Tiina Raevaara
Veri joka suonissasi virtaa
Like

”Painajaiset asuvat meissä, ne kulkevat aina mukanamme.”

Veri joka suonissasi virtaa jatkaa Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla ja Korppinaiset -romaaneilla alkanutta kirjasarjaa. Goottilaista kauhuperinnettä mukailevat teokset ovat aiemmin hakeneet inspiraationsa E. T. A. Hoffmannin ja Edgar Allan Poen klassikkotarinoista. Nyt vuorossa on Bram Stokerin Dracula. Raevaara ei tyydy kierrättämään ja modernisoimaan esikuviaan, vaan lainaa heiltä joitain aineksia ja rakentaa niiden pohjalta aivan omanlaisensa kertomuksen.

Siitä kun viimeksi tapasimme kirjojen päähenkilön, Johanneksen, on vierähtänyt jo vuosia. Teodorin kellokauppaa pyörittävä nuorimies on nyt naimisissa ja hänellä on nelivuotias poika, Teo. Irrationaalisilta vaikuttavat pelkotilat, varmuus kaiken mielettömyydestä sekä polttava kaiho nuoruudenrakkauden, Aalon, perään eivät ole kuitenkaan jättäneet Johannesta rauhaan. Mielessä pyörii jatkuvasti myös esikoispoika Aaron menehtyminen luusyöpään vuotta aiemmin.

Murheessa vellominen ei ole tehnyt hyvää kelloliikkeelle tai avioliitolle. Hanna-vaimo saa lopullisesti tarpeekseen, kun Johannes väittää, että kuolemastaan katkeroitunut Aaro-aave yrittää vallata pikkuveljensä kehon.

Samaan aikaan Johannes joutuu sekoitetuksi tapahtumasarjaan, jonka juuret juontavat Karpaattien vuoristoseudulle. Kellokauppaan ilmestyy Teodorin aneeminen sukulaispoika, joka kertoo paenneensa romanialaisesta laitoksesta, joka on erikoistunut verenluovutukseen ja rikkaiden vanhusten hoitamiseen. Sen johtajana toimii tohtori Modest Isopescu.

Tämä nimi tuo Teodorille mieleen, kuinka hänen vanhempansa sekä neljäkymmentätuhatta muuta juutalaista murhattiin raa’asti Bogdanovkan keskitysleirillä vuonna 1941. Kokemuksen synnyttämät painajaiset eivät jätä vanhaa miestä rauhaan ja alkavat pian kiusata myös Johannesta.

Lopulta kuvioihin uivat myös mystisesti kadonnut Aalo sekä ensimmäisestä romaanista tuttu, pelonväreitä herättävä Ellen Sandvall – sillä Johanneksen elämässä ihmiset ja tapahtumat kytkeytyvät yhteen lähes yliluonnollisin tavoin.

Raevaara kuljettaa monitahoista tarinaansa tehokkaasti. Hän kutoo alkuun hieman eriparisiltakin vaikuttavista elementeistä yhtenäisen kokonaisuuden, joka käsittelee usealta kantilta sekä kuoleman olemusta, ihmisten identiteettiä että lääketieteen rajoja. Pimeyttä, jota kannamme sisällämme.

Kirjailija rakentaa puistattavia kuvia niin keskitysleirien kauhuista, romanialaisen instituutin epäinhimillisistä ihmiskokeista kuin kaunaa kantavista kuolleista, jotka yhä halajavat elämän kosketusta. Yössä hiipivät haamunvaaleat painajaisolennot ja Johanneksen mieltä kaivertava psykologinen myllerrys istuvat saumattomasta samaan vahvaan visioon.

Stokerin klassikkoon viittaavat romaanin toteutustavan kirjeet ja päiväkirjamerkinnät. Sen sijaan yhtäläisyydet Gore Verbinskin tuoreeseen A Cure for Wellness -elokuvaan kertonevat vain ilmassa leijuvista heikoista signaaleista, joihin molemmat taiteilijat ovat sattuneet tarttumaan. Vai oliko se niin, ettei tahattomia yhteensattumia ole olemassakaan ja kaiken taustalla kuikii Thomas Mannin Taikavuori-romaani?

”Kuolema on tuuli, joka tulee sisään ikkunan raoista, oven alta, kaikista pienistä näkymättömistä raoista”, toteaa Johannes. Samoin toimii Raevaaran romaani, joka tunkee hurmaavan hyiset lonkeronsa lukijan ihon alle ja aivojen onkaloihin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17, joka ilmestyy syyskuun viimeisellä viikolla.