Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2022 jaettu

Tähtifantasia-palkinto 2022

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2021 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle
SUSANNA CLARKEN romaanille PIRANESI.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Piranesiksi kutsuttu mies elää loputtomassa sokkelossa, joka koostuu suurista saleista ja portaikoista. Saleissa on patsaita, rakennuksen yläkerroksista näkyvät pilvet ja tähdet, alhaalla on vettä. Mies vaikuttaa menettäneen muistinsa ja on vuoroveden sekä muiden luonnonvoimien armoilla.

Päähenkilö on vanki, omanlaisensa tieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hänen maailmansa saattaa kätkeä sisälleen muinaisia salaisuuksia. Piranesin ainoa puhekumppani on Toinen, salaperäinen mies, jolta hän saa tehtävän suoritettavakseen. Piranesi kuitenkin kyseenalaistaa hänelle annetun tehtävän mielekkyyden. Toiselle maailma on labyrintti, mutta Piranesi kutsuu sitä Taloksi, joka on kaunis ja lempeä asukkailleen.

Piranesi-romaani on omaperäinen ja yllättävä, kaunis ja kiehtova. Tiivis teos toimii niin jännittävänä mysteerinä, runollisesti kuvattuna fantasiamatkana kuin filosofisena pohdintana. Taitavasti rytmitetty kerronta pitää lukijan otteessaan ja avaa arvoitusta vähitellen. Kirjailija luo maailmastaan täyteläisen yleiskuvan, joka laajenee lukijan mielessä. Päähenkilön myönteisyys ja vilpittömyys luovat vastakohdan hänen tilanteensa erikoisuudelle ja osin kauhistuttaville tapahtumille.

Susanna Clarken romaani on taideteos, joka ei tyhjene yksittäiseen tulkintaan. Se kertoo sairastumisesta ja toipumisesta, muistista ja identiteetistä, tiedon etsinnästä, yksinäisyyden ilosta ja kaipuusta muiden ihmisten luo. Piranesi näyttää, kuinka mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa pystyy löytämään mielenrauhan pienistä asioista. Toisaalta kirjan sanoma ei kannusta romanttiseen haihatteluun. Päähenkilön selviytymiskeinoja ovat looginen päättely, arjen järjestäminen ja kouriintuntuva tekeminen.

Romaanin keskiössä ovat nimihenkilön psykologia sekä Talon, eli todellisuuden, äärettömyys, arvoituksellisuus ja kauneus. Kirja haastaa pohtimaan suhdetta maailmaan ja siitä pakenemiseen. Romaanissa taikuutta käytetään pelkäksi tekniikaksi rappeutuneena tieteenä. Kaikkeuden ihmeellisyyden paljastamisen sijasta se on väline vallantavoitteluun. Piranesi arvostaa ympäristöään sen itsensä vuoksi, kun toisille se on hyväksikäyttöä varten. Clarke viittaa yhteiskuntaan, jossa ihmiset ovat unohtaneet osansa suuremmasta kokonaisuudesta ja keskittyvät pikkumaiseen etujen kahmimiseen. Kirja vihjaa, että salaisuutta etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota avoimuuteen ja kuuntelemiseen. Huolenpito ja myötätunto ovat avaimia maailmaan.

Kokoaan suurempi Piranesi jää lukijan mieleen. Se on borgesmainen palapeli Mervyn Peaken tyyliin. Kuvitelma, joka kertoo oudosta ja ihmeellisestä todellisuudestamme ja ihmisenä olemisesta.

Englantilaisen Susanna Clarken (s. 1959) edellinen romaani oli Jonathan Strange & herra Norrell (2004), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Molempien teosten loistavat suomennokset ovat Helene Bützowin käsialaa.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin kuudettatoista kertaa. Palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Sarjakuvat – Sami Makkonen: Hevosjumala

Sami Makkonen
Hevosjumala

”Pelko ja rienaus. Pettymys ja pakkomielle. Ne asuivat tässä talossa.”

The Texas Chain Saw Massacre, The Hills Have Eyes, Kuutamosonaatti… Jos ryhtyisin tässä listaamaan kaikki ne kauhuelokuvat, jotka kertovat syrjäseutujen mielipuolten synkistä harrastuksista, joutuisit lukemaan litaniaa useamman päivän ajan. Samaisesta aihepiiristä ammentaa myös Sami Makkosen painajaismainen Hevosjumala-albumi (Like). Tosin se sekoittaa kuvioihin myös kirotun kirjan, joka herättää mielleyhtymiä Evil Dead -elokuvien ja H. P. Lovecraftin tuotannon suuntaan. Kaikista näistä yhtymäkohdista huolimatta Hevosjumalaa voi kutsua sekä omintakeiseksi että suomalaiskansalliseksi teokseksi.

On vuosi 2017, kahta päivää ennen joulua. Kolme nuorta hiihtäjää on eksynyt lumisen metsän uumeniin. Onnekseen – tai pikemminkin epäonnekseen – he päätyvät Harvilan suvun syrjäiselle maatilalle. Siellä he kohtaavat Pertin ja Marjatan ohessa pyörätuoliin sidotun, hengityslaitetta käyttävän potran Petru-pojan. Unohtaa ei sovi kuollutta isoisää, Aatosta, jota säilytetään halkoliiterissä – sillä onhan pian luvassa jouluyö, taikojen aika. Ja jos loitsut ja uhrit suoritetaan oikein, kylmältä maalta ja hevosen paskalta haiseva Herra tulee ja tuo pimeyden mukanaan.

Riittien jälkeen tarina hyppää vuoden 2017 heinäkuulle. Nyt kerronnan keskiössä on nuoripari, joka on remontoimassa Harvilan sukutilan naapurissa sijaitsevaa ränsistynyttä mökkiä. Heille tällöin vielä elossa ollut Aatos toteaa, että kannattaisi poistua paikalta ennen kuin on liian myöhäistä. Varoitukset kaikuvat kuitenkin kuuroille korville. Ja sitten maakellarista nousee…

Se, kuinka tähän kaikkeen on päädytty, selviää albumin viimeisestä jaksosta, joka käynnistyy vuoden 1988 kesäpäiväntasauksesta. Tuolloin Aatos päättää loitsia siunausta perheelleen mystisen taikakirjan ohjeiden avulla. Tästä saa alkunsa hulluus, joka lopulta vie koko suvun mukanaan.

Hevosjumala on vanhojen suomalaisten mytologioiden pohjalta laadittu vahvatunnelmainen kauhusarjakuva, jonka voimakas graafinen ilme saa mielikuvituksen laukalle. Kuvissa selkeys antaa tilaa tummille kauhuille, jotka iskevät suoraan alitajuntaan. Lopulta koossa on vimmainen pyörre, joka imee lukijan helvetillisten houreiden riepoteltavaksi.

Tähän synkkyyteen on hyvä hukkua.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Kirjat – N. K. Jemisin: Obeliskiportti

N. K. Jemisin
Obeliskiportti

The Obelisk Gate
Suom. Mika Kivimäki. Jalava

Tässäpä pitkästä aikaa spefi-trilogia, joka saa toivomaan, ettei kirjasarja loppuisi koskaan! Kolme Hugoa napannut N. K. Jemisinin Murtunut maailma -setti on palkintonsa ansainnut.

Obeliskiportti on trilogian keskimmäinen osa. Se jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin ensimmäinen osa lopetti. Mukaan tulee kuitenkin uusi näkökulmahenkilö, Essunin noin 10-vuotias tytär Nassun, joka vaeltaa isänsä Jijan kanssa pahenevien tuhojen keskellä. He etsivät kaukaista turvapaikkaa, josta Jija uskoo löytävänsä keinon poistaa tyttären epäinhimilliset ominaisuudet.

Toisaalla Essun on keskeyttänyt Jijan ja Nassunin takaa-ajon ja jäänyt Castriman maanalaiseen yhteisöön. Castriman on selviydyttävä sisäisistä ja ulkoisista vaikeuksista. Essunin on puolestaan opeteltava hallitsemaan voimia, joita mystiset, taivaalla seilaavat obeliskit tarjoavat.

Jemisin on taitava rakentamaan maailmoja. Ensin hän paiskaa lukijan keskelle arvoitusta ja tarjoilee sitten ratkaisun paloja sopivina annoksina. Vaikka Obeliskiportti on tavallaan aika tyypillinen trilogian kakkososa – epäitsenäinen rakennuspalikka alun ja lopun välissä – lukija saa syventävää tietoa Tyynimaan historiasta ja salaperäisistä hahmoista, kuten kivensyöjistä ja Vartijoista.

Romaani kysyy, missä kulkevat ihmisyyden rajat. Jos elää vuosituhansien ajan elämää, joka ei muistuta juuri millään tavalla tavanomaista inhimillistä kokemusta, voiko silti olla ihminen? Entä jos tuntee itsensä ihmiseksi, vaikka muut ovat toista mieltä?

Mitään hyvän mielen luettavaa Obeliskiportti ei ole. Kuolema on kirjassa aina läsnä, eikä ole epätavallista, että henkilöt päätyvät tilanteisiin, joissa he surmaavat läheisen ihmisen. Tämän kaiken tuloksena henkilöt ovat yhtä rikki kuin toistuvien luonnonkatastrofien murjoma, ironisesti nimetty Tyynimaa. Kakkososa paljastaa, että nykyhetken oireiden alla piilee muinainen trauma, joka kenties voitaisiin joskus, jollain keinolla ja hinnalla parantaa.

Obeliskiportti saa odottamaan syksyä ja trilogian kolmatta osaa kuin Kuuta nousevaa.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Uutiset – Finncon 2022

Finncon 2022

Maailmankaikkeuden suurin ja kaunein Finncon palaa jälleen livenä kehiin parin vuoden koronaperuutusten jälkeen! Kaikkien spefi-fanien must-tapahtuma järjestetään tänä vuonna 8.–10. heinäkuuta Espoon Otaniemessä, Aalto yliopiston kandidaattikeskuksessa.

Tapahtuman kunniavieraina paistattelevat Magdalena Hai, Marko Hautala, Marianna Leikomaa ja Malka Older. Tämän vuoden teema on toivo ja sinnikkyys. Samalla tapahtuma kunnioittaa pitkän linjan espoolaisen scifi-harrastajan, kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvin (1964–2021) muistoa.

Finnconin ohjelmassa on perinteiseen tapaan keskusteluja, esitelmiä, juhlia, naamiaiset, taidenäyttely ja myyjäiset. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös akateemista ohjelmaa. Sisäänkäynti Finnconiin on maksuton, kuten aina.

Coni on avoinna perjantaina klo 16–20, lauantaina klo 10–20, ja sunnuntaina klo 10–15:30.

Täällä nähdään!

Finncon 2022

Kirjat – Arttu Unkari & Kai Vaalio: Isämies ja hyytävä hypnoosi

Arttu Unkari & Kai Vaalio
Isämies ja hyytävä hypnoosi

Otava

Kuten kaikki takuuvarmasti tietävät, Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kuvakirjat istuvat mainiosti myös aikuislukijan käteen. Sama pätee tietysti myös mm. kaikkiin Jii ”Jasso-kissa” Roikosen kuvittamiin lastenkirjoihin. Tähän samaan kastiin on sittemmin noussut Tähtivaeltajastakin tuttu Kai Vaalio, jonka kynästä ovat syntyneet esimerkiksi Arttu Unkarin kirjoittamien Isämies-teosten hulppeat kuvitukset.

Vahvoja scifi-elementtejä sisältävä Isämies ja hyytävä hypnoosi on kirjasarjan kolmas osa. Romaanin päähenkilöinä seikkailevat nuoret koulukaverit Oona Luokkanen ja Eeli Korhonen. Pakkaa sekoittaa urakalla Oonan isämies, ensiluokkainen Ensio Luokkanen. Hän kuvittelee olevansa maailman paras ihminen sekä maailmankaikkeuden älykkäin poliisi. Todellisuudessa hän on onneton paukapää, joka kompastelee töppäyksestä toiseen eikä koskaan kuuntele järjen ääntä – siis Oonaa.

Heti kirjan alussa tavataan opettaja, joka näyttää menettäneen järkensä. Hän saapuu luokkahuoneeseen julistamaan, että galaktisen federaation perustaneet deuseksilaiset ovat tulossa Maapallolle. Kehittämänsä tarunhohtoisen Masiinan avulla muukalaisoliot ratkaisevat kaikki ihmiskunnan ongelmat kertaheitolla. Ei enää sotia, tauteja tai rusinoita maksalaatikossa!

Moinen käytös ei ilahduta rehtori Yrmyä, joka antaa opettajalle saman tien potkut. Opettajaa saapuu sijaistamaan hauraanoloinen vanhus, Hilja Tossukka. Kaikkien odotusten vastaisesti Hilja onnistuu hiljentämään riehuvat koululaiset ja saa heidät keskittymään opintoihinsa. Tämän luonnottomuuden huomatessaan Oona ja Eeli ovat täysin vakuuttuneita siitä, että nyt on jotain pahasti pielessä.

Onnistuvatko Oona ja Eeli selvittämään Hiljan salaisuudet? Pystyvätkö he pelastamaan koko Maapallon hyytävän hypnoosin vaaroilta vai ottavatko he kaiken ilon irti hypnotisoitujen ihmisten pompottelusta? Entä miten kuvioon liittyvät tehtaiden tuhopoltot, tulipalon lailla etenevä nokkahuiluvillitys sekä hourailut deuseksilaisten saapumisesta?

Sopii myös kysyä, onko Isämiehen kehittelemä lihasosekeitto todellakin universumin paras ruokalaji?

Isämies ja hyytävä hypnoosi on hekotuttavan hauska ilopilleri. Teos repii mielikuvituksellista huumoria irti sekä juonikuvion villistä päättömyydestä että hahmojen toilailuista ja muista edesottamuksista. Vitsejä ja piikkejä sinkoilee nopeampaan tahtiin kuin laki sallii tai aivot pystyvät kerralla edes käsittelemään.

Samat kehut on helppo kohdistaa myös Vaalion kuvitukseen, joka on herkullisen ilmeikästä ja välittömän riemastuttavaa. Joihinkin kuviin on upotettu myös niin paljon pieniä huvittavia yksityiskohtia, että vaikka niitä tutkailisi minuuttikaupalla, aina on jotain uutta ja hauskaa löydettävää.

Hahmoista erityiskiitoksen ansaitsee vanharouva Aini Mäkälä, joka ilmestyy tämän tästä paheksumaan närkästyneesti kirjan tapahtumia sekä nykynuorison huonoa käytöstä. Hän varoittelee jo teoksen alkusivuilla, että älkää nyt herran pieksut tällaista kirjaa alkako lukea. Ja ennen vanhaan koulussa sentään viihdyttiin, koska muuten sai karttakepistä sormille.

Jehnaa ja hubaa! Tai kuten Aini asian ilmaisi: ”Maailma joka tuottaa tällaisia kirjoja saakin loppua ja sassiin!”

Toni Jerrman

Elokuvat – Jodorowsky’s Dune (2013)

Jodorowsky’s Dune

Frank Pavichin ohjaama Jodorowsky’s Dune -dokumentti valaisee legendaarisen Alejandro Jodorowskyn yritystä saattaa Frank Herbertin Dyyni-romaani valkokankaille 1970-luvun puolivälissä.

”For me, Dune will be the coming of a god.”

Kyseessä on kaikkien aikojen myyttisin toteutumatta jäänyt elokuvaprojekti. Surrealistisilla El Topo (1970) ja The Holy Mountain (1973) -leffoilla maineensa sinetöinyt ohjaajanero onnistui saamaan hankkeensa taakse todellisen unelmatiimin: kuvakäsikirjoituksen ja hahmosuunnitelmat laati Moebius, tehostetiimiä veti Dan O’Bannon, ja konseptitaidetta maalasivat H. R. Giger ja Chris Foss!

Eivätkä täräyttävät nimet jää tähän, sillä näyttelijäkaartiin ylipuhuttiin mm. Orson Welles, Salvador Dali ja Mick Jagger. Pink Floydin oli tarkoitus vastata musiikista.

”I wanted to make something sacred, free, with new perspective.”

Järjettömän kunnianhimoinen filmatisointi kaatui lopulta Hollywoodin rahahanoja vahtineiden nihkeyteen. Hankkeen kerrannaisvaikutukset ovat kuitenkin säteilleet lukuisiin sittemmin valmistuneisiin tieteiselokuviin – Alien ja Tähtien sota etunenässä. Jodorowsky itse on kierrättänyt Dune-käsikirjoituksen ideoita sekä Incal– että Metabarons-sarjakuvissaan.

Dokumentissa haastatellaan useita projektissa mukana olleita. Eniten pääsee ääneen maestro itse. Tämä on oikea ratkaisu, sillä Jodorowsky pudottelee toinen toistaan maukkaampia anekdootteja ja maailmoja syleileviä visioita. Vaikka ikää on päässyt kertymään yli 80 vuotta, on herrassa yhä sellaista intohimoa ja karismaa, joka vetää vastustamattomasti puoleensa.

”In that time, I say, if I need to cut my arms in order to make that picture, I will cut my arms.”

Elokuvassa nähdään myös pätkiä, jotka on animoitu Moebiuksen alkuperäisestä kuvakäsikirjoituksesta. Tätä lähemmäs Jodorowskyn Dyyniä tulemme tuskin koskaan pääsemään.

Pavich on toteuttanut mestarillisen dokumentin elokuvasta, jonka piti avata tajunnan ovet ja muuttaa kertaheitolla koko maailma.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14.

Kolumni – Pääkirjoitus 2/22

Hämärää pätäkkää! Maailmankirjat ovat viime vuodet olleet aivan sekaisin, joten Tähtivaeltaja heittäytyy nyt yhden numeron ajaksi outouksien vietäväksi.

Lehden käynnistää Jouko Ruokosenmäen artikkeli yhdysvaltalaisen DC-yhtiön Elseworlds-sarjakuvista. Ne pohjautuvat samaan entä jos? -kysymykseen kuin monet tieteistarinatkin. Tällä kertaa ei tosin liikuta todellisuuteen kytkeytyvissä pohdinnoissa, vaan kysymys esitetään supersankarisarjakuvien sisäisille maailmoille. Niinpä käsittelyssä voivat olla vaikkapa sellaiset kysymykset kuin mitä tapahtuisi, jos Batman olisi vampyyri, Ihmenainen sirkuksen vetonaula tai Teräsmies pahvinen leivänpaahdin?

Pekka Manninen jatkaa puolestaan sarjaansa, jossa hän esittelee erikoisia klassikkokirjailijoita. Aiemmin käsittelyssä ovat olleet mm. Arthur Machen (4/14 & 1/15) ja Joris-Karl Huysmans (4/18 & 1/19). Nyt vuoron saa suurena petona ja pienenä päivänsäteenä tunnettu Aleister Crowley. Häntä ja aiempia tekstinikkareita yhdistävät ihmeelliset elämäntarinat, kohua herättäneet teokset sekä vankka usko maagisiin ilmiöihin.

Tällä kertaa julkaisemme Mannisen massiivisen artikkelin yhtenä kokonaisuutena. Niinpä tarjolla on 34-sivuinen kattaus täynnä uskomatonta faktaa ja vielä uskomattomampaa fantasiaa. Okkultisia salaliittoja koskaan unohtamatta!

Myös dvd-palstalta löytyy useita outoja elokuvia. Al Adamsonin Nurse Sherri -kalkkunassa seurataan kuolleen kulttijohtajan riivaaman sairaanhoitajan kökköä kostoretkeä. Joseph Manginen kasaripläjäys Neon Maniacs on puolestaan pullollaan niin kahjoja tappajamutantteja, ettei mitään rajaa. Shinya ”Tetsuo” Tsukamoton ohjaama humoristinen kauhufantasia, Hiruko the Goblin, on sekin vallan kummallista katsottavaa.

Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarjakuva pitää nyt yhden numeron huilaustauon. Sen tilalla nähdään Kiven tiukkaan rajattujen genremääritelmien raoissa leijaileva maagisrealistinen Taikuri laivassa -novelli.

Parin katovuoden jälkeen tästä kesästä kannattaa repiä kaikki ilo irti. Käydä ahkerasti elokuvissa, festivaaleilla, teatterissa ja keikoilla. Istahtaa terassille lukemaan hyviä spefi-kirjoja. Vierailla eri kaupunkien scifi-mafioissa sekä suunnata kohti heinäkuun alkupuolella järjestettävää Finnconia. Tavata vanhoja kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin.

Tai kuten Danko Jones asian ilmaisi: ”Rock shit hot!”

Toni Jerrman

Ja muista toistaa mantraa: ”Fuck Putin, Fuck Erdoğan, Fuck Putin, Fuck Jinping, Fuck Putin, Fuck al-Assad, Fuck Putin, Fuck Jong-un, Fuck Putin, Fuck Orbán, Fuck Putin, Fuck Lukašenka, Fuck Putin, Fuck Trump, Fuck Putin, Fuck Taleban, Fuck Putin ja niin edelleen.”

Kirjat – Anne Leinonen: Nokkion laulu

Anne Leinonen
Nokkion laulu

Osuuskumma

Anne Leinosen kirjailijanura on ehtinyt jo hulppeaan 20 vuoden ikään. Sen kunniaksi häneltä on julkaistu novellikokoelma Nokkion laulu. Kokoelman kymmenestä novellista kolme on uusia, loput aiemmin lehdissä ja antologioissa julkaistuja. Valikoima painottuu 2010-luvulle, joten varsinaisesta uran läpileikkauksesta ei voi puhua, vaikka novellit antavatkin hyvän kuvan Leinosen tematiikasta ja vahvuuksista.

Kokoelma tekee vaikutuksen miljöiden ja asetelmien monipuolisuudella. Leinonen luo maailmoja säästelemättä ja puhaltaa ne eläviksi taidokkaasti. On avaruussirkusta, kuplameren eristäytyneitä asumuksia, rintamalinjoja ja rajaseutuja.

Novellit Neitsyt ja He eivät välittäneet sijoittuvat samaan maailmaan kuin Leinosen aiemman kokoelman niminovelli Pienen rasian jumala. Ne ovat teoksessa peräkkäin ja tukevat toisiaan niin, että kohoavat muita kirkkaammiksi helmiksi. Tarinoissa kuvailtu jumalten varjossa elävä kaupunki kiehtoo selvästi niin kirjailijan kuin lukijan mielikuvitusta, joten toivottavasti saamme palata sinne vielä tulevissa kertomuksissa.

Leinosen hahmot ovat usein jollain tavalla eksyneitä, etsimässä polkuaan tai pohtimassa tärkeää päätöstä. Toisinaan he joutuvat uuden eteen arvaamatta, kuten novellissa Erään parisuhteen loppu, jossa toinen päähenkilöistä saa kesken ruuhkan huomata, kuinka vaikea toista on tuntea kunnolla.

Novellit ovat kauttaaltaan eheitä, omaleimaisia ja hiottuja. Vähempää ei toki Leinoselta odotakaan. Silloinkin kun hän varioi satuja ja kansantarinoita – kuten Pinokkion tai Undinen tarinaa – lopputulos on omilla jaloillaan seisovaa, mielikuvituksellista novellistiikkaa. Kokonaisuus on runsas, notkuva pitopöytä.

Jälkisanoissaan Leinonen kertoo lyhyesti urastaan ja novellien taustoista. Tähän puoleen olisi toivonut lisää panostusta – vaikkei jälkisanoissa sinänsä vikaa olekaan, kyllähän 20-vuotiskirjailijajuhla ansaitsisi enemmän. Miten olisi ollut kokonainen essee tai esimerkiksi jonkun Leinosen uraa pitkään seuranneen asiantuntijan kirjoitus?

Yhtä kaikki, kokoelma sopii sekä pitkäaikaiselle Leinos-fanille että hänen tuotantoonsa ensi kertaa tutustuvalle. Kiitos tähänastisesta ja tuotteliasta uraa jatkossakin!

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.

Sarjakuvat – Tom King & Jorge Fornés: Rorschach

Tom King & Jorge Fornés
Rorschach

”Tahdon tuoda maailmaan jotain merkityksellistä. Maailma on julma paikka, mutta jos voin lisätä yhtälöön jotain hyvää, se ei ehkä enää ole niin paha.”

Jos pitäisi nimetä viime vuosien paras yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja, valinta olisi helppo. Oikea vastaus on Tom King. Hän on vastuussa mm. sellaisista huippusarjoista kuin The Vision, Mister Miracle ja Heroes in Crisis. Nyt King ilahduttaa kansakuntia noin 300-sivuisella Rorschach-albumilla (DC Black Label). Sen tapahtumat sijoittuvat Alan Mooren ja Dave Gibbonsin ikonisen Watchmen-sarjakuvan maailmaan – tosin 35 vuotta myöhäisempään aikaan.

Tarina käynnistyy pieleen menevällä salamurhayrityksellä. Rorschach-asuinen vanhus ja villin lännen tyyliin pukeutunut nuori nainen tapetaan, kun he yrittävät ampua Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan. Miehen, jolla olisi todelliset mahdollisuudet päättää Robert Redfordin vuosikymmeniä jatkuneen valtakauden. Koska republikaanit eivät luota siihen, että FBI tutkisi tapausta puolueettomasti, he palkkaavat omaksi asiamiehekseen periksiantamattoman etsivän, jolla on kykyjä kaivaa totuus esiin pienimpienkin yksityiskohtien ja johtolankojen takaa.

Tästä alkaa kutkuttava matka, jonka aikana nimettömäksi jäävä tutkija päätyy setvimään mm. erakoituneen sarjakuvataiteilija Will Myersonin elämää. Myerson on tunnettu 1960-luvulla luomastaan Pontius Pirate -merirosvosarjakuvasta, vaikka itse hän pitääkin tärkeimpänä työnään yhteiskunnallisesti kantaaottavaa The Citizen -naamiosankarisarjakuvaa. Siinä hän pohtii hyvän ja pahan olemusta sekä sitä, kuinka ihmisten tulisi aktiivisesti ottaa osaa paremman maailmaan rakentamiseen.

Toinen keskeinen juonilinja vie etsivämme 19-vuotiaan Laura Cummingsin menneisyyteen. Wyomingin osavaltion pikkukaupungissa eläneen naisen nuoruusvuodet avautuvat päiväkirjamerkintöjen kautta ja kertovat myös hänen isäänsä ohjanneista pakkomielteistä. Ne puolestaan kytkeytyvät Watchmenin päätökseen, jossa jättimäinen telepaattinen avaruusmustekala tuhosi ison osan New Yorkista ja tappoi samalla miljoonia ihmisiä.

Lauran isä on vakuuttunut, että avaruudesta on tulossa uusi hyökkäys – ja että avaruuskalmarit ohjailevat jo nyt useiden ihmisten ajatuksia. Saman näkemyksen jakavat monet muutkin traumatisoituneet kansalaiset.

Mutta kuinka Will Myerson ja Laura Cummings löysivät toisensa? Mikä sai heidät ryhtymään salamurhaajiksi? Toimivatko he yksin, vai oliko kaiken taustalla laajempi salaliitto? Ja miten vuosikymmeniä aiemmin kuollut Rorschach kytkeytyy tähän kaikkeen?

Kingin käsikirjoitus on julmetun älykäs, haastava ja monitasoinen. Kerronnassa käytetään hienosti erilaisia tyylillisiä paletteja, joiden kautta syvennetään sekä ihmiskuvaa että tapahtumien taustalla vaanivaa todellisuutta. Lukuisista filosofisista ja moraalisista kysymyksistä nyt puhumattakaan. Tai uskosta ja toivosta, teoista ja tekemättömyydestä. Allegorinen sipuli kuoriutuu esiin kerros kerrokselta, kunnes jäljellä on enää käänne, joka vääntää kaiken uuteen uskoon.

Lähin vertailukohta Rorschachille ovat 1970-luvun klassiset vainoharhatrillerielokuvat. Tähän tulkintaan viittaa myös sarjakuvan päähenkilön fyysinen ja henkinen habitus.

Albumin taiteesta vastaa Jorge Fornés ja värimaailmasta Dave Stewart. He molemmat tekevät ensiluokkaista työtä, joka istuu täydellisesti sarjakuvan tunnelmaan ja sisältöön.

Täysosuma!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2022 jaettu

Tähtivaeltaja-palkinto 2022

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2021 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Tammen julkaisemalle
KAZUO ISHIGURON romaanille KLARA JA AURINKO.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko (Klara and the Sun, 2021) sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen ja kertoo Klara-androidin tarinan. Romaanissa Keinoystäviksi kutsuttuja androideja kaupitellaan lasten ja nuorten seuralaisiksi tukemaan heidän tasapainoaan ja sosiaalisten taitojensa kehitystä kilpailukeskeisessä maailmassa.

Klaran katseen ja käsityskyvyn rajoissa kulkeva minämuotoinen kerronta vangitsee ensi sivulta lähtien. Klara on hahmona täysin omaperäinen ja poikkeuksellisen kokonainen. Hän on psykologisesti uskottava, asemansa hyväksyvä mutta maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita tarkkanäköisesti pohtiva havainnoija. Hän on omaksunut elämäntehtäväkseen ymmärtää ja auttaa omistajaperhettään. Sattuma ja olosuhteet saavat Klaran turvaamaan aurinkoon luottavaisella, lapsenuskoisella tavalla, josta kasvaa hänelle uskonto.

Taidokkaan, hienovaraisen kerronnan alla piilee traagisia, ajoittain lakonisen julmia sävyjä. Ympäröivän yhteiskunnan karmivuus tulee esiin pienistä vihjeistä ja tiedonmuruista, jotka lukijan on osattava poimia hyvin toisenlaisen olennon havainnoista. Kaikessa inhimillisyydessään Klara on kirjan maailmassa esine, omaisuutta; menestymisen pakkomielle ajaa samalla romaanin ihmishahmot kohtelemaan välineellistävästi toisiaan, myös omia lapsiaan.

Ishiguro sieppaa lukijan mukaansa varmaotteisesti ja onnistuu myös yllättämään. Romaanin tasot tukevat toisiaan pienistä kielellisistä ratkaisuista juoneen. Kokonaisuus soi yhteen kuin sinfoniaorkesteri ja muodostaa sivumäärää suuremman omalakisen, omaamme häiritsevästi muistuttavan maailman. Jokainen yksityiskohta on harkittu, yksikään virke ei ole turha tai väärällä paikalla. Helene Bützowin vivahteikas suomennos täydellistää lukuelämyksen.

Kaunokirjallisesti äärimmäisen hiottu ja korkeatasoinen teos kunnioittaa scifin keskeisiä ihanteita: se näyttää oudon tuttuna ja tutun outona sekä antaa eväitä moniulotteiseen filosofiseen pohdintaan. Menetyksen pelko ja suru kietoutuvat kunnianhimoon, toive paremmasta houkuttelee uhrauksiin. Jos yhteiskunnan odotukset sisäistää, oma valinnanvapaus uhkaa kaventua – ja jos niille viittaa kintaalla, vaarana on jäädä sivuraiteille.

Klara valaisee ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä tavalla, johon romaanin ihmishahmot eivät kykene tai rohkene. Raastavuuden keskelläkin teoksessa säkenöi silti rakkaus ja hyvyys.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:
Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kääntäjä, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)