Kirjat – Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

EnorantaJosirJalatvanWEB

Siiri Enoranta
Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
Robustos

Rakastaako ihminen toisen ulkoista olemusta vai sisällä olevaa persoonaa, ydintä? Millaista rakkaus olisi, jos toinen näyttäytyisi välillä omassa, välillä jonkun toisen kehossa? Miten keho muokkaa sitä, miten koemme itsemme?

Sirkustirehtöörin perillinen Josir Jalatva rakastuu ensisilmäyksellä historianopiskelija Micholei Rostukseen. Micholei, eli Miho, katoaa kuitenkin pian tapaamisen jälkeen, ja kun hän palaa, mikään ei ole ennallaan. Yksi maageista, maailmasta paenneen Jumalan jälkeensä jättämistä seuraajista, on kironnut Mihon. Niinpä tämän ruumis vaihtuu milloin mieheksi, milloin naiseksi.

Josir ei voi jättää rakastajaansa pulaan. Hän käynnistää uudelleen isänsä lakkauttaman Sirkus Minimissimin ja kokoaa sekalaisen joukon taiteilijoita, jotka lähtevät seuraamaan maagia halki sodan runnoman Aurosian. Yksi seurueen jäsenistä, nuorukainen nimeltä Pitir, kirjaa ylös oman näkemyksensä Josirin elämästä ja päästää välillä muutkin seurueen jäsenistä ääneen.

Vähitellen Mihon kirouksen säännöt paljastuvat lukijalle. Enoranta malttaa näyttää tapahtumat rauhallisesti ja nautiskellen. Kieli on runsasta ja polveilevaa, miesrakkauden kuvaukset aistivoimaisia, ja kaiken yllä leijuu vieraan maailman kiehtova dekadenssi.

Tarina kasvaa kuvaamaan sukupuolisuuden ja rakkauden rajoja sekä määritelmiä. Epäilyksistään huolimatta Josir rakastaa Mihoa, vaikka tämä on välillä Josirille vaikeasti hyväksyttävässä kehossa. Mihon psyyke vuorostaan kestää kasassa juuri Josirin uskollisen rakkauden vuoksi. Aina, kun hän horjuu, on Josir ottamassa vastaan ja vannomassa rakkauttaan.

Runsas henkilögalleria elävöittää kokonaisuutta ja mahdollistaa maailman syventämisen koskettavien elämänkohtaloiden avulla. Sota on jättänyt jälkensä kaikkiin Aurosian asukkaisiin, eikä ahdinkoa auta yhtään, että maailmassa on vielä itsensä korjaavan junanradan kaltaisia todisteita suuruuden päivistä. Onneksi seurueen yhteisöllinen voima saa hyvin erilaiset ihmiset kulkemaan samaan suuntaan ja auttamaan rakastavaisia vainoajan etsinnöissä.

Teos innostanee erityisesti lukijoita, jotka hakevat fantasiasta syviä teemoja ja vahvoja henkilöhahmoja. Seikkailu tai toiminta eivät ole tarinassa keskeisessä roolissa, ja sirkusseurueen tekemä matkakin on oikeastaan toissijainen kielletyn rakkauden ja suvaitsevaisuuden kysymysten edessä. Omalakisessa maailmassa viehättää sen samanaikainen tuttuus ja outous: magian ja teknologian yhdistyminen ja kokonaisuuden rakentuminen moninäkökulmatekniikan avulla.

Romaani on Enorannan seitsemäs. Hän on aiemmin ollut mm. Tulenkantaja- ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

Sarjakuvat – Bob Morane

BobMoraneKansiWEB

Henri Vernes & William Vance:
Bob Morane

Henri Vernesin käsikirjoittamat ja William Vancen piirtämät Bob Morane -seikkailut ovat tulleet suomalaisille sarjakuvanlukijoille tutuiksi niin Zoom-lehdestä kuin albumienkin kautta. Nyt tätä nyrjähtänyttä herkkua on tarjolla kokonaisen integraalin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi Bob Moraneksi (Otava) nimetty kirja pitää sisällään viisi 1970-luvun alusta kotoisin olevaa hurjaa tarinaa. Vain yksi niistä – teoksen käynnistävä Silmät sumussa – on nähty aiemmin suomeksi.

Bob Moraneen tarttuessa kannattaa arkijärki jättää suosiolla naulakkoon. Luvassa on väliin niin villejä scifi-idiksiä sekä juonenkäänteitä, että sarjakuva on päätynyt kahdesti jopa Tähtivaeltajan Kalkkunalla on asiaa -palstalle.

BobMorane6WEB

Silmät sumussa -kertomuksessa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Nuori nainen pakenee öisen Lontoon kaduilla varjoissa vaanivaa takaa-ajajaa. Tummaan takkiin ja hattuun pukeutunut hahmo leijuu ilmassa, ja sen kasvoista erottuu vain kaksi pyöreänä loistavaa silmää – joista sinkoutuu tuhoisan tappavia säteitä!

Pian myös komentaja Bob Morane ja hänen viskiinmenevä skottikumppaninsa Bill Ballantine liittyvät leikkiin. Kumi käryää ja jännitys tiivistyy, kun haamuhahmoja ilmestyy jatkuvasti lisää. Lopulta johtolangat vievät sankarikaksikkomme syrjäisellä saarella sijaitsevan linnan hämäriin kellareihin ja kylmänkalsean kaunottaren johtaman rikollisliigan jäljille. Sitä ennen he ehtivät toki taittaa peistä niin kauko-ohjattavien törmäilyautojen kuin raskaasti aseistetun sukellusveneen kanssa.

Lähes hengästyttävään tahtiin etenevä toimintaseikkailu viihdyttää makoisasti, kunhan ei pysähdy miettimään juonikuvion logiikkaa. Näin voi nauttia sumussa loistavien sädesilmien ja pimeydestä esiin kurvaavien kuorma-autojen kutkuttavasta uhasta – sekä Moranen älynväläyksistä ja Ballantinen sutjakasta sanailusta. Ja kuten kirjan muistakin sarjakuvista käy ilmi, tämä parivaljakko niittää halutessaan kanveesiin vaikka kuinka suuren vihulaislauman.

BobMorane2WEB

Erikoisia pahuuden agentteja esiintyy myös Keltaisen varjon nuket -tarinassa. Tällä kertaa San Franciscoa terrorisoivat eloon heräävät, yli-inhimillisen voimakkaat nuket. Taustalla kaikuu Bob Moranen arkkivihollisen, Keltaisen varjon pahaenteinen nauru.

Samaiseen pahuuden ruumiillistumaan törmätään toistamisiin kirjan päättävässä Keltaisen varjon vanki -sarjakuvassa. Viimeisetkin järjenrippeet heitetään roskalaatikkoon, kun tulevaisuudesta saapuvat Aikapartion agentit lähettävät Moranen ja Ballantinen 1300-luvun Ranskaan. Keltainen varjo, eli herra Ming, on jo paikan päällä kokoamassa voittamatonta armeijaa, jonka avulla hän aikoo valloittaa koko maailman. Ilkiöllä on tukenaan myös miekkaa heiluttavia dacoit-ryysyläisiä sekä ulkoavaruuden piruja muistuttavia whamp-hirviöitä. Seitsenpäisestä lohikäärmeestä nyt puhumattakaan…

Mutta kaikki ei ole niin synkkää kuin miltä näyttää, sillä sankareillamme on käytössään Aikapartion varusteet. Niiden avulla he voivat muuttaa värähtelytaajuuttaan ja siirtyä toiselle aika-avaruustasolle!

Keltaisen varjon vanki on niin päätön kalkkunatrippi, ettei vastaavaa voi kokea edes tajuntaa laajentavien aineiden alkemialla.

BobMorane3WEB

Varjovisioiden väliin jää kaksi hitusen hillitympää tarinaa. Niissä metsästetään muinaista aarretta Kaakkois-Aasian vaarallisilla vesillä ja käydään sissisotaa Karibianmerellä sijaitsevassa Tumbagan valtiossa. Kuten arvata saattaa, molempien sarjakuvien keskeisenä sivuhenkilönä vaikuttaa kuvankaunis femme fatale.

Bob Morane -kirja tarjoaa huisia viihdettä, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Sarjan piirrosjälki ja väritystyyli ovat ehtaa 1970-lukua, joten nostalgiapisteet napsahtavat auttamatta laariin. Ei tällaista enää tehdä.

Haluu heti lisää!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

BobMorane1WEB

Elokuvat – The Shape of Water

TheShapeOfWaterJulisteWEB

The Shape of Water

Vedestä kaikki alkaa ja veteen kaikki päättyy. Guillermo del Toron uusin elokuva, The Shape of Water, on taianomainen satufantasia ja koskettava rakkaustarina. Filmiä voi monessakin mielessä pitää modernina versiona Jack Arnoldin Creature from the Black Lagoon -klassikosta (1954).

Elokuvassa eletään 1960-luvun ensimmäisiä vuosia. Mykkä Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana yhdysvaltalaisessa tutkimuskeskuksessa, jossa etsitään keinoja päihittää Neuvostoliitto avaruuden valloituksessa. Tiedemiesten uusin tutkimuskohde on Etelä-Amerikasta pyydystetty amfibinen olento, josta Elisa löytää sielunkumppanin.

Laitoksen tutkijoille olento on pelkkä koekaniini, jonka avulla yritetään selvittää, miten ihminen voisi selviytyä avaruudessa. Karskeimmin vesimies-oliota kohtelee vihaa tihkuva turvallisuuspäällikkö Richard Strickland (Michael Shannon). Hän näkee otuksen hyväksikäytettävänä hirviönä, jota on lupa kiduttaa, kun sille päälle sattuu.

TheShapeOfWater2WEB

Elokuvan ytimessä ovat romanttisen fantasian ohessa inhimillisyyden mitta, vierauden pelko ja suoranainen rasismi. Hirviö ei ole vesimies, vaan vanhanaikaista maskuliinisuuttaan korostava Strickland. Hän kokee itsensä esimerkilliseksi perheenisäksi ja patriootiksi, joka suojelee yhdysvaltalaista elämäntapaa kommunismia vastaan. Mutta onko yhteiskunta, joka halveksii mustia, homoja ja muuten vain toisenlaisia, puolustamisen arvoinen? Ja oikeuttaako erilaisuuden pelko ahdistelemaan heikompiaan?

Filmin hyytävimmässä kohtauksessa Strickland uhoaa pistävänsä Elisan äännähtelemään vaikka sitten väkisin.

TheShapeOfWater4WEB

Kuten del Toron elokuvissa aina, myös nyt visuaalisuus näyttelee kokonaisuudessa merkittävää roolia. Lavastus edustaa tarunhohtoista versiota 1950-luvun Amerikasta. Maailmaa, jollaista ei koskaan ole ollut muualla kuin elokuvateattereiden kankaalla. Tätä myyttistä aspektia korostavat vanhat musikaalit, joita Elisa katsoo naapurin ikääntyvän taiteilijamiehen (Richard Jenkins) kanssa.

Oma ylimaallinen kauneutensa on myös vesimiehen ja Elisan yhteisissä kohtauksissa, jotka sykkivät sekä vahvaa vetovoimaa että käsinkosketeltavaa eroottista latausta. Puhumattakaan vedestä. Vedestä, joka täyttää kylpyhuoneen ja jota sataa taivaan täydeltä.

The Shape of Water on lumoava elokuva, joka sadunomaisuudestaan huolimatta ottaa tehokkaasti kantaa yhä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

TheShapeOfWater3WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

TVPehdokkaat2017WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2017 tarjonnassa raati kiinnitti huomiota käännettyjen kirjojen sekä määrälliseen että laadulliseen laskuun. Positiivista oli sen sijaan lukuisten korkealaatuisten kotimaisten tieteiskirjojen aiempaakin vahvempi esiinmarssi.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat teokset.

Tuomo Jäntti: Verso (Gummerus) – ”Kunnianhimoisessa romaanissa viimeisiä hengenvetojaan pidättelevä ihmiskunta käy piirileikkiä kiehtovan omintakeisia uhkia vastaan.”

Heikki Kännö: Mehiläistie (Sammakko) – ”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.”

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (Atena) – ”Älykäs, tunteita soitteleva tieteiskauhutrilleri sykkii myyttejä ja arkkityyppejä, salattua symboliikkaa ja sairaasta mielestä kumpuavaa psykopatologiaa.”

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – ”Useiden päähenkilöiden kuljettama, haastavan fatalistinen episodiromaani pohtii, mikä on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä.”

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY) – ”Uskomattoman rikas inhimillisyyden aarreaitta, joka ammentaa voimaa niin Euroopan lähihistorian kipupisteistä kuin villeistä tieteiskirjallisista ideoista.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Lauren Beukesin romaani Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016. Suom. Tytti Viinikainen).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Brainiac

BrainiacKansiWEB

Brainiac
aka El barón del terror
(dvd)

Meksikosta kajahtaa! Ihan siitäkin huolimatta, ettei Brainiac (1962) ole kaikkien aikojen oudoin kauhuelokuva – kuten leffan dvd-julkaisu suureen ääneen väittää. Mutta kyllä tämän kanssa hippulat vinkuu vilpittömän iloisesti.

Chano Uruetan ohjaama elokuva käynnistyy vuodesta 1661. Meksikon pyhän tuomioistuimen mustakaapuiset inkvisiittorit syyttävät paroni Vitelius d’Esteraa (Abel Salazar) noituudesta, harhaoppisuudesta ja naisten vokottelusta. Pitkään jatkuneista kidutussessioista huolimatta paroni ei ole suostunut tunnustamaan rikoksiaan, joten hänet tuomitaan poltettavaksi elävältä.

Tämä ei d’Esteraa hetkauta, vaan hän taikoo kahleensa olemattomiin ja marssii omin jaloin roviolle. Kun liekit ympäröivät miehen, taivaalle ilmestyy komeetta, jonka valossa paroni julistaa palaavansa 300 vuoden päästä kostamaan. Sitten hän katoaa kuin tuhka tuuleen.

Brainiac2WEB

Kolmen vuosisadan päästä komeetta pöllähtää jälleen näkyville ja paroni palaa maan päälle. Sitten hän ryhtyy täyttämään lupaustaan. Jostain täysin selittämättömästä syystä muuten niin tyylikäs d’Estera muuttuu aina ennen tappokeikkoja äärimmäisen rumaksi hirviöksi. Ja tämä hahmo on todellakin näkemisen arvoinen.

Paronin monsteriversiolla on valtavat korvat, kyömynenä ja torahampaat sekä kahteen putkisormeen päättyvät kädet ja pitkä kaksihaarainen kieli. Iskemällä kielen uhriensa niskaan hän kykenee imemään näiden aivomassan ulos kallosta. Pian paronilla onkin kokonainen kulhollinen aivoja, joita voi aina halutessaan käydä massuttamassa!

Brainiac1WEB

Paronin murhaoperaatioita helpottaa hänen kykynsä hypnotisoida kohteensa. Tämä taito ilmaistaan heijastamalla d’Esteran kasvoille välkkyvä valokeila. Näin myös katsoja tietää jo ennalta, että pian edessä on muodonmuutos herrasmiehestä hirviöksi.

Elokuvan muihin keskeisiin henkilöihin lukeutuvat outoa komeettailmiötä ihmettelevä pariskunta sekä aivottomia kuolemantapauksia tutkiva poliisipari – joista toinen on tietenkin onneton tohelo. Filmin huikeassa lopetuksessa lakia ja järjestystä ylläpitävä kaksikko ilmestyy paronin linnaan liekinheittimiä heiluttaen!

Brainiac5WEB

Brainiac on monessakin mielessä ihastuttavan kahjo tapaus. Jo ristiriita onnettoman kuminaamamonsterin ja filmin muuten suht asiallisen ilmeen välillä on riemastuttava. Eikä homma muutenkaan käy tylsäksi kuin hetkittäin.

Mutta kuinka paljon leffan hulluudesta on tarkoituksellista ja kuinka paljon silkkaa kädettömyyttä? Ainakin Brainiacista esseen kirjoittanut ”Casamiro Buenavista” on sitä mieltä, että ohjaaja ei missään vaiheessa edes tarkoittanut filmiä vakavasti otettavaksi, vaan veti koko touhun läpi kieli poskella läpättäen.

Brainiac rulettaa!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Elokuvaa esittelevän esseen ja muutaman tekstimuotoisen tekijäbibliografian ohessa mm. kymmenkunta still-kuvaa ja mainosjulistetta sekä ”Kirb Pheelerin” kommenttiraita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Brainiac4WEB

Uutiset – Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

TVkannet23WEB

Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

Vuodenvaihteen kunniaksi järjestimme lähinnä Facebookin ja Twitterin kautta leikkimielisen lukijaäänestyksen, jossa etsittiin Tähtivaeltajan parasta lukujuttua vuodelta 2017. Äänestettäväksi valittiin kymmenkunta juttukokonaisuutta, joista lukijat saattoivat valita oman suosikkinsa.

Määräaikaan mennessä ääniä kertyi yli viisikymmentä eli kyselyyn osallistui noin prosentti lukijoistamme. Pienestä otannasta huolimatta tulokset lienevät suhteellisen suuntaa-antavia. Yksikään ehdokkaista ei jäänyt ilman ääniä, mutta kaksi suosikkia nousi listalta kirkkaasti esiin.

Eli Tähtivaeltajan vuoden 2017 parhaat juttukokonaisuudet olivat lukijoiden mielestä numerossa 2/17 julkaistu Grimdark-katsaus sekä numeron 3/17 Ken Liu -esittely. Molemmat keräsivät tasan 14 tykkäystä, eli yhteensä lähes puolet annetuista äänistä.

Aleksi Kuution, Markus Harjun ja Jukka Halmeen toteuttama, yli 20-sivuinen Grimdark-kokonaisuus sisälsi aihetta käsittelevän laajan artikkelin, useita kirjailijaesittelyitä (mm. Steven Erikson & Joe Abercrombie), Mark Lawrencen haastattelun sekä Lawrencen novellisuomennoksen.

Shimo Suntilan tasan 20-sivuinen Ken Liu -kattaus koostui puolestaan useaan kertaan palkitun kirjailijaneron kattavasta esittelystä, oivaltavasta haastattelusta sekä hauskasta novellista.

Kolmanneksi kisassa kapusi selvällä erolla takaa-ajajiinsa Toni Jerrmanin lähes 20-sivuinen Sarjakuvavuosi 2016 Amerikassa -artikkeli, joka ilmestyi Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Ohessa vielä Facebook-linkki tulosten julkistustilaisuuteen:

Kannattaa katsoa ja nauttia halmeen hauskoista kuutioista!

Sarjakuvat – Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

Kvaak-sarjakuvafoorumin noin 80 käyttäjää ovat äänestäneet viime vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi ranskalaisen Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy -albumin. Teosta kehutaan hyvin ajassamme kiinni olevaksi sarjakuvaksi, jossa jako hyviin ja pahoihin ei ole yksiselitteinen.

Valinnan kunniaksi julkaisemme nyt blogissa alkujaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17 ilmestyneen arvostelun kyseisestä laatusarjakuvasta.

MaggyGarrissonKansiWEB

Lewis Trondheim & ja Stéphane Oiry:
Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

”Sataa kuin paskatautisen norsun ahterista.”

Sinisen Jänis on uusi suomalainen kustantamo, joka on erikoistunut eurooppalaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Firman toinen sarja-aloitus vie lukijat tuoreen eurosarjakuvan pariin. Tuotteliaan Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Stéphane Oiryn piirtämä Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy sai Ranskan ensi-iltansa vuonna 2014.

Lontooseen sijoittuvan sarjakuvan päähenkilö on hitusen pulska ja kovin tavanomaisen oloinen Maggy. Pari vuotta jatkuneen työttömyysjakson jälkeen hän saa vihdoin kiinni uudesta urasta. Tosin rähjäisen ja viinaanmenevän yksityisetsivän sihteerinä toimiminen ei ole hommista hohdokkain. Varsinkin kun keikkaa ei todellakaan pukkaa.

Rahapulassa kärvistelevä Maggy on kuitenkin sen verran aikaansaava, että hän osaa tarvittaessa ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Kadonneen kanarialinnun ja varastetun krikettipallon löytäminen sujuvatkin kuin käden käänteessä, kunhan käyttää epätavallisia tutkintakeinoja. Siinä sivussa Maggy tutustuu nuoreen naispoliisiin, jonka kanssa on kiva istua iltaa paikallisessa pubissa.

MaggyGarrisson1WEB

Kepeä kerronta saa hitusen tummempia sävyjä, kun yksityisetsivä mukiloidaan sairaalakuntoon ja sormien ruhjomiskykyjään mainostavat kovanaamat ilmaantuvat Maggyn ovelle. Säyseältä vaikuttava sankarimme ei silti jää edes näissä tilanteissa neuvottomaksi. Ei vaikka juonikuvioon on luvassa ilkeitäkin tvistejä.

Trondheimin ja Oiryn luomus ihastuttaa monin tavoin. Sen häröilemätön kerronta etenee rauhallisesti, mutta silti mukaansatempaavasti. Lämminhenkisesti kuvatut henkilöhahmot maistuvat aidoille ihmisille – ketään heistä ei ole väännetty väkisin tyypillisten hyvisten tai pahisten muotteihin.

Sarjakuvan melankolisuutta korostaa staattinen kuvajaottelu, joka nojaa pitkälti kahdentoista samankokoisen ruudun sivutaittoon. Tämä mahdollistaa myös kerronnallisen ajan hidastamisen ja tv-sarjamaisen visuaalisuuden, kun lähes toisteiset kuvat jäävät pyörimään yhden pienen hetken ympärille.

Kokonaisuuden kruunaa Oiryn huolellinen piirrostyö, joka istuu täydellisesti sekä sarjan sisältöön että sen yleistunnelmaan.

Maggy Garrisson on tämän sarjakuvavuoden positiivisimpia yllättäjiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

MaggyGarrisson2WEB