Patrick Rothfuss
Viisaan miehen pelko
The Wise Man’s Fear
Suom. Satu Hlinovsky. Kirjava

Viisaan miehen pelko on toinen osa Patrick Rothfussin hitaasti kypsyvää Kuninkaansurmaaja-trilogiaa. Vuonna 2007 englanniksi käynnistyneen sarjan päätösosaa on lupailtu ensi vuodeksi.

Trilogian kehyskertomuksessa majatalonpitäjäksi ryhtynyt Kvothe, sankari, ylimaallinen musikantti, elävä legenda ja satojen tarinoiden innoittaja, muistelee seikkailujaan. Hän on erinomainen, veijarimainen hahmo, johon on helppo samastua. Tuulen nimessä päästiin hänen ensimmäiseen vuoteensa yliopistolla, ja Viisaan miehen pelko jatkaa täsmälleen siitä, mihin ykköskirja jäi.

Kvothen toinen vuosi yliopistolla ei ala hyvissä merkeissä. Vihanpito Ambrose-nimisen aatelisen kanssa syttyy uudelleen liekkeihin, ja Kvothea neuvotaan pitämään taukoa opinnoissaan. Näin päähenkilö päätyy kauas itään Vintasin kuningaskuntaan, jossa hän kohtaa uudenlaisia haasteita ja oppii jotain rakkaudestakin. Samalla hän toivoo saavansa tietoa perheensä kuoleman aiheuttaneesta Chandrianin mysteeristä.

Viisaan miehen pelko on mammuttimainen järkäle, joka jää juuri ja juuri alle tuhannen sivun ainoastaan tiheän ja tavallista pienemmän fontin takia. Olisi siis vain kohtuullista niputtaa Rothfuss siihen suureen läskifantasiakirjailijoiden joukkoon, jotka eivät osaa laittaa pistettä oikeaan kohtaan, vaan täyttävät kirjansa joutokäynnillä. Mutta hurjasta pituudestaan huolimatta Viisaan miehen pelossa ei ole kovin paljon turhaa. Joissain kohdin Kvothen edesottamuksia seurataan liian seikkaperäisesti, mutta ei niin, että hammaskiille kuluisi hampaita yhteen purressa.

Jos Rothfuss kertoisi tarinansa suoraviivaisesti, Viisaan miehen pelko olisi puolet lyhyempi – ja puolet tylsempi. Kirjailijan oivallus on, että hän on kehrännyt Kvothen tarinan sisään valtavan sikermän pieniä, upeita kertomuksia. Niiden avulla hän pohtii tarinankerronnan voimaa ja sitä, kuinka tarinat muuttuvat ajan myötä ja saavat uusia kerroksia. Joskus valhe kiteytyy yleiseksi totuudeksi, joskus tosiasia murentuu pelkäksi uskomukseksi. Tältä osin Rothfussin kirjat muistuttavat Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvia, jotka ovat myös pullollaan merkillisiä, pääjuonen varjoonsa jättäviä, tarinoita.

Rothfussin vahvuuksia ovat myös samaistuttavat henkilöhahmot ja mainio dialogi. Keskusteluja Viisaan miehen pelossa piisaakin. On hupailua ja kaljoittelua yliopistotovereiden kanssa, syvällisiä kädenvääntöjä hyvyyden luonteesta, juonittelua, liehittelyä, kosiskelua ja lemmenlurituksia. Hahmoja on valtava kasa, eikä yksikään jää pahvinohueksi, sillä Rothfuss osaa luoda pienin vedoin uskottavia henkilöitä.

On ihme, ellei Kuninkaansurmaaja-kronikalla ole tulevaisuudessa vähintään samanlaista vaikutusta fantasiagenreen kuin on ollut esimerkiksi George R. R. Martinin tai Robin Hobbin teoksilla. Rothfussin trilogia edustaa kypsää fantasiaa, jonka näennäisen verkkaisuuden alla tapahtuu koko ajan jotain. Ehkäpä kirjan suurin viehätys onkin lopulta juuri siinä, että Kvothen eeppiset mittasuhteet saavuttavaa tarinaa kerrotaan sopivan pienimuotoisesti.

Käsissä on sarja, joka ei helpolla kulu muistista pois.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.