Elokuvat – Alita: Battle Angel

AlitaJulisteWEB

Alita: Battle Angel

Suomessa Gunnm-nimellä julkaistu Yukito Kishiron scifi-manga on genrensä kirkkaimpia tähtiä. Robert Rodriguezin ohjaama ja James Cameronin & kumppaneiden kirjoittama amerikkalainen elokuvaversio ei vedä vertoja alkuperäiselle sarjakuvalle. Mikään pannukakku se ei kuitenkaan ole.

Alita: Battle Angel sijoittuu aikaan, jolloin Maan tuhonneesta mullistuksesta on kulunut 300 vuotta. Mahtavista taivaskaupungeista on jäljellä enää yksi, toiviotähtenä loistava Zalem. Sen alla sijaitsevan Iron Cityn rauniossa asuvalle työläiskansalle paikka näyttäytyy tavoittamattomana onnelana.

AlitaBA1WEB

Zalem mättää jätteensä Iron Cityn keskellä sijaitsevalle kaatopaikalle. Sieltä kyberkirurgi Ido (Christoph Waltz) löytää Alitan (Rosa Salazar) jäänteet. Hän liittää ne alunperin tytärtään varten rakentamaansa kyborgivartaloon. Herätessään jälleen henkiin Alita ei muista mitään menneisyydestään. Alkuun hän onkin kuin viaton lapsi, joka ihmettelee uutta maailmaa.

Tätä ei kestä kuitenkaan pitkään, sillä Iron City on tyly kaupunki, jossa vahvat hallitsevat heikompia. Erinäisten väkivaltaisten käänteiden jälkeen käy selväksi, että Alitalla on sisäsyntyinen taistelulajien taito. Mutta tulisiko kykyjä käyttää armottomana palkkionmetsästäjänä vai peltiä rusikoivan Moottoripallo-lajin kisailijana?

AlitaBA2WEB

Näiden pohdintojen rinnalla Alita yrittää avata omaa menneisyyttään ja löytää elämälleen tarkoituksen. Pelissä on myös kaiken syövä rakkaus renttumaiseen Hugo-poikaan (Keean Johnson), jonka suurin unelma on päästä Zalemin yltäkylläisten patojen ääreen. Lisäksi tapahtumien taustalla vaikuttavat mm. Moottoripallo-kisoja masinoiva kylmäpäinen Vector (Mahershala Ali) sekä Alitalle katkera metsästäjä-soturi Zapan (Ed Skrein).

Elokuvan tarinaa on sarjakuvaan verrattuna tiivistetty ja muokattu. Monet alkuperäisen kertomuksen oleellisimmat piirteet ovat silti jäljellä. Tosin vain kokonaisuuden alkupäästä, sillä filmin lähtökohtana ovat olleet pokkarisarjan ensimmäiset jaksot.

AlitaBA4WEB

Aineksista on leivottu pääosin jouheva tarina, jossa tilaa saavat niin tunteet, juonittelut kuin toimintakin. Tähtiä ropisee erityisesti elokuvan visuaaliselle toteutukselle. Iron City ja sitä asuttavat ihmiskonehybridit näyttävät juuri niin reheviltä kuin toivoa saattaa. Näin monenlaisia, ihastuttavan rupuisia konevartaloita ei muualla ole nähty. Hulppeasti pelittävät myös Moottoripallo-kohtaukset, joissa on vauhtia ja vimmaa koko rahan edestä.

Filmin ainoa isompi ongelma on koko touhun keskiössä. Päätös toteuttaa Alita animoituna, jotta hänestä saataisiin suurisilmäisen manga-nuken näköinen, menee rytinällä metsään. Kun päähenkilön kasvot synnyttävät katsojassa pahoinvointia, on hänen tarinaansa vaikea uppoutua. Jos kuiskaan korvaasi sanaparin outo laakso, tiedät varmasti mistä on kyse.

AlitaBA5WEB

Tokihan tämän kaiken voi selittää sillä, että kyseessä on keinotekoinen kyborgi, mutta se ei poista kokemuksen epämiellyttävyyttä.

Mikäli elokuva menestyy lippuluukuilla, on jatkoa varmasti luvassa, sillä Alitan tarinassa on vielä paljon kerrottavaa. Toivottavasti siihen mennessä myös ihmiskasvojen animointitekniikka kehittyy entistä paremmaksi.

Toni Jerrman – 3 tähteä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.