Elokuvat – High-Rise

highrisejulisteweb

High-Rise

J. G. Ballardin Tornitalo-romaani (suom. 1999) lukeutuu modernin tieteiskirjallisuuden klassikoihin. Kirjan elokuvaversiota on kuitenkin jouduttu odottamaan näihin päiviin asti.

Ben Wheatleyn ohjaama High-Rise (2015) ei korkealentoisuudestaan huolimatta ole menestynyt yhtä hyvin kuin David Cronenbergin Ballard-helmi Crash (1996). Yhdysvalloissa filmi on saanut tyytyä vain festivaaliesityksiin, rajoitettuun levitykseen ja dvd/blu-ray-julkaisuihin. Monissa muissa maissa – kuten Suomessa – elokuvaa ei pistetty lainkaan teatterikierrokselle. Tämä on sääli, sillä visuaalista tyylittelyä korostava High-Rise ansaitsee tulla katsotuksi juuri valkokankaalta.

highrise1web

Ballardin romaani ilmestyi alunperin vuonna 1975, joten myös elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1970-luvulle. Tästä aiheutuu joitain ongelmia, sillä varsinkin filmin ensihetkinä ohjaajan mielenkiinto kiinnittyy muotitietoisen ajankuvan maalailuun eikä itse tornitalokompleksin esittelyyn. Katsojille saattaakin jäädä epäselväksi, kuinka itseriittoisesta ja keinotekoisesta elinympäristöstä on kyse. Tällöin myös tulevien käänteiden taustat muodostuvat epäuskottaviksi.

Jo alusta alkaen mukana kulkee kuitenkin Ballardin teokselle keskeinen psykologinen mielenmaisema. Tarinan päähenkilö, tohtori Laing (Tom Hiddleston), kuvataan hahmona, joka ei sujahda sujuvasti sosiaalisiin kanssakäymisiin. Orastavista ihmissuhdeyrityksistä huolimatta urheilullinen pukumies pitää tiettyä välimatkaa asukkaiden muodostamiin klikkeihin ja viihtyy lopulta paremmin betonin kuin muiden ihmisten seurassa.

highrise3web

Myös filmin muissa keskeisissä hahmoissa on psykopatologista särmää, jota epäinhimillisessä tornitalossa asuminen vain korostaa. Heihin lukeutuvat mm. rakennuksen visionäärinen arkkitehti Anthony Royal (Jeremy Irons) yläluokkaisine vaimoineen, talon pohjakerroksista ponnistava kapinallinen Richard Wilder (Luke Evans) sekä seksuaalisuutensa kanssa leikittelevä yksinhuoltajaäiti Charlotte Melville (Sienna Miller).

Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Pian koko tornitalo muuttuu seksin ja väkivallan sävyttämäksi alkukantaiseksi hornankattilaksi.

highrise2web

Kerronnallisesti High-Rise on hajanainen. Mutta sen korvikkeeksi Wheatley saa ujutettua sekä kuviin että filmin henkilöhahmoihin vahvaa tunnelmaa ja todistusvoimaa. Myös Ballardin romaanin teemat nousevat hyvin esiin, vaikkei filmi kirjan tasolle ylläkään.

High-Rise tarjoilee vaikuttavan erikoisen kaaoskokemuksen, joka 1970-lukulaisuudestaan huolimatta resonoi yhä teknologiakeskeisemmän maailman synnyttämien sosiologisten kipupisteiden kanssa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

High-Rise sai Suomen ensi-iltansa marraskuussa 2016 järjestetyillä Night Visions – Maximum Halloween 3016 -elokuvafestivaaleilla.
Suomenkielisiä dvd- ja bluray-julkaisuja on lupailtu alkuvuoteen 2017.

ballardhighrisekannetweb

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.