Kirjat – Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

EnorantaTuhatkuolevanKansiWEB

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on jälleen yksi osoitus siitä, että kotimaisella fantasialla menee lujaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin on noussut iso joukko uusia, kyvykkäitä tekijöitä. Heihin lukeutuu myös Enoranta.

Kirjailija osoitti viimeistään Josir Jalatvan eriskummallinen elämä -romaanillaan, ettei hän tyydy toistamaan vanhoja fantasiakonventioita vaan haluaa tuoda uutta, raikasta näkökulmaa genreen. Teos olikin ansaitusti tämän vuoden Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Tuhatkuolevan kirous kertoo 14-vuotiaasta Pausta, joka asuu pienessä Loimuloiskeen kylässä ja haaveilee pääsystä magia-akatemiaan isoveljensä tavoin. Sinne hän myös pääsee, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, että taiankäyttöön liittyy monia jännitteitä.

Ötky-niminen järjestö haluaa alistaa taiankäyttäjät valtaansa ja estää “hallitsemattoman” taiankäytön. Vastapuolena on kapinallisten hurja Nubya, jolla on huhujen mukaan satoja elämiä. Pau haluaisi jäädä tämän kaiken ulkopuolelle, mutta jostain syystä Ötky on kovin kiinnostunut hänen perheestään. Outoja ovat myös pienet mustat otukset, joita Pau näkee taikoessaan…

Teoksen alkuasetelma on mainio. Sitä tukevat Enorannan vahva kerronta ja omaperäinen maailma, joka on jonkinlainen sekoitus steampunkia ja keskiaikafantasiaa.

Enoranta hyödyntää kieltä kekseliäästi tunnelman luomiseen: taivaalla Maata kiertävät omilla radoillaan Kuu ja Muu, laitumilla laiduntavat lehmäntapaiset mohmat ja niin edelleen. Erityisen mielenkiintoista on, miten taikuus toimii tässä maailmassa – taikojan vastairrotetuilla hiuksilla, kulma- tai säärikarvoilla tai ääritapauksessa jopa tämän omalla verellä tai ruumiinosilla. Siksi pitkät hiukset ovat maagille kaikki kaikessa.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä pohtii kehollisuutta, sukupuolisuutta ja ihmisyyden ydintä. Tuhatkuolevan kirous on tässä suhteessa suoraviivaisempi teos, mutta käsittelee näitä teemoja yhtä lailla. Samalla rinnalla kulkee pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta, tasapainon löytämisestä ympäristön kanssa.

Koko kirjan läpi vaikuttaa pieni melankolinen pohjavire, ja teosta voisi kuvata jopa pasifistiseksi – sen verran paljon siinä pohditaan sotimisen ja elämän riistämisen oikeutusta. Enoranta ei kuitenkaan sorru osoitteluun, vaan teemat tulevat yleensä hienovaraisesti esiin. Tosin loppupuolta kohden hahmojen pohdinnoissa on turhan paljon toistoa ja vatvomista.

Kun teoksen konepellin avaa ja riisuu kaikesta ylimääräisestä, esiin nousee nuoren naisen kasvu aikuisuuteen. Enoranta kuvaa erinomaisesti teini-ikään ja kasvamiseen liittyviä tunteiden ailahteluja, epävarmuutta, hapuilua ja oivalluksia. Etenkin Paun seksuaalinen herääminen ja siihen kuuluva hämmennys on käsitelty hienosti. Muutenkin kirjailija onnistuu tekemään henkilöhahmoistaan uskottavia ja samaistuttavia.

Enorannan kirjan suurin ongelma lienee, että kaupoissa se on todennäköisesti tuupattu nuortenkirjahyllyyn, vaikka romaanilla on annettavaa ikäryhmään katsomatta. Lyhyesti sanottuna Tuhatkuolevan kirous on kotimaista eeppistä fantasiaa parhaimmillaan.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.