Margaret Atwood
Uusi maa
MaddAddam
Suom. Kristiina Drews. Otava

Uusi maa on kolmas osa Margaret Atwoodin tuhtia ja kunnianhimoista MaddAddam-trilogiaa. Kirja käynnistyy hetkestä, jossa Oryx ja Crake ja Herran tarhurit -romaanien tarinalinjat kohtaavat.

On kulunut puolisen vuotta lähes koko ihmiskunnan hävittäneestä keinotekoisesta pandemiasta. Herran tarhurit -ekokommuunin ja MaddAddam-bioterroristiryhmän harvat eloonjääneet ovat perustaneet yhteisön, joka yrittää selvitä hengissä uudessa maailmantilanteessa. Vaaroja aiheuttavat niin geenimuovatut älysiat kuin raa’an Verikuula-pelin koulimat väkivaltaiset veteraanit.

Pian myös nerokkaan Craken kehittelemät muuntogeeniset crakelaiset lyöttäytyvät ryhmän seuraan. Tämä laboratorioissa muovattu humanoidilaji edustaa luojansa näkemystä täydellisistä ihmisistä. Fyysisesti virheettömistä, mutta ajatuksiltaan naiivin lapsenomaisista crakelaisista on siivottu pois niin aggressiivisuus, mustasukkaisuus, omistamisenhalu kuin lihanhimokin.

Lammaslaumaa muistuttavat crakelaiset eivät ymmärrä pelon käsitettä, parittelevat vailla estoja ja syövät vain vihreitä lehtiä. He kommunikoivat laulullaan eläinten kanssa ja ovat perusluonteeltaan ystävällisiä, luottavaisia sekä hyväuskoisia. Tarinoiden kautta he ovat korottaneet Craken lempeäksi jumalhahmoksi. Hyväntekijäksi, jonka jokainen teko ja sana on autuas.

Asetelma rakentaa romaaniin antoisaa ristiriitaa, sillä juuri Crake loi Super-Onni-pillerit, jotka pyyhkivät ihmiskunnan olemattomiin. Hän koki, että totaalinen perikato oli ainoa keino pelastaa Maapallon luonto ja eläimet ihmisten ahneudelta ja tuhovimmalta.

Myyttiset kertomukset Craken urotöistä valottavat hienosti uskontojen syntymekanismeja ja tarinoiden voimaa. Legenda korvaa todellisuuden, ja huolimaton lausahdus ja sen epätoivoinen selitysyritys muuttuvat pyhäksi sanaksi. Niinpä crakelaisille on aivan turha väittää, ettei Vittu oikeasti tarkoita Craken lähettämää näkymätöntä sankaria, joka lentää heidän avukseen pahimman hädän hetkellä.

Myös elämäntapaopetukset on helppo saada juurtumaan, kun toteaa, että kyseessä on luojalta saatu käsky. Kun narratiivit toistuvat ja leviävät, niistä tulee uskonkappaleita, joiden totuutta ei sovi kyseenalaistaa.

Romaanin toinen keskeinen juonne on Herran tarhureita johtaneen Aatami Ensimmäisen veljen, Zebin, elämäntarina. Siihen kietoutuu myös suhde Tobyyn, kirjan keskushahmoon.

Zebin kautta lukijalle esitellään tuhoa edeltäneen maailman dystopistisia ulottuvuuksia. Yhteiskunta, jossa valta on valunut ahneiden suuryritysten käsiin ja ihmiset jakautuneet rikkaisiin ja köyhiin.

Korporaatioiden muurien sisäpuolisissa Piireissä nautitaan yltäkylläisestä elämästä, kun slummiutuneissa Rahvaanmaissa henki on halpa, palkka olematon ja seksibisnes kukoistaa. Terveysfirmalla menee taatusti lujaa, kun se ensin levittää tautia ja sitten myy siihen kalliita hoitokeinoja.

Perinteiseen tapaan piiskasta saavat myös äärikonservatiiviset tv-pastorit, jotka saarnaavat hyveellisyyttä ja nyhtävät seurakuntalaisiltaan rahat samalla, kun itse rypevät perversioiden keskellä.

Dystopiaosastolla Atwoodin romaani polkee moneen kertaan kaluttuja latuja. Hänen tekstinsä on kuitenkin niin valovoimaista ja kuvailunsa niin elämänmakuista, että sisällön kliseisyys on helppo antaa anteeksi. Sama pätee kirjan hetkittäisiin notkahduksiin poikakirjamaisen seikkailuviihteen ja harlekiini-romanssien tunnelmiin. Vastapainoksi kun on tarjolla moniulotteisia henkilöhahmoja, herkullista dialogia, piikikästä satiiria sekä aitoa huolta planeettamme tulevaisuudesta.

Kokonaisuutena MaddAddam-trilogia on vahva ja vaikuttava visio ihmiskunnan kohtalonhetkistä. Hyvää tieteiskirjallisuutta, joka tekijänsä ansiosta saanee lukijoita myös niistä piireistä, jotka yleensä suhtautuvat scifiin nyreästi. Ja mikäs sen hienompaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.