Elokuvat – Suspiria (2018)

SuspiriaJulisteWEB

Spoilerivaroitus!
Teksti sisältää juonipaljastuksia, jos alkuperäinen Suspiria on näkemättä.

Suspiria

Dario Argenton vuonna 1977 valmistunut Suspiria on italialaisten giallo-elokuvien kruununjalokivi. Näin ikonisen leffan uudelleenfilmatisointi vaatii sekä pokkaa että rohkeutta. Niitä molempia löytyy runsain mitoin edellisestä leffastaan Oscar-ehdokkuuden saaneelta Luca Guadagninolta.

Italialaisohjaaja tarttuu Suspirian klassiseen tarinaan ja leipoo sen aineksista taide- ja kauhuelokuvan täydellisen symbioosin. Samalla hän tuo käsikirjoittaja David Kajganichin kera jo entuudestaan vahvasti symbolistiseen kokonaisuuteen lukuisia uusia viitetasoja.

Freiburgin sijaan elokuvan tapahtumat sijoittuvat jaettuun Berliiniin ja kaupunkia halkovan kylmänkalsean betonimuurin katveeseen. Vuoden 1977 ajankuvaa korostaa uutislähetykset täyttävä panttivankikriisi, jossa Palestiinan vapautuksen kansanrintaman jäsenet kaappaavat Lufthansan lentokoneen. Näin he yrittävät painostaa Saksaa vapauttamaan Baader–Meinhof-ryhmän vangitut johtajat.

Suspiria4WEB

Elokuvan alussa pahasti sekaisin oleva Patricia (Chloë Grace Moretz) tunkeutuu väkisin tohtori Josef Klempererin (Tilda Swinton) vastaanotolle. Vaimonsa sodanaikaista katoamista yhä sureva psykoterapeutti ei halua ottaa todesta tytön hourailuja noidista ja omalaatuisista rituaaleista. Lopulta Patricia häviää Berliinin kaduille.

Toisaalla Ohiosta Saksaan saapunut mennoniittaperheen tytär, Susie Bannion (Dakota Johnson), pääsee koe-esiintymään Markosin tanssiakatemiaan. Lahjakas nuori nainen herättää tanssiryhmää koulivan madame Blancin (Swinton) huomion. Patrician hävittyä teille tietymättömille akatemian asuntolassa on vapaa huone, jonne Susie pääsee muuttamaan.

Dakota Johnson stars in SUSPIRIA 
Photo: Sandro Kopp/Amazon Studios

Kuten kaikki alkuperäisen elokuvan nähneet tietävät, kyseinen tanssiakatemia on jo ammoisina aikoina syntyneen noitapiirin kulissi. Sen turvin naiset voivat toimia piilossa miehiseltä katseelta, suorittaa taikojaan ja jatkaa olemassaoloaan. He palvovat kolmea myyttistä Äitiä: Suspiriorumia, Tenebrarumia ja Lachrymarumia. Mutta onko rakennuksen lukuisten salatilojen uumenissa piileskelevä Äiti Markos todellakin Äiti Suspiriorumin inkarnaatio, kuten hän väittää?

Itse elokuvassa seurataan nuorten tanssijoiden koulutusta sekä akatemiaan kohdistuvia epäilyjä. Paikan todellista luonnetta ryhtyvät selvittämään sekä eräät oppilaista että tohtori Klemperer. Samaan aikaan noidat jatkavat valmistautumista seremoniaan, joka takaisi akatemian tulevaisuuden. Naisten kesken on kuitenkin riitaa siitä, kuinka asian suhteen toimitaan. Erityisesti tanssitaiteelle elämänsä uhrannut ja Susien taitoihin ihastunut madame Blanc vastustaa nopeita ratkaisuja.

Suspiria5WEB

Suspiria toimii kuin häkä. Hötkyilemättä etenevä kerronta hypnotisoi katsojan ja käärii tämän kylmään syleilyynsä. Toteutus on kaikin puolin harkittua ja nappiin osuvaa, oli kyse sitten moderniin tanssiin kallellaan olevista huikeista esityksistä tai kohtauksista, joissa väkivaltainen kauhu vyöryy voimalla valkokankaille. Guadagninon hurmeisiksi yltyvät visiot eivät tunnusta rajoja ja onnistuvat yllättämään yleisön kerta toisensa jälkeen.

Myös filmin teemat ovat kohdallaan. Elokuva käsittelee natsivallan jälkeensä jättämiä traumoja, kylmän sodan ahdistavaa henkeä ja auktoriteettiaseman väärinkäyttöä. Sekä naiseuden käsitettä, äitiyden olemusta, seksuaalisuuden heräämistä, matriarkaatin toimintamalleja ja niin fyysistä kuin henkistäkin uudelleensyntymää.

Alkuperäisestä Suspiriasta on kirjoitettu useita syväluotaavia tutkimuksia, ja myös tämä uusi versio tarjoaa analyytikoille syyn teroittaa kynänsä. Guadagninon näkemys häviää Argenton filmille vain kahdessa yksityiskohdassa: kukaan ei pysty päihittämään Argenton tyylikästä värivalojen käyttöä tai Goblinin klassista musiikkiraitaa. Onneksi Guadagnino ei edes yritä, vaan kulkee näissä elementeissä aivan omilla linjoillaan.

Suspiria-nimi on laadun tae. Mestariteos.

Toni Jerrman – 5 tähteä

Suspirian Suomen ennakkoensi-ilta keskiviikkona 21.11. Night Visions -festivaaleilla.
Normaalinäytöksiin elokuva saapuu perjantaina 23.11.

Suspiria

Elokuvat – Night Visions: Maximum Halloween 3018 -tärpit

NightVisionsMH2018JulisteWEB

Night Visions Maximum Halloween 3018 -tärpit

Night Visions – tuo genre-elokuvien ilotalo – valtaa jälleen Helsingin Kinopalatsin. 21.–25. marraskuuta 2018 järjestettävä pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvafestivaali tarjoilee kaikkien filmifriikkien iloksi yli 40 pitkän ja 10 lyhyen leffan kattauksen. Mukana on sekä huippu-uutuuksia että harvinaisia klassikkoja.

Tähtivaeltaja-tärppeinä listaamme nyt valikoimasta kymmenen elokuvaa, joita ei ainakaan kannata jättää väliin. Ja aakkosjärjestyksellä mennään.

Climax (2018)
Gaspar Noé on elokuvataiteen hullu jumala. Mies, jonka jokainen elokuva on isku kaikille aisteille. Nyt kankaille vyörytetään hypnoottisesti sykkivää lihasmassaa koko rahan edestä. Juhlan paikka!

Lifechanger (2018)
Murhanhimoinen muukalainen hyppii ihmisvartalosta toiseen kanadalaisen indie-ohjaaja Justin McConnellin leffassa, joka yhdistelee scifiä, ruumiskauhua ja tragediaa.

ClimaxJulisteWEB

Opera (1987)
Dario Argenton parhaan luomiskauden päättänyt Opera juhlistaa erikoistehostevelho Sergio Stivalettin Suomen vierailua. Argenton klassikoita nähdään valkokankailla vain harvoin, joten tilaisuus kannattaa käyttää hyväkseen.

Prospect (2018)
Christopher Caldwellin ja Zeek Earlin kuvaus avaruutta kiertävistä duunareista on kerännyt kehuja kaikkialla, missä se on näytetty. Filmiä on kuvattu mm. sanoilla ”tunnelmallinen”, ”tuore”, ”älykäs” ja ”virkistävä”. Pakkonakki!

Summer of 84 (2018)
François Simardin, Anouk Whissellin ja Yoann-Karl Whissellin Turbo Kid oli ihastuttava rakkaudenosoitus 1980-luvun postapokalyptisille scifi-leffoille. Nyt kolmikko hyppää kasarihenkisen nuorisokauhun pariin. Nakkipakko!

Suspiria (2018)
Dario Argenton suurimman mestariteoksen uudelleenfilmatisointi. Tähtivaeltajasta tutun Ilja Rautsin mukaan Luca Guadagninon ohjaama kierrätys on vuoden 2018 paras elokuva.

ProspectJulisteWEB

Terrified (2017)
Argentiinalaisen Demián Rugnan ohjaamassa elokuvassa yliluonnollinen pahuus riivaa rauhallista naapurustoa. Arvostelijat ovat kutsuneet elokuvaa sekä äärimmäisen pelottavaksi että hämmästyttävän hyväksi.

Troll 2 (1990)
Maailmassa on lukematon määrä supisurkeita kalkkunaelokuvia. Harva niistäkään on yhtä päättömän hauska ja mielipuolinen kuin Claudio Fragasson ohjaama Troll 2. Tätä huonouden Graalin maljaa ei jätä väliin edes Erkin kaiman serkun isäpuoli!

Upgrade (2018)
Festivaalien avajaiselokuvaksi kohotettu australialaisfilmi sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa teknologia on levinnyt elämän joka alueelle. Leigh Whannellin ohjaamaa elokuvaa on kehuttu erinomaiseksi ja tyylikkääksi leffahelmeksi.

The Wind (2018)
Amerikansuomalaisen Emma Tammen ohjaaman kauhuwesternin pääosassa loistaa vahvatahtoista Lizzyä näyttelevä Caitlin Gerard. Feminismiin kallellaan olevia yliluonnollisia länkkäreitä ei ole liiemmin tarjolla, joten tästä kantsii ottaa koppi.

Toni Jerrman

TerrifiedJulisteWEB

Kirjat – J. Pekka Mäkelä: Hunan

HunanWEB

J. Pekka Mäkelä
Hunan
Like

Millainen oli Kiina 1930-luvun puolivälissä ja siitä kymmenen vuotta eteenpäin? Vastaus riippuu vastaajasta, ja heitä riittää J. Pekka Mäkelän Hunan-romaanissa.

Yksi romaanin näkökulmahenkilöistä on Helvi Söderman, suomalainen opettaja, joka on lähtenyt Kiinaan tekemään arvokkaaksi kokemaansa lähetystyötä. Helvin osuudet kerrotaan päiväkirjamerkintöinä. Ne ovat kirjan ainoa osa, joka perustuu todellisen henkilön kokemuksiin. Helvi oli nimittäin Mäkelän kummitäti.

Ryöstelevien sotalordien aika on jo ohi, mutta edes Hunanin maaseudulla ei vallitse rauha. Kenraali Chiang Kai-Shekin Kuomintang-puolue taistelee kommunisteja vastaan, eikä kestä kauaa, kun japanilaiset valloittajat vyöryvät Kiinaan. Kaiken tämän kaaoksen keskellä lähetystyötä tekevät joutuvat liikkumaan paljon, etteivät jäisi mahtavampien voimien jyräämäksi.

Yhtäällä seurataan kolmen lähetystyöntekijän vaiheita sodan jaloissa, toisaalla sveitsiläisen avioparin elämää Nankingissa. Johann Caspar Wolfe haluaa kirjoittaa Kiinan-kokemuksistaan kirjan. Ajan myötä projekti nielee hänet täysin, mikä jättää hänen vaimonsa pitkälti oman onnensa nojaan. Kolmannen ryhmän muodostavat kiinalaiset henkilöt, joista osa tukee maan hallitusta, osa kommunisteja ja osa taas haluaisi vain elää rauhassa. Heistä jokaisella on oma näkemyksensä, millainen Kiinan kuuluisi olla – tai ainakin millaista elämän ei pitäisi olla.

Fantastisen elementin tarinaan tuo kiinalaisten tapa keskustella esi-isiensä kanssa. Tämän lisäksi jotkut näkevät ympärillään kuolleita, jotka haluavat kertoa, millä tavoin he kuolivat. Taisteluiden riehuessa tavat ovat moninaiset, eikä yhtäkään niistä voisi sanoa hyväksi.

Hunanin luettuaan on helppo ymmärtää, miksi yhteiskunnalliselle muutokselle oli Kiinassa aikoinaan niin suuri tarve. Ja sen, miksi monet tarttuivat tilaisuuteen, kun rekrytoija osui kohdalle. Ihmisten elämä oli arvaamatonta ja sodan sytyttyä täysin kohdalle osuneiden sotilaiden käsissä.

J. Pekka Mäkelä on onnistunut luomaan uskottavan aikalaiskuvauksen erään Kiinan maakunnan elämästä noina myrskyisinä vuosina. Kovin moni Kiinasta kertova tarina keskittyy siirtomaavaltojen sopimussatamien alueelle, joten maaseudulle, aitoon Kiinaan sijoittuva miljöö on tervetullutta vaihtelua. Romaanin myötä tuntee pääsevänsä kosketuksiin erilaisen kulttuurin kanssa, vaikkakin pitkälti eurooppalaisen linssin läpi katsottuna.

Hunanista paistaa Mäkelän romaaneista tutuksi tullut humaanius, ymmärrys ihmisluonteen monimuotoisuudelle. Lukukokemuksen jälkeen olo ei välttämättä ole yksikäsitteisen onnellinen, mutta kuitenkin rauhallinen. Viimeisen lauseen päätyttyä tekee mieli laittaa kansi kiinni ja jäädä istumaan paikoilleen, pohdiskelemaan. Aika kiinalainen kokemus.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Elokuvat – Overlord

OverlordJulisteWEB

Spoilerivaroitus!
Lopeta lukeminen tähän, jos olet allerginen juonipaljastuksille!

Overlord

Kuten kaikki tietävät, vedenalaiset natsi-zombiet ovat suurinta parhautta. Mutta kyllä ihan tavallisiakin natsi-zombieita katselee aina mielikseen. Niinpä Julius Averyn ohjaama Overlord lukeutuu automaattisesti elokuvasyksyn pakkotsekattaviin leffoihin.

Eletään vuotta 1944, ja liittoutuneet ovat aloittamassa maihinnousua Eurooppaan. Italiassa kannuksensa ansainnut alikersantti Ford (Wyatt Russell) johtaa juuri alokaskoulutuksesta valmistuneiden jenkkisotilaiden maahanlaskujoukkoa. Sen tehtävänä on tuhota saksalaisten radiohäirintäkeskus, joka sijaitsee pienen ranskalaiskylän kirkossa.

Ryhmän onnettomin märkäkorva on Boyce (Jovan Adepo). Hänestä ei ole tappamaan edes sotilasparakkia kiusaavaa hiirtä.

Overlord2WEB

Ilmatorjuntatulituksen tuiskeessa osa joukko-osastosta menehtyy jo lentokoneessa. Maahan asti päässeitä odottavat puolestaan miinat ja saksalaissotilaat. Niinpä vain neljä miehistä selviää perille asti – ja tästäkin kiitos kuuluu kylässä asuvalla Chloelle (Mathilde Ollivier), johon ryhmä törmää öisessä metsässä.

SS-partioiden terrorisoimalla paikkakunnalla on henki herkässä, eikä muurein ja konekivääripesäkkein ympäröityyn tukikohtaan marssita ihan noin vain. Lisäksi kylässä tapahtuu jotain outoa. Sekä paikallisia asukkaita että taisteluissa kuolleita saksalaissotilaita rahdataan kirkon kellaritiloihin, minkä jälkeen heitä ei enää nähdä.

Overlord3WEB

Ikävänä juonipaljastuksena kerrottakoon, että tämä kaikki liittyy mielipuolisen tohtorin ihmiskokeisiin. Kelpo tutkija on päätellyt, että kylän alta löytyvällä maatervalla on ihmeellisiä ominaisuuksia – kunhan sen ensin uuttaa elävän ihmisruumiin läpi. Lopputuloksena syntyvällä eliksiirillä on tarkoitus synnyttää tuhat vuotta kestäviä zombie-sotilaita kolmannen valtakunnan tarpeisiin.

Tätä ennen on kuitenkin suoritettava iso kasa julmia kokeita. Kuten testattava, pysyykö seerumia saanut eläväkuollut hengissä, jos hänestä on jäljellä vain pää ja selkäranka.

Kaikki tämä selviää Boycelle, kun hän päätyy kirkon kellareissa sijaitseviin laboratoriotiloihin. Jotain olisi tehtävä, mutta miten ihmeessä neljä jenkkisotilasta pystyisi päihittämään suurilukuisen joukon SS-miehiä? Verenhimoisista super-zombieista nyt puhumattakaan.

Overlord4WEB

Overlord on siinä mielessä hassu tapaus, että se yhdistelee oivallista sotakuvausta täysin överiksi vedettyyn hullu tiedemies -tarinaan. Alun taivaita ravisteleva tulimyrsky ja öisen metsän tappava tunnelma toimivat varsinkin elokuvateatterissa tehokkaasti. Kylän kujilla tapahtuva kissa ja hiiri -leikki ei ehkä niinkään. Mutta kun zombie-teeman padot lopulta avautuvat, ollaan kaukana realistisuuden rajoista.

Mikäli on valmis hyväksymään tämän ainesten eriparisuuden, kokonaisuus toimii. Sitä paitsi on kivaa pitkästä aikaa nähdä leffa, jossa natsi-zombieita ei käytetä ainoastaan hurmeisen huumorin alkusysäyksenä, vaan aidosti pirullisina voimina. Perinteiseen kauhuun asti filmi ei kuitenkaan yllä. Pikemminkin käsissä on hullunrohkealla yliluonnollisella tvistillä piristetty sotaelokuva.

Toni Jerrman – 3 tähteä

Sarjakuvat – Tintti Kongossa & Tintti Amerikoissa

Hergé
Lehtimies Tintti seikkailee:
Tintti Kongossa & Tintti Amerikoissa

Lehtimies Tintti seikkailee -näköispainoksissa ollaan jo edetty lähes laarinpohjalle asti. Tintti Kongossa ja Tintti Amerikoissa -albumit (Otava) edustavat Hergén varhaistuotantoa eivätkä ole missään mielessä vertailukelpoisia Tintin parhaiden hetkien kanssa. Näilläkin tarinoilla on silti oma arvonsa sekä aikansa kuvina, historiallisina kuriositeetteina että yhtenä etappina Hergén pitkällä uralla.

TinttiKongossaWEB1

1930-luvun alusta kotoisin oleva Tintti Kongossa on nykysilmin nähtynä räikeän rasistinen teos. Valkoinen Tintti on suuri sankari, jota paksuhuuliset ja hellyttävän yksinkertaiset afrikkalaiset palvovat kuin jumalaansa. Tosin tarina on muutenkin kovin lapsellinen. Tästä käyvät todisteina sekä se äärimmäinen helppous, jolla Tintti suorittaa lukuisat urotekonsa, että Milou-koiran suuri rooli tapahtumien tuoksinassa. Jatkuvasti puhua papattava koira ottaa juonessa sivukaupalla mittaa niin papukaijan, hyttysten, krokotiilin, leijonan kuin kuristajakäärmeenkin kanssa.

TinttiKongossaWEB2

Eläimiä ei albumissa muutenkaan kunnioiteta. Kun Tintti näkee savannilla sarvikuonon, hän toteaa: ”Ooho! Onpa nätti sarvikuono. Tapetaanpa elukka…” Kun kiväärin kaliiperi osoittautuu liian pieneksi lävistämään hirmun selkäkilpeä, Tintti yksinkertaisesti räjäyttää otuksen dynamiitilla pirstaleiksi. Tätä ennen hän on toki ehtinyt jo mukiloida apinan, kiduttaa leopardia, syöttää käärmeelle oman häntänsä ja ampua elefanttia norsunluun takia. Ihan vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Totisella mielellä Tintti Kongossa -albumia ei kannata lähestyä. Pikemminkin se käy hyvänä esimerkkinä siitä, miten takapajuisessa asennemaailmassa 1900-luvun alkupuolella yhä elettiin. Sekä muistutuksena siitä, kuinka helposti jopa itseään sivistyneenä pitävät ihmiset sortuvat ylimielisyyteen ja itsehyväisyyteen.

TinttiKongossaWEB3

Tintti Kongossa -teoksen loppumetreillä sankaritoimittajamme tekee tyhjäksi Al Caponen suunnitelmat ottaa Kongon timanttikaivokset hallintaansa. Tämä temppu on gangsterikuninkaalla vielä hyvin mielessä, kun Tintti saapuu Chicagoon Tintti Amerikoissa -albumin alussa. Niinpä Capone antaa mahtikäskyn, että Tintin on kuoltava. Aivan näin helpolla nuorta lehtimiestä ei kuitenkaan päihitetä.

TinttiAmerikoissaWEB3

Vanhoista Hollywood-elokuvista monet hahmonsa, käänteensä ja asetelmansa lainannut Tintti Amerikoissa on edeltäjäänsä selvästi humoristisempi. Käytännössä koko albumi on tehty kieli vahvasti poskella lepattaen. Karikatyyrimaisia hahmoja ja pönää höpsöilyä piisaa roppakaupalla, kun Tintti rynnii Chicagosta villiin länteen ja takaisin. Matkan varrella vastaan tulee niin intiaaniheimo Pyntätyt ukkovarpaat, intomielinen lynkkausporukka, ihmisryöstöihin erikoistunut Sieppaus Oy sekä tehdas, jossa liukuhihnalla kulkevat naudat pulpahtavat laitteiston toisesta päästä ulos lihasäilykkeinä, makkaroina ja laardina.

Hergén visio yhdysvaltalaisesta bisnesmentaliteetista on hetkittäin aidosti hersyvä. Muutenkin huumori osuu aina väliin maaliin. Juoni sitä vastoin on lähinnä päätöntä kohellusta paikasta ja yhteenotosta toiseen. Tarinan päätteeksi Tintti tietenkin pelastaa ihan yksin käsin Chicagon gangsterien ikeestä.

TinttiAmerikoissaWEB1

”Puutteenalaisten gangstereiden keskusapu- ja tukikomitean nimissä nousen vastustamaan nykyistä asiaintilaa… Yhdistäkäämme voimamme yhteistä vihollista vastaan, älköönkä levättäkö ennen kuin tuo kammottava lehtimies on saatu monen metrin syvyyteen maan alle.”

Vähiin käy ennen kuin viimeisiä viedään. Eli näiden julkaisujen jälkeen luvassa lienee enää faksimilepainos kaiken aloittaneesta Tintti Neuvostojen maassa -albumista – joka tosin on nähty suomeksi aiemminkin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

TinttiAmerikoissaWEB2

Kirjat – George Saunders: Lincoln bardossa

SaundersLincolnBardossaWEB

George Saunders
Lincoln bardossa
Lincoln in the Bardo
Suom. Kaijamari Sivill. Siltala

Kun Yhdysvaltain sisällissotaa oli käyty vuoden verran, presidentti Abraham Lincoln koki henkilökohtaisen menetyksen. Hänen 11-vuotias Willie-poikansa sairastui ja kuoli. Aikalaislähteiden mukaan sureva Lincoln palasi hautajaisten jälkeen useamman kerran Georgetownin hautausmaan kryptaan katsomaan poikaansa ja pitelemään tämän ruumista sylissään.

Tämä tiedonmuru toimii lähtökohtana George Saundersin ensimmäiselle romaanille, Lincoln bardossa. Viime vuonna englanniksi ilmestynyt teos nappasi arvostetun Booker-palkinnon, eikä suotta.

Bardo on tiibetinbuddhalaisessa perinteessä välitila kuoleman ja seuraavan jälleensyntymän välissä. Kirjassa sinne jäävät ne, jotka eivät osaa kuoltuaan päästää irti. Kerrontaa kuljettavatkin yhtäältä hautuumaan epäkuolleet vainajat, toisaalta niin todelliset kuin keksitytkin historialliset lähteet, muistelmat ja kirjeet. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta tekniikkaan tottuu nopeasti. Polveilevat, keskenään kiistelevätkin äänet ja lyhyet sirpaleet muodostavat lopulta eheän, eloisan mosaiikin.

Soljuvuudesta kuuluu suurkiitos myös suomentaja Kaijamari Sivillille, joka on tehnyt ihailtavaa työtä kirjailijan illuusion siirtämisessä suomeksi. Erilaisten puhujien kirjo on melkoinen, mutta lukija pystyy heittäytymään vaivatta mukaan, kuvittelemaan yöllisen kalmiston, juhlatalot ja suruhuoneet, kuulemaan kuolleet, joilla on vielä sanansa sanottavana.

Abraham Lincoln on hahmona ikoninen – niin ikoninen, että Saundersin valinta käyttää häntä romaanihenkilönä on pidettävä varsin uhkarohkeana. Laajan kertojakaartin myötä Lincoln näytetään kuitenkin monin silmin ja monesta kulmasta edes väittämättä, että mikään niistä olisi koko totuus. Lopputulos hengittää. Tässä on presidentti, lapsen menettänyt isä, sisällissotaa käyvä johtaja, ihminen.

Teos on yhtä aikaa sekä kiinni historiallisessa taustassaan että ajaton. Sisällissodalla ja orjuudella on romaanissa osansa, mutta teemat kasvavat hyvin yleisinhimillisiksi. Läsnä on tunteiden koko kirjo pelosta toivoon, surusta onneen. Saunders on ihmisyyden peruskysymysten äärellä: millaista on olla kuolevainen ja tietää, että kaikki joita rakastaa, ovat myös kuolevaisia? Historiallinen asetelma tuo oman metatasonsa, kun lukija tietää myös romaanin elävien henkilöiden kuolleen jo kauan sitten.

Kirjallisuusmarkkinoilla Lincoln bardossa on asemoitu selkeästi taideproosaksi. Toisenlaisissa kansissa ja kenties toiselta kustantajalta romaanin voisi mieltää yhtä hyvin uuskummaksi. Toivottavasti teoksen löytävätkin niin genre- kuin taidekirjallisuuden ystävät.

Lukukokemus on nimittäin järisyttävä. Tämä on niitä kirjoja, joita haluaa sekä ahmia että säästellä. Lukiessa kohtaa hahmojen surun, omat surunsa, nekin jotka ovat vielä edessä. Mutta myös kaihon, toivon ja rakkauden. Kirjan päätyttyä maailma tuntuu entistä kauniimmalta. Harvinaislaatuinen saavutus. Niinpä lue, hyvä ihminen, lue kun vielä elät. Ei sitten tarvitse bardossa katua.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Elokuvat – Aelita (1924)

AelitaKansiWEB

Aelita
(Ruotsi-dvd)

Aleksei Tolstoin paljolti Marsiin sijoittuvaan tieteisromaaniin pohjautuva venäläinen mykkäelokuva Aelita (1924) lukeutuu scifi-filmien varhaisklassikoihin. Yakov Protazanovin ohjaama leffa käyttää alkuperäisen kirjan tapahtumia kuitenkin vain päähenkilön, insinööri Losin (Nikolai Tsereteli), kuvitelmina. Sen sijaan elokuva keskittyy Losin ja tämän Natasha-vaimon (Valentina Kuindzhi) väliseen mustasukkaisuusdraamaan sekä uuden ja uljaan Neuvostoliiton synnyintuskiin.

Joulukuussa 1921 maailman kaikilla radioasemilla kuullaan sama viesti: ”Anta. Odeli. Uta.” Lukuisista analyysiyrityksistä huolimatta sanaryppään merkitys jää hämäräksi. Mars-lennosta haaveileva insinööri Los saa viestistä kuitenkin uutta potkua omiin kuvitelmiinsa. Hän näkee mielensä silmin futuristisen kulmikkaasta arkkitehtuurista koostuvan Mars-kaupungin ja sen art deco -vaikutteisiin muotiluomuksiin pukeutuneet asukkaat.

Aelita8WEB

On Marsia johtava tuimailmeinen Tuskub (Konstantin Eggert), ihastuttava kuningatar Aelita (Yuliya Solntseva) ja tämän leikkisä palvelijatar Ihoshka (Aleksandra Peregonets) sekä planeetan energiantuotannosta vastaava Gol (Yuri Zavadsky). Gol on rakentanut laitteen, jolla marsilaiset voivat seurata Maapallon elämää. Tuskub on kieltänyt aparaatin käytön, mutta Gol on niin ihastunut Aelitaan, että esittelee tälle keksintönsä.

Koneen kautta Aelita pääsee seuraamaan Neuvostoliiton kukoistusta ja Losin elämää. Erityisen innoissaan Aelita on Losin ja Natashan suudelmasta. ”Saanko koskettaa huulillani huuliasi kuten Maan ihmiset?” hän kysyy Golilta.

Aelita2WEB

Maapallolla Losin ja Natashan avio-onni kokee kuitenkin kolauksen, kun yläkerran asuntoon muuttaa Ehrlich-koijari (Pavel Pol). Mustan pörssin kauppaa käyvä huijari liehittelee Natashaa ja kylvää mustasukkaisuuden siemenen tuoreen avioparin elämään. Samalla seurataan vanhan venäläisyyden ja orastavan Neuvostoliiton karikkoista köydenvetoa, joka johtaa kommunististen ihanteiden ylvääseen voittoon.

Elokuvan Maapallolle sijoittuva osuus on aikamoista melodramatiikan ja propagandan suitsutusta, kun ihmiset etsivät omaa rooliaan uudessa todellisuudessa. Juoni jolkuttaa pitkälti samaa ympyrää, vaikka mukaan tuodaan jopa komediallisia elementtejä. On väärinymmärryksistä kumpuavia kiivaita mustasukkaisuuskohtauksia, tavallisen rahvaan köyhää kärvistelyä ja rikollisen keinoin elantonsa hankkivien ex-yläluokkaisten rappiojuhlia. Sekä tietenkin suuria yhteisöllisiä rakennushankkeita, joiden kautta luodaan uljasta neuvosto-onnelaa.

Aelita6WEB

Jo visuaalisestikin filmin mielenkiintoisinta antia ovat sen Mars-jaksot. Niissä käy selville, että myös punainen planeetta on työläisten dystopia. Yksinvaltainen johtajaluokka alistaa maan alle suljettuja, orjatyötä tekeviä kansalaisia ja tuomitsee heidät aina väliin epäinhimilliseen kylmäsäilytykseen. Vallankumoukselliset aatteet saapuvat kuitenkin Marsiin, kun Los ja hänen toverinsa lentävät paikalle ja käynnistävät työläisten kapinan. Näiden haavekuvien aikana Aelita näyttäytyy Losin silmissä väliin marsilaiskuningattarena ja väliin hänen omana vaimonaan.

Elokuva päättyy onnellisesti, kun Los hylkää fantastiset unelmansa ja päättää keskittyä todellisen maailman tulevaisuuden rakentamiseen.

Aelita7WEB

Aelita oli aikoinaan Neuvostoliitossa hyvin suosittu elokuvatapaus. Filmin Mars-teemat ja venäläistä konstruktivismia edustaneet lavasteet ovat myös vaikuttaneet moniin myöhempiin tieteisleffoihin – selkeitä Aelitan kaikuja näkyy jopa Fritz Langin ekspressionistisessa Metropolis-klassikossa (1927). Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan yltänyt yhtä villeihin vaateluomuksiin kuin taiteilija Aleksandra Ekster, joka suunnitteli Mars-kansan kubistis-futuristiset asusteet.

Paikoittaisesta pitkäpiimäisyydestä huolimatta Aelita on merkkiteos, jota yhdenkään elokuvaharrastajan ei kannata sivuuttaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Aelita4WEB