Kirjat – Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

ishigurohaudattujattilainenweb

Kazuo Ishiguro
Haudattu jättiläinen
The Buried Giant
Suom. Helene Bützow. Tammi

Muistot määrittävät suhtautumistapamme muihin ihmisiin ja koko ympäröivään todellisuuteen. Samalla ne luovat odotuksia siitä, miten muu maailma suhtautuu meihin. Silti ei ole selvää, mitä muistot ovat. Muistoihin ei voi myöskään luottaa, sillä ihmisen muisti on monimutkainen ja vajavainen. Vaikka jokin asia olisi jossain vaiheessa elämämme tärkein, ajan saatossa se saattaa unohtua. Lopulta siitä muistuttavat enää hajanaiset sirpaleet.

Näiden teemojen parissa askartelee Kazuo Ishiguro romaanissaan Haudattu jättiläinen. Eletään kuningas Arthurin jälkeistä aikaa, ja valtakunnan yllä roikkuu sumu, joka hapertaa muistikuvat varjoiksi. Kevään tullen vanha pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä muutaman päivän matkalle tapaamaan toisessa kylässä asuvaa poikaansa. Vaikka keltit ja saksit elävätkin rauhassa, nummien ja kukkuloiden yli vievä polku ei ole täysin vaaraton. Alueella liikkuu jättiläisiä, eikä naaraslohikäärme Querigiakaan ole vielä kukistettu.

Axl ja Beatrice saavat matkaseurakseen itäisiltä marskimailta tulleen soturin sekä pojan, jonka on paettava saksilaiskyläläisten epäluuloja. Pian he yhyttävät myös sir Gawainin, Arthurin ritarin, joka on kulkenut vuosikausien ajan suorittamassa kuninkaalta saamaansa tehtävää. Näiden viiden henkilön kohtalot ja polut yhtyvät, erkanevat ja kietoutuvat toisiinsa samalla, kun ikivanhat muistot pulpahtelevat hetkeksi esiin historian hunnuista.

Kirja kertoo myös sodasta ja rauhan hinnasta sekä siitä, miten sodan kierre helposti jatkuu sukupolvesta toiseen. Onko parempi muistaa katkerat vääryydet vai antaa niiden haipua unholaan? Teema toistuu myös yksilötasolla.

Kazuo Ishiguron kerronta on tyylitellyn verkkaista. Juonta ei juoksuteta eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, vaan käänteet matavat esiin omia aikojaan. Kaiken yllä lepää vahva unenomaisuuden tuntu, eikä ainuttakaan kertojaa voi nimittää luotettavaksi. Joskus he panttaavat salaisuuksia tarkoituksella, mutta aina se ei ole heidän oma syynsä. Miten kertoa siitä, mitä ei muista?

Haudattu jättiläinen on kiireetön lukunautinto. Pienet yksityiskohdat ja hienovaraiset vihjeet rakentavat pala palalta traagista tarinaa, mutta Ishiguro ei sorru hekumointiin. Tyyli pysyy timminä viimeiseen pisteeseen.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Tiedote – Minna Jerrman: Helsinki burleski -valokuvanäyttely

burleskijulisteweb

Minna Jerrman: Helsinki burleski -valokuvanäyttely

Taas menee vähän ohi blogin pääaihepiirien, mutta menköön, koska kyseessä on Tähtivaeltaja-lehden pitkäaikaisen toimitussihteerin valokuvanäyttely. Eli ohessa lainaus näyttelytiedotteesta:

Helsinki burleski -valokuvanäyttely
22.2.–26.3.2017
Virka-galleria, Sofiankatu 1, Helsinki
Avoinna arkisin kello 9–19, viikonloppuisin kello 10–16. Vapaa pääsy.

Minna Jerrmanin valokuvia Helsinki burlesque -festivaaleilta.

Noin 20 000 katsojaa, tuhat metriä kangasta, 30 000 paljettia ja kymmenen kiloa kimallehilettä. Helsinki burlesque -festivaali on herättänyt ihastusta jo vuosikymmenen ajan. Kymmenes, viimeinen festivaali pyörähtää käyntiin Helsingissä maaliskuussa 2017.

Minna Jerrmanin valokuvanäyttely juhlistaa kymmenvuotiasta festivaalia. Sen vauhdikkaita, hauskoja ja sensuelleja esityksiä meiltä ja maailmalta. Pukujen loistoa ja suuria tunteita. Jerrman on kuvannut kaksipäiväistä tapahtumaa vuosina 2013–2016.

Näyttely on myös kunnianosoitus syksyllä 2016 tapaturmaisesti menehtyneelle kotimaiselle burleskitähdelle, Sir Willy Waterlilylle. Hän oli Helsinki burlesque -festivaalin karismaattinen vakioesiintyjä, jonka numeroista välittyi suomalaiselle burleskille tyypillinen esiintymisen riemu ja kekseliäisyys.

Helsinki burlesque -festivaali järjestetään kymmenennen kerran 2.–5.3.2017.

Näyttely Facebookissa

savage-girls-2013-minna-jerrmanweb

 

Uutiset – Sarjakuva-Finlandia 2017 -ehdokkaat julkistettu

sarjisfinlandiakannetweb

Sarjakuva-Finlandia 2017 -ehdokkaat julkistettu

Pitääpä nostaa tämäkin lehdistötiedote Tähtivaeltajablogiin, koska satuin itse olemaan mukana ehdokkaat valinneessa lautakunnassa.

Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto jaetaan kymmenettä kertaa Tampere Kuplii – sarjakuvafestivaalilla perjantaina 17. maaliskuuta 2017 klo 11.00 Tampereen yliopistolla.

Vuoden 2017 palkinnon saajan valitsee muusikko AW Yrjänä. Tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuva-albumista. Palkintosumma on 5 000 euroa. Ehdokkaaksi asetettiin yhteensä 65 sarjakuva-albumia.

Tampere Kuplii ry:n asettama nelihenkinen valintalautakunta luki tarkkaan kaikki teokset ja totesi niiden tason jälleen kerran korkeaksi ja valinnan vaikeaksi. Lautakunta valitsi ilmoitettujen sarjakuva-albumien joukosta kymmenen ehdokasta palkinnonsaajaksi. Vuoden 2017 valintalautakunnan jäsenet ovat Laura Antola, Minna Haverinen, Toni Jerrman ja Atte Timonen.

Aikaisempina vuosina Sarjakuva-Finlandia-palkinnon ovat saaneet mm. Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet, Jaakko ja Lauri Ahosen Pikku Närhi sekä Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki. Viime vuoden palkinto meni Kati Närhin albumille Seitsemäs vieras.

Luovuudessaan suomalainen sarjakuva on maailman kirkkainta kärkeä. Vuonna 2016 julkaistiin noin 80 kotimaisin voimin toteutettua sarjakuva-albumia.

SARJAKUVA-FINLANDIA 2017 KÄRKIKYMMENIKKÖ:

Ossi Hiekkala: Nimettömien hautojen maa (Arktinen Banaani)
Ossi Hiekkala tietää, millaiselta kylmä hiki tuntuu otsalla. Niin tarkkanäköisesti hän kuvaa 2010-luvun Suomen rikollisuutta, jossa virheistä rangaistaan, vahingoilta ei vältytä eikä hyville ihmisille tapahdu hyviä asioita. Hiekkala vie lukijan muun muassa alamaailman joukkosaunaan sekä unohtumattomalle automatkalle mersun takapenkillä. Piirrostyyli korostaa finn noir -tarinoiden säälimättömyyttä ja realistisuutta. Värimaailmasta puuttuu lämpö – aivan kuten haudastakin.

Petri Hiltunen: Praedor – Taivaan suuri susi (Arktinen Banaani)
Petri Hiltusen yksityiskohtiin paneutuva mustavalkografiikka herättää Jaconian fantasiatodellisuuden hienosti henkiin. Velhojen, sotureiden ja seikkailijoiden kansoittamassa maailmassa rohkeus ja moraali joutuvat koetukselle, kun ennustusten valtias ryhtyy raivaamaan tietään koko Jaconian hallitsijaksi. Lopputulos on kaavoihin kangistumaton, mielikuvituksellinen seikkailu, joka pitää lukijan otteessaan.

Pauli Kallio, Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Ripa ja kadunlakaisijat (Kustannusliike Hans Nissen)
Viimeisimmässä Kramppeja ja Nyrjähdyksiä -albumissa tarkastellaan nykymaailman menoa tarkkanäköisesti mutta lempeästi. Sarjakuvaan mahtuu niin avioliiton ulkopuolisia suhteita, potkujen saamista kuin apurahataiteilijaksi heittäytymistäkin. Hahmot ovat tuttuja vuosien takaa, mutta heidän huomionsa arkipäivän aiheista nettiraivosta hittibiisin sävellykseen tuntuvat tuoreilta.

Petteri Kantola: Ajan kanssa – Kesäni Marcel Proustin seurassa (Suuri Kurpitsa)
Petteri Kantolan esikoisteos on kunnianosoitus taiteelle, ajalle ja vapaudelle. Omasta elämästä vieraantuminen pakottaa ihmisen heijastamaan muistojaan ja kokemuksiaan aikaa vasten; kohtaamaan kivun ja päästämään irti pettymyksistä. Kun Marcel Proustin läsnäolo antaa luvan upota assosiaatioihin ja uniin, ratkaisut alkavat nousta alitajunnasta tietoisuuteen. ”Sen ymmärrän vihdoin, että minun on hyväksyttävä oma tarinani. Se on ratkaisevaa päästäkseni eteenpäin ja lopettaakseni toistuvat ongelmani ja pakenemiseni”.

Kati Kovács: Kamileen labyrintti (WSOY)
Absurdit skenaariot ja asetelmat ovat Kati Kovácsin tavaramerkki, ja Kamileen labyrintti jatkaa tällä tiellä. Sarjakuvan perusasetelma on erikoinen ja tarinan romanssi-mysteeriä on hauska seurata kuuron protagonistin kautta. Kamileen labyrintti on ajaton, itsenäinen ja uniikki sarjakuva perheestä, rakkaudesta ja kaikesta siltä väliltä.

Janne Kukkonen: Voro, kolmen kuninkaan aarre (Like)
Ilmeikkäällä piirrosjäljellä taituroitu koko perheen fantasiaseikkailu tempaa mukaansa ja vie mennessään. Teoksen kiehtova maailma kasvaa tapahtumien tuiskeessa ja samalla saa jännittää, kuinka pirtsakka Lilja-tyttö pärjää velmujen varkaiden, ilkeiden lääninherrojen ja vihaisten aavesotureiden pyörityksessä. Sympaattista ja sielukasta sarjakuvaa.

Hanneriina Moisseinen: Kannas (Kreegah Bundolo)
Sotasarjakuvia on tehty iät ja ajat, mutta ei aivan tällä tavalla. Kannas kuvaa sodan kauhun ihmisten kasvojen, tekojen ja tunteiden kautta ilman räjähdyksiä tai tarpeetonta verimässäilyä. Valokuvat Karjalan evakkojen matkasta välissä juurruttavat lukijan oikeaan mielentilaan, joka muistuttaa näiden tapahtumien historiasta ja raskaudesta yhä tänä päivänä.

Tommi Musturi: Suurin piirtein Samuel (Boing Being)
Suurin piirtein Samuel on visuaalisen tarinankerronnan juhlaa. Sanattomassa sarjakuvassa muodot muuttuvat ja toistuvat, kuvat seuraavat toisiaan pidäkkeettömänä virtana; kiertyvät yhteen, sulautuvat keskenään, alkavat ja päättyvät. Ilmaisuvoimaisista ruuduista kasvaa tyylikäs psykedeelinen tanssi, kokonaisvaltainen kokemus, joka on kuin piirrettyä runoutta.

Milla Paloniemi: 112 osumaa: Sarjakuvataiteilijan päiväkirja (Arktinen Banaani) Paloniemen teos on koottu taiteilijan sarjakuvablogista, ja teoksesta huokuu avoimuus sekä päiväkirjamaisuus. Episodit vaihtelevat todella rosoisista tunteenpurkauksista harkitumpiin tarinoihin, joissa käsitellään hyvin henkilökohtaisia asioita. 112 osumaa on kaunistelematon ja paikoin viimeistelemätönkin, mutta juuri siksi niin kiinnostava ja koskettava sarjakuva.

Petteri Tikkanen: Black Peider – ITSE (Daada)
Slice of Life -sarjakuva muusikkomies Black Peiderin aivoituksista on oman alagenrensä parasta tuotantoa. Realismi ja fantasia tarttuvat toisiaan kädestä, ja sekä pienet pätkät että isommat kokonaisuudet supersankaripainijan elämästä maistuvat rehellisiltä.

Lisätietoja osoitteesta: www.sarjakuvafinlandia.fi

 

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 1

tahtivaeltajapodcastotsikko

Tähtivaeltaja podcastaa!

Tähtivaeltaja jatkaa uusien käymättömien korpimaiden valloitusta. Nyt vuorossa ovat podcastit. Mutta päästäkäämme ääneen Aleksi Kuutio, jonka vastaa lehden kuulijaystävällisestä maailmanvalloituksesta:

Te pyysitte sitä, me vastaamme kutsuun! Ensimmäinen Tähtivaeltaja-podcast on nyt eetterissä. Tässä jaksossa herrat Jukka Halme ja Aleksi Kuutio jutustelevat Helsingin Worldconista, suomalaisesta scifi-fandomista ja tv-sarjoista – sekä suosittelevat teoksia, joita eivät ole itse lukeneet, mutta joita haluaisivat muiden lukevan. Ihmeellistä mutta totta!

Palautetta podcastista otetaan mielellään vastaan. Olkaa ankaria, mutta armollisia, sillä pilotti on vasta ensimmäinen kokeilu. Testaamme mielellämme uusia ideoita ja ehdotuksia, kunhan kuulemme, missä onnistuimme ja missä taas menimme avaruuslaivan kölin ali. Kenet haluaisitte vieraaksi? Mistä aiheista haluaisitte podcasteissa puhuttavan?

Alkuun Tähtivaeltaja-podcasteja olisi tarkoitus tuutata ulos suunnilleen kerran kuussa. Mukaan keskustelemaan kutsutaan vaihtuvia vieraita. Mutta eipä tulevasta vielä sen enempää. Käykää kuuntelemassa ensimmäinen jakso ja antakaa tuomiomme.

Näin loppuun kuitenkin vastaus kysymykseen, joka on jo monien väpättävillä huulilla: kyllä, podcasteissa tullaan tulevaisuudessa kuulemaan myös Hannu ”Hauta” Blommilaa!

Mutta suuntaa nyt Soundcloudiin ja pistä Tähtivaeltaja-podcast tilaukseen:

Pitäkää kivaa!

Elokuvat – High-Rise

highrisejulisteweb

High-Rise

J. G. Ballardin Tornitalo-romaani (suom. 1999) lukeutuu modernin tieteiskirjallisuuden klassikoihin. Kirjan elokuvaversiota on kuitenkin jouduttu odottamaan näihin päiviin asti.

Ben Wheatleyn ohjaama High-Rise (2015) ei korkealentoisuudestaan huolimatta ole menestynyt yhtä hyvin kuin David Cronenbergin Ballard-helmi Crash (1996). Yhdysvalloissa filmi on saanut tyytyä vain festivaaliesityksiin, rajoitettuun levitykseen ja dvd/blu-ray-julkaisuihin. Monissa muissa maissa – kuten Suomessa – elokuvaa ei pistetty lainkaan teatterikierrokselle. Tämä on sääli, sillä visuaalista tyylittelyä korostava High-Rise ansaitsee tulla katsotuksi juuri valkokankaalta.

highrise1web

Ballardin romaani ilmestyi alunperin vuonna 1975, joten myös elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1970-luvulle. Tästä aiheutuu joitain ongelmia, sillä varsinkin filmin ensihetkinä ohjaajan mielenkiinto kiinnittyy muotitietoisen ajankuvan maalailuun eikä itse tornitalokompleksin esittelyyn. Katsojille saattaakin jäädä epäselväksi, kuinka itseriittoisesta ja keinotekoisesta elinympäristöstä on kyse. Tällöin myös tulevien käänteiden taustat muodostuvat epäuskottaviksi.

Jo alusta alkaen mukana kulkee kuitenkin Ballardin teokselle keskeinen psykologinen mielenmaisema. Tarinan päähenkilö, tohtori Laing (Tom Hiddleston), kuvataan hahmona, joka ei sujahda sujuvasti sosiaalisiin kanssakäymisiin. Orastavista ihmissuhdeyrityksistä huolimatta urheilullinen pukumies pitää tiettyä välimatkaa asukkaiden muodostamiin klikkeihin ja viihtyy lopulta paremmin betonin kuin muiden ihmisten seurassa.

highrise3web

Myös filmin muissa keskeisissä hahmoissa on psykopatologista särmää, jota epäinhimillisessä tornitalossa asuminen vain korostaa. Heihin lukeutuvat mm. rakennuksen visionäärinen arkkitehti Anthony Royal (Jeremy Irons) yläluokkaisine vaimoineen, talon pohjakerroksista ponnistava kapinallinen Richard Wilder (Luke Evans) sekä seksuaalisuutensa kanssa leikittelevä yksinhuoltajaäiti Charlotte Melville (Sienna Miller).

Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Pian koko tornitalo muuttuu seksin ja väkivallan sävyttämäksi alkukantaiseksi hornankattilaksi.

highrise2web

Kerronnallisesti High-Rise on hajanainen. Mutta sen korvikkeeksi Wheatley saa ujutettua sekä kuviin että filmin henkilöhahmoihin vahvaa tunnelmaa ja todistusvoimaa. Myös Ballardin romaanin teemat nousevat hyvin esiin, vaikkei filmi kirjan tasolle ylläkään.

High-Rise tarjoilee vaikuttavan erikoisen kaaoskokemuksen, joka 1970-lukulaisuudestaan huolimatta resonoi yhä teknologiakeskeisemmän maailman synnyttämien sosiologisten kipupisteiden kanssa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

High-Rise sai Suomen ensi-iltansa marraskuussa 2016 järjestetyillä Night Visions – Maximum Halloween 3016 -elokuvafestivaaleilla.
Suomenkielisiä dvd- ja bluray-julkaisuja on lupailtu alkuvuoteen 2017.

ballardhighrisekannetweb

Sarjakuvat – Preacher Deluxe 3 ja 4

preacher34kannetweb

Garth Ennis, Steve Dillon & co:
Preacher Deluxe 3 ja 4

”Ei maailma saisi olla tällainen.”

RW Kustannuksen Preacher Deluxe -sarja on edennyt osiin 3 ja 4. Eikä tässä voi kuin haukkoa henkeä, sillä niin messevää kamaa nämä ovat. Vaikka tarinat ovat parinkymmenen vuoden takaa, ne iskevät yhä täyteläisesti.

Kolmoskirja käynnistyy kahdella minisarjalla. Ne esittelevät Tappajien pyhimyksen ja vampyyrijermu Cassidyn historiaa.

preacher1web

Taivaallisen kuolontuojan synnyintarina saa alkunsa legendojen ajan villistä lännestä. Tappamisen taakseen jättäneen palkkionmetsästäjän elämältä katoaa pohja, ja hän ajautuu takaisin koston ja vihan poluille. Ja kun tämä mies myy sielunsa, siinä järkkyvät Helvetinkin peruspilarit. Viiltävän tragedian ja epäinhimillisen häijyyden sävyttämä tarina sykkii sellaista voimaa, että sen rinnalla moni muu kyyninen länkkäri vaikuttaa lasten kylpyvedeltä.

Huomattavasti humoristisemmilla poluilla kuljetaan Cassidyn seurassa. Viinaan menevä reteä irkkuvampyyri kohtaa New Orleansissa kohtalotoverinsa, joka on ottanut vampyyrikirjallisuuden kliseet turhan tosissaan. Pilaa tehdään erityisesti Anne Ricen kirjojen hienohelmoista, mutta oman osansa hilpeästä kritiikistä saa myös verenimijöistä innostunut goottialakulttuuri. Tätä piikittelyä seuratessa ei meinaa nauru pysyä housuissa.

preacher4web

Myös neloskirjaa on täydennetty minisarjoilla. Niissä valaistaan, kuinka kuria ja järjestystä kaipaava Herr Starr nousee Jeesuksen verenperintöä vaalivan Graali-salaseuran huipulle sekä millaista Persnaaman elämä oli ennen kuin hän ampui itseään haulikolla kasvoihin. Varsinkin Persnaaman tarina tavoittaa hienosti päähän potkitun teinin ahdingon sekä elämäntuskan.

Näitä pääosin totisia tarinoita tasapainottaa kajahtaneen hauska Maalaispojat-irrottelu. Siinä 1980-luvun toimintaelokuville tyypilliset sankarihahmot joutuvat kunnon myllytykseen. Itseään täynnä oleva jykeväleukainen FBI-agentti ja asianajajaksi ryhtynyt minihameinen supermalli putoavat keskelle suota, jossa he kohtaavat niin terroristipomo Saddam Hopperin yksityisarmeijan kuin punaniskajunttien sairaimman aatelin. Tässä ei järki päätä pakota!

preacher2web

Minisarjat vievät kirjoista hulppean siivun, mutta kyllä itse päätarinakin saa teoksissa tilaa neljäntoista lehden edestä. Niissä seurataan Jesse Custerin, Tulip O’Haren ja Cassidyn etsintäretkeä, jonka tavoitteena on saattaa Jumala tilille pahoista teoistaan. Apua tehtävään haetaan niin voodoo-papilta kuin tajuntaa laajentavista aineistakin.

Aivan vaaroitta homma ei etene, sillä kolmikon perässä rynnivät niin Tappajien pyhimys, Herr Starrin johtamat Graalin soturit kuin isänsä kohtalosta kyrsiintynyt Persnaama. Skismoja aiheuttaa myös Cassidyn tapa puskea läpi elämän välittämättä tippaakaan synnyttämistään ongelmista.

preacher3web

Vaikka Preacherin yhteydessä nostetaan aina esiin sarjan graafinen väkivalta ja tabuja rikkova räävittömyys, kerronta keskittyy ennen kaikkea lämminhenkiseen rakkauden, ystävyyden ja ihmissuhteiden kuvaamiseen. Käsikirjoittaja Garth Ennis antaa rutkasti tilaa päähenkilökolmikon välisille keskusteluille, Jessen ja Tulipin tunteille sekä Jessen ja Cassidyn väliselle kamuilulle.

Samalla esiin nousee menneisyyteen juuttuneen miehisyyden ja modernin, itsenäisen naiseuden välinen ristiveto. Hyvin omillaan pärjäävän Tulipin on vaikea sulattaa Jessen sisäsyntyistä tarvetta suojella rakastettuaan. Kuvioita sotkee entisestään Cassidy, joka käy kuumana parhaan kaverinsa tyttöystävään.

preacher9web

Tärkeää osaa kokonaisuudessa näyttelee myös americana, jota Ennis pyörittää suurella sydämellä. Elokuvista tutut tienvarsikahvilat, John Waynen haamu sekä jylhä Monument Valley kuuluvat lähtemättömästi mielenmaisemaan, jossa Preacher liikkuu.

Yli 350-sivuiset Preacher Deluxet ovat tuhteja opuksia. Niitä kelatessa voi hiljentyä muistelemaan vastikään kuollutta Steve Dillonia, jonka selkeä taide tukee mainiosti Ennisin rouhevaa käsikirjoitusta. Ihmishahmoihin panostavana kuvittajana Dillon oli juuri oikea mies vastaamaan Preacher-tarinoiden visuaalisesta ilmeestä. Myös kansien väliin sujahtaneiden minisarjojen piirtäjät – mm. Steve Pugh ja Carlos Ezquerra – tekevät ansiokasta työtä.

Harvoin, jos koskaan, on hurttia huumoria, veristä väkivaltaa, hulluja ideoita, huonoa makua, paremman maailman tavoittelua ja herkkävireistä ihmiskuvausta yhdistetty näin nerokkaaksi kokonaisuudeksi.

”Ei Nosferatu koskaan joutunut käymään kotona, koska tuli kakka housuun…”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

preacher7web

Kirjat – Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat

hannurajanieminakymattomatplaneetatweb

Hannu Rajaniemi
Näkymättömät planeetat
Invisible Planets
Suom. Sarianna Silvonen. Gummerus

Kvanttivaras-trilogiastaan tunnetun Hannu Rajaniemen ensimmäiseen novellikokoelmaan mahtuu sulassa sovussa monenlaista: korkeascifististä ilkamointia, vahvasti suomalaiseen kansanperinteeseen nojaavaa kerrontaa sekä kokeellisia novelleja. Tekstit eroavat toisistaan niin tyylilajin, tempon kuin pituudenkin suhteen, mutta niitä kaikkia yhdistää kerronnan suvereenius ja varmuus. Näitä todella lukee ilokseen.

Leijonanosan kokoelmasta vievät Kvanttivaras-trilogian universumista muistuttavat teknovisiot. Turhia selittelemättömät huipputekniset tapahtumaympäristöt sekä kvanttikeksintöjen läpikotaisin muuttamat yhteisöt ja yhteiskunnat esitetään kimmeltävänä ja kilkattavana vyörytyksenä, jonka jokaista yksityiskohtaa ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Osa innovaatioista, kuten hyötyusva ja kvanttipistekentät, ovat tuttuja Rajaniemen aiemmista teoksista.

Tarinoiden rakennuspalikoina käytetty matematiikka ja fysiikka kuulostavat varsinkin kirjailijan taustan tuntien uskottavilta, jos kohta vaikeaselkoisilta. Vahvana teemana esiin nousee transhumanismi, tietoisuuden irtoaminen ihmisruumiin rajoituksista ja leviäminen ajassa sekä paikassa.

Deus ex Homine -novellissa ajatteleviin koneisiin on iskenyt jumalrutto, virustartunnan kaltainen hulluksi tekevä sairaus. Taisteluun sitä vastaan on valjastettu uudenlaisia korkeateknologisia koneita. Rajalinjoja vedetään paitsi kansallisvaltioiden poikki, myös tavallisten ihmisten välille. Jumaluuden hetkellisesti kokenut it-suunnittelija joutuu maksamaan tartunnastaan oudomman hinnan kuin aavistikaan.

Koneruton teemaa sivutaan myös novellissa Elegia nuorelle hirvelle, jossa valtaosa ihmiskunnasta on siirtynyt korkeammalle olemisen tasolle. Materiaaliseen maailmaan on jäänyt vain muutamia hylkiöitä. Jumalmaailma tarvitsee apua yhdeltä heistä onnettomuuden jälkien korjaamiseen. Kosonen, jonka matkakumppanina on puhuva karhu, löytää ruton korruptoiman kaupungin sisuksista odottamatonta kauneutta ja kadotetuksi luultuja asioita.

Osa novelleista astuu vain muutamia askelia nykypäivän edelle. Kääpiökuningattaren katedraalissa ekstrapoloidaan useampaakin teemaa: Sosiaalisen median pervasiivisuus ja sen luomat arvohierarkiat hallitsevat maailmaa, jossa niistä kieltäytyvät ovat paarian asemassa. Warcraftin kaltainen verkkomoninpeli tarjoaa pakopaikan osalle, mutta olisiko siitä muuhunkin kuin viihteeksi? Shibuya no Love on lyhyempi teksti, jossa deittipalveluihin tottumaton saa päänsä pyörälle palvelujen tarjoamista silmänräpäyksennopeista pikasuhteista.

Mukaan mahtuu myös perinteisiä kauhutarinoita. Aavekoirat kuvaa perhettä, jonka ahdistava arki heijastuu lapsen näkemiin haamukuviin. Aave nimeltä Apollo A7LB on puolestaan viehättävä kertomus avaruuspukujen ompelijasta, joka on nähnyt lähietäisyydeltä kuuohjelman käytännön suoritukset.

Suorastaan kansallisrunollista kuvastoa kokoelmassa edustavat novellit Ihmisten kalastaja, Peitto kyistä, käärmehistä sekä Peleistä vanhin. Kesyttömän meren, Tuonelan väen ja maanviljelyksen ikivanhat voimat ahdistavat modernin yhteiskunnan kasvattia, jonka on löydettävä tapa olla tekemisissä väkevien olentojen kanssa menettämättä henkeään tai minuuttaan.

Kokoelman toiseksi viimeinen kertomus Lumikki on kuollut on saanut oman johdanto-osuuden, jossa valotetaan tarinan erikoista syntyhistoriaa aivotieteen ja kertomuksellisuuden uraa uurtavana yhteismuotona. Kirjan päättävä Käyttämättömiä huomisia ja muita tarinoita taasen hyödyntää kerronnan kehyksenä Twitterin 140 merkin mittaa.

Hannu Rajaniemi todellakin taipuu moneksi.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.