Sarjakuvat – Silver Surfer: Sielunmessu

Silver Surfer: Sielunmessu

Hopeasurffari on Stan Leen luomista hahmoista kosmisin ja kantaaottavin. Hippiaikakaudella syntynyt hopeanhohtoinen lainelautailija kurvailee yksinäisenä vaeltajana pitkin avaruuden tähtitarhoja julistamassa rauhan ja rakkauden sanomaa. Tämä ei kuitenkaan vapauta hänen ajatuksiaan vanhoista synneistä, vuosista, joiden aikana hän toimi maailmoja syövän Galactuksen airueena.

Egmontin julkaisema Silver Surfer: Sielunmessu -kokoelma sisältää neljä pitkää Hopeasurffari-tarinaa. Kirjan avaa itseoikeutetusti Stan Leen käsikirjoittama ja Moebiuksen kuvittama Vertauskuvia, joka ilmestyi alunperin vuonna 1988. Suomeksi se on julkaistu aiemmin Marvel-lehdessä vuonna 1991.

Ihmisten loputtomaan hulluuteen kyllästynyt Hopeasurffari on päätynyt kadulla asuvaksi pummiksi. Tähän tulee kuitenkin muutos, kun valtavalla avaruusaluksella kosmosta halkova Galactus palaa Maapallolle ja julistautuu jumalaksi: ”Minun on valta! Minun on voima! Minun on kunnia!”

Uskonnollisen hurmoksen keskellä ihmiskunta ajautuu kaaokseen ja vain Hopeasurffarilta löytyy tahtoa, jolla hänen entinen herransa voitaisiin kenties pysäyttää.

Vertauskuvia-sarjakuva on varsin suorasanainen ja väliin saarnaavakin kommentaari sokean uskon vaarallisuudesta ja ihmisten sisäsyntyisestä halusta rientää vahvojen johtajien käskytettäväksi. Sapiskaa saavat ahneet, omia etujaan ajavat opportunistit, voimaa ja valtaa palvovat selkärangattomat pelkurit sekä ihmiset, jotka kieltäytyvät ajattelemasta omilla aivoillaan.

Paatoksellisuudesta huolimatta tarina toimii hyvänä esimerkkinä yhteiskunnallisesti kantaaottavasta supersankarisarjakuvasta. Tämä kertomus ei keskity loputtomiin turpakäräjiin, vaan on aidosti huolissaan ihmisyyden olemuksesta.

Moebiuksen kuvitus on ihastuttavan ilmavaa. Kuvat hengittävät eikä ruutuja ole täytetty liiallisilla yksityiskohdilla.

Täysin toisenlaista visuaalista lähestymistapaa edustaa Keith Pollardin kuvittama ja Leen sekä Pollardin käsikirjoittama Orjuuttajat (1990). Sarjakuvan ruudut on ahdettu niin täyteen pientä piiperrystä, että kuvitus aiheuttaa jo ähkyä ja ummetusta.

Juonikuviokaan ei ihmeemmin ilahduta. Nyt Hopeasurffari taittaa peistä kokonaisia maailmoja orjuuttavan Mrrungo-Mun kanssa. Muiden voimat imevä vihulainen seilaa avaruuden korpimailla kaasujättiläistäkin kookkaammalla avaruusaluksella, joka saa energiansa tyhjiin puristettavista orjista. Ja se siitä sitten.

Kokoelman vaikuttavimman tarinan tarjoilee J. Michael Straczynskin käsikirjoittama ja Esad Ribićin maalauksellisesti kuvittama Sielunmessu (2007). Siinä Hopeasurffari saa tietää pian lähestyvästä kuolemastaan. Jäähyväiskiertueellaan kosminen ihme kohtaa niin itkuun purskahtavat Ihmeneloset, hyvää huulta heittävän Hämähäkkimiehen kuin kaksi loputtomaan uskonsotaan sortunutta maailmaa.

Straczynskin teksti soittelee vahvoja tunteita menetyksistä, saavutuksista ja olemassaolon potentiaalisesta kauneudesta. Kokonaisuudesta huokuu haikeus, rakkaus ja usko parempaan huomiseen. Jos tämä olisi oikeastikin jäänyt Hopeasurffarin joutsenlauluksi, päätös olisi ollut filosofisen päähenkilönsä arvoinen.

Huomattavasti sekavamman tarinan paperille tykittävät Simon Spurrier ja Tan Eng Huat. Sinun nimissäsi -kertomus (2008) yrittää tavoitella leemäistä yhteiskunnallista ulottuvuutta, mutta hienoudet tuppaavat jäämään sekavasti tarinoidun ja piirretyn melskeen jalkoihin.

Avaruuden aroilla surffatessaan sankarimme törmää useita planeettoja ja rotuja käsittävään utopistiseen onnelaan. Kun pintaa kuitenkin hieman raaputtaa, alta paljastuu ongelma jos toinenkin.

Nihilistiseksi kääntyvän tieteisseikkailun parasta antia on Huatin kuvitus, jota Jose Villarubian komea väripaletti tukee mainiosti. Huat piirtää kivasti vieraanoloisia avaruusaluksia ja -muukalaisia, jotka tuovat sarjakuvaan jonkinasteista ihmeen tuntua. Toisaalta hänen Hopeasurffarinsa on yksinomaan rujo ja ruudut väliin niin epäselkeitä, ettei tapahtumista ota selvää edes suurennuslasin avulla.

Teoksen lopusta löytyy Moebiuksen monisivuinen kirjoitelma, jossa hän kertoo Vertauskuvia-sarjakuvan synnystä ja työstämisprosessista.

Kun pää on nyt avattu, niin seuraavaksi suomeksi voisi toivoa Stan Leen, Jack Kirbyn ja John Busceman alkuperäisiä Hopeasurffari-tarinoita sekä Donny Catesin ja Tradd Mooren psykedeelistä Silver Surfer: Black -hittiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 4/20

Ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen – kuten viisaat ovat todenneet. Tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa koronan toisen aallon voimakkuudesta, Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta, Brexit-sopimuksen kohtalosta tai monesta muusta isosta ja pienestä asiasta.

Valitettavasti vuosi 2020 on kuitenkin rakentanut omat raiteensa tulevaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan tähtiin katsoja, jotta voi sanoa, että tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä.

Ja on vielä talvikin.

Spekulatiivisen fiktion ystävä on onneksi kokenut mielensä silmin monta pandemiaa, katastrofia ja maailmanloppua. Se antaa mielelle malttia kohdata tulevat ajat. Tilanteen ollessa mikä on, viisas lämmittää kupin kuumaa juomaa, asettuu sohvalle ja avaa Tähtivaeltajan.

Vuoden 2020 viimeisessä numerossa onkin jälleen mahdollista upota tieteisfiktiivis-fantastisiin maailmoihin.

Aivan aluksi Aleksi Kuutio esittelee brittiläisen Tom Pollockin tuotantoa laajassa artikkelissaan. Pollock on romaaneissaan muuttanut arkisen Lontoon maagiseksi maailmaksi – ja sellaiselle visiolle on näinä aikoina käyttöä.

Suvi Kauppila kertoo puolestaan aaveita näkevästä Kieranista Rajaliekki-novellissaan. Kauppilan novelleja on viime vuosina nähty tiheään spefi-lehdissä ja -antologioissa. Tähtivaeltajassa häneltä on aiemmin julkaistu novelli Kolmanteen polveen (4/18), joka pääsi myös Atorox-ehdokkaaksi.

Lisäksi Toni Jerrman selvittää meille sarjakuvapiirtäjä Jack Colen ja hänen Plastic Man -sarjakuvaklassikkonsa tarinan numeron suurartikkelissa. Jos kuminen supersankarietsivä on jäänyt sinulle vieraaksi, nyt on hyvä tilaisuus tutustua aiheeseen.

Tarjolla on toki myös normikattaus vakiopalstoja, sarjakuvia ja muuta hubandoa!

Lopuksi pienet hyvästelyt. Olen nyt viimeistä kertaa äänessä Tähtivaeltajan vt. päätoimittajan ominaisuudessa, vaikka tuotoksiani tulee näkymään lehden sivuilla ensi vuonnakin. Kiitän kaikkia Tähtivaeltajan lukijoita seurasta ja tuesta tänä outona vuonna!

Vaikka kukaan ei voi tietää, kuinka normaalia elämää vuonna 2021 pääsemme elämään, ainakin Tähtivaeltaja palaa Toni Jerrmanin kokonaisvaltaisiin hoteisiin.

Spefi voittaa!

Vesa Sisättö

Sarjakuvat – Punaparta: Aavelaiva

Jean-Michel Charlier & Victor Hubinon
Punaparta: Aavelaiva

Aavelaiva (Egmont) on jo kolmas suomennettu Punaparta-integraali. Teos sisältää alkujaan 1960-luvulla ilmestyneet albumit Aavelaiva, Kuolleen miehen saari ja Espanjalainen ansa.

Jean-Michel Charlierin käsikirjoittama ja Victor Hubinonin piirtämä Punaparta on merirosvosarjakuvien aatelia. Siitä voi aivan aistia myrskyn kourissa seilaavien purjelaivojen takilan natinan sekä kauhun, jota Karibian demoniksi kutsuttu hullunrohkea piraattikapteeni herätti Amerikan ja Euroopan väliä taittavissa kauppalaivoissa.

Oivallinen näyttö Punaparran luonteesta saadaan jo kirjan ensimmäisessä tarinassa. Välttääkseen Espanjan laivastoa kapteeni päättää seilata suoraan yöllisen hirmumyrskyn silmään miehistönsä vastusteluista huolimatta. Hurrikaanin kourissa alus kohtaa yksinäisen aavelaivan, josta Punaparta löytää vihjeitä kuuluisan merirosvokapteeni Morganin aarteen kätköpaikasta.

Aarteen perässä pitäisi tosin purjehtia maailman ääreen, Kap Hornin kirotuille vesille. Ja sehän ei taikauskoista miehistöä innosta.

Näistä lähtökohdista käynnistyy monipolvinen toimintaseikkailu, joka vie lukijan Vera Cruzin kaupungista Ranskaan ja sieltä aina Tulimaan maisemiin asti. Kuvioihin mahtuu niin ryöstöretkiä, takaa-ajoja, kaappauksia kuin myrskyjäkin. Tiukkoihin tilanteisiin ajautuvat sekä Punaparta että hänen ottopoikansa Eric. Molemmat ovat rohkeita ja peräänantamattomia sissejä, joita edes ovelat luopiot tai hurjat vastoinkäymiset eivät pysäytä.

Kahden albumin mittainen tarina Morganin aarteesta etenee kuin doubattu pikajuna. Jännitys on timmissä kuosissa ja käänteitä piisaa. Lukija ei voi muuta kuin pidättää hengitystään hienosti soljuvan kerronnan pyörityksessä. Vain tekstipöhö latistaa hetkittäin tunnelmaa.

Hyvin pelittää myös teoksen päättävä Espanjalainen ansa -tarina, jossa Eric pelastaa merihätään joutuneen Länsi-Intian varakuninkaan veljentyttären – päätyäkseen itse ojasta allikkoon. Tämän kertomuksen jatko-osaa joudutaan tosin odottamaan seuraavaan integraaliin asti.

Mainion tarinoinnin ohessa Punaparrassa miellyttää Hubinonin selkeälinjainen piirrosjälki, josta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Edellisistä integraaleista poiketen tämän kirjan väritys on kuitenkin paikoin niin tummaa ja töhnäistä, että se hukuttaa kaikki Hubinonin viivan hienoudet alleen.

Toni Jerrman