Janne Kukkonen
Voro 3: Jumalten hauta
Like
”Turhuuden nimeen te vuodatatte verenne ja murskaatte linnanne! … Synninmaksun aika on vihdoin koittanut!”
Janne Kukkosen Voro-trilogian ensimmäiset osat olivat paksuja opuksia, mutta kokonaisuuden päättävä Voro 3: Jumalten hauta (Like) se vasta tuhti teos onkin – mittaa kirjalle kertyy peräti 460 sivua! Ja ne kaikki hehkuvat fantasian mahtavinta taikaa.
Edellisten osien käänteiden jäljiltä nuori ja neuvokas Lilja-tyttö on päätynyt manan majoille. Siellä hän tapaa itsensä Kalman, joka toivottaa pienen voron tervetulleeksi valtakuntaansa. Samalla Lilja joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset, eli sen, että hänen valintansa ovat saattaneet koko ihmiskunnan turmion tielle.
Mutta edes näin synkässä tilanteessa sitkeä sisupussimme ei ole valmis antamaan periksi. Hän puskee vaikka läpi harmaan kiven korjatakseen virheensä ja pelastaakseen ihmiskunnan kadotukselta. Kunhan vain ensin keksii keinon, jolla päästä pois kuolon kuilun tuolta puolen…
Reaalimaailmassa henkiin herännyt Tuli-isä, luojajumala Ithiel Valonväre, tuhoaa orja-armeijoineen ja Tulikiven jättiläisineen valtakunnan toisensa perään. Hän jättää jälkeensä vain raunioita ja ruumispeltoja. Sillä kun jumala saa tarpeekseen luomustensa pahuudesta ja ahneudesta, vallan- ja verenhimosta, ainoa ratkaisu on hävittää nämä syöpäläiset maan päältä – ja sen Ithiel aikoo tehdä yksi ihminen kerrallaan.
Häntä vastaan käy mitätön joukkio, jonka johtajina toimivat Liljan oppi-isä, likaisen menneisyytensä salannut Seamus, sekä Ithieliä aiemmin palvonut Paloheimon sokea ylipappi. Vastarintaliikkeen riveihin yritetään houkutella myös Ithielin vastinparia, jumalkumppani Sysineitoa, mutta tämä temppu on helpommin sanottu kuin tehty. Ongelmia piilee myös ihmiskuninkaiden liittoumassa, jossa jokainen kruununpää etsii vain oikeaa tilaisuutta pettääkseen uudet kumppaninsa. Sillä sellainen on ihmisen luonto.
Voro 3 iskee pöytään todelliset madonluvut ihmiskunnalle. Kaiken pahuuden ja kurjuuden keskelläkin toivon ja hyvyyden liekki jaksaa silti yhä lepattaa – jos vain ihmiset ja jumalat suovat. Tämän kädenväännön tiimellyksessä pieni mutta pippurinen Lilja joutuu pistämään parastaan ja tekemään kauaskantoisia ratkaisuja.
Kukkosen luomus on eeppistä jumalfantasiaa parhaimmillaan. Kerronta vetää kuin luotijuna, ja sisältö tursuaa taianomaista tunnelmaa sekä omintakeisia elementtejä. Paikoin hyvällä tavalla vanhahtava dialogi, hurmeisen taitava piirrostaide sekä kiehtovat henkilöhahmot tukevat suurisydämistä kokonaisuutta, joka on syystäkin saavuttanut mainetta myös kansainvälisesti. Sarjan julkaisuoikeudet on ehditty myydä jo mm. Ranskaan, Yhdysvaltoihin ja Italiaan.
Käytännössä Voro-trilogia on niin kovaa kamaa, että sitä voi aivan hyvin verrata vaikkapa Jeff Smithin Luupäät-saagaan tai Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -sarjakuvaan. Ja näistä kehuista on paha pistää enää yhtään paremmaksi. Eli jos tämän trilogian ensimmäinen osa ei muutama vuosi sitten voittanut Sarjakuva-Finlandia-palkintoa, minä lupaan syödä kaikki naapurini pupillit. Ja sillä sipuli!
”Ku ei häikäse armas aurinko. Ei kumota kalapia kuu. Silloin kalman kansa karkeloi! Leikkiä lyö ja rettelöi!!”
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.