Liu Cixin
Synkkä metsä
Heian senlin
Suom. Rauno Sainio. Aula & Co

Synkkä metsä on toinen osa kiinalaisen Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta -trilogiaa. Kyseessä on Isaac Asimovin ja Arthur C. Clarken hengessä kirjoitettu huikea tieteissaaga, jossa koko ihmiskunnan olemassaolo asettuu vaakalaudalle.

Kakkosromaanin alussa eletään synkissä tunnelmissa. Maapalloa lähestyy Trisolaris-aurinkokunnasta valloittajalaivasto, jonka teknologia on huomattavasti ihmiskuntaa edellä. Samaan aikaan Trisolariksesta saapuneet eriskummalliset Sofonit ovat estäneet fysiikan perustutkimuksen etenemisen. Tämän oheen ne tarkkailevat aivan kaikkea, mitä Maassa tapahtuu.

Epätoivoisessa tilanteessa YK sekä Planetaarinen puolustusneuvosto päätyvät erikoiseen ratkaisuun: koska ainoastaan ihmisten ajatukset ovat suojassa Sofonien tarkkailulta, Maapallon vastastrategian suunnittelu annetaan neljän erikoisyksilön tehtäväksi. Kullekin Seinänkohtaajalle luovutetaan lähes rajattomat resurssit, joiden avulla heidän tulisi kehittää juonia trisolarislaisten pään menoksi – ideoita, joista he eivät saa hiiskahtaa kenellekään.

Yksi Seinänkohtaajista on tähtitieteilijä Luo Ji, joka on aikoinaan tutkinut kosmista sosiologiaa. Itsekeskeisenä ja laiskanpuoleisena miehenä Luo Ji käyttää saamansa resurssit kuitenkin siihen, että hankkii itselleen unelmiensa vaimon ja kotikartanon. Ihmiskunnan tulevasta kohtalosta hän ei voisi vähempää välittää. Jostain selittämättömästä syystä trisolarislaiset ottavat kuitenkin juuri hänet silmätikukseen.

Synkkä metsä on uskomattoman rikas romaani. 700-sivuisen tiiliskiven mittaan päähenkilöiksi nousee useita hahmoja, jotka omalta osaltaan avittavat ihmiskunnan kehitystä ja pohjustavat tulevaa taistelua trisolarislaisia vastaan. Kirjassa käydään laajalla skaalalla läpi niin ihmisten reaktioita ulkoavaruudesta saapuvaan uhkaan kuin mahdollisia teknologisia edistysaskelia. Keskusteluissa esitelmöidään, filosofoidaan, haikaillaan, pohdiskellaan ja ideoidaan.

Lopulta toivottomuuden ajasta hypätään parisataa vuotta tulevaisuuteen, jolloin Maapallo ja sitä hallitseva tunnelma on aivan toisenlainen kuin kirjan alkupuolella. Mittavuudessaan muutos vaikuttaa epäuskottavalta, mutta oivallusten tuoksinassa moinen seikka ei hirveästi häiritse.

Cixin tykittää kehiin monenmoisia visioita, joista ei ihmeen tuntua puutu. On suuria suunnitelmia, teknologisia saavutuksia, valtavia avaruuslaivastoja ja ihmismielen ronkintaa. Väliin kirjailijan maalaama näkemys on hyvinkin pessimistinen, mutta hetkittäin kerronta kohoaa uuden aamuruskon siiville. Tämän pyörityksen keskellä lukija ei voi kuin ihastella Cixinin mielikuvituksen lentoa – joka kuitenkin aina pyrkii olemaan kytköksissä tieteellisten teorioiden tarjoamiin aitoihin kehitysmahdollisuuksiin.

Yhtä hyvin ei toimi romaanin inhimillinen puoli. Ajatus ideologisten mielialojen muokkaamisesta poliittisten kaaderien voimin voitaneen pistää kirjailijan kotimaan piikkiin. Hämmennystä herättävät kuitenkin käsitys koko ihmiskuntaa aidosti yhdistävistä perimmäisistä arvoista sekä yleiset ilmapiirivaihtelut, jotka vaikuttavat aivan jokaisen kansalaisen tunnetilaan.

Pahiten mennään silti metsään, kun kuvioihin astuu rakkaus. Cixinin kyky kirjoittaa romanttista kuvastoa on lähinnä Harlekiini-romaanien tasolla. Niinpä saamme luettavaksemme mm. sellaisia sanataiteen kukkasia kuin ”naisen hymy oli kuin auringon valollaan täyttämä kastepisara, joka keveästi tippui kuivimpaan paikkaan hänen sydämessään” ja ”hänen yhä lapsenomainen, pehmeä äänensä ja lähteenraikas hymynsä silittivät Tylerin voipunutta sielua kuin enkelin hellät kädet”.

Jos kykenee poistamaan mielestään romaanin satakunta kehnointa sivua, käsissä on erinomaisen kiehtova vanhan koulukunnan tieteisromaani. Teos, jonka äärellä mieli lentää sfääreihin, jotka aiemmin ovat jääneet käymättömiksi korpimaiksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.