Katja Törmänen
Karhun morsian
Like

Karhun morsian on pohjoismaiseen rautakauteen sijoittuva kasvukertomus, joka taiteilee fantasian ja historiallisen realismin välimaastossa. Tapahtumat sijoittuvat kahteen naapurikylään, joiden asukkaiden elämät kietoutuvat toisiinsa syvemmin kuin pelkkä vierekkäinen sijainti antaa ymmärtää. Kylät erottaa toisistaan syvä kuilu, joka paitsi estää asukkaiden kanssakäymisen, myös symboloi tapa- ja uskomuskulttuurien eroja.

Suolakarin Freydis ja Surmankylän Aslaug ovat nuoria naisia, joita odottaa ennalta määrätty kohtalo. Freydis on kylän suojelushengelle, Karhulle, luvattu morsian, jonka hengenmenon määrää se, milloin hän synnyttää ensimmäisen lapsensa. Aslaug puolestaan aiotaan naittaa kylän päällikölle, kiivaalle ja epävakaalle miehelle, joka on mukiloinut kuoliaaksi jo useammankin naisen.

Ajan tavan mukaan yhteisöjen sukupuoliroolitus on jyrkkä ja naisen osa aina miehelle ja suvulle alisteinen. Päähenkilöt ottavat kuitenkin valtaa itselleen ja tekevät päätöksiä niissä kehyksissä, joissa se on heille mahdollista.

Ilahduttavasti kerronnassa ei tyydytä pelkästään toisintamaan historiallisia roolituksia, vaan naisille annetaan aitoa toimijuutta. Freydisin ja Aslaugin elämän tärkeimmät ratkaisut eivät koske heidän suhdettaan miehiin vaan kyliä hallitsevaan karhujumaluuteen. Myös merkittävimmät päähenkilöiden neuvonantajat ovat naisia.

Kirjan ajankuva ja miljöö ovat ehjiä ja eläviä. Kylät elävät vuodenaikojen sanelemassa rytmissä, jota tahdittavat myös miesväen pitkät poissaolot merillä ryöstelemässä tai kauppaa käymässä. Elannon turvattomuus ja ihmisten pyrkimykset vaikuttaa asioiden kulkuun rituaalien ja loitsujen kautta ovat oleellinen osa päähenkilöiden arkea. Kilpailevia jumaluuksia on useita, ja yhden palvominen voi merkitä toisen suututtamista. Onko taikamenoilla objektiivisessa mielessä vaikutusta, ei ole väliä, koska ne ovat päähenkilöille tosia ja merkityksellisiä.

Pientä miinusta pitää antaa henkilöhahmoista: päähenkilöt muistuttavat liiaksi toisiaan, eikä heidän tarinoissaan ole erityistä omintakeisuutta. Vaihtelevien aikatasojen ja näkyjen käyttö tarinallisina elementteinä tuo puolestaan juonenkulkuun paikoin turhaa sekavuutta.

Kantaviksi teemoiksi nousevat toisaalta kohtalo, toisaalta yhteisöön kuuluminen: sen edestä toimiminen, jopa uhrautuminen. Mikä kaikki kiinnittää yksilön osaksi kokonaisuutta ja millaisen hinnan joutuu maksamaan, jos haluaa irrottautua muista? Tuttujen polkujen ulkopuolella, suvustaan lähteneenä, ihminen on varsinkin muinaisaikoina ollut orpo ja kaikille vaaroille altis. Rooli kylän puolesta annettavana uhrina voi olla paitsi raskas, myös keskeinen osa identiteettiä. Jos se otetaan pois, mitä jää jäljelle? Näiden kysymysten ympärille sekä Freydisin että Aslaugin kertomukset kiertyvät seuraten toisiaan varjokuvan lailla.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.