Kirjat – Margaret Atwood: Testamentit

AtwoodTestamentitWEB

Margaret Atwood
Testamentit
The Testaments
Suom. Hilkka Pekkanen. Otava

Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin jatko-osaa saatiin odottaa 35 vuotta – eikä teos valitettavasti voisi olla enää yhtään ajankohtaisempi.

Kirjan tapahtumia peilaa väistämättä edelliseen romaaniin ja siitä tehtyyn huippusuosittuun tv-sarjaan sekä yleiseen maailmantilanteeseen. Mieleen nousevat Yhdysvaltojen latvasta laho presidentti, aborttitilanteen huonontuminen ympäri maailmaa, #metoo-liike ja transihmisten oikeudet. Vielä Orjattaresi-romaania lukiessani pidin Gileadin fundamentalistikristityn valtion misogyynisiä olosuhteita aikansa eläneinä ja pohjimmiltaan epäuskottavina. En pidä enää.

Testamentit-romaanin juoni etenee kolmen hahmon näkökulmasta. Yksi Gileadin kulissien takaisista johtohahmoista, Lydia-täti, kirjoittaa salaisia muistelmiaan. Niissä hän kuvailee uskonnollisen vallankaappauksen kulkua ja omaa osuuttaan siinä. Hänen myöhemmät vaiheensa eivät nekään aseta Gileadin johtajia tai häntä itseään kovin mairittelevaan valoon.

Erinomaisesti suomennettu teksti on kuivan humoristista, yhtä aikaan sarkastista ja lempeää. Muistelmista ilmenee vanhan naisen sympatia olosuhteiden uhreja ja hankalassa tilanteessa tehtyjä valintoja kohtaan. Lydian ääni tuntuu jossain määrin olevan Atwoodin oma ääni – se ei milloinkaan lakkaa olemasta pistävän terävä niitä kohtaan, joiden tavoitteena on muiden alistaminen. Lydia-täti ei myöskään kaunistele päätöksiään. Tehtyjen valintojen kautta lukijan eteen hahmottuu erittäin pitkää peliä pelaava rautanyrkki, joka on kaikkein säälimättömin itseään kohtaan.

Toinen kertojanääni kuuluu Daisy-tytölle. Hän asuu Kanadassa ja elää tavanomaista elämää hiljaisten, pelokkaiden vanhempiensa kanssa – kunnes kohtalokas päivä paljastaa dramaattisia seikkoja hänen syntyperästään.

Daisy on nuriseva teini, joka etsii kapinahengelleen kohdetta ja päätyy vastoin tahtoaan monien lankojen muodostaman verkoston keskipisteeksi. Hänen kokemusmaailmansa asetetaan kontrastiin gileadilaisen elämänmenon kanssa paikoin melko alleviivaten.

Romaanin kolmas keskiö on Agnes Jemima, joka tarkastelee Gileadin teokratiaa sisältäpäin. Hänen kauttaan valottuu, miten naisia sosiaalistetaan sortoyhteiskunnan jäseniksi. Luku- ja kirjoituskielto, avioliittopakko sekä miesten suorittamat avoimet ja peitellyt alistamisteot ovat sinänsä tuttua kuvastoa. Agnesin näkökulmassa uutta on sosiaaliluokkien sisäinen nokittelu ja pikkumainen vallantavoittelu. Hänen ja vapaammin kasvaneen Daisyn mielenmaisemien erot kuvastavat tehokkaasti Gileadin vääristymiä.

Kirjassa hyödynnetään koko lailla samoja elementtejä kuin Orjattaresi-romaanissa: arki on tukahduttavaa, pinnan alla muhii kapinahenki, odottamaton apu tulee yllättäviltä tahoilta ja edessä on jännittävä pakomatka. Kokonaisuutena Testamentit on silti ansiokas jatko-osa, jonka maalaama visio totalitaarisesta, ultrakonservatiivisesta yhteiskunnasta on nykyisin vielä hyytävämpi kuin 35 vuotta sitten.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.