DC-yhtiö on ilmoittanut, että Frank Miller palaa Yön ritarin pariin mielipuolisesti nimetyllä Dark Knight III: The Master Race -sarjakuvalla. Miller vastaa tuotoksen käsikirjoituksesta yhdessä Brian Azzarellon kanssa. Taiteesta huolehtivat puolestaan Andy Kubert ja Klaus Janson.

Odotukset ovat mahdottoman alhaalla, mutta ainahan itseään voi huvittaa Millerin piirtämällä Dark Knight Universe Presents: The Atom -minisarjakuvan kannella. Nyt putosivat pöksytkin jalasta järkytyksestä!

Tämän käsittämättömän siirron kunniaksi kaivoin blogiin muutaman vuoden takaisen arvostelun Millerin käsikirjoittamasta Batman & Ihmepoika Robin -albumista. Jo se saa lukijan pään heittämään häränpyllyä.

Batman & Ihmepoika Robin

Mikäli Spirit-elokuvaa ja Batman & Ihmepoika Robin -albumia (Egmont) on uskominen, mestarillinen sarjakuvataiteilija Frank Miller on 50 vuotta täytettyään menettänyt viimeisetkin aivon rippeensä. Mikään muu ei selitä näiden uutuustuotteiden täydellistä lahjattomuutta.

All Star Batman & Robin -lehden numerot 1–9 yksiin kansiin kokoava Batman & Ihmepoika Robin sijoittuu jälleen kerran niihin hetkiin, kun yön viittaritari on vasta aloittelemassa uraansa. Millerin tulkinnassa Bruce Wayne on synkän harhainen lepakkokostaja, joka ammentaa nautintonsa väkivallasta ja päättömästä kaahailusta. Tämän Batmanin hullu nauru kaikuu Gothamin kaduilla psykopaattisempana kuin Jokerin konsanaan.

Vähintäänkin epätasapainoisena voidaan pitää myös tapaa, jolla lepakkoveitikka hankkii pyhään sotaansa teinipoika-apurin. Kun akrobaattimestari Dick Graysonin vanhemmat ammutaan tämän silmien edessä, Batman kaappaa pojun autoonsa, pärskii tämän naamalle repliikkejä tyyliin ”Oletko kehitysvammainen tai jotakin?” ja hylkää sitten lepakkoluolaan. Kun Alfred ehdottaa, että orvolle teinille pitäisi tarjota muutakin ruokaa kuin raakoja rottia, Leppis on vähällä vetää uskollista palvelijaansa turpaan.

Samaa yksipuolista raivotyyliä edustavat myös muut sarjakuvan sankarihahmot. Kuten hutsahtavasti pukeutuva Musta Kanarialintu, joka potkii stilettikoroilla naamaan kaikkia, jotka kutsuvat häntä herkkupepuksi. Tai Ihmenainen, jolle miehet ovat vain lahdattavaksi kelpaavia spermaveivejä. ”Kuvotat minua”, telaketjufeministien vähäpukeinen irvikuva toteaa Teräsmiehelle.

Moraalittomuuden syövereissä sekoilevan tarinan sisältö on yhtä tyhjää kuin sen päähenkilöiden arvomaailmakin. Nihilististen sankareiden muottia kun on tutkittu paljon syvällisemmän jo noin miljoonassa 1990-luvun supersankarisarjakuvassa. Näin visioton aiheen käsittely maistuu pahasti pilaantuneelta kalkkunapaistilta.

Milleriä totisemmin ovat urakkaansa suhtautuneet taiteesta vastaava Jim Lee ja väreistä huolehtiva Alex Sinclair. He tekevät erinomaisen huolellista työtä sen pohjalta, mitä käsikirjoitus tarjoilee. Erityisesti Lee ottaa kaiken irti hampaat irvessä heiluvasta Batmanista sekä kuviin uiskentelevista alusasuisista seksipommeista.

Batman & Ihmepoika Robin saattaa oikein luettuna tarjota makeat naurut. Mutta uudeksi Miller-klassikoksi se kelpaa korkeintaan Arkhamin vankimielisairaalan potilaiden keskuudessa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/10.