Katri Alatalo
Ikuisesti, siskoni
Gummerus

Uudella romaanillaan Katri Alatalo vahvistaa asemiaan kotimaisen eeppisen fantasian luotettavana kameleonttina, joka istuttaa kerrontansa oivasti kulloiseenkin ympäristöön. Siinä missä edellinen romaani, Käärmeiden kaupunki, sijoittui Tuhannen ja yhden yön saduista vaikutteita saaneeseen paahteiseen aavikkomaisemaan, ammentaa uusin teos kelttiläisistä myyteistä ja Skotlannin historiasta.

Caitriona, Cat, kasvaa pikkusiskonsa ja vanhempiensa kanssa lähellä tammilehtoa ja sen sopukoissa piileviä unohdettuja kivipaaseja. Kohtaaminen kiertävän druidin kanssa saa jotain heräämään siskoksissa. Kun kutsumustaan etsivä, omapäinen Cat sitten ymmärtämättömyyttään ja kapinallisuuttaan tekee kohtalokkaan virheen, joutuu viaton pikkusisko maksamaan erheen hinnan. Seuraa jumalten kirous, ja kuolematon Cat jää yksin etsimään lunastustaan.

Romaanin kerronta seuraa Catin tarinaa kahdessa aikatasossa: lapsuudessa ja kertomuksen nykyhetkessä. Cat on ainoa näkökulmahenkilö, mikä korostaa osuvasti hänen syyllisyydestään nousevaa ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä.

Alatalon sanankäyttö on satunnaisia pieniä tyylirikkoja lukuunottamatta kauniisti virtaavaa ja aisteihin vetoavaa. Lukija näkee niin sammaloituneet kivet kuin veriset taistelutantereet, haistaa meren suolan ja maatuneet lehdet.

Teemat punoutuvat sisaruudesta, vastuusta ja menneisyyden painosta. Cat ei voi korvata sisartaan muttei osaa asettua olemaan oma itsensäkään. Ilman sovitusta Cat jää kiertämään kehää: kaikki, millä on merkitystä, liittyy toisiin ihmisiin, mutta hänen oma salaisuutensa erottaa hänet muista yhä uudestaan. Kun ajan armoton virta tarjoaa uuden mahdollisuuden, pelkää Cat pilaavansa senkin. Kuin kerrannaislaineina myös moni sivuhenkilö on kiinni sukunsa menneisyydessä, joko toistaen tai uhmaten sitä.

Teoksessa on myyttistä kansansatumaisuutta, mikä nostaa sen fantasiassa usein toistettujen perinteisten kasvutarinoiden yläpuolelle. Cat häilyy apatian, uhman, joskus toiveikkuudenkin välillä, vuoroin kiroaa kohtaloaan ja alistuu sille. Lukijaa toki paikoin ärsyttää, ettei Cat tunnu oppivan ajan kulusta mitään – mutta siinä Catin traagisuuden ydin piileekin.

Ikuisesti, siskoni viehättää viipyilevyydessään, esteettisyydessään ja ajattomassa tunnelmassaan. Se sopii hyvin niin aikuiseen makuun kuin myöhäisteini-ikäisillekin lukijoille.

Lisäksi romaani osoittaa Alatalon kypsyneen kirjailijana. Ikuisesti, siskoni on Käärmeiden kaupunkia eheämpi ja yhtenäisempi niin tyylillisesti kuin rakenteeltaankin. Juuri tämänkaltaiset romaanit laajentavat myös valtayleisön käsitystä fantasiagenrestä ja sen mahdollisuuksista.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.