Elokuvat –Doctor Who: The Tomb of the Cybermen

DoctoWhoTombCybermenKansiWEBTähtivaeltaja-lehden dvd-palstalla on vuoden 2013 lopusta lähtien pyörinyt arvostelusetti, jossa on tarkoitus esitellä 20 parasta klassista Doctor Who -jaksoa. Sarja on edennyt hitaanpuoleisesti, mutta tänä vuonna koitamme parantaa tahtia. Tässä jo esimakuna alunperin numerossa 1/2015 julkaistu esittely legendaarisesta Doctor Who: The Tomb of the Cybermen -tarinasta. Muista myös Genesis of the Daleks!

Doctor Who: The Tomb of the Cybermen

Alunperin vuonna 1967 televisioitu neliosainen Doctor Who -tarina The Tomb of the Cybermen kuuluu sarjan legendaarisimpiin seikkailuihin. Arvostus johtuu osittain siitä, että jaksot olivat kadoksissa 25 vuotta ja löytyivät uudelleen vasta vuonna 1992 – niinkin kaukaa kuin Hongkongista. Tällä välin kyberhautojen mystistä statusta kasvattivat ihmisten hämärät muistikuvat lapsena television ääressä koetusta huumaavasta ihmeen tunnusta.

Morris Barryn ohjaaman mustavalkoisen The Tomb of the Cybermenin maine ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä se lukeutuu varhaiskausien kiehtovimpiin tohtorointeihin. Rainassa seikkaillaan vieraan planeetan muinaisissa hautaholveissa, joiden kätköissä makaa uutta tulemistaan odottavien kybermiesten armeija.

Kylmät väreet kulkevat takuuvarmasti pitkin katsojan selkärankaa, kun tunteeton elektroninen ääni ilmoittaa, että tohtori ja tämän kumppanit muuntuvat pian tuoreen kyberrodun ensimmäisiksi edustajiksi.

”Kuulutte meille. Teistä tehdään kaltaisiamme.”

DoctorWhoCB2WEBKybermiesten viidensadan vuoden mittaiseksi venynyt hautarauha järkkyy, kun Telokselle tulla tupsahtaa samanaikaisesti sekä arkeologinen retkikunta että Patrick Troughtonin esittämä tohtori tovereineen. Arkeologit uskovat, että kyseessä on metallimiesten kotiplaneetta, josta löytyy tietoa heidän juuristaan ja tavoitteistaan. Tutkimusretken rahoittaneilla logistikoilla, herra Kliegilla (George Pastell) ja rouva Kaftanilla (Shirley Cooklin), näyttäisi kuitenkin olevan aivan muita suunnitelmia kybermiesten varalle.

Tarinan alkuun tutkaillaan Teloksen maanalaisen kaupungin helpommin saavutettavia osia ja niistä löytyvää teknologiaa. Ihmeteltävää riittää ja ruumiitakin syntyy, kun väärien vipujen vetely käynnistää tappavia laitteistoja. Itse hautaholviin pääseminen vaatii runsaasti matemaattista pohdiskelua ja tieteisjargonia.

DoctorWhoCB4WEBJakson visuaalisesti kiehtovinta antia tarjoilevat jäisistä haudoistaan ulos murtautuvat kybermiehet. Kohtauksesta on budjetin rajoitteista huolimatta saatu aikaan sekä vaikuttava että tehokas. Ja jos suostuu menemään leikkiin mukaan, niin kyllä hopeisiin haalareihin, putkiviritelmiin ja ilmeettömiin kypäriin sonnustautuneet kybermiehetkin ovat aika vinhaa katsottavaa. Lattioilla ”vilistävät” pienet cybermatit ovat sen sijaan murhaavista aikeistaan huolimatta yksinomaan hellyttävän kömpelöitä ilmestyksiä.

Monista hupsuista yksityiskohdista ja paikoillaan jurraavista käänteistä huolimatta Kit Pedlerin ja Gerry Davisin käsikirjoittama The Tomb of the Cybermen on jännittävä tieteisseikkailu. Ajan hammas on toki jättänyt jaksoon jälkensä, muttei ole nakertanut kaikkea sen viehätysvoimaa.

Jos nyt jotain valittamisen aihetta pitäisi etsiä, niin Doctor Who itse jää tapahtumissa suhteellisen apaattiseksi sivustakatsojaksi, jonka ratkaisuissa ei useinkaan ole mitään järkeä. Jäykistelevissä kybermiehissä ja erityisesti heitä johtavassa Controllerissa (Michael Kilgarriff) on kuitenkin tenhoa, joka korvaa helposti tohtoroinnin puutteet. Ihan kelvollisesti pärjäävät myös Whon kumppanit, kilttiasuinen huumorivahvistus Jamie (Frazer Hines) ja peloton neito Victoria (Deborah Watling).

Borgit ovat silkkaa paperia kybermiesten rinnalla!

”Me jäämme eloon.”

Leffa ••••
Kuva ••
Lisät ••

DoctorWhoCB3WEBVuonna 1992 lontoolaisen elokuvateatterin lavalla nauhoitetussa Tombwatchissa (29 min.) muistellaan kyberhautojen kuvauksia usean paikalla olleen ihmisen voimin. Yleisöä hauskuttamassa ovat mm. Barry, Hines, Watling, Cooklin ja Kilgarriff.

Huomattavasti lyhyemmin esitellään alkutekstien testejä, kuvamateriaalin restaurointia sekä BBC:n efektistudiota. Lisäksi Barry kertoo Kilgarriffin palkkaamiskuvioista ja The Final End tarjoilee pieniä näkymiä kadonneen The Evil of the Daleks -jakson lopputaistosta.

Näiden päälle tulevat 25 kuvan galleria (osa väreissä) sekä tietoiskuja harvakseltaan tarjoileva tekstitysraita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.