Sarjakuvat – Ihmeellinen Miracleman

miraclemankansiweb

 

Alan Moore & co: Ihmeellinen Miracleman

”Kuin leija, joka on hävinnyt taistelun tuulta vastaan, minä roikun ristiinnaulittuna taivaalla…”

Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Ihmeellinen Miracleman (Like) on kokoelma Alan Mooren legendaarisesta juoksusta mahtimiehen peräsimessä. Alunperin 1980-luvulla julkaistun sarjan vaiherikkaasta historiasta voi lukea tarkemmin Oskari Rantalan massiivisesta Moore-artikkelista (Tähtivaeltaja 2/16 & 3/16). Lähes 400-sivuinen, supermyyttejä purkava Miracleman oli aikoinaan maailmoja mullistava teos – sekä selkeä esikuva suomalaiselle Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuvalle.

Mooren käsissä Miraclemanista kasvoi supersankarikäsitteen dekonstruktio, rekonstruktio ja ruumiinavaus. Hän toi menneisyyteen juuttuneen lajityypin konventiot kerralla moderniin todellisuuteen. Iloisten karkkivärien ja kepeiden haaveleikkien tilalle tulivat harmaa arki, ongelmalliset ihmissuhteet ja mielen pimeät puolet. Samalla hän palautti tarinan ytimeen supervoimaisten yksilöiden historialliset yhteydet vanhojen myyttien sankari- ja jumalhahmoihin.

Mooren lähes mytologista lyyrisyyttä huokuva proosa korostaa trikoohahmojen yli-inhimillisyyttä ja kaikkivoipaisuutta. Tätä kautta esiin nousevat kysymykset, mitä tapahtuisi, jos lähes rajattomilla voimilla varustetut superihmiset todella kävelisivät keskuudessamme. Lopulta Moore päätyy jopa maalailemaan vaikuttavan utopistista visiota paremmasta maailmasta. Mannereurooppalaisesta tieteissarjakuvasta sekä uuden aallon kokeellisesta tieteiskirjallisuudesta saadut vaikutteet korostavat teoksen älyllistä ja taiteellista monitahoisuutta.

miracleman4web

Ihmeellinen Miracleman -kirja käynnistyy prologilla, joka esittelee 1950-luvun viattoman Miraclemanin ja hänen iloisen teinitiiminsä. Sitten hypätään vuoden 1982 Britanniaan, jossa Liz-vaimonsa kanssa asuva keski-ikäinen vätys, Mike Moran, kärsii painajaisista. Unten myötä hänen mieleensä nousee sana kimota, jonka lausuminen muuttaa hänet kosmiseksi supersankariksi, Miraclemaniksi.

Samalla muistoihin palaavat vuosikymmenten takaiset värikkäät seikkailut, jotka päättyivät kaiken tuhoavaan räjähdykseen. Tosin 1980-luvun näkövinkkelistä katsottuna vanhat tapahtumat vaikuttavat naurettavalta pelleilyltä.

Miraclemanin paluu ei jää huomaamatta. Ensimmäisenä ottaa yhteyttä Jonathan Bates, entinen Kid Miracleman ja nykyinen suuryrityksen johtaja. Voimaan ja valtaan vuosien myötä viehtynyt läpimätä hirviö ei katso hyvällä toisen yli-ihmisen saapumista kuvioihin.

miracleman2web

Päätään nostaa myös brittihallituksen salainen palvelu, joka aikoinaan vaikutti niin Miracleman-ilmiön syntymään kuin sen lopettamiseenkin. Vähitellen paljastuu, että kaikki, mitä Mike muistaa sankarillisesta menneisyydestään, on silkkaa valhetta.

Näiden käänteiden keskellä Liz tulee raskaaksi ja alkaa odottaa superlasta. Lasta, jonka ikuisesta elämästä haaveileva tohtori Gargunza haluaisi saada käsiinsä. Hän on koko julman Miracleman-projektin luoja ja arkkitehti. Arkisemmassa maailmassa Lizin ja Miken liitto rakoilee, kun aviomies kipuilee minäkuvaongelmien kanssa: väliin peilistä katsoo väsynyt, pulleamahainen luuseri, toisinaan jumalainen lihaskimppu, jonka ajatukset virtaavat puhtaina ja selkeinä.

Moore tunkee hahmonsa armotta tehosekoittimeen ja vääntää heistä ulos niin inhimillistä tuskaa kuin elämää suurempaa ihmeen tuntua. Kaiken syövää absoluuttista pahuutta ja idealistista hyvyyttä, joka avaa ovia uusiin todellisuuksiin.

miraclemanxweb

Ihmeellinen Miracleman on jylhä ja koskettava sarjakuvaromaani. Maailmoja syleilevän mahtipontisuuden, korkealentoisten visioiden, raakojen kauhujen ja filosofisten pohdintojen keskelläkin se säilyttää inhimillisen yhteytensä reaalimaailman kipupisteisiin. Tarina myös tunnustaa avoimesti yhteytensä populaarikulttuurin perintöön, vaikka muovaakin vanhoja malleja uuteen uskoon. Lisäksi teos valaisee hienosti legendojen syntymekanismeja ja ihmisten tarvetta luoda itselleen jumalia.

Parhaimmillaan Miracleman kulkee kuin tanssi, jossa runollinen teksti ja ilmaisuvoimaiset kuvat resonoivat musiikin lailla. Tämä näkyy erityisesti Garry Leachin ja John Totlebenin taiteilemissa osioissa, joissa on visuaalista potkua vaikka muille jakaa. Teoksessa on kuitenkin sen verran monta piirtäjää, että taso ja tyyli notkahtelevat paikoin ikävästi. Kököintä jälkeä on tehnyt Chuck Austen, mutta yllättäen myös Rick Veitch pistää Miraclemanissa pahintaan. Heidän kuvittamissaan jaksoissa kerrontakin hapuilee.

miracleman8web

Kiitoksen ansaitsevat albumin tuore väritys, Jouko Ruokosenmäen hieno suomennos sekä mukaan saadut välinäytökset, jotka puuttuivat 1980-luvun lopun amerikkalaisista Miracleman-albumeista. Uusi värimaailma on selvästi aiempaa toimivampi ja peittää samalla kehnosti piirrettyjen jaksojen pahimmat kömmähdykset.

Ihmeellinen Miracleman on klassikko, jota ei sovi ohittaa.

Seuraavaksi kehiin sitten Neil Gaimanin ja Mark Buckinghamin Miracleman: The Golden Age. Eikös joo?!

”Ja niin me hengitimme mytologiaa, puhalsimme satuja, hikoilimme legendoja. Olimme Olympoksen jumalia.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

miracleman3web

Kirjat – Magdalena Hai: Haiseva käsi

magdalenahaihaisevakasiweb

Spekulatiivinen fiktio juhlii Topelius-palkinnon uusimmalla ehdokaslistalla. Viidestä mukaan nostetusta teoksesta kolme on selkeää genrekamaa. Kyseiset kirjat ovat Maria Turtschaninoffin vaikuttava Naondel, Magdalena Hain karmaisevan hauska Haiseva käsi sekä K. K. Alongin keskinkertainen Kevätuhrit.

Ehdokkuuden kunniaksi julkaisemme blogissa Aleksi Kuution arvostelun Hain novellikokoelmasta. Teksti on ilmestynyt alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Topelius on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Palkintosumma on tänä vuonna 2017 euroa ja se myönnetään vuonna 2016 julkaistulle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa 13.1.2017.

Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta
Karisto

Magdalena Hain Haiseva käsi on nuorille suunnattu kauhutarinakokoelma, josta vanhempikin lukija nauttii.

Novellikokoelman nimi ei voisi olla osuvampi, sillä se summaa koko kirjan tunnelman loistavasti: vähän ällöä ja pelottavaa, mutta samalla hilpeän hauskaa. Jotkut lyhyistä ja nopealukuisista tarinoista ovat tosin sen verran hurjia, ettei niitä kannata lukea kovin nuoren lapsen kanssa.

Kirjan tarinat sijoittuvat uhkaavasti nimettyyn Uhriniituntakaisen pikkukaupunkiin. Kertomukset ovat erillisiä, mutta osaa niistä yhdistävät löyhästi samat sivuhahmot tai tapahtumat.

Kokoelma sisältää viitisentoista mukaansa imaisevaa tarinaa, joissa on riittoisasti vaihtelua. Pääosassa ovat aina lapset tai nuoret, joita vastaan – tai joiden puolelle – asettuu noitia, ihmissusia, hirviöitä, haamuja, ilkeitä puita ja ikuisia pahuuksia. Hain kertojanote vaihtelee. Välillä se on keveä ja hihityttävä, toisinaan surullinen tai jopa synkeä.

Kirjan avaustarina, Lokakuu, on niin herkistävä kuvaus koulukiusaamisesta sekä sitä seuraavasta häpeästä ja yksinäisyyden tunteesta, että kyynelkanavat joutuvat heti testiin. Seuraavaksi päälle pöllähtävä Pahanukke on puolestaan osin hilpeäkin mukaelma klassisesta hirviönukketeemasta.

Kokoelman karmivin novelli, Namusetä, kertoo loruilla esiin manattavasta yliluonnollisesta, lapsia kaappaavasta namusedästä. Tarina voisi aiheuttaa monille lukijoille painajaisia, mutta Hai sekoittaa joukkoon juuri sopivan määrän hauskoja yksityiskohtia, jotta naurullekin jää sijaa. Niminovelli Haiseva käsi on puolestaan kieli poskessa kulkevaa zombimenoa.

Kirjailija on selkeästi selvillä sekä vanhemmasta että uudemmasta kauhuperinteestä ja osaa käyttää tätä hyödykseen. Välillä tarinoissa mennään genreä tuntevan lukijan kannalta turhan kuluneita latuja, mutta nuorta yleisöä tämä tuskin haittaa. Kliseiden käyttö vaikuttaa yleensä myös tietoiselta valinnalta.

Tarinoissa käsitellään paljon ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä sekä erilaisuutta ja sen hyväksymistä. Hai ei väheksy lukijakuntaansa ja pyörittää teemoja kypsästi. Monissa kertomuksissa heikolta vaikuttava lapsi tai nuori myös löytää hädän hetkellä sisäisen voimansa. Se tekee Namusedänkin kaltaisista kauhupaloista voimaannuttavaa luettavaa.

Paras esimerkki tästä on kokoelman koskettavin tarina Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, joka kertoo hirviöitä karkottavasta uninallesta. Novellista tulee kaikkein selvimmin esiin maailma, jossa nuoret elävät – se epäselvä alue, jossain lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Kaiken kaikkiaan Hain kokoelma on mainio paketti, joka säikyttää, ilahduttaa, koskettaa ja naurattaa. Sekä pistää ajattelemaan asioita. Tällaista lisää!

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Elokuvat – Rogue One: A Star Wars Story

swrogueonejulisteweb

Rogue One: A Star Wars Story

Nyt täytyy hehkuttaa! Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story on nimittäin juuri sellainen elokuva, jota Tähtien sodan ystävät ovat odottaneet jo 35 vuotta. Poissa ovat 2000-luvun vaihteen esiosien lamaannuttava lällyys ja The Force Awakens -filmin platkut kopiokierrätykset. Taika on palannut, ja tippa on lähes linssissä, kun katsoja matkaa aikakoneen siivin Star Wars -universumin kultakauteen.

Rogue Onen juoni kytkeytyy suoraan ensimmäinen Tähtien sota -elokuvan tapahtumiin. Käytännössä filmi kertoo, kuinka Kapinaliitto saa haltuunsa Kuolontähden piirustukset. Sekä selittää, miten Imperiumin massiivisin tuholaite voi olla niin haavoittuvainen.

Tarinan ytimessä ovat hyvin luodut henkilöhahmot. Jyn Erso (Felicity Jones) on omia polkujaan kulkeva pikkurikollinen. Hänen äitinsä on tapettu ja isä (Mads Mikkelsen) pakotettu mukaan Kuolontähti-projektiin. Nuoruusvuotensa Jyn vietti kapinallisten radikaalia siipeä edustavan Saw Gerreran (Forest Whitaker) hoivissa.

swrogueone1web

Pyörät lähtevät pyörimään, kun Kapinaliitto kuulee huhuja Imperiumin riveistä karanneesta loikkarista, jolla on heille tärkeä viesti. Mies päätyy kuitenkin Gerreran vangiksi eikä herra katso vierailijoita hyvällä silmällä. Avaisiko Jynin ja Gerreran vanha kumppanuus ovet vainoharhaisen vapaustaistelijan tukikohtaan? Ehkä, mutta sitä ennen on vielä vakuutettava vastahakoinen Jyn idean järkevyydestä. Sen tehtävän saa kapteeni Cassian Andor (Diego Luna), joka on valmis vaikka murhiin edistääkseen kapinaliikkeen asiaa.

Toisaalla Imperiumin joukot ryöväävät Jedha-kuun temppelikaupungista viimeisiä kyberkristalleja superaseensa käyttövoimaksi. Samalla Kuolontähden rakentamista johtava Orson Krennic (Ben Mendelsohn) joutuu puolustelemaan tiukkapipoiselle suurmoffi Tarkinille projektin jatkuvaa venymistä.

Yhä suuremmille kierroksille yltyvä tarina sisältää useita mahtavia kohtauksia. Niissä niin jättiläismäinen Kuolontähti kuin Kapinaliiton urheat lentäjät X-siipihävittäjineen pääsevät näyttämään kykynsä. Jyn Ersosta ja Darth Vaderista nyt puhumattakaan.

swrogueone2web

Elokuvan laajaksi paisuvan henkilökaartin johtotähtenä loistaa Jyn, josta kasvaa tapahtumien tuiskeessa aito sankari. Hän pitää yllä toivon liekkiä vielä siinäkin vaiheessa, kun moni muu on jo valmis luopumaan leikistä. Jynin rinnalla Cassian jää selkeästi varjoon, vaikka mieheen tuo särmää kipuilu synkkien tekojen ja eettisten periaatteiden välisessä ristivedossa.

Huumoria ja valonpilkettä muuten kovin tummasävyiseen filmiin pumppaavat itsetietoisen persoonallinen K-2SO-droidi sekä Hongkong-tähti Donnie Yenin tulkitsema sokea temppelinvartija Chirrut Îmwe. Entinen Imperiumin turvallisuusdroidi Kaytoo heittää suorapuheisen hauskaa läppää eikä jää C-3PO:n kopioksi. Chirrut on puolestaan Voiman puhdassydäminen soturi, joka ei tunne pelkoa edes sotatantereiden pahimmissa myrskyissä.

swrogueone4web

Visuaalisesti Rogue One herättelee hienoja muistikuvia alkuperäisen Tähtien sodan suuntaan. Maailmat ovat rähjäisiä ja laitteet likaisia sekä kuluneita. Edes tietokoneanimaatioita ei ole siloteltu. Valtavat tähtituhoajat ja muut alukset on toteutettu niin, että ne tuovat mieleen vanhat pienoismalliefektit – vaikka taipuvatkin temppuihin, joita 1970-luvun lopulla ei olisi pystytty toteuttamaan.

Elokuvassa on myös ongelmansa. Filmin alkupuolella tarinan fokus on hetkittäin hukassa, ja kerronnassa esiintyy myöhemminkin haparointia. Lisäksi se, että katsoja tietää, kuinka kaikki tulee päättymään, syö jännitettä – vaikka yllätyksiäkin on luvassa.

Kokonaisuudessaan Rogue One tarjoilee vaikuttavan Star Wars -kokemuksen, joka resonoi hienosti originaalitrilogian parhaiden jaksojen kanssa. Se myös soittelee tunteita tavalla, johon harva avaruusooppera pystyy.

Toni Jerrman – 4 tähteä

swrogueone5web

Elokuvat – Foliohatun alla 8: Alien

ajuliste

Foliohatun alla
Osa 8: Alien

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaan johtavaa informaatiota.

Ridley Scottin alkuperäinen Alien-elokuva (1979) kulki Suomessa nimellä Alien – Kahdeksas matkustaja. Tämä lisänimi on hyvin paljastava: Nostromo-aluksen miehistöön kuuluu seitsemän ihmistä ja yksi kissa. Kahdeksas matkustaja ei siis ole mikään avaruusmuukalainen, vaan aluksen kissa, Jones! (K1) Tämänkertainen kirjoituksemme kertookin juuri tästä hiljaisesta yhtiökumppanista.

akuva1

Väärinkäsitys: Karulta kuulta mukaan livahtanut ksenomorfi tuhoaa sokeassa murhanhimossaan aluksen miehistön. Vain lentoluutnantti Ellen Ripley ja hänen lemmikkikissansa Jones pääsevät livahtamaan pedon kynsistä.

Tyly totuus: Kauan hyljeksitty maskottikissa päättää kostaa vihaamalleen miehistölle ja löytää kyytiin harhautuneesta muukalaisesta oivan työkalun tarkoitukseensa.

Kenen kissa Jones on?

Yleisesti oletetaan, että Jones on Ripleyn lemmikki. (K2) Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä leffan alussa näemme kissan murkinalla Ripleyn vieressä. Nainen myös silittää aterioivaa karvaturria hellästi. Lisäksi elokuvan lopussa Ripley pelastaa elikon tuhoutuvasta aluksesta, ja laittaa sen nukkumaan hyperunikammioon.

akuva2

Mutta onko Jones todella Ripleyn kissa? Monet seikat puhuvat tätä käsitystä vastaan. Antaisiko muka iso ja paha Weyland-Yutani-firma tavallisten työläisten tuoda henkilökohtaisia lemmikkieläimiään avaruusalukseen?

Ripley selvästi pitää mirristä ja se hänestä, mutta mitään kiinteää sidettä näiden kahden välillä ei ole. Tapahtumien tuoksinassa Ripley muistaa pikku ystävänsä tasan kaksi kertaa, nekin vain sattumalta. Hyvä esimerkki tästä on kohtaus, jossa pikkuruista hirviöpoikasta etsivä kolmikko löytää kissan lokerikkojen luota. Kolli sähisee Ripleylle ja säntää karkuun. Sen sijaan, että lähtisi itse kissan perään, Ripley määrää Brettin hakemaan sen takaisin. (K3) Tästä voimme päätellä, että itsepäinen eläin suhtautuu yhtä innokkaasti – tai innottomasti – miehistön jokaisen jäsenen kutsuihin.

akuva3

Tämä varmistuu myöhemmin, kun Ripley yrittää maanitella kissaa luokseen kehnoin tuloksin.

Kissan ja miehistön suhteesta kertoo paljon sekin, ettei kukaan edes huomaa kollin puuttuvan Kanen viimeiseltä aterialta. Ketään ei myöskään tunnu kiinnostavan Jonesin turvallisuus vastasyntyneen alien-nilviäisen karatessa käytävien uumeniin. (K4) Ja tässä vaiheessahan ihmiset luulevat otuksen olevan yhä sellainen pieni rääpäle, joka olisi vaarallinen juuri pörröisen lemmikin kokoiselle olennolle.

akuva4

Nyt käsi sydämellä kaikki kissanomistajat: ettekö tällaisessa tilanteessa ensimmäiseksi miettisi, missä rakas mirrinne mahtaa seikkailla? Nostromon duunarit sen sijaan unohtavat kaverinsa olemassaolon kerta toisensa jälkeen.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että Jonesin täytyy olla Weyland-Yutani-yhtiön alukseen sijoittama maskottikissa. Kuulostaa varsin järkevältä siirrolta, sillä lemmikkien on useissa tutkimuksissa todettu lieventävän stressiä, alentavan verenpainetta ja helpottavan masennusoireita. Eli miehistö todella hyötyisi nelijalkaisen ystävän läsnäolosta, kun he joutuvat viettämään kuukausikaupalla lukittuina ahtaaseen, likaiseen ja painostavaan avaruusalukseen.

Mutta mitä asiasta tuumii itse kissa?

Lue loppuun

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 4 & 5

sandmandeluxe45kannetweb

Sandman Deluxe 4 ja 5

Sandman Deluxe 4 on ensimmäinen RW Kustannuksen albumi, jossa nähdään reipas annos aiemmin suomentamattomia Unijukka-jaksoja. Jalavan vuonna 1995 julkaisema Usvien aika 1 -kooste kun sisälsi vain puolet nyt Utujen vuodenaika -nimellä kulkevasta tarinasta.

Kirjan alussa lukijoille esitellään jumaliakin vanhempien Ikuisten sukukuntaa. Unen ja Kuoleman rinnalle marssivat Kaiho, Kurjuus, Kohtalo ja Kuume. ”Kuume on Ikuisista nuorin. Hän tuoksuu hieltä, happamalta viiniltä, pitkäksi menneiltä illoilta ja vanhalta nahalta.” Riitaisan kokoontumisen päätteeksi Morfeus päättää palata Helvettiin – vapauttamaan sinne kymmenentuhatta vuotta aiemmin tuomitsemansa ex-rakkaan.

Helvetissä unten valtiasta odottaa yllätys, sillä Lucifer Aamunkoi on päättänyt tyhjentää valtakuntansa ja siirtyä eläkkeelle. Manalan avaimet hän ojentaa Sandmanille, ja siitä vaikeudet vasta alkavat.

sandman4aweb

Utujen vuodenajassa on lukuisia hyviä ideoita ja elementtejä, mutta kerronnallisesti se ei pysy tasapainossa. Sandmanin vaaralliseksi kuvattua Helvetti-reissua pohjustetaan turhankin pieteetillä, eikä eri kulttuureista ammennetuista jumalhahmoista saada kaikkea irti. Hetkittäinen tyhjäkäynti selittynee sillä, että alunperin tarina kirjoitettiin kerran kuussa ilmestyvän lehden sanelemaan muottiin.

Positiiviseen vaakakuppiin on silti tarjolla painavampaa sisältöä. Kuten Ikuisten kiehtova perhe, Sandmanin hahmon moraalinen monitahoisuus, kohtaloonsa tympiintyneen langenneen enkelin luonne sekä jumalaisten voimien lopullinen ratkaisu Helvetin suhteen. Kokonaisuuden pikkukivasta hupipuolesta vastaavat mm. älyvapaa Thor-hahmo pikkiriikkisine Mjölnireineen (”Kun sitä hieroo, se kasvaa.”) sekä kunnianarvoisa lordi Kilderkin, pahvilaatikon olomuodokseen ottanut Järjestyksen manifestaatio.

Albumista käy myös hienosti ilmi Neil Gaimanin kyky luoda mieleenpainuvia henkilöitä sekä mytologisten hahmojen uudelleentulkintoja. Niinpä ei ole ihme, että Helvetin hylänneen vihtahousun tarinalle syntyi myöhemmin erinomaista jatkoa Mike Careyn käsikirjoittamassa Lucifer-sarjakuvassa. Utujen vuodenajassa tutustutaan myös ensimmäistä kertaa peribrittiläisen sisäoppilaitoksen aavepoikiin, Charles Rowlandiin ja Edwin Paineen, jotka ovat sittemmin seikkailleet vaihtuvalla menestyksellä mm. Dead Boy Detectives -minisarjoissa.

sandman4bweb

RW:n kovakantiset Deluxe-julkaisut tuovat Sandmanin tarun suomalaisten lukijoiden ulottuville entistä paremmassa muodossa. Aivan täydellisiä teokset eivät silti ole. Petri Silaksen suomennos jättää paikoin toivomisen varaa samoin kuin vaikkapa Kuumeen dialogin tylsä ladonta. Lisäksi neloskirjassa on joitain sivuja, jotka lienee lisätty painokseen jälkikäteen – ne kun ovat muita pienemmiksi leikattuja ja hienoisesti liiman sotkemia.

Korvaukseksi mukana on yhden lehden koko alkuperäiskäsikirjoitus sekä sivujen lyijykynäversiot. Niitä vertailemalla käy hyvin ilmi, kuinka taiteilijat tulkitsevat ja muovaavat käsikirjoitusta omien näkemystensä suuntaan. Tässä tapauksessa asialla on Kelley Jones, joka kantaa päävastuun Utujen vuodenajan kelvolliseksi laskettavasta kuvituksesta.

”Kohtalo tuoksuu tomulta ja öisiltä kirjastoilta.”

sandmandeluxe5aweb

Sandman Deluxe -sarjan viides kirja sisältää Neil Gaimanin käsikirjoittaman ja Shawn McManuksen & kumppaneiden piirtämän kuusiosaisen Persoonapeli-tarinan sekä usean taiteilijan toteuttaman upean kuvagallerian.

Sarjakuvan keskeisenä hahmona on kakkosalbumissa sivuosaa esittänyt Barbie. Miehestään eronnut blondi asuu nyt New Yorkissa, jossa hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat transsukupuolinen Wanda sekä lesbopariskunta Hazel ja Foxglove.

Aiempien tapahtumien seurauksena Barbie on menettänyt yhteyden satumaiseen unimaailmaansa ja sen fantastisiin asukkaisiin. Nämä kuitenkin kaipaavat prinsessansa apua taistelussa uhkaavaa Kukkuuta vastaan. Myös Kukkuu haluaa Barbien käsiinsä, jotta voisi vapautua uniluodolta.

Merkittävää roolia tapahtumissa näyttelee muinainen kreikkalaisnoita Thessalia. Kylmäverisen tehokas nainen ei katso hyvällä silmällä tahoja, jotka sotkeutuvat hänen elämäänsä. Hän on valmis käyttämään niin taikoja kuin veitsiäkin asian korjaamiseksi.

sandmandeluxe5bweb

Kun Persoonapeli alunperin julkaistiin 1990-luvun alussa, se herätti huomiota erilaisten sukupuoli-identiteettien avarakatseisella käsittelyllään. Teema ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna aihe ei olekaan enää yhtä vallankumouksellinen. Niinpä huomio kiinnittyy enemmän itse tarinaan, jossa on hetkittäistä venyttelyn makua.

Pitkien henkilöesittelyjen jälkeen mukaan solahtaa sekä painajaismaisen kylmiä kauhutunnelmia että synkkää kuvaa raiteiltaan vinksahtaneesta satumaailmasta – pelon ja kuoleman korruptoimasta lapsuuden fantasiasta. Kunnolla tarina nousee siivilleen, kun keskiöön astuu luopumisen haikeus ja kaiken katkeransuloinen loppu. Näiden tunteiden airueena toimii elämää suurempi unten valtias, tuo kiehtovan etäiseksi jäävä, yksinäisyyttä huokuva entiteetti.

Epätasaisten kehittelyjen jälkeen sarjakuvan päätös tarjoaa vaikuttavan kokemuksen, joka saa lisää pontta koskettavasta hautajaisepilogista.

Toni Jerrman

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 3/16 ja 4/16.

sandmandeluxe5cweb

Tiedote – Turun Sarjakuvakauppa Helsinki

 

praedorkansiweb

Turun Sarjakuvakauppa Helsinki

Sarjakuvan ystäville on Helsingissä muutama liike, joihin suunta käy säännöllisesti: Fennica Comics, Fantasiapelit, Akateeminen, Kulkukatin poika, SS Libricon, Good Fellows ja niin edelleen. Nyt listaan on lisättävä uusi tulija, kun Turun Sarjakuvakauppa avaa Helsingissä ovensa – vieläpä Tähtivaeltajasta hyvinkin tutun Petri Hiltusen originaalinäyttelyn kera!

Ohessa saamamme mainoshenkinen lehdistötiedote kaupan avaamisesta ja 24.11. järjestettävistä/järjestetyistä avajaisista:

Turun Sarjakuvakauppa avaa kolmannen myymälänsä Helsingin Kallioon. Avajaisia vietetään torstaina 24.11.2016 klo 12 alkaen. Myymälä tulee samoihin tiloihin Sarjakuvakeskuksen kanssa. Samaan aikaan myymälän kanssa avautuu myös galleriatila, jonka ensimmäisenä näyttelynä on Petri Hiltusen Koukussa taikaan -sarjakuvanäyttely.

Turun Sarjakuvakauppa Oy perustettiin vuoden 2010 alussa. Yhtiön taustalla on yhdeksän sarjakuva-alan harrastajaa ja ammattilaista. Helsingissä avattava liike toimii samoissa tiloissa Sarjakuvakeskuksen kanssa. Sarjakuvakeskus on Suomen sarjakuvaseuran alaisuudessa toimiva, Helsingissä sijaitseva sarjakuva-alan monitoimikeskus, joka järjestää muun muassa kursseja ja näyttelyitä. Yhteinen tila on jatkoa seuran kanssa pitkään jatkuneelle yhteistyölle, josta viimeisimpänä oli elokuussa 2016 toteutettu pop-up-myymälä Helsingin Hämeentiellä.

Oulussa Turun Sarjakuvakaupalla on jo yli vuoden toiminut sivutoimipiste. ”Asiakkailta tullut positiivinen palaute rohkaisi avaamaan myymälän myös Helsinkiin”, toteaa toimitusjohtaja Petteri Oja. Uutta kauppaa ryhtyy pyörittämään Uudenmaan läänintaiteilijanakin toiminut sarjakuva-alan rautainen moniottelija Solja Järvenpää. Tuore myymäläpäällikkö toivottaa Sarjakuvakaupalle tervetulleeksi kaikki lapsista senioreihin ja lupaa auttaa esimerkiksi joululahjojen valinnassa. “Tasokasta sarjakuvaa tehdään nykyään kaikille kohderyhmille”, Järvenpää kehuu.

Turun Sarjakuvakauppa on lähes seitsemän vuoden olemassaolonsa aikana vakiinnuttanut asemansa uuden sarjakuvan monipuolisena jälleenmyyjänä. Valikoimissa on nykyään yli 4000 eri nimikettä, joista noin puolet on englanninkielisiä. Koko valikoima tulee saataville Helsingin myymälään, ja laajalla valikoimalla pyritään palvelemaan kaikkia sarjakuvan harrastajia. Helsingin kauppaan tulee myös originaalimyyntiä ja erikoistuotteita, joita ei muualta saa.

Avajaispäivän ohjelmassa on sarjakuvataiteilijoiden vierailuita, signeerauksia, musiikkia sekä pientä tarjoilua. Varmistuneita vieraita ovat sarjakuvataiteilijat Ossi Hiekkala, Milla Paloniemi, Petri Hiltunen ja Pauli Kallio.

Yhteystiedot:
Turun Sarjakuvakauppa Helsinki, Porthaninkatu 9, 00530 Helsinki. Puh. 044 230 8251
avoinna ma-pe 11-18, la 11-16.

Elokuvat – The Girl with All the Gifts

girlwithallthegiftsjuliste

The Girl with All the Gifts

Colm McCarthyn ohjaama The Girl with All the Gifts on omintakeinen zombie-elokuva. Se perustuu mainiosta Lucifer-sarjakuvastaan tunnetun Mike Careyn romaaniin, joka on saatu pikatahtia suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö.

Mitä vähemmän erinomaisesta elokuvasta tietää ennakkoon, sitä tehokkaammin juoni toimii. Lue siis arvostelu omalla vastuullasi.

Melanie (Sennia Nanua) on kohtelias ja älykäs pikkutyttö, joka rakastaa vanhoja kreikkalaisia mytologioita. Hän asuu kohtalotoveriensa kanssa vankina armeijan tukikohdassa. Yöt he viettävät selleissä, päivät oppitunneilla tiukasti pyörätuoleihin kahlehdittuina.

girlwithallthegifts1web

Vaikka lapset näyttävät päällepäin tavallisilta ihmisiltä, ovat he todellisuudessa jotain aivan muuta. Vauhdilla edennyt sieni-infektio on muuttanut suuren osan ihmiskunnasta verenhimoisiksi eläviksi kuolleiksi. Viimeiset eloonjääneet sinnittelevät armeijan leireissä, jotka sortuvat yksi toisensa jälkeen nälkäisten zombie-massojen alle. Ainoa keino pysäyttää tartunta saattaa piillä Melanien ja muiden lasten aivoissa.

Lapsiin suhtaudutaan monin tavoin. Sotilaat kohtelevat heitä kuin vaarallisia epäsikiöitä, ja tohtori Caldwellin (Glenn Close) johtamat lääkärit pitävät heitä pelkkinä koe-eläiminä. Vain opettaja Helen Justineau (Gemma Arterton) näkee Melanien ja muiden lasten syvemmän ihmisyyden.

Kun vankilatukikohta kaatuu, alkaa pienen joukon pakomatka halki sieni-zombieiden kansoittaman maaston. Sen kuluessa hahmojen on määriteltävä uudestaan suhteensa Melanieen sekä opittava luottamaan tyttöön, jota ilman he eivät tulisi toimeen. Samalla Melanien on löydettävä itsensä ja oma luontonsa.

girlwithallthegiftsweb2

Filmin maailmankuva laajenee luontevasti tarinan edetessä. Uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia aukeaa tapahtumien lomassa, ja kerronta pitää otteessaan. Mukana on myös useita ensiluokkaisia ideoita, jotka eivät tyydy vain vanhan kierrätykseen. Lisäksi henkilökehittely ja toiminta pysyvät oivallisesti tasapainossa. Kokonaisuus pelittää siis kaikin puolin maittavasti.

Lisäplussaa tulee filmin vaikuttavasta päätöksestä, joka ei sorru Hollywood-tyyliseen sokerikuorrutukseen. Tästä huolimatta tarina väistää myös silkassa synkkyydessä rypemisen.

Filmin sydän on Sennia Nanuan taidolla tulkitsema Melanie. Luonteensa eri puolien kanssa kamppailevassa tytössä on sekä rakastettavaa inhimillisyyttä että aidosti pelottavaa vierautta. Hänessä kulminoituu ihmiskunnan yksi mahdollinen tulevaisuus.

Elokuvassa häiritsee oikeastaan vain nykysuuntaus, jonka mukaan jopa selkeästi zombieita kuvaavissa kirjoissa ja filmeissä on viimeiseen asti vältettävä z-sanan käyttöä. Näin tuskin kävisi todellisessa maailmassa, jossa zombiet ovat populaarikulttuuri-ilmiönä kaikille tuttuja.

Toni Jerrman – 4 tähteä

girlwithallthegifts3web

Kirjat – Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

hirvionkutsuweb

Viikko sitten ensi-iltansa sai visionäärisen espanjalaisohjaaja J. A. Bayonan erinomaisen komea ja vaikuttava A Monster Calls -elokuva. Teos perustuu Patrick Nessin ja Siobhan Dowdin palkittuun Hirviön kutsu -romaaniin, joka ilmestyi suomeksi viime kesänä.

Elokuvaversion vanavedessä esiinnoston ansaitsee myös alkuperäinen kirja. Niinpä tarjoamme ohessa Aleksi Kuution kirjoittaman arvostelun tästä mestarillisesta romaanista.

Patrick Ness & Siobhan Dowd
Hirviön kutsu
A Monster Calls
Suom. Kaisa Kattelus. Tammi

Hirviön kutsu on poikkeuksellinen, upea romaani. Siksi on vain sopivaa, että sillä on myös poikkeuksellinen syntyhistoria.

Kirjailija Siobhan Dowd kehitti romaanin perusidean, henkilöt ja asetelman. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä kirjaa loppuun ennen kuin menehtyi pitkään sairastamaansa rintasyöpään. Työ jäi Patrick Nessille, joka tunsi Dowdin vain tämän kirjoittamien nuortenkirjojen kautta. Ness epäröi aikansa, kehitteli ideaa eteenpäin ja antoi lopulta tarinan viedä. Syntyi Hirviön kutsu – koskettava tarina luopumisesta.

13-vuotiaan Conor-pojan äiti sairastaa syöpää, joka äidin vakuutteluista huolimatta tuntuu vain pahenevan. Eräänä yönä, täsmälleen kello 00.07 Conorin ikkunan taakse ilmestyy jättimäinen hirviö, joka väittää pojan kutsuneen hänet luokseen. Hirviö sanoo kertovansa pojalle kolme tarinaa, mutta neljäs Conorin on kerrottava itse. Kun poika herää, hän kuvittelee kaiken olleen unta. Mutta yö toisensa jälkeen hirviö palaa tarinan kera.

Juoni on yksinkertaisen tehokas. Conor kuuntelee hirviön persoonallisia tarinoita, jotka kulkevat yllättäviä polkuja. Samalla hän yrittää saada selkoa, miksi on kutsunut hirviön luokseen. Tarinat ja niitä seuraavat keskustelut muistuttavat, ettei kaikki ole niin yksinkertaista kuin miltä aluksi näyttää.

Ness maalailee pienin vedoin kokonaisen teemojen kirjon. Hän kuvaa hienosti elämän kipupisteitä, kuten pelkojen kohtaamista, kyvyttömyyttä sanoa asioita ääneen, hylätyksi tulemisen tunteita sekä luopumisen ja anteeksiantamisen vaikeutta.

Kirjassa on hurja määrä sykähdyttäviä kohtauksia. Esimerkiksi Conorin ja tämän kaukaisen isän keskusteluissa on riipaisevaa hapuilua. Ness näyttää, kuinka aikuiset voivat joskus olla yhtä hukassa kuin lapsetkin. Tunteet ovat vaikeita iästä riippumatta.

Kirjan kerrontaa tukee Jim Kayn tunnelmallinen kuvitus, joka tavoittaa Nessin tekstin hengen todella hyvin ja tekee lukemisesta erityisen suuren nautinnon. Hetkittäin kuvan ja tekstin saumattomassa yhteispelissä on samaa taikaa kuin viime vuoden Tähtifantasia-voittajassa, Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita -tarinakokoelmassa.

Hirviön kutsun suurin hienous on siinä, että vaikeista teemoista huolimatta se ei ole ahdistava. Teos on sopiva sekoitus surua, iloa, huumoria ja antoisia pohdintoja. Lopputuloksena on monitasoinen satu, jolla on annettavaa kaikenikäisille lukijoille.

Toimi siis, kuten Ness kirjan esipuheessa ohjeistaa: ”Ota tämä ja juokse. Riehu.”

Aleksi Kuutio

Sarjakuvat – Knut Nærum & Karstein Volle: Vinossa

vinossakansiweb

Knut Nærum & Karstein Volle:
Vinossa

Voiko sarjakuvilla järkyttää yhteiskuntarauhaa? Näin ainakin uskotaan Vinossa-albumin (Like) poliisivaltiossa, jossa sarjakuvien piirtäminen ja levittäminen ovat ankarasti kiellettyjä.

Norjalaisen Knut Nærumin käsikirjoittama ja Karstein Vollen kuvittama Vinossa on kunnianhimoinen visio dystopistisesta yhteiskunnasta ja siellä tehdyistä sarjakuvista. Albumin kehystarinana toimivat ankean mustavalkoiset todellisuusjaksot, joissa seurataan toimistovirkailijaa, joka innostuu luomaan kiellettyjä kuvakertomuksia. Suurin osa teoksen sivuista uppoaa kuitenkin miehen tummanpuhuviin sarjakuviin, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan sekä taiteeltaan että väritykseltään.

vinossa3web

Vahvoja tarinoita yhdistävät yhteiskunnallinen kantaaottavuus, vertauskuvallisuus sekä lähes käsinkosketeltava vierauden ja ulkopuolisuuden tuntu. Monissa niissä on myös aistittavissa selkeitä Alan Moore -vaikutteita.

On maailma, jossa verisesti toisiaan vastaan kilpailevat spiritualistit avaavat portin suurten muinaisten hallitsemaan ulottuvuuteen. Tai liian aidolle maistuva teatteriesitys, joka saa katsojan puuttumaan näytelmän tapahtumiin – kohtalonomaisin seurauksin.

Entä mitä tehdä, kun kohtaa nuoruudenrakkautensa pikkukaupungissa, jossa ihmiset vanhenevat nopeammin kuin muualla? Tai saa selville, että sairaalavuoteella makaava isä on aikoinaan kuulunut lakkorikkureita mukiloivaan oikeistolaiseen naamiosankaritiimiin?

vinossa1web

Albumin jokaiseen sarjakuvaan on upotettu käänteitä, tasoja ja tulkittavaa enemmän kuin usein löytää edes kokonaisesta kirjasta. Monin paikoin tarinoiden lähtökohdat ammentavat populaarikulttuurin peruskuvastosta, mutta silloinkin niihin löydetään uutta kulmaa ja käsittelytapaa. Kokonaisuutta tukevat innovatiiviset tekstiratkaisut, joissa kuvat ja kertojan mietteet lomittuvat tai dialogi on siirretty kokonaan ruudun alareunaan.

Vinossa ei päästä lukijaa helpolla. Vastineeksi luvassa on teos, jonka seuraan tulee palattua useaan otteeseen. Teos, joka tulvii pakahduttavaa inhimillisyyttä ja palkitsevaa älykkyyttä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/16.

vinossa2web

Uutiset – Liken ja Tähtivaeltajan kirjoituskilpailun voittaja julkistettu

Liken ja Tähtivaeltajan spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun voittaja on Katja Törmänen käsikirjoituksellaan Karhun morsian. Kilpailun raatiin kuuluivat kirjailija Tiina Raevaara, Tähtivaeltajan edustaja Jukka Halme ja kustannustoimittaja Jaakko Launimaa. Raadin päätös oli yksimielinen.

Karhun morsian erottui selvästi muista lukemistani käsikirjoituksista. Se oli ehyt ja intensiivinen, ammattimaisen kirjoittajan työtä. Tarina houkutteli tekemään tulkintoja mutta samaan aikaan pakeni yhtä ainoaa selitystä. Se on hyvän kirjan merkki.” – Tiina Raevaara

Karhun morsian on kiehtova, monisyinen fantasiakertomus, joka ammentaa kauniisti suomalaisesta karhumytologiasta. Kirjoittaja onnistuu luomaan hienovaraisilla viittauksilla ja yksityiskohdilla henkilöhahmoja, jotka tuntuvat samaan aikaan aidosti suomalaiskansallisilta mutta myös iättömiltä arkkityypeiltä himoineen ja haluineen.” – Jukka Halme

Katja Törmänen (s. 1971) on koulutukseltaan historian opettaja ja ammatiltaan kirjoittamisen sekatyöläinen. Hän asuu Oulussa. Törmänen on opiskellut luovaa kirjoittamista ja ohjannut kirjoituspiirejä. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt nuortenfantasiakirja Kevääntekijät – Heskilian perilliset osa 1 (2015).