Viime perjantaina Suomen ensi-iltansa saaneen Supergirl-elokuvan pohjat on lainattu suoraan Tom Kingin ja Bilquis Evelyn muutaman vuoden takaisesta Supergirl: Woman of Tomorrow -sarjakuvasta.

Nyt onkin hyvä hetki nostaa esiin kyseisen sarjakuvan esittely vuodelta 2023. Sen perään voit lukea arvion tuoreesta elokuvaversiosta. Let’s Rock!

Tom King & Bilquis Evely
Supergirl: Woman of Tomorrow
DC Comics

”Mutta vaikka lähetän sanani kosmoksen kauimmaisiin kolkkiin, joissa tähdet kuihtuvat runoiksi ja kaikkeuden tuonpuoliset olennot tarkkailevat menemisiämme ja tulemisiamme… ne kaikuvat kuuroille korville.”

Tom King on ollut jo vuosien ajan Yhdysvaltojen kiinnostavin sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänen tuotantoonsa mahtuu mm. sellaisia helmiä kuin The Vision, Mister Miracle, Heroes in Crisis ja Rorschach­. Joukkoon on toki livahtanut myös monia epäonnistumisia. Vuonna 2022 Kingiltä ilmestyi peräti kolme mielenkiintoa herättävää kokoelma-albumia. Niistä paras on Bilquis Evelyn upeasti kuvittama Supergirl: Woman of Tomorrow.

Kyseessä on tarunomainen tieteisfantasia, joka lumoaa sekä ihmiskuvauksellaan että scifistisellä kuvastollaan. Lisäksi teos tarjoilee erikoisen, mutta hienosti toimivan keitoksen huumoria, urheutta ja sanoinkuvaamatonta julmuutta.

Tarinan laveasanaisena kertojana toimii Ruthye Marye Knoll. Hän halajaa kostoa, sillä kuninkaanagentti, Keltaisten Kukkuloiden Krem, murhasi syyttä suotta hänen kivifarmari-isänsä.

Ensimmäiseksi nuori tyttö pyytää apua tavernassa tapaamaltaan lihaksikkaalta barbaarilta. Tämä päättää ottaa palkkion vastaan aikomattakaan suorittaa itse tehtävää. Silloin asiaan puuttuu nurkkapöydässä istuva nainen – joka paljastuu Kara Zor-Eliksi, eli Terästytöksi. Tosin supervoimattomaksi versioksi, sillä Terästyttö on tieten tahtoen lentänyt raketilla tälle punaista aurinkoa kiertävälle planeetalle. Hänen tarkoituksenaan on ollut juhlistaa 21-vuotissyntymäpäiväänsä aidon humalan kera.

Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä kerrottakoon, että tappaja-Krem päätyy avaruuden käymättömille korpimailla Terästytön raketilla. Kara ja Ruthye yrittävät saada hänet käsiinsä, mutta matka kulahtaneen avaruusristeilijän kyydissä ei käy kovin sutjakkaasti. Retken varrella eteen tulee niin palkkatappajia, avaruuslohikäärmeitä kuin vastentahtoisia byrokraattejakin.

Siinä vaiheessa, kun dynaaminen duomme kohtaa Barbondin piraattien jälkeensä jättämän hävityksen, tarinan sävy muuttuu aurinkoisesta todella synkäksi. Barbondin psykopaattisten tappajien kööri nauttii kokonaisten planeettojen teurastamisesta naisia, lapsia ja vanhuksia myöten. Armo ja inhimillisyys ovat heillä täysin tuntemattomia käsitteitä. Se, että Kara ja Ruthye näkevät tuhottuja maailmoja toisensa perään, ei voi olla jättämättä heihin jälkeään.

Supergirl: Woman of Tomorrow -albumista on käytännössä mahdoton keksiä muuta kuin hyvää sanottavaa. Ruthyen monipolvinen kerronta on viehättävän koristeellista, ja edustaa korkeakirjallista ajatuksen lentoa. Alkuun tyylivalinta hihityttää, mutta juonen vakavoituessa sanat osoittavat voimansa.

Teos on myös syvä sukellus Terästytön eetokseen. Tarina perkaa esiin hahmon menneisyyden kipupisteet ja kaikki ne valinnat ja moraaliset käsitteet, jotka ovat muovanneet hänestä hyveellisyyden, avuliaisuuden ja empaattisuuden peräänantamattomimman puolustajan. Jatkuvaa kiroiluakaan unohtamatta.

Kaiken kaikkiaan Supergirl: Woman of Tomorrow on äärimmäisen vaikuttava sarjakuva, joka riepottelee lukijaa kuin tomaatti tuiterissa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23.

Supergirl

Alkuperäisin sarjakuvan tapaan Craig Gillespien ohjaama Supergirl-elokuva käynnistyy Terästytön eli Kara Zor-Elin (Milly Alcock) ryyppyputkella. Humala ja sitä seuraava krapula onnistuvat tietenkin vain punaista aurinkoa kiertävällä planeetalla, jossa hänellä ei ole supervoimia.

Karalla on kumppaninaan leikkisä Krypto-koira. Muita ystäviä hänellä ei sitten olekaan, sillä hän ei ole missään vaiheessa kunnolla kotiutunut Maapallolle. Hän lentelee mieluummin ympäri avaruutta sotkuisella asuntoautoaluksellaan. Teräsmies (David Corenswet) toki yrittää tukea serkkuaan, mutta naiivista vinkkelistä maailmaa katsovaa partiopoikanörttiä on vaikea ottaa tosissaan.

Terästyttöä eivät voisi vähempää kiinnostaa muiden huolet. Nuori Ruthye Marye Knoll (Eve Ridley) tarttuu häneen kuitenkin kuin takiainen. Hän etsii vanhempiensa murhaajaa, Keltaisten Kukkuloiden Kremiä (Matthias Schoenaerts). Kara ei haluaisi auttaa tyttöä, mutta kun Krem varastaa hänen aluksensa ja myrkyttää Krypton, on tilit tasattava. Niinpä Terästyttö ja Ruthye sukeltavat sukkelaan avaruuden syvyyksiin rähjäisen sukkulabussin kyydissä.

Elokuvan asenne on kohdillaan. Debbie Harryn kuvalla varustettuun Blondie-paitaan sonnustautunut Kara on varsin kyyninen hahmo, jonka luottamus yleiseen hyvyyteen on nollassa. Hän on kuitenkin myös heikompien puolustaja, hyvä ja urhea ihminen, vaikkei moista haluaisi myöntääkään. Milly Alcockin tulkitsemana Supergirlistä kasvaa itseään ja paikkaansa etsivä nuori kapinallinen, jonka edesottamuksia ja luonteen pippurisuutta on ilo seurata. Pistäessään menoksi hän on kuin supertornado, joka mätkii hetkessä kasaan vaikka kuinka suuret vihollisjoukot.

Myös Eve Ridleyn esittämä Ruthye toimii erinomaisesti. Peloton ja ikäistään kypsemmän oloinen tyttö on valmis syöksymään vaikka minkälaisiin vaaroihin surmatakseen vanhempiensa murhaajan. Hänen mieltään ja päättäväisyyttään eivät tunnu kääntävän edes Karan saarnat siitä, kuinka kosto ja tappaminen eivät tuo mielenrauhaa. Ruthey myös ihmettelee suureen ääneen, miksi Terästyttö on nimetty tytöksi, kun Teräsmiehestä käytetään mies-termiä.

Tarinan muutkin keskeiset hahmot pelittävät. Krem on julmuudestaan huolimatta kiitettävän värikäs pahis. Ja kukapa ei nauttisi universumin pääjehun, paksua sikaria pureskelevan Lobon (Jason Momoa) vierailusta. Tämä räävitön palkkionmetsästäjä on väkivaltaisten antisankarien ykkönen ja herra, joka ajattelee ainoastaan omaa etuaan.

Alkuperäisen sarjakuvan tapaan mukana on myös huumoria ja paikoittain kerronta on jopa ihastuttavan ilkamoivaa. Suurin ero sarjakuvan ja elokuvan välillä on tarinan selkeä keventäminen ja pienimuotoistaminen. Toki filmistäkin löytyy omat synkät hetkensä, eivätkä viattomatkaan selviä aina hengissä, mutta kuolemaa ei nyt kylvetä planetaarisella mittakaavalla. Moinen ahdistavuus olisikin ollut yllättävä ratkaisu kesäisessä popcorn-elokuvassa.

Kokonaisuutena Supergirl on viehättävä ja omintakeinen poikkeus muuten jo puuduttavaksi käyneessä supersankarigenressä. Ja missäpä muussa tieteisleffassa alien-baarin esiintyjä laulaa luikauttaisi 1960-luvun alun The Girl from Ipanema -hitin!

Toni Jerrman – 4 tähteä