursuavia toreja.

Sandman6WEB

Tästä huolimatta kalifi Harun tuntee levottomuuden leviävän sielussaan. Kuinka kultakauden voisi säilyttää ikuisesti, kun ihmisten maailmassa kaikella on aikansa? Harun hakee kysymykseen vastausta uinuvien rajamaiden ruhtinaalta ja tarinoiden valtiaalta. Lopulta hän suostuu dramaattiseen vaihtokauppaan, joka vie häneltä kaiken – mutta antaa maailmalle kenties sitäkin enemmän.

Sadunomaisia tunnelmia tavoittava Ramadan on yksi Sandman-jatkumon vaikuttavimmista yksittäisistä kertomuksista. Se resonoi myyttien, tarujen ja mielikuvituksen ajattomuutta. Korostaa tarinankerronnan merkitystä ihmisyyden ytimessä. Teemoja, jotka lävistävät koko Gaimanin tuotannon.

Sandman74WEB

Sandman Deluxe 7 koostuu edellisestä kirjasta poiketen yhdestä pitkästä tarinasta. Siinä Unijukka ja Kuume lähtevät etsimään 300 vuotta aiemmin omille teilleen hävinnyttä veljeään, Katoa. Retken puitteissa tilaa saa myös Unten valtiaan luonteenkuvaus ja henkinen kasvu. Traagisuuteen taipuvainen, usein kylmän etäinen kalpeanaama joutuu etsimään oman inhimillisyytensä. Tekemään vaikeita valintoja ja saattamaan kesken jätettyjä asioita päätökseen.

Huumoria ja hulluutta tarinaan tuo Kuume, jonka nimi voisi kääntyä myös muotoon Houre. Kiihkeän ja ailahtelevan tytön ote todellisuuteen on vähintäänkin hauras. Niinpä hänen suustaan pulpahtelee toinen toistaan ihmeellisempiä repliikkejä. Kysymyksiä, joita muut eivät edes tajua esittää.

”Poikkeaako virheliike paljonkin oikeasta?” ”Onko sille sanaa, kun esittelee jotakuta, jonka nimeä ei muista jollekulle, jonka nimen unohtaa siinä esitellessä?” ”Kulutatko ikinä päiväkausia keksien uusia jäätelömakuja? Kuten broileri- tai puhelinjätskiä?”

Sandman72WEB

Suuren tarinan katveessa Gaiman esittelee muutaman sivuhahmon, joiden elämänkohtalot koskettavat. Kuten ikiaikaisen rakkauden jumalattaren, jonka nykypäivän temppelinä toimii nuhjuinen strippibaari.

Kirjan taiteellisesta asusta vastaa lähinnä Jill Thompson, joka ei kuukausittaisen lehden puitteissa yllä parhaaseen jälkeensä. Tässäkin yhteydessä hänen kuvallinen ilmaisunsa toimii silti riittävän hyvin.

Koska kyseessä ovat Deluxe-sarjan kirjat, molemmista teoksista löytyy myös lisämateriaalia, kuten kuvagalleria ja Ramadan-tarinan alkuperäinen käsikirjoitus.

Ja nyt kaikki tutimaan!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Aiemmat Tähtivaeltajablogin Sandman Deluxe -arvostelut:

Sandman Deluxe 1
Sandman Deluxe 2 & 3
Sandman Deluxe 4 & 5

Sandman71WEB

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 4 & 5

sandmandeluxe45kannetweb

Sandman Deluxe 4 ja 5

Sandman Deluxe 4 on ensimmäinen RW Kustannuksen albumi, jossa nähdään reipas annos aiemmin suomentamattomia Unijukka-jaksoja. Jalavan vuonna 1995 julkaisema Usvien aika 1 -kooste kun sisälsi vain puolet nyt Utujen vuodenaika -nimellä kulkevasta tarinasta.

Kirjan alussa lukijoille esitellään jumaliakin vanhempien Ikuisten sukukuntaa. Unen ja Kuoleman rinnalle marssivat Kaiho, Kurjuus, Kohtalo ja Kuume. ”Kuume on Ikuisista nuorin. Hän tuoksuu hieltä, happamalta viiniltä, pitkäksi menneiltä illoilta ja vanhalta nahalta.” Riitaisan kokoontumisen päätteeksi Morfeus päättää palata Helvettiin – vapauttamaan sinne kymmenentuhatta vuotta aiemmin tuomitsemansa ex-rakkaan.

Helvetissä unten valtiasta odottaa yllätys, sillä Lucifer Aamunkoi on päättänyt tyhjentää valtakuntansa ja siirtyä eläkkeelle. Manalan avaimet hän ojentaa Sandmanille, ja siitä vaikeudet vasta alkavat.

sandman4aweb

Utujen vuodenajassa on lukuisia hyviä ideoita ja elementtejä, mutta kerronnallisesti se ei pysy tasapainossa. Sandmanin vaaralliseksi kuvattua Helvetti-reissua pohjustetaan turhankin pieteetillä, eikä eri kulttuureista ammennetuista jumalhahmoista saada kaikkea irti. Hetkittäinen tyhjäkäynti selittynee sillä, että alunperin tarina kirjoitettiin kerran kuussa ilmestyvän lehden sanelemaan muottiin.

Positiiviseen vaakakuppiin on silti tarjolla painavampaa sisältöä. Kuten Ikuisten kiehtova perhe, Sandmanin hahmon moraalinen monitahoisuus, kohtaloonsa tympiintyneen langenneen enkelin luonne sekä jumalaisten voimien lopullinen ratkaisu Helvetin suhteen. Kokonaisuuden pikkukivasta hupipuolesta vastaavat mm. älyvapaa Thor-hahmo pikkiriikkisine Mjölnireineen (”Kun sitä hieroo, se kasvaa.”) sekä kunnianarvoisa lordi Kilderkin, pahvilaatikon olomuodokseen ottanut Järjestyksen manifestaatio.

Albumista käy myös hienosti ilmi Neil Gaimanin kyky luoda mieleenpainuvia henkilöitä sekä mytologisten hahmojen uudelleentulkintoja. Niinpä ei ole ihme, että Helvetin hylänneen vihtahousun tarinalle syntyi myöhemmin erinomaista jatkoa Mike Careyn käsikirjoittamassa Lucifer-sarjakuvassa. Utujen vuodenajassa tutustutaan myös ensimmäistä kertaa peribrittiläisen sisäoppilaitoksen aavepoikiin, Charles Rowlandiin ja Edwin Paineen, jotka ovat sittemmin seikkailleet vaihtuvalla menestyksellä mm. Dead Boy Detectives -minisarjoissa.

sandman4bweb

RW:n kovakantiset Deluxe-julkaisut tuovat Sandmanin tarun suomalaisten lukijoiden ulottuville entistä paremmassa muodossa. Aivan täydellisiä teokset eivät silti ole. Petri Silaksen suomennos jättää paikoin toivomisen varaa samoin kuin vaikkapa Kuumeen dialogin tylsä ladonta. Lisäksi neloskirjassa on joitain sivuja, jotka lienee lisätty painokseen jälkikäteen – ne kun ovat muita pienemmiksi leikattuja ja hienoisesti liiman sotkemia.

Korvaukseksi mukana on yhden lehden koko alkuperäiskäsikirjoitus sekä sivujen lyijykynäversiot. Niitä vertailemalla käy hyvin ilmi, kuinka taiteilijat tulkitsevat ja muovaavat käsikirjoitusta omien näkemystensä suuntaan. Tässä tapauksessa asialla on Kelley Jones, joka kantaa päävastuun Utujen vuodenajan kelvolliseksi laskettavasta kuvituksesta.

”Kohtalo tuoksuu tomulta ja öisiltä kirjastoilta.”

sandmandeluxe5aweb

Sandman Deluxe -sarjan viides kirja sisältää Neil Gaimanin käsikirjoittaman ja Shawn McManuksen & kumppaneiden piirtämän kuusiosaisen Persoonapeli-tarinan sekä usean taiteilijan toteuttaman upean kuvagallerian.

Sarjakuvan keskeisenä hahmona on kakkosalbumissa sivuosaa esittänyt Barbie. Miehestään eronnut blondi asuu nyt New Yorkissa, jossa hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat transsukupuolinen Wanda sekä lesbopariskunta Hazel ja Foxglove.

Aiempien tapahtumien seurauksena Barbie on menettänyt yhteyden satumaiseen unimaailmaansa ja sen fantastisiin asukkaisiin. Nämä kuitenkin kaipaavat prinsessansa apua taistelussa uhkaavaa Kukkuuta vastaan. Myös Kukkuu haluaa Barbien käsiinsä, jotta voisi vapautua uniluodolta.

Merkittävää roolia tapahtumissa näyttelee muinainen kreikkalaisnoita Thessalia. Kylmäverisen tehokas nainen ei katso hyvällä silmällä tahoja, jotka sotkeutuvat hänen elämäänsä. Hän on valmis käyttämään niin taikoja kuin veitsiäkin asian korjaamiseksi.

sandmandeluxe5bweb

Kun Persoonapeli alunperin julkaistiin 1990-luvun alussa, se herätti huomiota erilaisten sukupuoli-identiteettien avarakatseisella käsittelyllään. Teema ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna aihe ei olekaan enää yhtä vallankumouksellinen. Niinpä huomio kiinnittyy enemmän itse tarinaan, jossa on hetkittäistä venyttelyn makua.

Pitkien henkilöesittelyjen jälkeen mukaan solahtaa sekä painajaismaisen kylmiä kauhutunnelmia että synkkää kuvaa raiteiltaan vinksahtaneesta satumaailmasta – pelon ja kuoleman korruptoimasta lapsuuden fantasiasta. Kunnolla tarina nousee siivilleen, kun keskiöön astuu luopumisen haikeus ja kaiken katkeransuloinen loppu. Näiden tunteiden airueena toimii elämää suurempi unten valtias, tuo kiehtovan etäiseksi jäävä, yksinäisyyttä huokuva entiteetti.

Epätasaisten kehittelyjen jälkeen sarjakuvan päätös tarjoaa vaikuttavan kokemuksen, joka saa lisää pontta koskettavasta hautajaisepilogista.

Toni Jerrman

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 3/16 ja 4/16.

sandmandeluxe5cweb

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 2 & 3

sandman23kannetweb

Sandman Deluxe 2 ja 3

RW Kustannuksen Sandman Deluxe -kirjasarja on komeaa luettavaa. Kirjoista 2 ja 3 löytyy sarjakuvien ohessa kymmeniä sivuja bonusmateriaaleja, kuten Sandman-maalausten ja -piirrosten galleria sekä World Fantasy -palkitun Kesäyön unelma -jakson käsikirjoitus taiteilija Charles Vessin lyijykynäversiolla täydennettynä.

Kakkoskirjan päätarinassa vaarallinen unipyörre uhkaa Unten valtakunnan perustuksia – nuoren Rose-tytön hahmossa. Kadonnutta pikkuveljeään etsivä Rose kohtaa matkoillaan myös painajaismaisen Korinttilaisen sekä ystävällisen Gilbertin, jolla on oma yhteytensä unimaailmaan. Lisäksi kuvioissa pyörii Morpheuksen airueena toimiva korppi, jonka mielestä unena on sittenkin mukavampi elää kuin ihmisenä.

Synkeisiin näkymiin taipuvan kertomuksen huippukohtaus on vierailu sarjamurhaajien conissa. Kovasti scifi- ja sarjakuvafestivaaleja muistuttava tapahtuma on sekä hyväntahtoisen hauska parodia esikuvistaan että hyytävä sukellus psykopaattien mielenmaisemiin. Tilaisuuden ohjelmanumeroihin kuuluu hervottomia paneelikeskusteluja ja kunniavierasesitelmiä, eikä kylmäverisiltä murhiltakaan lopulta vältytä.

 

sandman232web

Nukkekodiksi nimetyn kertomuksen lomassa tarjolla on pari lyhyttä tarinaa, jotka valottavat hienosti Sandmanin persoonan eri puolia.

Afrikkaan sijoittuva Tarut hiekan sisällä on myyttisten tarinoiden muotoja peilaava kertomus tarunomaisesta menneisyydestä ja traagisesta rakkaudesta. Vahvasti mieleenpainuva sarjakuva esittelee Morpheuksen lähes epäinhimillisenä olentona, joka on tottunut saamaan haluamansa – aiheutti se muille sitten millaista tuskaa tahansa. ”Kuolevaisen ei sovi ikuista rakastaa.”

Huomattavasti sympaattisempi Unijukka kohdataan Onnettaren suosikeissa, joka omalta osaltaan pohjustaa kesäyön tulevaa unelmaa. Aikojen ja ihmismielen ainaista samankaltaisuutta korostavassa tarinassa Morpheus tapaa sadan vuoden välein saman kuoleman kieltäneen miehen. Siinä sivussa hän tekee myös kauaskantoisen sopimuksen Shakespearen kanssa.

sandman233web

Kakkoskirjaan on koottu kahdeksan numeroa alkuperäisiä lehtiä, kun kolmosesta niitä löytyy vain neljä. Jokainen niistä kertoo oman tarinansa.

Jaksoista kiehtovin on Kesäyön unelma, jossa Shakespearen seurue esittää niminäytelmää Sandmanin kokoamalle kutsuvierasjoukolle. Omaa elämäänsä kuvaavan esityksen yleisöön lukeutuvat niin keijujen valtakunnan kuninkaalliset Oberon ja Titania, ilkikurinen kujeilija Puck kuin lukematon määrä muita taruhahmoja.

Neil Gaimanin tunnelmallinen käsikirjoitus punoo alkuperäisestä näytelmästä ja sarjakuvan todellisuudesta monisyisen viittausten verkon, joka hehkuu satumaisuuden ohessa syvältä kouraisevaa haikeutta. Mutta vaikka magia on kadonnut maailmasta ja muinaiset faktat muuttuneet tomuksi, niiden synnyttämät tarut ja unet säilyvät ainiaan ihmisten mielissä.

sandman234web

Erinomaisesti toimivat myös Kelley Jonesin kuvittamat Kalliope ja Tuhannen kissan uni. Kalliope on kylmäävä tarina vangitusta muusasta ja ihmisten kyvystä julmuuteen. Kissan uni on puolestaan hykerryttävän sympaattinen kertomus kissasta, joka yrittää muuttaa maailman paremmaksi paikaksi kanssasisarilleen ja -veljilleen.

Lisäbonuksena kirjasta löytyy John Boltonin upeasti maalaama, kaihoisa satyyri-tarina, joka on kotoisin vuoden 1998 Vertigo Winter’s Edge -lehdestä.

Koviin kansiin sidotut Sandman Deluxit ovat komeita teoksia. Ne kannattaa hankkia, vaikka sarjakuvan aiemmat Suomi-julkaisut lymyilisivätkin hyllyn nurkissa – jo yksinomaan paremman paperin ja painojäljen ansiosta.

Uusi suomennos ei kuitenkaan ansaitse aivan varauksetonta hehkutusta. Petri Silas on paikoin yksinkertaistanut tekstiä niin rankasti, että pesuveden mukana ovat kadonneet myös Gaimanin kielelliset nyanssit. Toki tämä tekee lukukokemuksesta kevyemmän – kuten nykyisin halutaan – mutta ratkaisu hiertää silti mieltä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.

sandman231web

Sarjakuvat – Sandman

SandmankansiWEBNeil Gaiman & co
Sandman Deluxe 1: Yösävelmiä ja alkusoittoja

”Olen matkaaja. Kuljen halki uniesi, ratsastan niiden lomassa. Laukkaan Manhattanilta lohikäärmeellä. Se on tehty niittiteräksestä ja tuoksuu hattaralta.”

Oli vuosi 1989, kun Neil Gaimanin käsikirjoittama Sandman räjäytti pääni ensimmäisen kerran. Innostuin sarjakuvasta niin paljon, että erinäisten käänteiden jälkeen onnistuin saamaan Tähtivaeltajaan numero 4/91 ensimmäisen Gaiman-haastattelumme – sittemmin niitä on tullut useita lisää. Nopeasti kasvaneen kulttimaineen myötä Sandmanin löysivät lopulta myös lukijat, jotka eivät sarjakuviin olleet aiemmin tarttuneet.

Sandmanin alkuperäinen juoksu päättyi vuonna 1996, mutta se ei ole tyrehdyttänyt sarjan megasuosiota. Unten valtiaan ympärille kudotut tarinat keräävät yhä uusia faneja, joten teoksesta otetaan jatkuvasti lisäpainoksia. Näistä komeimpia ovat suurikokoiset ja osin uudelleenväritetyt The Absolute Sandman -kokoelmat, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2006.

Italialaistaustaisen RW-kustantamon Sandman Deluxe 1: Yösävelmiä ja alkusoittoja -albumi pohjautuu Absolute-teosten materiaaleihin, vaikka kirja onkin esikuvaansa pienikokoisempi. Lisäksi kovakantinen opus kattaa vain lehdet 1–8, kun ykkösabsoluutti etenee numeroon 20 asti.

Juuri näistä tarinoista Sandmanin legenda sai alkunsa, eikä niiden loisto ole vuosien saatossa himmennyt. Vaikka Gaiman itse pitää ensiaskeliaan pitkän sarjakuvan parissa haparoivina, ovat visiot yhä vahvoja ja vaikuttava.

SandmanVanhaUusiWEBVuonna 1916 Roderick ”Magus” Burgessin johtama okkultistinen salaseura yrittää manata esiin itsensä Kuoleman, mutta saakin saaliikseen tämän veljen, Sandmanin. Kalpeakasvon vankeus venyy vuosikymmenten mittaiseksi, ja tänä aikana ihmiskuntaa vaivaavat erilaiset unitaudit. Kärsivällisen odotuksen päätteeksi Nukkumatti pääsee lopulta vapauteen.

Pitkä vankeus on kuitenkin syönyt unten valtiasta, joten hän kaipaa kipeästi kolmea varastettua esinettään, joihin on uuttanut osan voimistaan. Niiden etsintä vie Morpheuksen mielikuvituksellisten demonien kansoittamaan Helvettiin, hulluksi tulleen Tohtori Kohtalon hallinnoimaan maantiekahvilaan ja John Constantinen huumekoukkuun sortuneen ex-tyttöystävän kotiluolaan.

”Kuuntele tuskanhuutoja maailmasta, jossa nurkat yhtäkkiä kuhisevat pahoja asioita. Kuuntele kipeää maailmaa. Sen kuulee kyllä.”

Sandman1WEBJonkun muun käsissä tästä kaikesta olisi saattanut syntyä toiminnallinen seikkailutarina, mutta Gaiman punoo aiheesta tarunomaista tunnelmaa huokuvan inhimillisen helmen. Hän maalaa tapahtumien pyörteisiin imaistuista ihmisistä pienin vedoin persoonallisia yksilöitä, joiden kohtalot koskettavat lukijaa. Gaimanin teksti on väkevän ilmaisuvoimaista ja toimii hyvin Sam Kiethin ja Mike Dringenbergin lähes unenomaisen kuvaston kanssa. Lopputuloksena on sarjakuvaa, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Kirja huipentuu legendaariseen Sisareni siipien havina -episodiin. Seesteisessä, keskusteluun nojaavassa jaksossa tutustutaan Sandmanin sisareen, Kuolemaan. Hän esittäytyy lukijoille nuoren goottitytön hahmossa – idea otti välittömästi tuulta alleen ja sementoi Gaimanin maineen vanhojen myyttien oivaltavana kierrättäjänä.

Ensimmäiset Sandman-tarinat ovat pitkälti kauhupainotteisia ja ammentavat vaikutteita sekä vanhoista kauhusarjakuvista että Alan Mooren Swamp Thing -jatkumosta. Mukana on myös useita vierailevia tähtiä aina Etrigan-demonista Arkhamin mielisairaalaan suljettuun Linnunpelättiin. Jatkossa sarjan yhteydet DC-yhtiön supersankariuniversumiin vähenevät ja kerronta siirtyy enemmän kauhulla maustetun mytologisen satufantasian suuntaan.

Suomalaiseen laitokseen on poimittu Absolute-kokoelmasta tutuista bonusmateriaaleista Paul Levitzin sekopäinen esipuhe, Gaimanin yksityiskohtainen Sandman-hahmotelma, vuoden 1989 lopulla laadittu essee sarjakuvan siihenastisista tapahtumista sekä Gaimanin epilogi, joka on kirjoitettu alunperin vuonna 1991 julkaistua pehmytkantista Preludes & Nocturnes -albumia varten.

Sandman2WEBTäytyy toivoa, että RW Kustannus jaksaa julkaista Sandmanin tarun suomeksi loppuun asti. Ne aiemmat yritykset, eli Kalma-lehdessä vuosina 1991 ja 1992 ilmestyneet kahdeksan ensimmäistä jaksoa ja Jalavalta tulleet neljä seuraavaa albumia, kun jättivät kokonaisuuden ikävästi kesken. Suomennosta voisi tosin jatkossa hioa sujuvammaksi.

”Unimaailmani tuolla puolen on vain tomua ja ääretön pimeys.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Neil Gaiman Tähtivaeltajassa

Novellit

Murhamysteerit (Murder Mysteries) – Tähtivaeltaja 4/93
Eräs elämä, varhaisen Moorcockin sävyissä (One Life, Furnished in Early Moorcock) – Tähtivaeltaja 2/98
Lumesta, lasista ja omenoista (Snow, Glass, Apples) – Tähtivaeltaja 1/99
Lokakuu tuolissa (October in the Chair) – Tähtivaeltaja 1/04
Sulkemisaika (Closing Time) – Tähtivaeltaja 3/04

Sarjakuvat

Rehellinen vastaus (piirros Bryan Talbot) – Tähtivaeltaja 3/94
Death: Talvinen tarina (piirros Jeff Jones) – Tähtivaeltaja 2/00

Artikkelit ja haastattelut

Neil Gaiman – Tähtivaeltaja 4/91
Neil Gaiman kuplii – Tähtivaeltaja 3/94
Tarinankertoja Neil Gaiman – Tähtivaeltaja 1/99
Neil Gaiman varjojen talossa – Tähtivaeltaja 1/04

Lisäksi useita kirja- ja sarjakuva-arvosteluja