Kirjat – Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Nykyisin tuntuu olevan vallalla käsitys, että kirja, joka on ilmestynyt puoli vuotta sitten, on aikansa elänyt. Muinaishistoriaa, johon ei kannata kiinnittää enää mitään huomiota. Todellisuudessa hyvät kirjat ansaitsevat julkisuutta ja lukijoita vielä vuosikymmeniä julkaisunsa jälkeenkin.

Niinpä ryhdymme Tähtivaeltajablogissa potkimaan tutkainta vastaan ja julkaisemme jatkossa aina silloin tällöin vanhoja (hui hirvitys!) arvosteluja kirjoista, jotka ovat ilmestyneet vähintään viisi vuotta sitten. Onko tämä hulluutta vai viisautta, sen päätätte te, lukijat.

Setin saa kunnian aloittaa Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2006 ilmestynyt esikoisromaani, joka on saanut enemmän huomiota maailmalla kuin kotimaassaan. Hey, ho, let’s go!

LumikkoKansiPasi Ilmari Jääskeläinen
Lumikko ja yhdeksän muuta
Atena, 2006

Pasi Jääskeläinen aloitti kirjailijanuransa kahmimalla kaikki mahdolliset kotimaisille scifi- ja fantasianovelleille jaettavat palkinnot. Vuosien kypsyttelyn jälkeen kauppoihin on tupsahtanut hänen esikoisromaaninsa. Lumikko ja yhdeksän muuta lunastaa kirkkaasti Jääskeläisen novellistiikan synnyttämät lupaukset.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Jäniksenselän pikkukaupunkiin. Tämä ei ole aivan tavallinen suomalainen maalaiskylä, sillä paikkakunnalla asustaa useita kotimaisen kirjallisuuden kiintotähtiä. Kirkkaimpana heistä loistaa Laura Lumikko, jonka rakastetut Otuksela-tarinat ovat tehneet hänestä maailman tunnetuimman lastenkirjailijan.

Lumikon persoonan ja teosten vaikutus säteilee ympäristöön sekä hänen koulimiensa kirjailijoiden että paikallisten asukkaiden mytologiainnostuksen kautta. Joka kodista ja puutarhasta löytyy hiisiä, metsänneitoja ja menninkäisiä esittäviä patsaita. Ja onpa Jäniksenselän perinneseuralla oma mytologinen kartoittaja, joka osaa uniensa perusteella kertoa, mitä taruolentoja kenenkin pihapiirissä asustaa.

Kirja käynnistyy koukuttavasti, kun kotipitäjäänsä sijaisopettajaksi saapunut Ella Amanda Milana saa käsiinsä oudon version Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanista. Muuten aidolta näyttävässä teoksessa on juonenkäänteitä, jotka eivät kirjaan kuulu. Pian selviää, ettei kyseessä ole ainutlaatuinen ilmiö – Jäniksenselän kirjaston uumenissa muhii muitakin mutatoituneita painotuotteita.

Laura Lumikosta gradunsa tehneelle Ella Milanalle avautuu tilaisuus selvittää kummallisten opusten arvoitusta sekä kartoittaa kirjallisuushistoriamme pimentoon jääneitä käänteitä. Kaiken taustalla piilee Lumikon vetämä Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura, johon ei ole otettu uusia jäseniä kolmeenkymmeneen vuoteen. Noin kymmenvuotiaina seuraan valituista yhdeksästä lapsesta on sittemmin kasvanut suomalaisen kirjallisuuden luomisvoimaisin ryhmittymä.

Itse Laura Lumikko on etäinen, valkoisessa mekossaan liihotteleva viileä hahmo, jonka olemuksesta kellään ei tunnu olevan kokonaiskuvaa. On vain se virallinen totuus rakastetusta kirjailijamestarista. Käsitys, johon luovat säröjä talvisten juhlien selittämättömät tapahtumat sekä kirjallisuusseuran jäsenten vähitellen esiin vuodatetut muistot.

Seuran jäsenistä valokeilaan astuvat lastenkirjailija ja kirjastovirkailija Ingrid Kissala, leivoksiin mieltynyt Martti Talvimaa sekä Hollywoodissa asti menestynyt scifisti Aura Jokinen alias Arne C. Ahlqvist. Jokainen heistä jäsentelee ja käsittelee ihmeellisiä kokemuksiaan eri tavoin.

Romaanin luoma kirjailijakuva on herkullinen ja satiirisen tragikoominen. Kirjailijat esitetään saalistajina ja vampyyreinä, jotka vaanivat kanssaihmisiään ammentaakseen heistä aineksia teoksiinsa. Yleisön puolijumaliksi kohottamat, elämästä vieraantuneet tekstinikkarit väijyvät ruokakauppojen käytävillä ja sieppaavat lauseen tuolta, tunteen katseesta ja huulenkaaren kasvoista.

Lumoavasti kirjoitettu ja oivaltavia kielikuvia sisältävä teksti leikkii kirjallisen maailman omalaatuisuuksien ohessa intertekstuaalisilla viitteillä sekä sisäpiirin vitseillä. Näitä murusia on ripoteltu niin henkilöiden nimiin kuin moniin pienempiinkin yksityiskohtiin. Viittausten tajuaminen ei ole välttämätöntä tarinan ymmärtämiselle, mutta niiden huomaaminen tuo lukukokemukseen oman anteliaan bonustasonsa.

Kaikki edellä mainittu on kuitenkin vasta pintaraapaisua rikkaan romaanin teemoista ja aihepiireistä. Kirjassa hahmotellaan filosofisia ajatelmia siitä, kuinka ihmisen minäkuva, elämäntulkinta sekä suhde ympäröivään maailmaan muodostuvat. Teos puhuu muistin häilyvyydestä, tulevaisuudenodotuksista, olemassaolon tarinasta. Moraalia ja etiikkaa unohtamatta.

Lisäksi Jääskeläinen kutoo kutkuttavien mysteerien verkon, jolle ei näytä tulevan loppua. Mitä kätkee sisälleen salaperäinen Peli, jota ei sovi mainita ulkopuolisille? Miksi Jäniksenselän koirat karkaavat metsiin rellestämään? Mikä voima väijyy Näkkilammen mustissa syvyyksissä?

Nämä ja lukuisat muut taitavasti yhteen kytkeytyvät arvoitukset pitävät kerronnan virkeänä ja saavat ahmimaan teosta eteenpäin. Langat myös kurotaan kirjan kuluessa kauniisti kokoon – ilman, että ratkaisut pilaisivat romaanin yllä leijuvaa maagisrealistista tunnelmaa.

Teoksen päätyttyä mieleen jää kaipuu. Halu matkustaa Jäniksenselälle. Tarve saada käsiinsä Laura Lumikin Otuksela-kirjoja. Intohimo maailmaan, joka on mystisyydessään taianomaisempi kuin arkinen konsensustodellisuutemme.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/06.

Kirjat – Suomi-spefi pärjää maailmalla

UlkkisKannetParin edellisen blogijutun myötä nousi taas mieleen, kuinka hyvin kotimaisella scifillä ja fantasialla nykyisen menee ihan maailmankin mitassa.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuksia on suomalaisille kirjoille siunaantunut viime vuosina useita – vuoden 2014 sadosta peräti kolme kotimaista teosta nousi viiden kärkeen. Aiempina vuosina listoilla ovat keikkuneet mm. Johanna Sinisalon Auringon ydin, Emmi Itärannan Teemestarin kirja sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset. Vuosina 2011 ja 2012 jopa voitot tulivat Suomeen kiitos Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää -romaanin.

Elokuvapuolella maailmaa on valloitettu niin Iron Skyn kuin Rare Exportsin voimin. Nyt on vuorossa Big Game ja tulevaisuudessa Iron Sky -jatko-osa The Coming Race.

Myös kirjojen ja novellien käännösosastolla menee lujaa. Johanna Sinisalon moneen kertaan palkitun ja Japania myöten levinneen Troll: A Love Story -romaanin jalanjäljissä maailmalle ovat levinneet mm. Sinisalon seuraavat teokset, Rajaniemen huumaava The Quantum Thief -trilogia, Pasi Ilmari Jääskeläisen ylistetty The Rabbit Back Literature Society ja Itärannan huikealla ensipainoksella Yhdysvalloissa liikkeellelaskettu Memory of Water. Leena Krohnista ja Jyrki Vainosesta nyt puhumattakaan

Tämän oheen myös suomalaisia novelleja on kääntynyt kiitettävissä määrin englanniksi ja muillekin kielille. Viime vuodelta esiin voi nostaa vaikkapa Jääskeläisen Where the Trains Turn (Tor.com) ja Letter to Lethe (Words Without Borders), Hannu Rajaniemen Invisible Planets (Reach for Infinity), Inkeri Kontron The Dying Embers (Strange Horizons) ja Shimo Suntilan Daughters! (Words Without Borders). Sekä tietenkin Finnish Weird -lehdessä julkaistut Tiina Raevaaran Gordon’s Story ja Jenny Kangasvuon Flow My Tears, Fall from Your Springs!

Suomalaiset tekstit on myös noteerattu hienosti maailmalla. Alan suurimman lehden, Locuksen, vuoden suositeltavat teokset listalta löytyy rutkasti suomalaisväriä. Romaanilistalla komeilevat sekä Hannu Rajaniemen The Causal Angel että Johanna Sinisalon The Blood of Angels. Nuortenkirjojen listalta löytyy Itärannan Memory of Water. Pienosromaaneissa loistaa Jääskeläisen Where the Trains Turn ja novelleissa Rajaniemen Invisible Planets.

Eikä pidä unohtaa Itärannan romaanille siunaantunutta Philip K. Dick -palkintoehdokuutta!

Tilanne on siis kovin valoisa – loisteliaampi kuin kukaan olisi vielä joitain vuosia sitten saattanut edes kuvitella. Täytyy toivoa, että tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisella spefi-kirjallisuudella on paljon annettavaa myös ulkomaisille lukijoille.

Toni Jerrman