Elokuvat – Children of the Sea

Children of the Sea
aka Kaiju no kodomo

Daisuke Igarashin Children of the Sea on laatumangaa sieltä kaikkein parhaimmasta päästä. Englanniksi tarina on julkaistu viidessä osassa Vizin arvostetussa Signature-sarjassa.

Nyt tämä valloittava tarina on kääntynyt silmiähivelevän upeaksi animaatioelokuvaksi. Ohjaaja Ayumu Watanabe ottaa kaiken ilon irti merten elämää kuhisevasta värikkyydestä, auringon polttavasta loisteesta ja kalastusalusten kukittamista vehreistä rantamaisemista.

Yksinäinen Ruka-tyttö kohtaa kesälomallaan useita kummallisia ilmiöitä. Hän törmää akvaarioiden täyteisessä Merimaailmassa Umi-poikaan, joka on vedessä kuin kotonaan. On aivan kuin tämä lentäisi kalojen ja valaiden keskellä. Pian selviää, että Umi ja hänen isoveljensä Sora ovat eläneet ensimmäiset elinvuotensa meressä dugongien seurassa. Nyt he ovat päätyneet Merimaailmaan tutkimuskohteiksi.

Uusi ystävyys vie Rukan merten ihmeelliseen maailmaan. Hän pääsee uimaan valaiden ja delfiinien kanssa, sukeltamaan syvyyksiin ja ihailemaan taivasta halkovaa virvatulta.

Toisaalla tutkijat ihmettelevät valaiden uutta laulua ja merieläinten outoa käytöstä. Vaikuttaa siltä kuin jokin kutsuisi kaikkia merten elämänmuotoja kohti yhtä ja samaa avomeren pistettä.

Tarinassa upotaan yhä syvemmälle myyttisten mysteerien vietäväksi. Lopulta kaikki huipentuu pitkään psykedeeliseen kohtaukseen, jossa elokuva syleilee koko maailmankaikkeutta. Meri ja tähtitaivas yhtyvät, universumit ja galaksit syntyvät, elämä asettuu oleelliseksi osaksi kosmosta.

Children of the Sea on viipyilevän filosofisesti kerrottu unenomainen matka olemassaolon ytimeen. Kaunis, vaikuttava ja arkielämää suurempi elokuvahelmi, jonka visuaalinen toteutus on nappisuoritus – on kyse sitten rantakaupungin kaduilla liikkuvista kuva-ajoista tai kalaparvien lumoavasta tanssista.

Daisuke Igarashin alkuperäinen manga on saanut arvoisensa elokuva-adaptaation. Ja siitä voi olla yksinomaan kiitollinen.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Children of the Sea elokuvateattereissa 2.10. lähtien

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.