Elokuvat – Foliohatun alla 6

SWjulisteWEBTähtien sodan uutta tulemista odotellessa on korkea aika syventyä hetkeksi saagan aiempiin tapahtumiin. Niinpä Tähtivaeltajablogi esittää Voiman heräämisen ja halloweenin kunniaksi Star Wars -universumin salattuihin totuuksien sukeltavan Foliohatun.

Antakaa palaa Petri ja Nalle!

Foliohatun alla
Osa 6: Star Wars

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, uusin osa loppumatonta taivaankappaleiden konfliktia suuntaa jälleen kohti valkokankaitamme. Nyt onkin siis hyvä hetki vilkaista George Lucasin alkuperäistä Star Wars -trilogiaa ja oikaista muutamia perustavanlaatuisia väärinkäsityksiä.

Yrjö-poika ei ole koskaan ollut erityisen taitava kertomaan tarinoita. Tästä johtuen herran vanhojen elokuvien aukkoja on pitänyt paikkailla vielä vuosienkin jälkeen uusilla kohtauksilla ja kokonaisilla lisäfilmeillä. Näiden ”korjausten” jäljiltä katsojaparat ovat kuitenkin entistäkin pahemmin pyörällä päästään, sillä kokonaisuus vaikuttaa nyt yksinomaan järjettömältä ja sisäisesti ristiriitaiselta sotkulta.

Päätimme siis auttaa hajamielistä neroa ja kertoa suoraan, miten ne asiat oikeasti menivät.

Folioiden sota

Harhaluulo: Anakin Skywalkerin poika Luke Skywalker, galaksin viimeinen toivo, kasvoi kaukaisella Tatooine-planeetalla. Jedi Obi-Wan Kenobi asui hänen lähellään pitääkseen poikaa silmällä.

Julma totuus: Tatooine on pelkkää hämäystä. Oikea Luke Skywalker kuoli Dagobahilla surullisen väärinkäsityksen seurauksena.

SWK1WEBKysymättä jätettyjä kysymyksiä

Mietitäänpä Luken elämän lähtötilannetta: hänen äitinsä kuoli synnytyksen jälkeen ja isä kääntyi pahan palvelukseen. Koko universumissa on vain kaksi hyvää jediritaria jäljellä, Yoda ja Obi-Wan Kenobi. Mutta eipä hätää, sillä myös ilkeitä Sithejä on enää kaksi. Lisäksi oikeuden puolustajilla on käsissään lottovoitto, kaksoset, jotka ovat syntyneet kaikkien aikojen mahtavimman jedin spermasta (K1).

Hyvikset tietävät ennestään, että kyky hallita voimaa kulkee suvussa, ja että mitä nuorempana tulevat jedit löydetään ja koulutetaan, sitä väkevämpiä heistä tulee. Jostain käsittämättömästä syystä kersat kuitenkin päätetään jättää kokonaan vaille koulutusta. Miksi ihmeessä Yoda lähettää Luken Tatooinelle ja Leian diplomaattiperheeseen?

Perusteluiksi mainitaan, että lapset täytyi piilottaa isältään. Selitys kuitenkin haiskahtaa. Leia toki kasvaa aikuiseksi asti luullen, että hän on Organa, senaattorisuvun jäsen. Luke sen sijaan saa isänsä sukunimen Skywalker, hänet ”kätketään” faijansa sukulaisten maatilalle – isänsä kotiplaneetalle ja paikkaan, johon Anakinin rakas Shmi-äiti on haudattu (K2). Jos Darth Vader olisi edes kerran vieraillut emonsa haudalla, hän ei olisi voinut välttyä huomaamasta poikaansa.

SWK2WEBYoda perustelee sijoittamista väitteellä, että pojan kuuluu kasvaa perheensä luona, mutta eihän tämäkään pidä paikkaansa. Shmi meni naimisiin farmari Cliegg Larsin kanssa vasta sen jälkeen kun hänen taaperonsa oli jo jättänyt planeetan eikä edes saanut uuden siippansa kanssa lapsia. Lukea kasvattava Owen Lars on aviomiehen edellisestä avioliitosta siinnyttä jälkikasvua, joten pienellä Lukella ei ole mitään järkevää suhdetta tähän sukuun.

Kaiken hyvän lisäksi pojalle on kerrottu, että hänen isänsä on nimeltään Anakin! Fakta, josta poika puhuu mielellään avoimesti kenelle tahansa, kun ei tajua siinä olevan mitään pahaa tai vaarallista. Vähänkö tyhmää, kun Tatooine on kuitenkin Imperiumin joukkojen miehittämä planeetta.

Näinkö sitä tosiaan yritetään pysyä piilossa galaksin kovimmalta pahikselta?

Entä miten Obi-Wan sitten on pitänyt silmällä poikaa? Hän on asustellut lähistöllä erakkona, ovelan salanimen ”Ben Kenobi” suojissa. Todellisuudessa hän ei ole kertaakaan edes tavannut henkilöä, jota hänen oli määrä suojella. Jollei Luke olisi joutunut pulaan hiekkakansan kanssa vanhuksen takapihalla, nämä kaksi eivät välttämättä olisi koskaan edes kohdanneet. Aika kehnoa suojelemista, jos meiltä kysytään.

Äärimmäisen outoa on myös Yodan käytös. Kun Luke saapuu Dagobahiin vihreä jedimestari ei selvästi halua pellavapäätä vaivoikseen. Hän näyttelee ensin kylähullua, ja yrittää sitten kieltäytyä itsepintaisesti opettajan roolista.

SWK3WEB”Poika on liian vanha”, hän toistelee. Esiosien mukaan hän onkin oikeassa. Jo yhdeksän vuotiasta Anakinia pidettiin Jedineuvoston toimesta liian vanhana jedioppilaaksi (K3).

Suurin kysymys tässä vaiheessa on, miksi Yoda sitten alunperin laiminlöi kaksosten opetuksen? Miksei jompaakumpaa otettu treenaamaan Dagobahille heti kehdosta? Aikoivatko kaksi viimeistä hyvää jediä todella kuolla vanhuuteen edes yrittämättä taistella Sithiä vastaan?

”Ei, on eräs toinen.”

Kun Luke lähtee Imperiumin vastaiskun loppupuolella kohti Pilvikaupunkia, voivottelee Kenobi pojan kohtaloa.

– Tuo poika on ainoa toivomme.

– Ei, on eräs toinen, Yoda vastaa hänelle (K4).

SWK4WEBKuka toinen? Moni tuntuu kuvittelevan, että Yoda viittaa tässä prinsessa Leiaan, mutta sehän olisi suorastaan naurettavaa!

Ensinnäkin, Leia on yhtä vanha kuin veljensä, jonka opettamista taikakääpiömme voimallisesti vastusti. Obi-Wanille ei myöskään tarvitsisi erikseen kertoa tytöstä. Kenobi tietää hyvin Anakinin lapsien henkilöllisyyden, sillä hän oli paikalla sekä synnytyksessä että kokouksessa, jossa asumisjärjestelyistä sovittiin.

Toiseksi, kun Luke yritti selittää Yodalle että Leia ja Han ovat kuolemanvaarassa, äkäinen kääpiö ei tuntunut välittävän pätkääkään. Ja miksi piittaisikaan? Voima on neidissä niin heikko, ettei edes midi-chlorianeja pursuava Darth Vader tunnista häntä omaksi tyttärekseen seistessään kasvokkain tämän kanssa (K5).

SWK5WEBKäytännössä nukkavieru guru vaatii, että Luken pitäisi antaa ystäviensä kuolla, jos poika ”arvostaa asiaa jonka puolesta he taistelevat”! Nuorukainen haluaisi siis lähteä Dagobahilta nimenomaan pelastamaan sisartaan. Jos hän epäonnistuisi yrityksessään, tuskin kapinaprinsessakaan jäisi henkiin, uudeksi toivoksi.

Mutta yrittääkö Yoda oikeasti estää Lukea lähtemästä? Tuskinpa vain. Kannattaa muistaa, että juuri hän nosti X-siipihävittäjän lammesta, ja ilman sitä nuori kokelas olisi ollut pakotettu jäämään suoplaneetalle. Mestari kuitenkin väittää sinnikkäästi, ettei poika saa rynnätä kohtaamaan Vaderia, sillä hänen koulutuksensa on kesken. Kun nuorukainen lopulta palaa viidakkomajaan Jedin paluu -elokuvassa, katkera ja murtunut Yoda toteaa, ettei hänellä ole tälle mitään opetettavaa.

Lisäksi surullinen ja äksy, haudan partaalla oleva olentoparka (K6) vaatii nyt Lukea käymään Vaderia vastaan – tempaus, jonka hän ennen pojan lähtöä tältä nimenomaisesti kielsi. Mistä moinen mielenmuutos? Mikä vei vanhuksen elämänilon ja energian noiden kahden hetken välillä?

SWK6WEBEhkäpä vihreä menninkäinen tarkoitti kryptisellä kommentillaan, että on olemassa kirjaimellisesti toinen. Toinen Luke Skywalker! Hän vain ei puhuessaan tiennyt, että tämä toivo oli jo ehtinyt kupsahtaa.

Mitä todella tapahtui

Jedimestari Yoda ei ole tyhmä. Itse asiassa hänellä on maine koko neuvoston viisaimpana jäsenenä. Luken putkahtaessa maailmaan hän on myös neuvoston ainoa jäsen, sillä kaikki Voiman hallitsevat aikuiset ja lapset on tapettu koko tunnetussa galaksissa.

Valkohapsinen nero ymmärtääkin heti, että koko imperiumin tulevaisuus lepää Padmen synnyttämien kaksosten varassa. Hän tekee nopean verikokeen vauvoille. Tytöstä ei valitettavasti löydy juurikaan midi-chlorianeja, mutta pojalla on niitä vähintään yhtä paljon kuin legendaarisella taatollaan. Asia on selvä, poika pitää kouluttaa jediksi!

Mutta entä jos isä tulee etsimään jälkikasvuaan? Varmasti Musta Lordi haluaa tavata lapsensa. Sithin herra ei ole kesken luovuttavaa sorttia, hän tulee kampaamaan koko linnunradan, kunnes löytää etsimänsä. Imperiumilla on vakoojia, joista joku saattaa kieliä syntyneistä sisaruksista. Ainoa keino pysäyttää Vader on uskotella hänelle, että hän on jo löytänyt etsimänsä!

Yoda kehittää suunnitelman, joka on niin salainen, ettei hän kerro sitä edes toverilleen. Kenobi ei ole koskaan ollut ritareista terävin. Hän meni ja koulutti Anakinin vastoin neuvoston nimenomaista käskyä eikä huomannut oppilaansa luisumista pimeälle puolelle. Ei, parempi että miehelle keksii jonkun suojatyön, jota hän ei voi mokata.

SWK7WEBKaminon kloonaajat ovat työskennelleet jedien palveluksessa jo kloonisodan alkupäivistä lähtien (K7). Niinpä Yoda lähettää poikavauvan verinäytteen Kaminoon ja tilaa heiltä kloonin Luke Skywalkerista. Tarkoitus on saada aikaiseksi kopio, joka vanhenee normaalisti, mutta jolla on huomattavasti heikompi linkki Voimaan. Sellainen, joka ei voisi uhata aitoa asiaa vaikka kääntyisi pimeälle puolelle, mutta jolla olisi tarpeeksi kykyä vakuuttaakseen etsijät aitoudestaan.

Tämän pienokaisen Kenobi saa vietäväksi sukunsa luokse Tatooinelle (K8). Yoda on kuitenkin hiukan hermostunut. Onkohan syötti liian helppo? Liian ilmeinen? Meneekö Musta Lordi varmasti halpaan?

SWK8WEBKukaan kapinallisista ei kuitenkaan tiedä, että keisari on valehdellut Darth Vaderille Padmen kuolemasta. Nyt miesparka kuvittelee itse tappaneensa vaimonsa laavaplaneetalla. Mitään etsijöitä ei siis ole tulossa.

Vuodet kuluvat. Dagobahilla Yoda kouluttaa aitoa Lukea, joka on juuri niin lahjakas kuin mestari vain saattoi toivoa. Darth Vader kätkee surunsa työhön. Ja autiomaan keskellä vanha Kenobi ihmettelee mökissään, että mikähän mahtaa olla suuren suunnitelman seuraava askel.

Sitten tutut tapahtumat lähtevät viimein käyntiin. Kenobi kuolee ja huomaa suureksi riemukseen, että hänen sielunsa elää edelleen ruumiittomana aaveena. Hän lähettää ajatusviestin mestarilleen, että tuo suojattinsa Dagobahiin, pienen kääkän kauhistuneista vastalauseista huolimatta.

Tietäessään, että idioottiparivaljakko on tulossa, Yoda päättää kätkeä oikean Luken. Koko huolella laadittu suunnitelma uhkaa paljastua ennen aikojaan. Dagobahilla on vain yksi paikka, jonne edes jedien mielenvoimat eivät voi tunkeutua: vanha puu, jonka juuriston alla on luola. Sinne siis.

Kun hidasälyinen klooni ja touhottava aave lopulta rantautuvat, yrittää maestro epätoivoisesti kieltäytyä opettajan roolista. Lopulta hän suostuu pitkin hampain, koska suorasukainen ei voisi herättää epäilyksiä. Ehkä kopion voisi saada luopumaan turhista haaveistaan?

SWK9WEBPoika laitetaan tekemään kaikkea triviaalia turhuutta, kuten juoksemaan ja tekemään kuperkeikkoja (K9). Se ei kuitenkaan vielä riitä.

Jedimestari keksii nokkelan suunnitelman. Hän pistää turhanpäiväisen kakkoskappaleen tunkeutumaan puun alle luolaan ilman aseita, jossa oikean padawanin on tarkoitus pelästyttää hänet pahanpäiväisesti. Sen jälkeen juippi varmasti luikkisi kotiinsa!

Juoni on hyvä, mutta se menee pieleen kahdestakin syystä. Vastoin mentorinsa kehotusta klooni ottaa aseet mukaansa. Luolassa hän kohtaa Darth Vader -asuun sonnustautuneen oikean Luken, joka miekkailee luonnollisesti vain säikytelläkseen tulokasta. Hädissään panikoiva pentu iskee kuitenkin tappaakseen ja leikkaa ahdistelijansa pään pois (K10).

SWK10WEBSavuava ase? Yodan sanat Lukelle, kun hän yrittää lähteä Dagobahilta:

– Muista epäonnistumisesi luolassa!

Mistä mestari itse asiassa tietää, mitä onkalossa tapahtui? Hänenkään aistinsa eivät ulotu tuohon soppeen eikä nuorukainen koskaan puhunut opettajalleen kokemastaan. Yoda siis vain olettaa, että poika hävisi luolassa käymänsä kamppailun. Ja tässä hän on surullisen väärässä.

Kun klooni lopulta lentää tiehensä Dagobahilta, kääpiö köpöttää onkaloon kertomaan hyvä uutiset suojatilleen – vain löytääkseen tämän kylmän ruumiin. Vanhus tajuaa yhtäkkiä, että kaikki toivo on mennyttä! Leiasta ei ikipäivänä tule jediä ja kopio-Luke on liian vanha ja tyhmä koulutettavaksi.

Kuolema lähestyy pientä menninkäistä, kun hän ymmärtää omien virheidensä ajaneen galaksin tuhoon. Olisipa hän aikoinaan tajunnut tilata sata kunnollista Luke-kloonia ja kouluttanut heistä pienen armeijan pimeyden voimia vastaan! Mutta nyt on aivan liian myöhäistä tehdä asialle enää mitään.

Ainoa ratkaisu, minkä Yoda tähän hätään keksii, on usuttaa Dagobahiin myöhemmin palaava kopio-Luke Darth Vaderin kimppuun. Ehkäpä Musta lordi pyyhkii sapelillaan Yodan häpeällisen virheen maailmasta. Ennen kuin nuori kouluttamaton ääliö vielä viimeistelee katastrofin ja kääntyy pimeälle puolelle. Sitä nyt ei kestäisi erkkikään.

Nyt jäämme enää odottelemaan Star Wars -elokuvaa, joka kertoo tämän todellisen tarinan Luke Skywalkerin pahasti väärinymmärretyn legendan takaa.

Petri Hiltunen
Nalle Virolainen

Foliohatun alla -juttusarja jatkuu blogissa jälleen parin kuukauden sisällä. Älä missaa yhtään jaksoa!

Leffamielipuolien kuristusotteeseen joutuvat tulevaisuudessa mm. King Kong, Bambi, Hellraiser ja The Dark Knight. Totuus muhii foliohatun alla!

SWjulistevaakaWEB

11 thoughts on “Elokuvat – Foliohatun alla 6

  1. Todella kapeakatseista ja väkisin väännettyä shaibaa koko teksti. Toki epäloogisuuksia löytyy tarinasta, mutta tämä on pelkkää saivartelua. Tuntuu että kirjoittaja ei näe tähtien sota-leffoista metsää puilta. Vähän kuin sanois sormusten herrasta, että ei ne voi keittää perunoita koska peruna on Perusta lähtöisin. Mistähän vitusta ne örkit sitten on kotoisin?

    Tykkää

  2. Juu kyllä tämä pohdinta hienosti loksauttaa suuren osan tärkeistä kysymyksistä paikoilleen. Tosin yksi pieni virhe – varmasti tietenkin tahallinen ja lukijoiden paneutumista tekstiin ja aiheeseen mittaava – pitää raportoida.
    Artikkelin keskivaiheen jälkeen: ”… hän tulee kampaamaan koko linnunradan, kunnes löytää etsimänsä.” Jo ihan satunnainenkin Star Warsin ohimennen nähnyt Linnunradan kansalainen tietää, että Star Wars tapahtuu ”Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa”.

    Tykkää

  3. Hyvää settiä, mutta tärkeä käännekohta sivuutettiin, ehkä lucasmaisessa hengessä, melko hätäisesti: miksi klooni-Luke lopulta häviää tampio-Lukelle, pelkästään siksi ettei odottanut tällä olevan asetta?

    Tykkää

    • Kypärässä oli huono näkyvyys eikä haarniskassa voinut liikuttaa hartioita? Kompastui viittaan? Otti koko asian leikillä eikä odottanut Luken ryhtyvän murhaajaksi?

      Mahtavaa settiä! Tuli repeiltyä tälle useaan otteeseen.

      Tykkää

  4. Ehkä paras salaliittoteoria ikinä. Siitä on aikaa kun on viimeksi saanut nauraa näin. Huvittavinta on miten hyvin salaliittosopii myös alkuperäiseen tarinaan! Vastaavudet ovat nappisuoritus. Ei voi sanoa kuin taru on totuutta ihmeellisempää, oh wait mitenkäs se menikään!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s