Jeff VanderMeer

Kolumni – Pääkirjoitus 1/18

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , , , , , , , ,

Adobe Photoshop PDF

Viime numeron uutispalstalla intoilin kevään odotetuimmasta elokuvasta. Eli Jeff VanderMeerin ensiluokkaiseen Hävitys-romaaniin perustuvasta Annihilationista, joka oli piakkoin saapumassa teattereihin. Mutta toisin kävi, sillä Paramountin pomot myivät viime hetkellä leffan kaikki ulkomaiset levitysoikeudet Netflixille.

Näin emme pääse näkemään Alex Garlandin ohjaamaa filmiä elokuvateattereissa, joita silmälläpitäen se on kuvattu. Tämä on raivostuttavaa. Varsinkin kun pääsyynä kaupalle näyttää olleen se, että leffaa pidettiin liian älykkäänä elokuvateatteriyleisölle.

Ratkaisu lienee esimakua sille, että pian teattereissa nähdään vain samaa kaavaa toistavia supersankarielokuvia, aivottomia jatko-osia sekä muuta tyhjänpäiväistä kalsketta.

Vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa sukelletaan sen sijaan myös älykkääseen sisältöön, eli sarjakuvien, kauhun ja suomalaisen fantasiakirjallisuuden seuraan.

Numeron suurin satsaus on lähes 20-sivuinen artikkeli amerikkalaisen laatusarjakuvan mielenkiintoisimmista uutuuksista. Siinä riittää luettavaa useammaksikin illaksi.

Kotimaisista tekijöistä esiin nousee Katri Alatalo, jonka tuorein romaani, Käärmeiden kaupunki, on taianomaista aavikkofantasiaa. Omintakeiselle teokselle luulisi löytyvän kysyntää ulkomaillakin.

Palaamme myös hetkeksi numeroissa 4/14 ja 1/15 esitellyn varhaisen kauhukirjailijan, Arthur Machenin pariin. Aikoinaan emme saaneet artikkelin yhteyteen näytteitä herran novelleista, koska perikunta pyysi niistä liian kovaa korvausta. Mutta nyt Machenin tuotanto on vapautunut tekijänoikeuksista. Toivottavasti joku suomalainen kustantamo huomaa tämän ja julkaisee iloksemme kokonaisen kirjan Machenin lumoavia tarinoita.

Machenin kunniaksi dvd-palstallakin keskitytään kauhuun. Erityishuomion saavat Lamberto ”Demons” Bavan elokuvat, mutta mukana on myös pari vinkeää tapausta 1940- ja 1950-luvulta. Sekä sarjakuvatematiikkaa myötäillen filippiiniläinen versio Wonder Womanista!

Eikä sovi unohtaa Hellraiseria, Teräsliljaa, Kersantti Napalmia tai kirja- sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Kaikkea kivaa on siis jälleen tarjolla.

Ja jos tänä vuonna ei vihdoin saada suomeksi sellaisia erinomaisia scifi-kirjoja kuin Ann Leckien Ancillary Justice, Yoon Ha Leen Ninefox Gambit ja Kameron Hurleyn The Stars Are Legion, niin Toni-setä on hyvin, hyvin vihainen.

Toni Jerrman

Bonuksena kolme oivallista linkkiä!

Ylen Kulttuuricocktailin haastattelu
Leena Krohn: Kadotus & Pirjo Lyytikäinen: Pilviä maailmanlopun taivaalla -arvostelu
Piia Leino: Taivas -arvostelu

Kirjat – Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

VanderMeerPyhimystenWEB

Nyt kun Jeff VanderMeerin mainio Eteläraja-trilogia on saatu kokonaan suomeksi, on hyvä hetki katsoa kymmenen vuoden taakse. Silloin näet julkaistiin suomeksi VanderMeerin täysosumateoksen, City of Saints and Madmenin, karsittu laitos.

Ohessa siis iloksenne Ilja Rautsin arvostelu Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki -kirjasta vuodelta 2006. Tämä teos on niin pään räjäyttävän upea, että se kannattaa kaivaa käsiinsä vaivoja säästelemättä!

Jeff VanderMeer
Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
Valikoima kirjasta City of Saints and Madmen
Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo. Loki

Uuskumman yhdeksi kärkinimeksi noussut amerikkalaiskirjailija Jeff VanderMeer tunnetaan parhaiten Ambergris-tarinoistaan, joista osa on Suomessakin koottu Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki -nimikkeen alle. Laitoksessa on vain pieni hippunen laajemmasta samannimisestä kokonaisuudesta, mikä on ikävää, sillä novellien intertekstuaaliset viittaukset jäävät nyt monessa tapauksessa tyhjän päälle. Kolme pitkää tarinaa ja lopun liitteet riittävät kuitenkin tarjoamaan kiehtovan ja monipuolisen näkymän VanderMeerin vinksahtaneeseen maailmaan.

Moth-joen rannalle perustettu Ambergrisin kaupunki, joka on nimetty ”valaan salaisimman ja arvokkaimman osan” mukaan, on eräänlainen mosaiikkipeilikuva omasta maailmastamme jälkiteollisen ajan kynnyksellä. Tosin meiltä uupuvat mm. kääpiökokoinen, harmaalakkeina tunnettu sienikansa sekä Makean veden kalmarin festivaali, jolloin joukkopsykoosi valtaa kaupungin asukkaat.

Kokoelman kolme novellia täydentävät toisiaan ja rakentavat yhdessä kuvan Ambergrisista, joka elää jatkuvassa muutoksen tilassa. Subjektiivisten kertojien, fantastisten ideoiden ja makaaberien yksityiskohtien kautta kokonaisuus muodostuu suuremmaksi kuin osiensa summa. VanderMeer on onnistunut luomaan paikan, joka jää moniulotteisten hahmojen ohella lukijan päähän hengittämään. Ambergris tuntuu samaan aikaan liian todelliselta ollakseen keksitty ja liian hullulta ollakseen olemassa.

Tarinoista Martin Laken muodonmuutos satirisoi painajaismaisesti taiteen syntyprosessia sekä sen myöhempää akateemista tulkintaa. X:n outo tapaus, jossa mielisairaalaan suljettu kirjailija väittää jo hyväksyneensä Ambergrisin olevan pelkästään hänen mielikuvituksensa tuotetta, kiskaisee puolestaan todellisuuden maton lukijan alta useampaankin otteeseen. Molemmat tarinat ovat erinomaisia, mutta kokoelman varsinainen helmi ja VanderMeerin bravuurinumero on kuitenkin Hoegbottonin opas Ambergrisin varhaishistoriaan.

Novelli on historioitsija Duncan Shriekin alaviitteitä ja sivupolkuja vilisevä, sävyltään leikillisen ylimielinen katsaus nimensä mukaiseen aiheeseen. Matka kaupungin perustajan määräämästä sienikansan joukkomurhasta läpi sotien ja vuosisatojen on melko lailla uskomatonta luettavaa. Tarinassa myös tiivistyy hyvin VanderMeerin viehtymys epäluotettaviin kertojiin sekä muotoleikkeihin – juttu on saanut myöhemmin jatkoa Shriek: An Afterword -romaanissa, jossa irrotellaan kertojilla ja muodolla vielä vimmaisemmin. Novelli osoittaa polveilevan rakenteensa sekä fantastisten ideoidensa kudoksen kautta myös, miten pohjaton mielikuvitus VanderMeerillä oikein onkaan.

VanderMeer rakastaa kirjallisuuden muodoilla leikkimistä, ikään kuin haastaen lukijan pysymään perässä ja ratkomaan, mikä osuus on ”totta” ja mikä ei. Tarinat tarinoiden sisällä, absurdin huumorin ja groteskien käänteiden pilkahdukset sekä toimiva itsetietoisuus elävöittävät jo valmiiksi herkullisia novelleja. Kikkailu ei nouse kuitenkaan koskaan itseisarvoksi.

Lopputulos on samaan aikaan kaunis ja julma, irvokas ja viettelevä, täynnä konkreettisia yksityiskohtia ja silti oudon häilyvä. Mielikuvituksen riemussaan VanderMeerin luomus on unohtumaton.

Ilja Rautsi

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/06.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

TVPehdokkaat2015WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat vuodelta 2015 on julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Tällä kertaa viiden kärkiteoksen valinta oli normaaliakin palkitsevampaa, koska hyviä ehdokkaita oli niin runsaasti. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

– Margaret Atwood: Uusi maa (Otava. Suom. Kristiina Drews) – ”Ihmiskunnan kohtalonhetkiä perkaavan lähitulevaisuustrilogian vahva päätösjakso. Älykästä, yhteiskuntakriittistä ja monitahoista laatukirjallisuutta.”

– Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos) – ”Taianomaiseen saarivaltioon sijoittuva, kauniisti soiva kertomus rakkaudesta ja ihmisyydestä. Rikas ja lumoava lukukokemus.”

– Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä (Vaskikirjat. Suom. Jyrki Iivonen) – ”Ihanteet ja yhteiskuntamallit joutuvat koetukselle humaanissa, ajatuksia herättävässä romaanissa, joka on iästään huolimatta yhä ajankohtainen.”

– Jeff VanderMeer: Hävitys (Like. Suom. Niko Aula) – ”Salaisuudet, mysteerit ja vainoharhat sykkivät Alue X:n uumenissa. Eteläraja-trilogian ensimmäinen kirja koukuttaa lukijan pauloihinsa.”

– Gene Wolfe: Liktorin miekka (Gummerus. Suom. Tero Valkonen) – ”Uuden auringon kirja -sarjan kolmannessa osassa pohditaan maailmankaikkeuden olemusta ja vapaan tahdon käsitettä. Huumaavan taidokkaasti kirjoitettu romaani.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Antti Salmisen romaani Lomonosovin moottori (Poesia, 2014).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Jeff VanderMeer: Hävitys

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

VanderMeerHavitysWEBJeff VanderMeer
Hävitys
Annihilation
Suom. Niko Aula. Like

Jeff VanderMeer on suomalaisille tuttu nimi Tähtivaeltajan sivuilta jo vuosikymmenen takaa. Hän on nerokas työmyyrä, joka on kirjailijauran ohessa toimittanut vaimonsa kanssa kasoittain laadukkaita antologioita. Tuoreella Eteläraja-trilogiallaan VanderMeer on noussut megatähdeksi, joka niittää kirjallisuuspalkintoja ja valloittaa sydämiä myös valtavirtayleisön puolella.

Alue X:llä pätevät omat luonnonlait. Näiltä ominaisuuksiltaan se muistuttaa M. John Harrisonin Saudaden vyöhykettä ja Kefahuchin vuota, mutta Alue X on henkilökohtaisempi. Se ei ainoastaan lumoa ihmisiä käsittämättömyydellään, vaan viekoittelee heitä ymmärryksen rajalla olevilla kysymyksillä – ja lupailee vastauksia niille, joilla on valmiudet ne nähdä.

Kahdestoista retkikunta lähetetään X-alueelle hankkimaan kyseisiä vastauksia. Mukana on biologi, psykologi, maanmittari ja antropologi. Pitkän koulutusjakson jälkeen he eivät muita nimiä toisistaan käytäkään. Kun ryhmä pääsee aiemman retkikunnan pystyttämään perusleiriin, se ryhtyy tutkimaan ympäristöään ja löytää tornin, joka kohoamisen sijaan vajoaa maan alle. Eikä tämä ole tornin oudoin ominaisuus.

Myös biologin aviomies on käynyt Alue X:llä, ja toisin kuin moni muu hän on palannut sieltä. Miten se tapahtui, kukaan ei osaa kertoa – eikä hän ehkä sittenkään palannut. Biologin motivaatiot liittyä retkikuntaan ovat kuitenkin monitahoisemmat kuin vain siippansa jalanjäljissä kulkeminen. Kyse on siitä, kuka hän sisimmässään on ja mitä hän elämältään haluaa. Hänen valintansa on joka tapauksessa sekä mahdollisuus että riski, sillä kun ihminen astuu Alue X:ään, Alue X astuu ihmiseen.

Kiinnostavinta ei lopulta ole, kuka selviää hengissä ja kuka ei, vaan se, mitä selviytyminen ylipäätään tarkoittaa.

Hävitys on kertomus niin ekokatastrofista, tutkimusmatkailijoista kuin elämästäkin. Ei elämän tarkoituksesta vaan siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan.

VanderMeeria on väliin verrattu Lovecraftiin. Ymmärrän ajatuksen, vaikka nauran sille päin naamaa. Lovecraft kirjoitti kosmista kummaa, VanderMeer uuskummaa. Heidät erottaa kuitenkin toisistaan se yksinkertainen seikka, että VanderMeer on kirjallinen nero, jonka teksti suorastaan laulaa.

Hävityksessä tasoja ja merkityksiä riittää useammalle lukukerralle. Vaikka käännös on mitä erinomaisin, herättää teksti halun lukea kirjan myös alkukielellä, jottei pieninkään yksityiskohta jäisi huomaamatta.

Mitäpä Hävitystä enempää kehumaan. Tämän täytyy olla seuraava Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja tai syön hattuni.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15. Kyseinen numero ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.