Gummerus

Kirjat – Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

hannurajanieminakymattomatplaneetatweb

Hannu Rajaniemi
Näkymättömät planeetat
Invisible Planets
Suom. Sarianna Silvonen. Gummerus

Kvanttivaras-trilogiastaan tunnetun Hannu Rajaniemen ensimmäiseen novellikokoelmaan mahtuu sulassa sovussa monenlaista: korkeascifististä ilkamointia, vahvasti suomalaiseen kansanperinteeseen nojaavaa kerrontaa sekä kokeellisia novelleja. Tekstit eroavat toisistaan niin tyylilajin, tempon kuin pituudenkin suhteen, mutta niitä kaikkia yhdistää kerronnan suvereenius ja varmuus. Näitä todella lukee ilokseen.

Leijonanosan kokoelmasta vievät Kvanttivaras-trilogian universumista muistuttavat teknovisiot. Turhia selittelemättömät huipputekniset tapahtumaympäristöt sekä kvanttikeksintöjen läpikotaisin muuttamat yhteisöt ja yhteiskunnat esitetään kimmeltävänä ja kilkattavana vyörytyksenä, jonka jokaista yksityiskohtaa ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Osa innovaatioista, kuten hyötyusva ja kvanttipistekentät, ovat tuttuja Rajaniemen aiemmista teoksista.

Tarinoiden rakennuspalikoina käytetty matematiikka ja fysiikka kuulostavat varsinkin kirjailijan taustan tuntien uskottavilta, jos kohta vaikeaselkoisilta. Vahvana teemana esiin nousee transhumanismi, tietoisuuden irtoaminen ihmisruumiin rajoituksista ja leviäminen ajassa sekä paikassa.

Deus ex Homine -novellissa ajatteleviin koneisiin on iskenyt jumalrutto, virustartunnan kaltainen hulluksi tekevä sairaus. Taisteluun sitä vastaan on valjastettu uudenlaisia korkeateknologisia koneita. Rajalinjoja vedetään paitsi kansallisvaltioiden poikki, myös tavallisten ihmisten välille. Jumaluuden hetkellisesti kokenut it-suunnittelija joutuu maksamaan tartunnastaan oudomman hinnan kuin aavistikaan.

Koneruton teemaa sivutaan myös novellissa Elegia nuorelle hirvelle, jossa valtaosa ihmiskunnasta on siirtynyt korkeammalle olemisen tasolle. Materiaaliseen maailmaan on jäänyt vain muutamia hylkiöitä. Jumalmaailma tarvitsee apua yhdeltä heistä onnettomuuden jälkien korjaamiseen. Kosonen, jonka matkakumppanina on puhuva karhu, löytää ruton korruptoiman kaupungin sisuksista odottamatonta kauneutta ja kadotetuksi luultuja asioita.

Osa novelleista astuu vain muutamia askelia nykypäivän edelle. Kääpiökuningattaren katedraalissa ekstrapoloidaan useampaakin teemaa: Sosiaalisen median pervasiivisuus ja sen luomat arvohierarkiat hallitsevat maailmaa, jossa niistä kieltäytyvät ovat paarian asemassa. Warcraftin kaltainen verkkomoninpeli tarjoaa pakopaikan osalle, mutta olisiko siitä muuhunkin kuin viihteeksi? Shibuya no Love on lyhyempi teksti, jossa deittipalveluihin tottumaton saa päänsä pyörälle palvelujen tarjoamista silmänräpäyksennopeista pikasuhteista.

Mukaan mahtuu myös perinteisiä kauhutarinoita. Aavekoirat kuvaa perhettä, jonka ahdistava arki heijastuu lapsen näkemiin haamukuviin. Aave nimeltä Apollo A7LB on puolestaan viehättävä kertomus avaruuspukujen ompelijasta, joka on nähnyt lähietäisyydeltä kuuohjelman käytännön suoritukset.

Suorastaan kansallisrunollista kuvastoa kokoelmassa edustavat novellit Ihmisten kalastaja, Peitto kyistä, käärmehistä sekä Peleistä vanhin. Kesyttömän meren, Tuonelan väen ja maanviljelyksen ikivanhat voimat ahdistavat modernin yhteiskunnan kasvattia, jonka on löydettävä tapa olla tekemisissä väkevien olentojen kanssa menettämättä henkeään tai minuuttaan.

Kokoelman toiseksi viimeinen kertomus Lumikki on kuollut on saanut oman johdanto-osuuden, jossa valotetaan tarinan erikoista syntyhistoriaa aivotieteen ja kertomuksellisuuden uraa uurtavana yhteismuotona. Kirjan päättävä Käyttämättömiä huomisia ja muita tarinoita taasen hyödyntää kerronnan kehyksenä Twitterin 140 merkin mittaa.

Hannu Rajaniemi todellakin taipuu moneksi.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

TVPehdokkaat2015WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat vuodelta 2015 on julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Tällä kertaa viiden kärkiteoksen valinta oli normaaliakin palkitsevampaa, koska hyviä ehdokkaita oli niin runsaasti. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

– Margaret Atwood: Uusi maa (Otava. Suom. Kristiina Drews) – ”Ihmiskunnan kohtalonhetkiä perkaavan lähitulevaisuustrilogian vahva päätösjakso. Älykästä, yhteiskuntakriittistä ja monitahoista laatukirjallisuutta.”

– Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos) – ”Taianomaiseen saarivaltioon sijoittuva, kauniisti soiva kertomus rakkaudesta ja ihmisyydestä. Rikas ja lumoava lukukokemus.”

– Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä (Vaskikirjat. Suom. Jyrki Iivonen) – ”Ihanteet ja yhteiskuntamallit joutuvat koetukselle humaanissa, ajatuksia herättävässä romaanissa, joka on iästään huolimatta yhä ajankohtainen.”

– Jeff VanderMeer: Hävitys (Like. Suom. Niko Aula) – ”Salaisuudet, mysteerit ja vainoharhat sykkivät Alue X:n uumenissa. Eteläraja-trilogian ensimmäinen kirja koukuttaa lukijan pauloihinsa.”

– Gene Wolfe: Liktorin miekka (Gummerus. Suom. Tero Valkonen) – ”Uuden auringon kirja -sarjan kolmannessa osassa pohditaan maailmankaikkeuden olemusta ja vapaan tahdon käsitettä. Huumaavan taidokkaasti kirjoitettu romaani.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Antti Salmisen romaani Lomonosovin moottori (Poesia, 2014).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Gene Wolfe: Liktorin miekka

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

WolfeLiktorinMiekkaWEBGene Wolfe
Liktorin miekka
The Sword of the Lictor
Suom. Tero Valkonen. Gummerus

”Minä olen ihmisten teurastaja.”

Liktorin miekka on kolmas osa Gene Wolfen Tähtivaeltaja-palkittua Uuden auringon kirja -sarjaa. Se tuo tarinakokonaisuuden fantasiamaiseen ilmapiiriin yhä selkeämpiä tieteiskirjallisia elementtejä.

Uuden auringon kirjassa eletään Maapallon iltaruskoa. Ihmiskunnan matkat avaruuden ääriin ovat enää pelkkiä muinaislegendoja. Kuolevan auringon paahteessa elinolot ja -tavat ovat taantuneet lähes keskiaikaiseen muottiin. Jäljellä on kuitenkin yhä jäänteitä loiston päivistä: muinaisia laitteita ja rakennelmia sekä vierailta planeetoilta saapuneita mystisiä matkailijoita.

Romaanin kertoja Severian on Totuuden ja katumuksen etsijäin veljeskunnan – eli kiduttajien killan – oppipoika. Liktorin miekan alussa hän toimii vangeista vastaavana virkamiehenä vuorten syleilyyn rakennetussa Traakian kaupungissa. Kiduttajan ja teloittajan ammatille on kysyntää aina ja kaikkialla. Ja Severian tekee työnsä pieteetillä, vaikkei ehkä koko sydämellään.

Kun Severian kieltäytyy suorittamasta yhtä toimeksiannoista, hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Peräänsä hän saa niin kaupunkia hallinnoivan arkontin sotilaat kuin arkkivihollisensa Hethorin toisista sfääreistä tuomat omituiset olennot. Matkatessaan ankaralla vuoristoseudulla Severian kohtaa myös mieliä nielevän alzabon, ihmisyytensä hylänneitä zoantrooppeja sekä pojan, joka kantaa samaa nimeä kuin hän. Puhumattakaan vanhoista tuttavuuksista, joita putkahtelee eteen yllättävissä paikoissa.

Liktorin miekka pursuaa kiehtovia ideoita ja mielikuvitusta kutkuttavia näkymiä. On eläviä patsaita ja vuoria, jotka on veistetty menneiden aikojen valtiaiden kuviksi. On ihmiset tuhkaksi polttava salamanteri ja muodottomana mustuutena virtaava tappaja. Kuu, joka loistaa vihreänä sinne aikoinaan istutettujen metsien ansiosta.

Severianin tekojen ohjastajaksi muodostuu yhä vahvemmin hänen hallussaan oleva Sovinnontekijän kynsi. Arvoituksellinen jalokivi, jolla saattaa olla voimia parantaa sairaita ja tuoda kuolleet takaisin elämään. Kynnen sanotaan kuuluneen tuhansia vuosia aiemmin eläneelle ihmeidentekijälle, jonka paluuta monet odottavat kuin uuden auringon nousua. Myyttisen esineen todellinen olemus ja tarkoitus pysyvät kuitenkin salassa.

Matkansa aikana Severian pohdiskelee maailmankaikkeuden luonnetta sekä jonkin jumalallisen voiman mahdollista olemassaoloa. Hän puntaroi monitahoisesti vapaan tahdon ja kohtalon välistä suhdetta sekä omaa asemaansa Sovinnontekijän kynnen ”valittuna” kantajana. Näihin ajatelmiin on ammennettu aineksia lukuisten uskontojen ja filosofioiden kryptisistä perinteistä.

Wolfe kutoo tarinaansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Hän viljelee tekstissä vanhahtavalle kuulostavaa terminologiaa, laveaa kuvailua ja runollista kieltä. Yhdessä ne saavat fantastisen kertomuksen soimaan kuin kyseessä olisi tulevaisuudessa laadittu allegorinen muinaiseepos. Symbolistisella sisällöllä ladatut kohtaukset rakentavat sekä kirjan sisäisiä että ulkoisia viittaussuhteita: historian käänteet langettavat varjonsa tulevaan ja lopunaikojen tapahtumat heijastuvat menneiden vuosituhansien uniin ja kuvitelmiin.

Liktorin miekan suurin ihme on, että hykerryttävän sameaksi ladatusta sisällöstään huolimatta teos on sekä helppolukuinen että nopeakäänteinen – sitä aivan ahmii ilosta kiljuen.

Klassikko jo syntyessään.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.