Kate Atkinson
Elämä elämältä
Life After Life
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms

Kate Atkinsonilta suomennettiin parikymmentä vuotta sitten kummanpuoleinen romaani Ihmiskrokettia, jossa samaan tarinaan mahtui aikahyppyjä, ufo-olentoja, muodonmuutoksia ja rinnakkaistodellisuuksia. Tuoreessa vaihtoehtomikrohistorioita käsittelevässä teoksessaan kirjailija palaa aikahyppyjen ja rinnakkaistodellisuuksien pariin. Pienten valintojen ja sattumien suurta vaikutusta tutkaileva romaani on läheistä sukua myös sellaisille elokuville kuin Sliding Doors, Juokse Lola! ja Päiväni murmelina.

Vuonna 1910 Sylvie Toddin kolmas lapsi kuolee synnytyksessä, koska lääkäri ei ehdi ajoissa paikalle. Aloitetaanpa alusta. Lääkäri selviääkin matkastaan viivytyksittä ja saa lapsen hengen pelastettua. Tyttö, Ursula, kuolee tapaturmaisesti 4-vuotiaana. Aloitetaanpa alusta.

Kirjan alkupuoli muodostaa hienon kuvauksen elämän hauraudesta. Pientä lasta vaanii vaara jos toinenkin, mutta mitä useamman onnistuu välttämään, sitä todennäköisemmin elää paljon kauemmin. Mitä, jos sisäkkö ei olisikaan lähtenyt kaupungille juhlimaan eikä olisikaan tuonut tappavaa influenssaa tullessaan?

Ursulan elämät ovat kerta kerralta pidempiä, koska rinnakkaiset todellisuudet tai jo kertaalleen eletyt elämät vuotavat informaatiota. Tytöllä on voimakkaita dejà vu -tuntemuksia ja ennakkoaavistuksia, jotka auttavat häntä välttämään aiemmat kohtalonsa. Sisäkkö ei lähde kaupungille juhlimaan, jos hänet tuuppaa ajoissa portaita alas.

Kun Ursula on selvinnyt hengissä lapsuudestaan, Elämä elämältä kehittyy viime vuosisadan alkupuolen ajankuvaksi ja sukutarinaksi, jonka painopisteiksi nousevat naisen asema ja sodan kauheudet. Vähitellen Ursula muuttuu yhä tietoisemmaksi historian kulusta ja omista mahdollisuuksistaan, ja lopulta mikrohistoria kääntyy makrohistoriaksi.

Jos vähäisillä sattumuksilla on iso vaikutus ihmiselämään, voi yksittäisellä ihmisellä olla merkittävä vaikutus koko maailman tilaan. Miten paljolta kärsimykseltä olisikaan vältytty, jos joku olisi tappanut Hitlerin jo ennen hänen valtaantuloaan? Ursulalle kysymys ei ole turhaa spekulaatiota vaan jotakin, mitä voi yrittää.

Ovelimmillaan Atkinson on, kun uudet elämät paljastavat henkilöiden ja taustojen syvempiä merkityksiä, jotka ovat aiemmilla kerroilla jääneet hämäriksi. Kerronnan tehoja syövät kuitenkin jokseenkin väritön kieli ja tietty yllätyksettömyys. Romaani paljastaa jo alussa isoimman juonenkäänteen ja perusideansa, mikä saa loppuhuipennuksen – jos sellaisesta edes voi puhua – tuntumaan lähinnä antikliimaksilta. Kirja kuitenkin kysyy, ymmärrämmekö me historiaa riittävän hyvin tunnistaaksemme sen todellisia vaikutussuhteita. Nykyhetkestä puhumattakaan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.