Tähtivaeltaja 2/26

Sarjakuvat – Hal Foster: Prinssi Rohkea – Laulava miekka

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Hal Foster
Prinssi Rohkea: Laulava miekka
Suom. Sauli Santikko. Jalava

Harold ”Hal” Fosterin (1892–1982) luoma Prinssi Rohkea on yksi amerikkalaisen sanomalehtisarjakuvan suurimpia klassikoita. Sunnuntaisin kokosivun koossa ilmestynyt sarja käynnistyi vuonna 1937 ja jatkuu yhä, vaikka Foster itse jättäytyi sivuun vuonna 1980.

Suomeksi kuningas Arthurin aikoihin sijoittuvaa ritariseikkailua on aiemmin julkaistu niin albumimuodossa kuin Kippari Kalle ja Mustanaamio-lehdissäkin. Nyt ilmestynyt Prinssi Rohkea: Laulava miekka -albumi käsittää sarjan satakunta ensimmäistä sivua. Se on sekä väritykseltään että suomennokseltaan mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle versiolle.

Tarina käynnistyy prinssi Rohkean nuoruudesta, jolloin hänen kuningasisänsä ja äitinsä sekä joukko heille uskollisia sotilaita joutuivat pakenemaan kotimaastaan Thulesta. He löytävät uuden asuinpaikan soiden ympäröimältä saarelta Britanniasta. Jo tuolloin Rohkea on nimensä mukaisesta hullunrohkea, mutta myös utelias, kyvykäs ja nopea oppimaan. Taistelutaitojakin tulee harjoiteltua, sillä kun hän ensi kertaa kohtaa yhden Arthurin Pyöreän pöydän ritareista, hän asettaa tavoitteekseen päästä itsekin istumaan samaisen huonekalun ääreen.

Mutta pelkkä polttava halu ei välttämättä avaa tietä arvostetun ritarin asemaan. Varsinkin kun kuumapäisyys ja yli-innokkuus saattavat Rohkean pulaan jos toiseenkin. Niinpä hän päätyy aloittamaan uransa sir Gawainin aseenkantajana. Tämän jälkeen luvassa on toinen toistaan vaarallisempia seikkailuja, joissa Rohkean täytyy käyttää kaiken neuvokkuutensa päihittääkseen itseään huomattavasti suurempia vihollislaumoja. On petollisia juonia punovia aatelisia, Pohjolasta saapuvia viikinkisotureita ja kaksintaisteluista nauttivia ritareita. Sekä tietenkin se pakollinen pelastettava neitokainen – johon tosin liittyy useampikin yllättävä tarinallinen käänne.

Tutuiksi käyvät Camelotin linna, kuningas Arthur ja velhomestari Merlin. Fantasian puolelle kurkottavat myyttiset jättiläiseläimet, peikot sekä suonoita, joka ennustaa, ettei Rohkea tule koskaan elämässään kokemaan onnea ja mielenrauhaa.

Vaikka Prinssi Rohkea edustaakin tarinankerronnallisesti sarjakuvan muinaismuotoja, joita sävyttävät puhekuplattomuus sekä ruutuihin ladotut tekstipalkit, etenee Fosterin teksti- ja kuvakuljetus todella vetävästi. Tarina ja sen esitystapa sieppaavat mukaansa. Väkivallassakaan ei säästellä, sillä jopa puhtaalla sydämellä varustettu oikeamielinen sankari tappaa vastustajansa ilman huolen häivää. Paikoin kerrontaa keventää varsin onnistunut huumori.

Lopullisen niitin Prinssi Rohkean maailmanmaineeseen iskee tietenkin Fosterin piirrosjälki, joka on uskomattoman komeaa, pikkutarkkaa ja realistista. Muutamilla ensisivuilla ollaan vielä pienten ruutujen puristuksissa, mutta hyvinkin pian Foster ryhtyy hyödyntämään sekä isompia ruutuja että dynaamisia sivusommitelmia. Kokonaisuuden kruunaa upea väritys, joka hivelee silmää jopa monen metrin päästä.

Antakaa kirotun kalvan ja lumotun miekan iskeä tulta turisemaan!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Sarjakuvat – Sunna Kitti: Kuriton planeetta

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Sunna Kitti
Kuriton planeetta
Zum Teufel

No nyt jylisee! Sunna Kittin lähes 200-sivuinen Kuriton planeetta, osa 1: Yön olennot -albumi pamauttaa peliin eeppisen kokoluokan tieteistoimintaa. Jo sarjakuvan ensimmäinen aukeama, jossa Krisu, yksi tarinan keskushenkilöistä, päräyttelee maastossa moottoripyörällään, on niin mestarillisesti piirretty, että moiseen jälkeen ei moni yllä.

Itse taide on vahvasti manga-vaikutteista. Tämä näkyy peruspiirrosjäljen ohessa myös ruutujaottelussa, kuvakuljetuksessa ja hahmojen ulkoisessa olemuksessa. Monien mangojen tapaan tyylikkääseen mustavalkografiikkaan tuodaan lisävirtaa erilaisten rasterien ahkeralla hyödyntämisellä. Lopputulos on täyteläisen onnistunutta.

Tarinapuolikin toimii, vaikka heittääkin lukijan suoraan syvään päätyyn räpistelemään. Ensiaukeaman päätteeksi Krisu kohtaa reikäiseen ponchoon sonnustautuneen Boriksen, joka kyselee, mitä ihmettä tyttö tekee näin kaukana erämaassa. Ja vieläpä silmät paljaana ja ilman näkijämatoa. Siinä vaiheessa, kun Boris haluaa ottaa Krisulta parin desilitran verinäytteen varmistaakseen, että tämä on ihminen, tyttö kaasuttaa tiehensä. Seuraavalla sivulla selviää, että Boriksen käytös johtui siitä, että hän oli lukenut väärää planeettaa koskevan soluttautumisohjeiston.

Eikä tämä jää suinkaan ainoaksi kerraksi, kun juonen sekaan heitellään aivan yllättäen ihastuttavan kajahtanutta huumoria.

Nyt siis tiedämme, että Boris ei ole kotoisin Maapallolta. Mutta kuka hän oikein on, mistä hän tulee ja mitä hän tekee planeetallamme ovat kysymyksiä, joihin ei saada kovinkaan nopeasti vastauksia. Jostain syystä hän kuitenkin esittää sijaisopettajaa lukiossa, jossa Krisu ja hänen kaveripiirinsä opiskelevat. Tähän värikkääseen jengiin tutustutaankin seuraavaksi.

Sitten juoni kurvaa 20 vuotta taaksepäin Devon-planeetalle. Siellä Boriksen peiteroolina toimii pappi-lääkäri-lakimies-kolmoisammatti. Valmistelussa ovat seurapiirihäät, jotka päätyvät kaaokseen ja lähes 40 sivun mittaiseen toimintakohtaukseen.

Lukijaa heitellään kuin lastua laineilla, eikä hän voi muuta kuin yrittää pitää päänsä pinnalla ja luottaa siihen, että taiteilija tietää, mitä on tekemässä. Ja kyllähän Kitti tämän hanslaa. Hahmoja, juonielementtejä ja ihmeellisiä käänteitä on vinha määrä, mutta jotenkin kokonaisuus pysyy kasassa ja tarjoilee todella mielikuvituksellisen, vauhdikkaan ja aivoja potkivan tieteistykityksen.

Kuriton planeetta, osa 2 tänne ja heti!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Sunna Kitti esiintyy Finnconissa La 11.7. klo 12:00 Natura XI -salissa.

Kirjat – Adrian Tchaikovsky: Shroud

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Adrian Tchaikovsky
Shroud
Tor Books

Turun Finnconin (10.–12.7.) kunniavieraaksi saapuva Adrian Tchaikovsky on useaan otteeseen palkittu brittiläinen tieteis- ja fantasiakirjailija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Children of Time -trilogia (2015–2022) sekä Shadows of the Apt -kirjasarja (2008–2018). Vierailun kunniaksi häneltä saadaan heinäkuussa suomeksi Lukinvalo-romaani (Spiderlight, 2016).

Ahkeran kynänikkarin tuorein julkaisu on kuitenkin vuonna 2025 englanniksi ilmestynyt Shroud-romaani.

Kirjan maailmassa ihmiskunta puskee yhä syvemmälle avaruuteen. Kokonaisia aurinkokuntia tyhjennetään resursseista, jotta pitkä marssi voi jatkua. Myös ahtaissa avaruushabitaateissa elävät kansalaiset on valjastettu tämän tavoitteen edistämiseen. Heidän jokainen hetkensä kuluu suuren päämäärän palveluksessa. Mitä hyödyllisempi olet, sitä todennäköisemmin pääset etenemään elämässäsi. Tosin tästä ratas koneistossa -elämästä on karsittu pois ihmisarvoinen onni ja ilo.

Kaiken taustalla kuikii ajatus siitä, että mitä laajemmalle ihminen on levittäytynyt, sen todennäköisempää on, ettei mikään yksittäinen katastrofi voi pyyhkiä ihmiskuntaa olemattomiin.

Tarina käynnistyy Prospector413-aurinkokunnasta, josta on tarkoitus tulla yksi ihmiskunnan etenemisen välietapeista. Sieltä paljastuu jotain ennenkuulumatonta: kaasujättiläistä kiertävä kuu, joka ulvoo kakofonista sähkömagneettista äänimattoa. Kuun tutkiminen osoittautuu lähes mahdottomaksi paikallisten olosuhteiden takia. Ongelmia aiheuttavat painovoima, kaasukehä, paine ja lämpötila, jotka ovat ihmisille tappavia – eivätkä droonitkaan pärjää sen paremmin tässä ikuiseen pimeyteen vajonneessa ympäristössä.

Mutta vaikka päähenkilö kuinka alkuun toistelee, ettei ihmisillä ole mitään asiaa tähän helvettiin, niin sinnehän hän päätyy – kuten jo prologista käy ilmi.

Tchaikovsky on luonut romaaniinsa hämmästyttävän vieraan maailman erikoisine elämänmuotoineen. Ihmeen tuntua soittelevia ja ihmismielin lähes käsittämättömiä visioita vyöryy eteen käytännössä joka sivulta. Ja kun tähän ympäristöön heitetään pari ihmistä huonosti maastoon sopivassa kapselissa, niin lienee selvää, että luvassa on epätoivoinen selviytymistaisto ja lukuisia aivoja raastavia kauhunhetkiä.

Lisäpontta tarinaan tuovat jaksot, joissa kerrataan kuun omituisten olentojen evoluutiota ja sen mukanaan tuomia erikoisia selviytymis- ja kukoistamisstrategioita. Ja vaikka romaanin hahmot pohtivatkin pitkään, saattaisiko kuusta löytyä älyllistä elämää, niin lukijoille tämä käy ilmi jo pätkistä, joissa tapahtumat nähdään alieneiden kuulokulmasta. Vaikka tämä temppu syökin osan olentojen vieraudesta, tuo se hienosti esiin, kuinka erilaisin tavoin todellisuutta voi tulkita.

Hitaasta liikkeellelähdöstä huolimatta Shroud on päräyttävän kunnianhimoinen, aivot räjäyttävä tieteisvisio, jonka mielikuvituksellisuuden edessä voi vain kumartaa. Varsinkin kun mukaan on ympätty teemoja, jotka koskettavat mm. ihmisten rajoittunutta kykyä nähdä ja ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Minuuden häilyvästä käsitteestä ja ihmisten omahyväisyydestä nyt puhumattakaan.

Huutaa kuin eläin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Kirjat – Niilo Sevänen: Unten kruunu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Niilo Sevänen
Unten kruunu
Gummerus

”Voi pieni Sorkkajalka. Minä näytän sinulle kätketyt ihmeet ja aarnihautojen salaisuudet, opetan sinulle kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää. Miten huudat tuulta, sidot sinistä liekkiä, vedät kuun alas taivaalta ja keskustelet vainajien kanssa… Mitä muuta pieni lapsi voisi toivoa?”

Unten kruunu on Niilo Seväsen eeppisen Ikitalvi-fantasiatrilogian toinen osa. Toisin kuin usein, se ei kärsi trilogian keskivaiheen ongelmista. Käytännössä kirja päihittää jopa sarjan erinomaisesti käynnistäneen Ikitalven polku -romaanin. Temppu, jota pidin ennalta mahdottomana.

Vuoden 1007 Eurooppaan sijoittuvan tarinan siemenet on kylvetty vuonna 1000. Tuolloin Maailmansärkijäksikin kutsuttu Valkoinen noita marssi petoineen Dublinista Roomaan ja toi mukanaan maanosaa yhä piinaavaan ikitalven. Nyt autioitunutta ja raunioitunutta Roomaa ympäröi läpipääsemätön musta metsä, jonka luonnottomien puiden katveessa ei yksikään lintu laula tai hiiri vikise. Sitä, mistä metsä on tullut ja minne noita on päätynyt, ei tiedä kukaan.

Unten kruunu käynnistyy kolmella tarinalinjalla. Yhtäällä on leskikeisarinna Theofana, joka matkaa 300 ratsumiehen saattueessa kohti Roomaa. Hän on etsimässä kadonnutta poikaansa, keisari Ottoa, eikä anna minkään tai kenenkään tulla tavoitteidensa tielle. Joukkion mukana kulkee myös seitsemän vuotta uinunut Dublinin viikinkikuningas Trym Tulikieli, joka ei muista, kuinka aikoinaan päätyi Kalevan maan metsiin tai sitä, kuinka sittemmin kadotti rakkaan vaimonsa ja lapsensa.

Ankarien talvimyrskyjen keskellä pyristelevä seurue kohtaa matkallaan sekä tuhottuja luostareita että nälkäänäkeviä ihmisiä. Samalla aukeavat niin Theofanan kokemukset vuoden 1000 myllerryksissä kuin Trymin muistia kahlinneet lukotkin.

Ajattarien hyökkäyksen jäljiltä pientä Halla-tyttöä saattanut seurue on hajonnut. Useiden mystisten tahojen tavoittelema Halla ja hänen seitsensorminen bardi-enonsa Orfeus ovat päätyneet mustan metsän siimekseen, jossa he kohtaavat outojen varjolasten kolmikon. Mestarinsa pettänyt palkkamiekka Skadi, rautanaamion taakse kasvonsa kätkevä Silfúr ja omia juoniaan punova puhuva kettu Repolainen ovat puolestaan löytäneet toisensa ja lähtevät etsimään Hallaa ja Orfeusta synkän metsän uumenista.

Sevänen on luonut eepoksensa taustalle omintakeisen maailman, jossa yhdistyvät lumoavin tavoin pohjoisen myytit, viikinkitarut, kreikkalais-roomalaiset mytologiat, Kalevalan runoelmat ja Euroopan historia. Kristinuskon opetukset törmäävät vanhoihin jumaliin, ja uskomusten taistossa ristinpalvojat hävittävät surutta tieltään kaikki, jotka eivät suostu alistumaan yhden jumalan seuraajiksi.

Tarinan edetessä vastaan tulee niin peikkoja, huldria, hiidenvuohia, hämärän väkeä, tuulessa supattavia aaveita kuin alisen petojakin. Lisäksi tilaa saavat mm. Toscanan luolakappeliin suljettu auguuri, salaperäinen Kuuneito, pohjoisen tietäjä ja tuhannen virstan kulkija Asbjörn Yksikäsi sekä unten maailmassa liikkuva korppi Mustasulka, joka asuu kätkettyjen polkujen takana.

Päheitä tunteita nostattavat myös monet tapahtumapaikat, kuten Orvieton kukkulaan koverretut ikiaikaiset luolakäytävät sekä pikimustien helvetinköynnösten peittämä Rooma, jonka raunioiden keskeltä kohoaa alisen sirpaleita kuin painajaisista nousseina torahampaina.

Kerronnan myötä moni kutkuttava arvoitus saa ratkaisunsa. Hallan perimä ja mahdit kuoriutuvat esiin. Repolaisen emäntä paljastuu ja Iki-Äidin olemus käy ilmi. Päähenkilöiden luonnekuvaus syvenee ja menneisyyden salat tulevat päivänvaloon. Mutta paljon jää myös pimentoon, odottamaan trilogian seuraavaa osaa.

Unten kruunu on uskomattoman rikasta ja koukuttavaa luettavaa. Tarina on tulvillaan mielikuvitusta kiihottavia elementtejä, ja teksti soljuu kuin unelma. Lähes 500-sivuisen romaanin haluaisikin ahmia yhdellä istumalla. Ja käydä sen jälkeen välittömästi seuraavan kirjan kimppuun.

Silkkaa parhautta!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Niilo Sevänen esiintyy Finnconissa La 11.7. klo 13:00 Natura XV -salissa.