Sarjakuvat – Rick Remender & co: The Scumbag

Rick Remender & co
The Scumbag

Sankareita on monenmoisia, toiset heistä huomattavasti epätodennäköisempiä kuin toiset.

”Ernie on rienaava nisti, lukutaidoton hanttapuli. Ja ainoa asia, joka seisoo meidän ja maailmanlopun välissä.”

Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta totta se on: monissa liemissä keitetyn Rick Remenderin käsikirjoittama ja usean taiteilijan kuvittama The Scumbag (Image) on nerokas ja saumaton yhdistelmä mielipuolista räkärevittelyä sekä älykästä yhteiskunnallista kommentaaria.

Sarjakuvan päähenkilönä häärii ihastuttavan vastenmielinen kusipää Ernie Ray Clementine. Kamalle, seksille ja bailaamiselle elämänsä omistanut rähjäinen rappioalkoholistipummi haisee pahalle eikä välitä muista kuin itsestään. Jo tarinan alussa hänet nähdään ripuloimassa keskellä vilkasta jalkakäytävää.

Hämmästyttävien mutta silti loogisten käänteiden seurauksena kaikkien vihaama luuseri päätyy piikittämään suoneensa seerumia, joka antaa hänelle supervoimat. Nämä kyvyt tosin nousevat esiin vain silloin, kun hän toimii pyyteettömästi muiden hyväksi – ajatus, joka ei voisi olla Ernielle enää yhtään vieraampi. Tämä paskiainen vähät välittää maailman pelastamisesta tai viattomien suojelemisesta.

Kaikesta vastahakoisuudesta huolimatta Ernie saadaan houkuteltua järjestöön, joka taistelee yhteiskuntarauhaa horjuttavia salaliittoja vastaan. Tosin vastineeksi hän vaatii lentävän auton, puhuvan seksirobotin, Judas Priestin yksityiskonsertin, salkullisen huumeita sekä dynamiittinunchakut!

Ernien valvojaksi ja partneriksi päätyy taistelutaidoiltaan esimerkillinen Sisar Mary. Kokaiinipöllyisen sekopäänistin ohjaileminen oikeaan suuntaan on kuitenkin vaikeampaa kuin mikään toinen temppu koko maailmankaikkeudessa. Pakko on silti yrittää, sillä todellisuus on täynnä uhkia, jotka ovat pysäytettävissä vain Ernien kyvyillä.

Parivaljakon ensimmäinen kohde on valkoista ylivaltaa kannattava nationalistinen natsisalaseura, joka haluaa palauttaa Yhdysvaltoihin 1950-lukulaisen yhteiskuntamallin. Seuraavaksi vastaan tulee toinen ääripää, eli woke-kulttuurin fanatistiset esitaistelijat. Heillä on Kuussa tukikohta, josta käsin he yrittävät pakottaa kaikki ihmiset tukahduttamaan yksilöllisyytensä ja ajattelemaan juuri niin kuin he. Molemmat tahot tietenkin kuvittelevat toimivansa yleisen hyvän nimissä.

”Me rakennamme totuutemme sinusta, elämästäsi, teoistasi ja siitä, mihin uskot! Omat tunteemme ovat ainoa todiste, jonka tarvitsemme!”

Seksiä! Huumeita! Rock’n’rollia! Väkivaltaa! Hurttia huumoria! Sivaltavaa satiiria! The Scumbag pyyhkii takapuolensa poliittisella korrektiudella ja pistää menemään kuin olifantti posliinikaupassa. Tulehtunut yhteiskunnallinen keskustelu ja fundamentalistinen ajattelu nuijitaan maan rakoon sellaisella pieteetillä, ettei mitään rajaa. Paha tästä on enää paremmaksi pistää.

Kakun täyteläistävät useat upea taiteilijat, kuten Lewis Larosa, Roland Boschi, Wes Craig, Bengal, Francesco Mobili ja monet muut. Kokonaisuuden sitoo yhteen Moreno Dinion väritys, joka on täyteläistä ykkösluokkaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.

Sarjakuvat – Tom King & Jorge Fornés: Rorschach

Tom King & Jorge Fornés
Rorschach

”Tahdon tuoda maailmaan jotain merkityksellistä. Maailma on julma paikka, mutta jos voin lisätä yhtälöön jotain hyvää, se ei ehkä enää ole niin paha.”

Jos pitäisi nimetä viime vuosien paras yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja, valinta olisi helppo. Oikea vastaus on Tom King. Hän on vastuussa mm. sellaisista huippusarjoista kuin The Vision, Mister Miracle ja Heroes in Crisis. Nyt King ilahduttaa kansakuntia noin 300-sivuisella Rorschach-albumilla (DC Black Label). Sen tapahtumat sijoittuvat Alan Mooren ja Dave Gibbonsin ikonisen Watchmen-sarjakuvan maailmaan – tosin 35 vuotta myöhäisempään aikaan.

Tarina käynnistyy pieleen menevällä salamurhayrityksellä. Rorschach-asuinen vanhus ja villin lännen tyyliin pukeutunut nuori nainen tapetaan, kun he yrittävät ampua Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan. Miehen, jolla olisi todelliset mahdollisuudet päättää Robert Redfordin vuosikymmeniä jatkuneen valtakauden. Koska republikaanit eivät luota siihen, että FBI tutkisi tapausta puolueettomasti, he palkkaavat omaksi asiamiehekseen periksiantamattoman etsivän, jolla on kykyjä kaivaa totuus esiin pienimpienkin yksityiskohtien ja johtolankojen takaa.

Tästä alkaa kutkuttava matka, jonka aikana nimettömäksi jäävä tutkija päätyy setvimään mm. erakoituneen sarjakuvataiteilija Will Myersonin elämää. Myerson on tunnettu 1960-luvulla luomastaan Pontius Pirate -merirosvosarjakuvasta, vaikka itse hän pitääkin tärkeimpänä työnään yhteiskunnallisesti kantaaottavaa The Citizen -naamiosankarisarjakuvaa. Siinä hän pohtii hyvän ja pahan olemusta sekä sitä, kuinka ihmisten tulisi aktiivisesti ottaa osaa paremman maailmaan rakentamiseen.

Toinen keskeinen juonilinja vie etsivämme 19-vuotiaan Laura Cummingsin menneisyyteen. Wyomingin osavaltion pikkukaupungissa eläneen naisen nuoruusvuodet avautuvat päiväkirjamerkintöjen kautta ja kertovat myös hänen isäänsä ohjanneista pakkomielteistä. Ne puolestaan kytkeytyvät Watchmenin päätökseen, jossa jättimäinen telepaattinen avaruusmustekala tuhosi ison osan New Yorkista ja tappoi samalla miljoonia ihmisiä.

Lauran isä on vakuuttunut, että avaruudesta on tulossa uusi hyökkäys – ja että avaruuskalmarit ohjailevat jo nyt useiden ihmisten ajatuksia. Saman näkemyksen jakavat monet muutkin traumatisoituneet kansalaiset.

Mutta kuinka Will Myerson ja Laura Cummings löysivät toisensa? Mikä sai heidät ryhtymään salamurhaajiksi? Toimivatko he yksin, vai oliko kaiken taustalla laajempi salaliitto? Ja miten vuosikymmeniä aiemmin kuollut Rorschach kytkeytyy tähän kaikkeen?

Kingin käsikirjoitus on julmetun älykäs, haastava ja monitasoinen. Kerronnassa käytetään hienosti erilaisia tyylillisiä paletteja, joiden kautta syvennetään sekä ihmiskuvaa että tapahtumien taustalla vaanivaa todellisuutta. Lukuisista filosofisista ja moraalisista kysymyksistä nyt puhumattakaan. Tai uskosta ja toivosta, teoista ja tekemättömyydestä. Allegorinen sipuli kuoriutuu esiin kerros kerrokselta, kunnes jäljellä on enää käänne, joka vääntää kaiken uuteen uskoon.

Lähin vertailukohta Rorschachille ovat 1970-luvun klassiset vainoharhatrillerielokuvat. Tähän tulkintaan viittaa myös sarjakuvan päähenkilön fyysinen ja henkinen habitus.

Albumin taiteesta vastaa Jorge Fornés ja värimaailmasta Dave Stewart. He molemmat tekevät ensiluokkaista työtä, joka istuu täydellisesti sarjakuvan tunnelmaan ja sisältöön.

Täysosuma!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.

Sarjakuvat – Barry Windsor-Smith: Monsters

Barry Windsor-Smith
Monsters

”Tarkoitan tunnetta tai ymmärrystä, että asiat, joita elämässään kokee, eivät ole silkkaa sattumaa… Että kaikki liittyy jotenkin kaikkeen…”

Barry Windsor-Smith lukeutuu mustavalkoisen sarjakuvagrafiikan suurnimiin. Hän iskeytyi kansakuntien tietoisuuteen 1970-luvun alun fantasiasarjakuvilla, joita on viimeksi nähty suomeksi kokoelmissa Conan barbaari ja Conan palkkasoturi. Sittemmin hän on tehnyt erilaisia projekteja useille kustantamoille. Suomessa niistä tunnetuin lienee Wolverine-seikkailu Ase-X. Nyt julkaistu Monsters (Fantagraphics) on hänen ensimmäinen sarjakuvauutuutensa 16 vuoteen – yli 350-sivuinen jättiläinen, joka on jo ehditty kohottaa klassikon asemaan.

Tarina käynnistyy vuodesta 1949. Ensimmäisessä kohtauksessa hirviömäinen hahmo käy pikkupojan ja tämän äidin kimppuun. Sitten siirrytään vuoteen 1964, jolloin alussa nähty poika, Bobby Bailey, on ehtinyt aikuisikään. Työtön ja asunnoton Bobby yrittää värväytyä armeijaan, mutta haastattelua suorittava kersantti Elias McFarland näkee hänessä potentiaalisen kandidaatin salaiseen Prometheus-projektiin. Majuri Rothin ja eversti Friedrichin johtaman hankkeen huhutaan perustuvan Natsi-Saksan sodanaikaisiin ihmiskokeisiin, joiden tarkoituksena oli luoda voittamattomia supersotilaita.

Alkuun kerronta vuorottelee kahdella eri tarinalinjalla. Yhtäällä seurataan Prometheus-projektin etenemistä ja toisaalla kersantti McFarlandin tunnontuskia. Painajaisten riivaama kersantti kyseenalaistaa oman ratkaisunsa lähettää Bobbyn Prometheuksen hoiviin. Hän vajoaa apaattiseen masennukseen, joka alkaa koetella hänen perheensä kestävyyttä. Lopulta mukaan ui myös yliluonnollisia elementtejä, kun McFarland saa yhteyden sukunsa kykyihin aistia kaukaisia tapahtumia. Tämä vakuuttaa hänet siitä, että menneen ja tulevan välillä on yhteyksiä, joiden merkitys on vain löydettävä.

Näistä lähtökohdista käynnistyy ajasta toiseen liikkuva spiraali, joka kasvattaa jatkuvasti uusia kerroksia kertomuksen taustalle. Henkilöiden tarinat risteilevät ja kuroutuvat yhteen, kunnes käsissä on niin taidokkaasti rakennettu mosaiikki, ettei lopputulosta voi kuin ihailla. Teknisesti suoritus on sekä täysin virheetön että huumaavan kaunis.

Huikeinta on silti se ihmiskuvauksen taso, jonka Windsor-Smith tarinallaan saavuttaa. Lukuisten henkilöhahmojen elämänkäänteet, toiveet ja traagiset kohtalot soittelevat lukijan tunteita ja tulevat aina iholle asti. Näin vahvaa sarjakuvataidetta saakin eteensä aivan liian harvoin.

Hirviöitä tarinassa riittää. On paatuneita natseja, jotka eivät voisi vähempää välittää muiden ihmisarvosta. On upseereita, jotka ovat valmiita hylkäämään viimeisetkin inhimillisyytensä rippeet mahdin alttarille. On sotakokemusten traumatisoima aviomies, joka purkaa tuskansa hakkaamalla lastaan ja vaimoaan. Ja on Frankensteinin hirviö, jonka rujous kätkee alleen herkkävireisen yksilön.

Mutta on myös hyviä ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa korjatakseen virheensä ja auttaakseen viattomia.

Monstersin maine instant-klassikkona on ansaittu. Tarinan monitasoisuus, kerronnan taitavuus, ihmiskuvauksen syvyys ja mustavalkografiikan loistavuus tekevät Windsor-Smithin suurteoksesta kokemuksen, jolle on vaikea löytää vertaistaan. Jos siis etsit vuoden 2021 parasta englanninkielistä sarjakuvaa, niin Monsters on ilmiselvä valinta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.